Mihin perustuu väite, että moottori rasittuu jos sillä ajetaan suurella vaihteella ~tyhjäkäyntiä, eli vedätetään moottoria? Mikä siellä alkaa rasittumaan?
Syntyykö karstaa, onko öljynpaine liian alhainen vai rasittuuko metalliosat.. vai jotain muuta?
Moottorin vedättäminen
10
3229
Vastaukset
- V70 TDI ::
Se juttu on 60-luvulta ja sitä vanhemmista autoista, jolloin öljytkin olivat jotakin muuta kuin nykyään. Mikään ei rasitu eikä rikkoonnu, kunhan sen verran on kierroksia, ettei kone ravista. Lähinnä moottorin kiinnitysosat rasittuvat, ei mikään muu.
Pienillä kierroksilla eli suurimmalla vaihteella kaupunkiajossa vedättelyä olen pitänyt tapanani jo 25 vuotta, hyvin ovat moottorit kestäneet, 500 000 km tavallinen autostaluopumislukema.- Tumppi-82
Vaihteisto siitä ainakin kärsii. ja myöskin moottori. jos ajaa hiljaa suurella vaihteella niin moottori joutuu vääntämään prkleesti, joten käyhän se paikkojen päälle. Itsekin olen rikkonut yhdestä land cruiserista laatikon kun vedin vielä rattaita suurella vaihteella.
Aja polkupyörällä kävelyvauhtia ensin pienellä vaihteella ja sitten suurella ja totea itse että suurella polkeminen syö enemmän lihaksia. - pölöjä_
Tumppi-82 kirjoitti:
Vaihteisto siitä ainakin kärsii. ja myöskin moottori. jos ajaa hiljaa suurella vaihteella niin moottori joutuu vääntämään prkleesti, joten käyhän se paikkojen päälle. Itsekin olen rikkonut yhdestä land cruiserista laatikon kun vedin vielä rattaita suurella vaihteella.
Aja polkupyörällä kävelyvauhtia ensin pienellä vaihteella ja sitten suurella ja totea itse että suurella polkeminen syö enemmän lihaksia.Luulisi tumpinkin tietävän, että moottorista maksimivääntö ei irtoa niillä kierroksilla, joista nyt on puhe.
- Pörje
pölöjä_ kirjoitti:
Luulisi tumpinkin tietävän, että moottorista maksimivääntö ei irtoa niillä kierroksilla, joista nyt on puhe.
Ei se rasitus johdu siitä että momentti olisi suuri, vaan siitä että se tulee niin "karkeina rakeina".
Tästä syystä, jos vähänkin muistat ensimmäisiä henkilödieseleitä, niin esim Mitsu käytti Galantissaan tavallisen kytkimen lisäksi nestekytkintä vähentämään vääntövärähtelyjä, ja saadakseen vaihdelaatikon kestämään, ja jotkut valmistajat eivät vieläkään suostu laittamaan esim automaattia 4-sylinterisen dieselin perään.
Suuremmilla kierroksilla momenttia tarvitaan vähemmän saman työn aikaansaamiseksi ja momentti on sitä tasaisempi, mita enemmän kierroksia (massan hitaus tasoittaa).
Kyllä kai kaikki autolla joskus ajaneet ovat ilmiön huomanneet, kun vedättäessä liian suurella vaihteella koko voimansiirtopaketti alkaa ravistaa.
Sama ilmiö tapahtuu pienemmässä määrin myös silloin kun itse ei sitä kuule tai huomaa ja vedättäminen pienillä kierroksilla on haitallista riippumatta siitä, paljonko jotkut yksilöt ovat kestäneet. - V70 tdi
Pörje kirjoitti:
Ei se rasitus johdu siitä että momentti olisi suuri, vaan siitä että se tulee niin "karkeina rakeina".
Tästä syystä, jos vähänkin muistat ensimmäisiä henkilödieseleitä, niin esim Mitsu käytti Galantissaan tavallisen kytkimen lisäksi nestekytkintä vähentämään vääntövärähtelyjä, ja saadakseen vaihdelaatikon kestämään, ja jotkut valmistajat eivät vieläkään suostu laittamaan esim automaattia 4-sylinterisen dieselin perään.
Suuremmilla kierroksilla momenttia tarvitaan vähemmän saman työn aikaansaamiseksi ja momentti on sitä tasaisempi, mita enemmän kierroksia (massan hitaus tasoittaa).
Kyllä kai kaikki autolla joskus ajaneet ovat ilmiön huomanneet, kun vedättäessä liian suurella vaihteella koko voimansiirtopaketti alkaa ravistaa.
Sama ilmiö tapahtuu pienemmässä määrin myös silloin kun itse ei sitä kuule tai huomaa ja vedättäminen pienillä kierroksilla on haitallista riippumatta siitä, paljonko jotkut yksilöt ovat kestäneet.Aja sinä vain isoilla kierroksilla, minä ajan pienillä.
Kyllä vaihteisto ja kytkin jousinensa ja mahdollisesti kaksoismassavauhtipyörinensä on mitoitettu moottorin antaman momentin kestäväksi kaikilla kierrosluvuilla ja kaasupolkimen asennoilla, kunhan kone ei kovin ravista. Historialuokan tekniikan voi jo jättää omaan arvoonsa.
Oma lukunsa on sitten virittäminen: otetaankin alunperin 300 Nm tuottaneesta koneesta 450 Nm ja käytetään sille alkuperäiselle suunniteltua vaihteistoa. Silloin on vaihteisto vaarassa. - riku
V70 tdi kirjoitti:
Aja sinä vain isoilla kierroksilla, minä ajan pienillä.
Kyllä vaihteisto ja kytkin jousinensa ja mahdollisesti kaksoismassavauhtipyörinensä on mitoitettu moottorin antaman momentin kestäväksi kaikilla kierrosluvuilla ja kaasupolkimen asennoilla, kunhan kone ei kovin ravista. Historialuokan tekniikan voi jo jättää omaan arvoonsa.
Oma lukunsa on sitten virittäminen: otetaankin alunperin 300 Nm tuottaneesta koneesta 450 Nm ja käytetään sille alkuperäiselle suunniteltua vaihteistoa. Silloin on vaihteisto vaarassa.mutta bensakoneet eivät ole suunniteltu vedätykseen. yleisesti ottaen niissä olisi hyvä käyttää kierroksia.
siitä olen yhtä mieltä että ykkösellä ja kakkosella uskaltaa vedättää autoa, mutta bensakonetta en lähde vedättämään enää kakkosta suuremmilla vaihteilla.. nimittäin kun bensankoneissa ei ole alavääntöä, eikä niitä ole varmaan suunniteltu isojen vaihteiden vedätykseen. - Pörje
V70 tdi kirjoitti:
Aja sinä vain isoilla kierroksilla, minä ajan pienillä.
Kyllä vaihteisto ja kytkin jousinensa ja mahdollisesti kaksoismassavauhtipyörinensä on mitoitettu moottorin antaman momentin kestäväksi kaikilla kierrosluvuilla ja kaasupolkimen asennoilla, kunhan kone ei kovin ravista. Historialuokan tekniikan voi jo jättää omaan arvoonsa.
Oma lukunsa on sitten virittäminen: otetaankin alunperin 300 Nm tuottaneesta koneesta 450 Nm ja käytetään sille alkuperäiselle suunniteltua vaihteistoa. Silloin on vaihteisto vaarassa.Kyllä ne paikat rasittuu pienillä kierroksilla vedättäessä enemmän, ajoitpa sitten itse millä kierroksilla hyvänsä.
Kestävyys on taas eri juttu, kestää se alasinkin takomista, ja ne massavaimentimet ym lisukkeet on juuri siksi, että urpot ei saa rikottua paikkoja pienillä kierroksilla jyryyttelemällä. - mitään.
V70 tdi kirjoitti:
Aja sinä vain isoilla kierroksilla, minä ajan pienillä.
Kyllä vaihteisto ja kytkin jousinensa ja mahdollisesti kaksoismassavauhtipyörinensä on mitoitettu moottorin antaman momentin kestäväksi kaikilla kierrosluvuilla ja kaasupolkimen asennoilla, kunhan kone ei kovin ravista. Historialuokan tekniikan voi jo jättää omaan arvoonsa.
Oma lukunsa on sitten virittäminen: otetaankin alunperin 300 Nm tuottaneesta koneesta 450 Nm ja käytetään sille alkuperäiselle suunniteltua vaihteistoa. Silloin on vaihteisto vaarassa.Tämä sinun 300Nm kasvattaminen ei vaikuta normaalissa ajossa laatikon kestävyyteen mitenkään. Jos poljet kaasun pohjaan tasasesta nopeudesta, niin varmaan kestää yhtä kauan ku alkuperäsenäkin. Sitten on asia erikseen jos rupeet rossaamaan sillä autolla, eli autat esim kytkimellä autoa suttamaan vaikka kurvissa.
Suoraa vetoa varmasti kestää, mutta sitä repivää ei. Nimimerkillä kokemusta 300Nm vakio autosta ja nykysestä motista 450-500Nm eikä ongelmia vaikka monta kymmentä tuhatta takana V70 tdi kirjoitti:
Aja sinä vain isoilla kierroksilla, minä ajan pienillä.
Kyllä vaihteisto ja kytkin jousinensa ja mahdollisesti kaksoismassavauhtipyörinensä on mitoitettu moottorin antaman momentin kestäväksi kaikilla kierrosluvuilla ja kaasupolkimen asennoilla, kunhan kone ei kovin ravista. Historialuokan tekniikan voi jo jättää omaan arvoonsa.
Oma lukunsa on sitten virittäminen: otetaankin alunperin 300 Nm tuottaneesta koneesta 450 Nm ja käytetään sille alkuperäiselle suunniteltua vaihteistoa. Silloin on vaihteisto vaarassa.moottori kuluttaa suhteessa vähiten bensaa kun sitä kierrätetään tehoalueella (eli siis se kierroslukualue millä teho on korkein),
koska silloin tulee vähiten hukkaenergiaa...
- omaa kokemusta
väännöistä ja kestävyydestä
jokainen voi tehdä oman ajatuksensa seuraavasta;
miten tarkkaan autot mitoitettu, Vento 1,9 ekotd.
kytkin piti aivan hyvin, sama miten vedätti, mutta lisäsin syöttöä ½-kierrosta, niin kytkin antoi periksi, jos vedätin isolla vaihteella.
Muutaman kerran vaihdettiin kytkinpaketti uuteen, aina sama peli. Viitosella vastamäessä kierrokset karkas ja joutui löysätä, jotta kytkin alkoi pitää. Sitä saksalaista laatua.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856