Kesä lähestyy ja loma-aika. Ollaan miehen kanssa lähdössä muutaman päivän reissuun kesällä. Nyt olen alkanut miettimään kahdelle leikatulle kollikissallemme hoitopaikkaa. Luonteeltaan ovat hyvin erilaisia. Toinen rauhallinen ja pärjää paikassa kuin paikassa.(ollaan jonkin verran kyläilty) Toinen kisu on taas vähän rauhattomampi eikä niin tottunut vieraisiin paikkoihin kuin tuo vanhempi.
Kissahoitolaan en haluaisi kisuja viedä sen takia, koska aavistelen että siellä häkissä ne stressaantuisivat. Voi olla myös pelkkä arvaus.
Tuttu lupasi ottaa kissat kotiinsa. Heillä on ennestään jo viisi kissa (leikattuja) kaikki. Tämä vaihtoehto kuulostaa hieman paremmalta, jännittää vain miten meidän pojat suhtautuu vieraaseen paikkaan jossa on vielä noin monta kissaa. Muihin kissoihin ne ovat kyllä tottuneet jonkun verran.
Kertoisitteko kokemuksia kissojen hoitopaikoista? Mikä on ollut teillä se paras vaihtoehto yms?
Mistä hoitopaikka 4 päiväksi?
4
373
Vastaukset
- Hmm?
Suosittelen kissahoitolaan viemistä. Siellä on yleensä erittäin ammattitaitoinen ja vastuullinen hoito ja kissoille on helpompi järjestää viihtyisät ja ennen kaikkea turvalliset olosuhteet. Ystävä on varmasti myös taitava ja vastuullinen, mutta kun siellä on ne 5 kissaa jo ennestään niin siellä voi syntyä melkoinen hulina. Kodissa on aina vaikeampi toimia poikkeustilanteissa kuin oikeassa hoitolassa.
Ei ole syytä antaa kissahoitolan laitosmaisuuden hämätä, tärkeintähän on että kissat saavat hyvää hoitoa ja niille voidaan järjestää kohtuullisen viihtyisä ja ennen kaikkea turvallinen majoitus.
Jos kerrotte missä kissahoitolan olisi sijaittava niin saattaa olla että keskustelijoilla on tietoa alueen kissahoitoloista.
Kissahoitolan etu on resurssien laajuus ja kaikkiin tilanteisiin varautuminen. Toinen erittäin tärkeä etu on se että kissahoitolassa vastuukysymykset ovat selvät ja toiminta on vakuutettua.
Mutta hyvää lomaa ja kun olette järjestäneet kissoillenne hyvän hoitopaikan niin älkää murehtiko turhaan. Kissanne eivät ole missään kurjassa häkissä ikäväänsä yksin itkemässä vaikka ikävänne varmasti sellaista yrittää teille väittää. Hyvässä ja ennen kaikkea turvallisessa hoidossa ne ovat ja kohtuullisen hyvin viihtyvät! - kisulit
ovat olleet 2 paikassa hoidossa, äidilläni maalla (ja siis myös vapaana ulkona...) ja sitten kissahoitolassa. jälkimmäisessä viimeksi pari viikkoa sitten. äidilleni en enää mielelläni jätä kissoja, kokoajan huoli että missähän ne on enkä pysty lomailemaan rauhassa (maalla käydessämme kissat ovat kyllä vapaana, mutta kutsun niitä vähän väliä että pysyisivät lähipiirissä). hoitolassa tietää että ovat tallessa ja hyvässä hoidossa. usein myös mahdollisuus ulkoilla aidatussa tarhassa. meidän kisumme eivät ole vaikuttaneet stressaantuneilta. kun viimeksi hain "jätkät" hoidosta, toinen ei olisi halunnut lähteä ollenkaan pois...
- tälläinen
Mitekäs sellainen vaihtoehto onnistuisi että joku kävisi teillä päivittäin ruokkimassa ja olemassa kissojen kanssa? Kuitenkin niillä on seuraa jonkun verran jo toisistaan ja sitten jos joku viitsisi muutaman tunnin niiden kanssa päivittäin viettää.. Meillä on joskus tehty näin, tosin olimme poissa kaksi yötä, ja hoitaja oli siskoni, joka oli meillä toisen yön kokonaan ja aika paljon muutenkin..Mielestäni on tälläinen ratkaisu toiminut meillä ainakin ihan hyvin, tosin enemmän ollaan oltu vaan yhden yön reissuilla..
- kesä lähestyy
Joskus apu löytyy lähempää kuin arvaakaan, tässä tapauksessa naapurista. Hän on ennenkin hoitanut kissojamme lyhyitä aikoja. Ja me olemme hoitaneet heidän lemmikkejään. En edes hoksannut ajatella, että naapuri hoitaisi näin pitkän aikaa (3yötä) kisujamme. Monien vakuuttelujen jälkeen viimein uskoin naapuria, että asia on ok =). Ja mikä parasta, näin kissat saavat olla kotona ja ulkoilla kotiympäristössä, hoitamaan lupautunut naapuri asuu samassa talossa. Elikkäs asioilla on tapana järjestyä! Kiitos teille vastauksista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880