Jeesus tulee

Ajatelkaa: Jeesus tulee pian hakemaan omiaan Kotiin. Miten Raamattu kuvaa tuon tulemisen tapahtuvan? Haudat aukeavat ja sovituksen saaneet/vastaanottaneet nousevat ylös? Mitä maailma tuumaa tästä ylöstempauksesta? Huomaako maailma? Miten uskovainen kokee tänne jäävien aseman? Tunteeko surua?
5391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jo kaksituhatta vuotta sitten Jeesus sanoi tulevan sa pian takaisin, mutta eipä sitä ole näkynyt.
Muistan, kun olin vielä pieni 1960 luvulla, niin silloin puhuttiin, että Jeesus tulee pian, kumminkin viimeistään 2000-vuoteen mennessä.

Eikä sitä Jeesusta vaan näy.
Olis mukava elää vuonna 3000 tuhatta, että vieläkö puhutaan Jeesuksen pikaisesta takaisintulosta.
Jeeusta on odotettu yhtä hartaasti jokaisella vuosisadalla ja ei vaan näy.
Jehovan todistajatkin ovat saaneet pettyä monta monituista kertaa.
Mutta pysytäänpä nyt lestadiolaisuudessa.
Myös me odotamme pikaista Jeesuksen paluuta.
Jokaisen maailmanloppu tulee silloin, kun saamme laskea matkasauvamme.

Ilmestyskirjaa ei taideta vieläkään osata tulkita oikein. Minne taivaaseen Jeesus omansa oikein vie, sillä Jumala aikoo luoda uuden maan ja siis maa on tuleva asuinpaikkamme. Synti vaan puuttuu. Oikeassa taitaa olla Jehovan todistajat, kun puhuvat uudesta maasta.
On se vaan käsittämätön juttu,se hautojen aukeaminen. Ettei vaan olis taas kysymyksessä vertauskuvallinen asia. Miten voi nousta haudasta, kun on hävinnyt jo olemattomiin atomeihin.

Äänestä
  • Sillä aika kuluu nopeasti. Jos Jeesus sanoo, että Hän tulee pian.
    Niin se tämä ajallisen ajanlaskun mukaan se on pian. Sillä tuon puoleinen aika ei lopu koskaan, ja siihen verrattuna se on pian, kun Jeeuss tulee.

    Äänestä

  • toteutuu yksi kerrallaan

    Äänestä

  • myös vertaus takana kirjoitti:

    Sillä aika kuluu nopeasti. Jos Jeesus sanoo, että Hän tulee pian.
    Niin se tämä ajallisen ajanlaskun mukaan se on pian. Sillä tuon puoleinen aika ei lopu koskaan, ja siihen verrattuna se on pian, kun Jeeuss tulee.

    ikuisuus eli iäisyys tarkoittaa ajattomuutta eikä pitkää, päättymätöntä aikaa, kuten kristinoppi on sen käsittänyt. Ajan kuluminen eli ero menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä on harhaa. Jopa A.Einstein on sanonut näin.

    Äänestä

Minun uskonnoksi riittaa se, että elän täällä maapallolla oman elämäni niin hyvin kuin osaan omantunnon puhtaus säilyttäen. Jumala on minut tänne luonut ja antanut minulle sen järjen ja omantunnon mitkä minulla ovat ja kun elän niiden ohjaamana niin hyvän elämän kuin pystyn, ei Jumala voi minulta enempää vaatia. Uskon siis, että Jumala on luotujaan kohtaan oikeudenmukainen. En usko kuolemanjälkeiseen taivaaseen enkä helvettiin vaan jätän asian Jumalan harkittavaksi luottavaisin mielin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisar minäkin kirjoitti:

Ajatelkaa: Jeesus tulee pian hakemaan omiaan Kotiin. Miten Raamattu kuvaa tuon tulemisen tapahtuvan? Haudat aukeavat ja sovituksen saaneet/vastaanottaneet nousevat ylös? Mitä maailma tuumaa tästä ylöstempauksesta? Huomaako maailma? Miten uskovainen kokee tänne jäävien aseman? Tunteeko surua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu