ON LORDI! The times tekee artikkelin tänään! Missä kulkevatkin päät kääntyvät. Lieneekin tunnetuin suomalainen musiikin saralla tällä hetkellä. LORDI jyrää! Ei liene suomalaisista muusikoista ennen näin paljon kirjoiteltu arvovaltaisiss lehdissä!
TUNNETUIN SUOMALAINEN
risto reipas
6561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aika vaikea sanoa, kuka olisi tällä hetkellä todella maailman tunnetuin suomalainen musiikin saralla - tai ylipäätänsä. Itse kallistuisin Jean Sibeliukseen. Klassisen musiikin maailmassa hänet kyllä tunnetaan ja suuri osa klassista musiikkia harrastavista/kuuntelevista tietää luonnollisesti.
Suomalaisista muusikoista on toki kirjoiteltu laatulehdissä ennenkin, muun muassa viulutaiteilija Linda Lampenius on noteerattu maailmanvuosinaan niin The Timesin kulttuuriliitteen kuin The Sunday Timesinkin kannessa ja häntä ovat haastatelleet ja hänen musiikillisia vaihetaan ovat esitelleet edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi New York Times ja Los Angeles Daily News. Muista julkaisuista mainittakoon Vogue, Elle ja Playboy.
Todellakin J. Sibelius tunnettu kylläkin, mutta tämän päivän tähdistä lienee Lordi tunnetuin.
Ville Valosta koskaan kuullut? Tai sitä, miten paljon HIMin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti?
Anne Borgström on paitsi kaunis myös tunnettu.
En ole koskaan kuullut tuosta anne borgströmistä. Lieneekö huono yleissivistys sitten kun Suomalainen olen vielä, eikä hajuakaan mitä hän tekee.....?
Tunnetuin suomalainen on ollut jo 1800-luvun lopulta
lähtien ja tulee olemaan Huckleberry Finn.