lahjat ristiäisissä

puolimummo

Mieheni tytär on saanut lapsen ja olemme saaneet kutsun ristiäisiin. Olemme jo toki käyneet lasta katsomassa, onnitelleet vanhempia ja veimme lahjaksi perinteistä, pieniä kauniita vaatteita
yms sellaista tarpeellista.
Miten olisi nyt sitten asiallista käyttäytyä
ristiäisissä. Olen itse ajatellut pientä korua muistoksi vaarilta ja perheeltään.
Onko ristiäisissä tapana muiden kuin kummien antaa lahjoja? Oman lapseni ristiäisiin saimme kummeilta kastemekon, joka nyt on talletettu tuleville sukupolville. Muut ristiäisvieraat eivät tuoneet lahjoja, enkä muista että se olisi ollut mitenkään outoa meidän mielestä. Mutta ajat muuttuvat ja mikähän on tämän päivän käytäntö.

1

1108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hippiäinen-76

      Hei!

      Meillä oli oman tyttömme ristiäiset noin pari viikkoa sitten. Juhlat juhlittiin ihan lähimpien sukulaisten ja kummien kanssa ja jokainen toi jonkin lahjan lapsellemme. Ei siis pelkästään kummit vaan kaikki muutkin. Itse olen myös ollut muutamissa ristiäisissä, joissa kaikissa on muutkin kuin kummit tuonut jotakin pientä. En tosin tiedä mikä on virallinen käytäntö, mutta näin meillä!

      Mielestäni tuo pieni koru on loistava lahjaidea. Meidän tyttö sai toisilta isovanhemmiltaan pankkitilin, jonne oli laitettu 'pohjakassa' ja toisilta isovanhemmiltaan hopeisen kynttilanjalan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe