Verta nenästä, kurkku kipeä ja

silmät kutisee!

Itse olen heinäallerginen, todella monelle rikkaruoholle sun muulle sonnalle allerginen siis.

Olen nyt 21v ja jokaikinen kesä on ollut yhtä helvettiä minulle. Joka kesä valmistaudun taisteluun kun lumet sulavat ja helvetti nimeltä kesä laskeutuu maan päälle.

Kumminkin, tämä kesä on erityisen hankala, ainakin minun osaltani. Kokemuksesta tiedän aina mitä oireita ja millä asteella kesäisin tulee joten tiedän mitä odottaa. Normaalisti sitä perinteistä, nenä tukossa ja silti vuotaa räkää solkenaan ja muuten vain nenää ja silmiä kutittaa.

Mutta nyt on kolme uutta oiretta iskenyt. Ja ne ovat verta vuotava nenä, todella kivulias kurkku ja HIRVEÄSTI kutiavat silmät, ei ikinä ole näin paljon silmiä kutittanut!

Silmät verestävät aivan julmasti ja niiden alle iho alkanut punoittaa aika ilkeästi. Lisäksi silmistäni vuotaa vettä niin että en näe eteeni ja joutuu jatkuvasti pyyhkimään kun kyyneleet valuu pitkin poskia.

Ja jos vähäänkään uskallan niistää niin suurella todennäköisyydellä alkaa vuotamaan verta, PALJON! Viime vuoto sessio kesti noin tunnin, alkoi jo pyörryttämään siinä vaiheessa. Kuitenkin, sitten kun vuoto lakkaa ja nenä on tukossa taas ja räkää vuotaa ja haluaisi niistää niin auta armias jos sen teen. Taas mennään! Tuppoa nenään ja vuotoa tyrehdyttämään! Eli en uskalla niistää kun nenästä alkaa herkästi vuotamaan verta. Tämä kesä onkin mennyt tähän asti paperi nenässä. *TIP* *TIP* *TIP* vaan, tulee kuin vuotavasta hanasta tätä verta.

Ja se kurkku. Auta armias tätä tuskaa ja kipua! Minulla ei ole IKINÄ kesäisin ollut kurkun kanssa ihmeempiä ongelmia, ehkä hieman limaa joka parilla kohaisulla selvenee. Mutta nyt jokaikinen nielaisu sattuu ja tekee kipeää ja hengitys suunkautta on tuskaa (eikä nenä yhtään sen parempi!) Yritä siinä sitten hengittää kipeällä kurkulla kun ei nenällä voi ja jokainen henkäys sattuu. Ja kun katsoin kurkkuuni niin se on ruman punainen, näyttää olevan jotakin ihmeen rakkuloita. Yksi rakkula on jopa mennyt rikki ja se on se kipein kohta koko kurkussa. Kylmää juomalla helpottaa hieman, mitä kylmempää sen parempi. Onneksi ei yskitä kovin paljon, mutta silloin kun yskittääkin niin kurkku supistelee niin pahasti että itkettää, kirjaimellisesti.

Vittujen vittu tätä kesää.

P.S. Anteeksi kielenkäyttöni, tunteet kuohuu ja olen erittäin tuskastunut ja vihainen tähän olotilaan. Mutta kyllä te allergiset sen tiedätte millaista se on.

9

10140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helppari
    • Kohtalotoveri

      Itsellä myös ihan helvetillinen allergia, mutta tuohon kurkkukipuun on auttanu yksinkertaisesti vesi- yöllä pitää vesilasia sängyn vierellä ja kulauttelee siitä pieniä määriä kurkkuunsa ja samoin päivän mittaan. Eipä ole ollut kurkku enää ollenkaan sen jälkeen arkana :-) Tsemppiä allergian jaksamiseen!

      • a-vitamiinitipat

        oletko kokeillut apteekista saatavia a-vitamiininenätippoja? auttavat taatusti tuohon verenvuotoon, se verenvuoto kun johtuu juuri kuivuneista limakalvoista.
        Pari kertaa itse käynyt ensiavulla astikin nenäverenvuodosta kunnes löysin nuo tipat pari vuotta sitten, sen jälkeen ei enää verta ole tullut kertaakaan. =)


    • veteraani58

      Ajattele positiivisesti jos mahdollista.

    • kokemusta myös

      Rasvaista Bebanthenia Apteekista ja sieraimiin ihan vaan reilusti sormella tai topsilla tunkien.. niin mä olen apua saanut veren tuloon!

    • Pappa-Smurffi

      Voi olla tästä kyse, tai sitten ei, mutta testaa silti, kun ei maksa kuin hetken aikaasi. Muuten, tuo nasaleze on pätevä aine!

      Luonnonhomeen ja kosteusvauriohomeen erot:
      -Miksi nuo itiöt ovat erikokoisia, vaikka kyse on samoista homeista?
      -No siksi, että molemmat tarvitsevat kosteutta,lämpöä ja ravintoa ollakseen aktiivisia, mutta mitäs luonnonhome-itiö saa, mitä kosteusvauriohome-itiö ei saa?
      -Niinpä tietysti, valoa ja happea!
      -Mutta eihän kumpikaan tarvitse valoa, eikä happea "elääkseen"?
      -Eipä niin, mutta kun kosteusvauriohomeitiön kokoon valon ja hapen puute vaikuttaa siten, että se jää "kitukasvuiseksi", eli pienemmäksi, josta johtuen se aiheuttaa ERI OIREET JA ERI SAIRAUDET KUIN LUONNONHOME!!!
      ___________________________________________________________________________

      KUN EPÄILLÄÄN KOSTEUSVAURIOHOMETTA, VOI SEN OLEMASSA OLON VARMISTAA MUUTAMILLA KOTIKONSTEILLAKIN JA POISTAA ENSIAPUNA VÄLITÖN TERVEYSHAITTA.

      Elimistömme on tarkempi kuin yksikään sähköinen mittari!
      Kosteusvauriohomeen toteaminen varmuudella ja ilmaiseksi.

      KOSKA HOMETTA EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE NÄKYVISSÄ, EIKÄ SE VÄLTTÄMÄTTÄ HAISE*), NIIN ON
      VIELÄ YKSI VARMA KOTIKONSTI TODETA SEN OLEMASSA OLO:

      Kosteusvauriohome-oireet:
      1.Unettomuutta.
      2.Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
      3.Uneliaan sekava olo levosta huolimatta.
      4.Aiheettomia kiukunkohtauksia, miniraivareita ja ärtyisyyttä.
      5.Voimattomuutta, jo yhden kerroksen porraskävely vie voimat.
      6.Aamulla saat kaivaa nenästä kuivaa räkäklimppiä, jossa voi olla verta.
      7.Liman muodostus hengitysteissä, esim aamuisin saat rykiä hartaasti.
      8.Ääni käheytyy tai vaimenee kokonaan, puhuminen vaatii ponnistelua.
      9.Pientä kuumeilua, tai alilämpöä asteen kymmenyksen tai pari.
      10.Olo on kuin tulisi flunssasairaaksi, mutta ei sitten tulekaan.
      11.Silmiä särkee ja ne saattaa rähmiä.
      12.Katseen tarkentamisen vaikeuksia.
      13.Näköhäiriöitä.
      14.Korvia kutiaa.
      15.Säärten kutinaa, joka pahenee suihkussa ja löylyssä.
      16.Nivelkipuja.
      17.Lihaskipuja.
      18.Näppyjä.
      19.Verisuonet nousevat ns pinnalle.
      20.Läiskiä iholla.
      21.Verenpurkautumia iholla.
      22.Viiltävää salamana leikkaavaa päänsärkyä.
      23.Tavallista päänsärkyä.
      24.Keskittymisvaikeuksia.
      25.Aloitekyvyttömyyttä.
      26.Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
      27.Sinun on vaikea muistaa sanoja, esim hyvin tuntemasi naapurin nimeä et muista.
      28.Kun alat kertomaan jostakin asiasta ja saman tien unohdat mitä pitikään sanoa.
      29.Herkistyminen lisäaineille.
      30.Herkistyminen erilaisille keinotekoisille hajusteille.
      31.Suun limakalvoilla on mantelimainen imelä maku.
      - Seuraavat oireet vaativat AINA ensin lääkärin tutkimuksen! Mikäli selvää fyysistä aiheuttajaa ei löydy, niin silloin kannattaa vahvasti epäillä kosteusvauriohometta!
      32.Toistuvat ylähengitysteiden tulehdukset.
      33.Virtsa haisee voimakkaasti.

      TULKINTAOHJEET:
      - Älä tuijota ainoastaan yhtä oiretta, koska se voi käydä useampaan sairauteen!
      - Jos näistä oireista olet todennut itselläsi olevan viisi kohtaa tai enemmän, kyseessä on kosteusvauriohome! Mitä enemmän ruksaat oireita sen vakavammasta homevauriosta on kyse!
      - Kun olet ruksannut yli 10 oiretta, sinulla mm menee jossain vaiheessa nenä totaalisen tukkoon: Etsi homeettomat tilat asumiseen jne!!!
      - Kun olet ruksannut yli 20 oiretta: Poistu välittömästi homeisista tiloista!!!
      Edellä olevaa testilistaa voit käyttää kosteusvauriohome tilanteen seuraamiseen uusimalla testin, kun havaitset muutoksia terveydentilassasi, tai sisäilmassa!
      Kosteusvauriohomeen toteamisessa sinua auttaa myöskin kotikuntasi terveystarkastaja.

      PARAS HOITO ON LOPETTAA ALTISTUMINEN KOSTEUSVAURIOHOMEILLE!!!

      Seuraavassa suuntaa antava ohje, oireiden poistumiselle, kun altistuminen kosteusvauriohomeille loppuu:
      30-oiretta, oireilu loppuu noin 3-kuukaudessa.
      20-oiretta, oireilu loppuu noin 2-kuukaudessa.
      10-oiretta, oireilu loppuu noin 1-kuukaudessa.
      ___________________________________________________________________________

      Kosteusvauriohomeen haju:

      *) Kosteusvauriohomeen hajusta - kantapään kautta koettua ja käytännössä testattua:
      Asunnossani on todettu jo aiemmin kosteusvauriohometta, jonka itse haistan selvästi, koska olen altistunut jo pitemmän aikaa kosteusvauriohomeelle. Tein viimeisen testin erään ystäväni kanssa. Kysyessäni häneltä, haistaako hän mitään erikoista asunnossani? Hän vastasi: En, mutta minun on raskasta hengittää täällä, eli jotain täällä on! Mitä tästä opimme?

      No miksei haise?
      Homeita tunnetaan yli satatuhatta eri lajia, joista noin sadan tiedetään aiheuttavan terveyshaitan, tai vakavan terveyshaitan. Eli em.sta homeista koostuu rakenteissa "muhiva" homekoktail. Välittömästi haiseva homekoktail sisältää sädesieniä (=maaperäbakteeri), vt. esim. maakellari.
      Mikäli homekoktail ei sisällä sädesieniä, on kyse viiveellä (=herkistymisen kautta) haiseva homekoktail. Eli tällaisen homekoktailin voi haistaa ainoastaan pitemmän aikaa kosteusvauriohomeelle altistunut henkilö, tai koulutettu homekoira!

      • adsads

        joo itellä iha samaa


    • galhu

      itselläni vuosien nenäänsuihkutettavien kortisonien käyttö aihetti voimakkaita nenäverenvuotoja.pahimmillaan pään kumartaminen alas laukaisi vuodon.enään en pysty käyttämään viikkoa pitempää mitään tämän tyyppisiä lääkkeitä ennen kuin vuodot alkavat.myös antihistamiinien käyttö kuivattaa nenää ja pahentaa oireita.niinkin yksinkertainen asia kun veden juominen auttoi hieman.pitää vähän kosteutta rööreissä..

      • :(

        Heti juhannuksen jälkeen kun heinä alkaa kukkimaan tuottaa se minulle yhtä tuskaa. Kun 7-vuotiaana altistuin heinään ei ihania Heinäkuun päiviä näkynyt paitsi tietenkin silloin kun vettä satoi. Olen nyt 15 ja mitä kuumempi kesä sen hankalampi olla kaikkialla kuuma, nukuttua ei saa kunnolla kun on niin nenä tukossa ja tuskane olo. Minultakin vuotaa aina allergiani aikaa verta nenästä ja silmiä kirvelee. Onneksi on allergialääkket joilla vointikin hetkeksi helpottuu...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4839
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1722
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1326
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1000
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      885
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe