kuulin, että Rusutjärvellä on nähty kattohaikaroita. Tietääkö joku, miten paljon niitä on Suomessa ja missä niitä voi nähdä?
Vastaukset 6
- ciconia
Moi! Kattohaikara ei ole toistaiseksi koskaan pesinyt Suomessa, joten meillä havaitut linnut ovat yleensä lämpimien kaakkois- ja etelävirtausten tuomia harvinaisuuksia. Teoriassa niitä voi nähdä missä päin Suomea hyvänsä, mutta eniten niitä taidetaan nähdä juuri kaakkois- ja etelä-Suomessa. Yksi parhaista paikoista on Virolahti. Yleensä niitä nähdään "staijatessa" jollain sellaisella paikalla, mistä on hyvä näkyvyys tai esim. sattumalta auton ikkunasta pellolla ruokailemassa. Vuorokaudenaikakin voi olla melkein mikä vain. Jotkut kattohaikarat jäävät yöpymään mm. sähkötolppien päihin. Arviolta muutamia kymmeniä - pari sataa kattohaikaraa vierailee Suomessa vuosittain. Onnea!
Olin juuri edellisenä päivänä sanonut tyttärelleni, etteivät kattohaikarat ylitä Suomenlahtea, kun sain asiaa koskevan sähköpostiviestin. On kiva oppia uutta.
Kiitos sinulle. ;))
- Hynde
Joskus kattohaikaroita eksyy maahamme, mutta ne eivät pesi täällä.
- Marja
Kylläpä yksi kattohaikara pesi viime vuonna Paraisilla!
- epäonnistui!
Marja kirjoitti:
Kylläpä yksi kattohaikara pesi viime vuonna Paraisilla!
Aivan, mutta tuo pesintä epäonnistui. Eli onnistuneita pesintöjä ei Suomesta ole vielä todettu.
- Marja
epäonnistui! kirjoitti:
Aivan, mutta tuo pesintä epäonnistui. Eli onnistuneita pesintöjä ei Suomesta ole vielä todettu.
Ai, no lopputuloksesta en tiennytkään, mutta pesärakenelma oli hieno!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a455918- 56579
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160563- 51545
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä165535Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.229508Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20446Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.67436Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta90434Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187420
