Minulla on todettu kilpirauhasvasta-aineita jo monta vuotta sitten ja arvoja on seurailtu. Parina viime vuotena painoa on kertynyt hitaasti mutta varmasti muutamaan liikakiloon asti. Syön terveellisesti, mutta tulee sitä herkuteltuakin, mutta ei mässäiltyä. Perusravintoni on kuitenkin terveellistä (kaikesta aina se kevein vaihtoehto, riisit, pastat ja leivät täysjyvänä jne.). Liikun myös säännöllisesti, 2-4 kertaa viikossa hikiliikuntaa ja hyötyliikunnat päälle.
Vaikka myönnän olevani herkkusuu, alkaa minua jo vähitellen ihmetyttää painon nouseminen, koska elämäni on säännöllistä ja elämäntapani pääsääntöisesti todella terveet. Voisiko painonnousu johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikka arvoni eivät vielä olekaan olleet sillä tasolla, että lääkäri olisi kehottanut lääkitykselle?
En myöskään ole väsynyt tai kärsi mistään muista oireista (ruoansulatuksenikaan ei ole hidastunut... ja eikös se juuri aiheuta sen lihomisen vajaatoiminnan ollessa kyseessä?), joten täytyykö minun vain myöntää, että syön liikaa, vai voiko tämä johtua vajaatoiminnasta??
Olisi vain mukava tietää, että yritänkö ihan turhaan päästä liikakiloistani, jos tämä onkin lääkitsemättömän vajaatoiminnan syytä, vai vaikuttaisiko tämä nyt enempi vain siltä teidän korvaanne, että ainut vika on liika syöminen? Kiitokset jo etukäteen :)
Vaikka myönnän olevani herkkusuu, alkaa minua jo vähitellen ihmetyttää painon nouseminen, koska elämäni on säännöllistä ja elämäntapani pääsääntöisesti todella terveet. Voisiko painonnousu johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikka arvoni eivät vielä olekaan olleet sillä tasolla, että lääkäri olisi kehottanut lääkitykselle?
En myöskään ole väsynyt tai kärsi mistään muista oireista (ruoansulatuksenikaan ei ole hidastunut... ja eikös se juuri aiheuta sen lihomisen vajaatoiminnan ollessa kyseessä?), joten täytyykö minun vain myöntää, että syön liikaa, vai voiko tämä johtua vajaatoiminnasta??
Olisi vain mukava tietää, että yritänkö ihan turhaan päästä liikakiloistani, jos tämä onkin lääkitsemättömän vajaatoiminnan syytä, vai vaikuttaisiko tämä nyt enempi vain siltä teidän korvaanne, että ainut vika on liika syöminen? Kiitokset jo etukäteen :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ikäkin vaikuttaa lihomiseen.
ei välttämättä ole vajaatoimintaa.
Vajikseen kuuluu lukuisa joukko muita vaivoja.Mm.hiusten lähtö, huimaus, hengen-ahdistus, kuiva iho, saamattomuus, palelu jne, jne..., monine lukemattomine vaivoineen...
Kannattaa kumminkin veri-arvot tutkituttaa jos suinkaan epäilee toiminnan häiriötä.
Minulla tosiaan on jo veriarvojen perusteella todettu veressä olevan kilpirauhasvasta-aineita ja arvot ovat lääkärini mukaan hyvin lähellä rajaa, että lääkitys aloitetaan. Eli siis kilpirauhaseni toiminnassa on totisesti vikaa ja vajaatoimintaa ryhdytään jossakin vaiheessa lääkitsemään, mutta koska ainoastaan painoni nousu vasta viittaa vajaatoimintaan, eikä tosiaan ole mikään varma oire, niin lääkitystä ei ole vielä aloitettu.
Mietinkin vain siis tässä, voiko painonnousu tai vaikeudet painon pudottamisessa olla ensimmäinen oire vajaatoiminnasta ennen kuin muita vielä on ilmestynytkään. Mutta toki tällaiseen on vaikea sanoa mitään, ihminen kun lihoo ilman kilpirauhasongelmiakin :) Kiitos kommenteista. Ehkäpä tämäkin asia selviää varmuudella sitten, kun lääkitykseni aloitetaan.
Voihan se johtua noista kilpparijutuistakin, vaikka ei pahemmin muita oireita olisikaan. Et sanonut mitään arvoístasi. Lääkäreillä kun voi olla omat mielipiteensä raja-arvoista. Toisilla ei ole ollenkaan pahoja oireita raja-arvojen lähistöllä ja joku taas kärsii kaikenlaisista vaivoista pienilläkin arvoilla. On siis ihan tyypistäkin kiinni tuo!
Ja ikä voi vaikuttaa, samoin terveellisenkin ruuan määrä ja koostumus. Jos syöt runsaasti hiilihydraatteja, niin voisit kokeilla vähentää niiden määrää ja lisätä proteiineja.
Samoin tasainen ateriarytmi ja monta pientä ateriaa toimii monen hoikistujan kannalta paremmin, kuin kaksi välipalaa ja yksi valtava päivällinen. Ruokapäiväkirjaa pitämällä saisit paremmin selville kuinka paljon syöt mitäkin, niin olisi helpompi miettiä mahdollisia parannuksia ruokavalioon.
Mutta paljolti riippuu arvoistasi ja siitä onko tosiaan tarvetta lääkitykselle. Kysy myös toisen lääkärin mielipidettä, jos sinusta tuntuu, että asialle tosiaan pitäisi jotain tehdä!
En osaa juurikaan kertoa veriarvoistani, koska ainoat, joista minulle on kerrottu, ovat nuo kilpirauhasvasta-ainearvot ja niistäkin lääkäri vain totesi, että ovat aivan rajan tuntumassa ja että lääkitys aloitetaan rajan ylityttyä, oli minulla oireita tai ei.
Syön todella säännöllisesti diabetekseni takia, joten ruokarytmissäni ei ole ongelmia. Hiilihydraatteja syön varmasti turhan paljon ja niitä pitäisi hiukan vähentää, mutta diabeetikolle hiilihydraatit ovat elintärkeitä, joten kovin vähähiilihydraattiselle ravinnolle en voi ryhtyä. Alhaiset verensokerit myös vaativat aina välillä ylimääräisen hiilihydraatin syömistä, vaikkei olisi välipalalle muuten tarvettakaan.
Myös ruokapäiväkirjaa pidän aika-ajoin, aina muutaman viikon kerrallaan seuraten tarkemmin syömisiäni, joten aika tarkka syöjä olen, mutta en selvästikään tarpeeksi tarkka :D
Nyt vain pistän ruokamääräni ja -laadun entistä tarkempaan syyniin ja jos ei paino tästä yhtään putoa, voi yrittää suunnata sen syyttävän sormen kohti kilpirauhasta :)
Kiitos kaikista neuvoista ja ajatuksista! Kaikesta on ollut todella paljon hyötyä :)
arvoja jos ei ole kerrottu, kysy ne vastaanotosta tms. Eivät ne mitään salaisuuksia ole. Jokainen voi kysyä omat tietonsa. Ennen oli näin että tulokset pantiin kiinniliimattuun kuoreen jonka asianomainen itse sitten kuljetti lääkäriin mutta ei saanut tietää muuta kuin mitä lääkäri sanoi. Eikä se ollut paljon.