Siitä on toden näköisesti jokainen samaa mieltä, että syntyneen ihmisen suunniteltu tappaminen on murha, ja murha käsitteenä sisältää implikaation "vääryydestä". Mitä merkitystä sillä sitten on missä sikiön kehitysvaiheessa abortti tehdään? Eikö 4-viikkoinen alkio ole elävä siinä missä 24-viikkoinen sikiö? Eikö elämän suunniteltu lopettaminen ole murha? Eihän elämää voi erotella ulkoisen olemuksen tai sisäisten kykeneväisyyksien perusteella? Onhan syntymättömän lapsen elämä yhtä tärkeä kuin jo syntyneen?
Sama pätee tietysti eläimiin, sillä elämän lopettaminenhan on "väärin". Ihmisellä ja simpanssilla on huomattavasti vähemmän eroavaisuuksia kuin esim. lehmällä ja kalalla. Ihmistä ei siis voi kiistatta kategorisoida omaksi lajikseen, joka ei ole verrattavissa muihin lajeihin. Täten voidaan siis verrata myös syntymättömän lapsen ja eläimen lopettamista, jotka molemmat ovat tiettyjen rajoitusten mukaisesti sallittuja suuressa osassa maista. Sehän tarkoittaa siis sitä, että ns. "abortinvastustajat" ovat väistämättä myös kasvissyöjiä, elleivät halua leimautua tekopyhiksi. Siihenkään ei tosin oikein voi vetää rajaa, sillä monia eläinkunnan tuotteitakaan ei voi käyttää siitä syystä että eläimiä on tapettu niitä tuotteita varten.
Miksi monien tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että "oikean" ja "väärän" raja on vain vedettävä sellaiseen pisteeseen, missä sen hyöty-haitta-suhde on inhimillisestä ja yhteiskunnallisestä näkökulmasta maksimoitu? Aborttia vastustavien kommentit kuulostavat huolestuttavan usein yhtä heikosti perustelluilta kuin esim. uskovaisten. "Se vain ON niin" on melko tyypillinen päätöslause mille tahansa keskustelulle, kun järkeviä syitä mielipiteille ei enää löydy.
Sama pätee tietysti eläimiin, sillä elämän lopettaminenhan on "väärin". Ihmisellä ja simpanssilla on huomattavasti vähemmän eroavaisuuksia kuin esim. lehmällä ja kalalla. Ihmistä ei siis voi kiistatta kategorisoida omaksi lajikseen, joka ei ole verrattavissa muihin lajeihin. Täten voidaan siis verrata myös syntymättömän lapsen ja eläimen lopettamista, jotka molemmat ovat tiettyjen rajoitusten mukaisesti sallittuja suuressa osassa maista. Sehän tarkoittaa siis sitä, että ns. "abortinvastustajat" ovat väistämättä myös kasvissyöjiä, elleivät halua leimautua tekopyhiksi. Siihenkään ei tosin oikein voi vetää rajaa, sillä monia eläinkunnan tuotteitakaan ei voi käyttää siitä syystä että eläimiä on tapettu niitä tuotteita varten.
Miksi monien tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että "oikean" ja "väärän" raja on vain vedettävä sellaiseen pisteeseen, missä sen hyöty-haitta-suhde on inhimillisestä ja yhteiskunnallisestä näkökulmasta maksimoitu? Aborttia vastustavien kommentit kuulostavat huolestuttavan usein yhtä heikosti perustelluilta kuin esim. uskovaisten. "Se vain ON niin" on melko tyypillinen päätöslause mille tahansa keskustelulle, kun järkeviä syitä mielipiteille ei enää löydy.
Vastaukset 14
Vanhimmat
jos susta abortti on murha ni kerro miten 14 vuotias pystyy kasvattamaan ja elättämää itsensä ja lapsen ja opiskelut
olet valmis äidiksi. 14-vuotiaan ei pitäisi tehdä lastakaan sillä seksi ennen avioliittoa on pahasta.
huhuh 14v on viel ite lapsi ottakaa järki kätee. siinä on riskei ite oli 14 ku tein abortin katunu en ole koska mä en ois pystyny kasvattaa lasta ja se miks tulin raskaaks oli raiskaus et musta se abortti oli oikea päätös. helvetti on ihme ku tei mielest jos joku 14v pentu raiskataa raskaaks ni lapsi pitäis pitää et "abortti on murha" musta se ei ole jos ite tietää mihi ois joutunu. mut ois heitetty ulos mul ei oo rahaa kasi luokka keske kaikki keske 13V EI OLE VALMIS ÄIDIKS siinä on koko elämä kysees on se ihme et ois pitäny lapsi pitää..
eli : raiskaus, 14 vuotias, koditon, rahton, lapsi ois ollu ilma isää oisko se ollu oikein? minusta ei!!!!!!!!
Kun kaikki eivät halua lapsia, ei vaikka olisi 40-vuotias. Minä ainakin tiedän vanhempia ihmisiä, jotka ovat omasta tahdostaan lapsettomia, eli tavallaan eivät ikinä valmiita äidiksi. Voitko siis väittää ettei 40-vuotias ole valmis seksiin? Kaikkien tarve kun ei ole lisääntyä. Vai vasten tahtoaanko pitäisi synnyttää jos esim. ehkäisy pettää?
joo todella pitää paikkansa. :)
ihanaa että löytyy näit ihmisii..
Noin itsekin ajattelin, siis että jos on seksiin valmis, on myös valmis kantamaan vastuuta ja mielestäni 14v ei kuuluisi millään tasolla harrastaa seksiä. Mutta välillä omat mielipiteet muuttuu, ei pysty kantamaan sitä vastuuta mitä pitäisi. Noh, jokaisen oma asia miten asiat tässä maailmassa hoitaa
jaahas no kuule jos en kantaisi yhtää vastuuta ni en varmaa olisi kertonu äidille ja täl hetkel olisin yksin mut kannoin vastuun ja kerroin äitille ja se ymmärsi mua. ja mun seksi elämähän ei kuulu muille tulin vaa tänne kertomaa oman juttuni koska yöt menee vain miettien ja valvoen tulin tänne juttelemaan enkä ottamaan muitten paheksuja vastaan oma oli päätökseni ja iloinen siitä.
et kerro mulle et pitäisitkö itse lapsesi kun oot 14 raiskattu jne.. ??? ja must mä otin vastuun siinä et kerroin siitä äitille heti testin tehtyä. et en varmaa sit kantanu vastuuta. tosi asia on se et mut raiskattii ja olen oikeesti 14v ja sillee et tajua pikkase et vastuu on muutakii ku se et synnyttää lapsen silloin kun on raiskattu ja elämä päi vittuu
Täällä on vain ihan liikaa noita empatiakyvyttömien kommentteja, ja useimmiten heillä ei ole pienintäkään ymmärrystä ei-toivotun raskauden ja abortin aiheuttamista tunteista.
Vastuuttomasti olisit käyttäytynyt vain, jos olisit sulkenut silmäsi totuudelta ja vain ajelehtinut eteenpäin, ja tuokin olisi ollut ihan ymmärrettävää sinun tilanteessasi.
Muutenkin minusta vastuun voi kantaa joko keskeyttämällä raskauden tai pitämällä lapsen. Tärkeintä on, että päätös on todellakin oma. Pitää siis kuunnella vain omaa sisintään.
Yritä jaksaa ja päästä yli tilanteestasi jatkamaan elämääsi! Olet joutunut kestämään jo vähän liikaa noinkin nuorena...
kiitos ihana että täällä on näitä ihania ihmisiä. kiitos ihanasta viestistä oli ihanaa kuulla tollast palautetta
lopettaa sen samasta asiasta meuhkaamisen/ lapsellisen uhon ja kiroilun tällä palstalla, se on nyt jo miljoonaan kertaan luettu eri linkeistä miten sulle on käyny.
Menisit vaikka johonkin terapiaan, siellä saat sitä päähänsilittelyä, jota niin kovasti tunnut kaipaavan. Sun ei ole myöskään hyvä lueskella enää tätä palstaa, koska sun näkyy olevan niiiin vaikea kestää eriäviä mielipiteitä tai kritiikkiä teostas. Katsos kun osa ihmisistä tulee aina ajattelemaan, että abortti on murha eikä muuksi muutu, huusipa joku abortin myötä itselleen traumoja hankkinut pikkutyttö miten lujaa tahansa..
Poistu, ole hyvä.
Kiitos.
ihmsen puhetta? Totta, tyttö käyttää rajua kieltä, mutta eipä hänen saamansa kommentitkaan ole olleet järjenjättiläisten tekeleitä. Esimerkkinä sinun äskeinen kommenttisi. Hänelle on meuhkattu täällä vaikka mistä vastuunkantamisesta ja ehkäisystä huolehtimisista, vaikka selvästi hän on monessa yhteydessä sanonut joutuneensa raiskatuksi. Yrittäisit sinäkin tuntea hivenen empatiaa 14-vuotiasta nuorta kohtaan!
Päähänsilittelyn kaipaaminen on täysin eri asia kun järjettömien solvausten vastustaminen! Kasvaisit sinäkin aikuiseksi!
ai sinäkö täällä päätät että pitää lähtee pois mieti vähän noh lähden sitten kerra neiti täydellinen haluaa voi hitsi. no kert sä oot pomo ni totellaa sit hyvää loppu elämää sulle ihana rakas ihminen voi hitsi.. siis abortti on murha joo nii on..
luuletko tosiaan etten käy missää ammatti auttajal sori nyt vaa mutta käyn et anteeks neiti täydellinen jos loukkasin sua. kai mun vaa ois pitäny pitää lapsi raiskauksesta huolimatta ni kellää ei ois mitää vastaa. noh täytyy sit lähtee moro beibe.
Et tainnut nyt oikein ymmärtää pointtiani. Mielestäni koko "abortti on murha" -jauhanta on yhtä tyhjän kanssa muun muassa edellä mainitsemistani syistä. "Abortti on murha" -väitteelle ei löydy kunnollisia perusteita, pohja löytyy aina vain mielipiteistä.
Sinun kommenttiisi viitaten, 14-vuotias on täysi lapsi itsekin, enkä todellakaan suosittelisi lapsen pitämistä.