Myynnin

Raju kasvu

19

1860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Finni

      Kyllä tuossa volkkari on kärjessä. Oletko sokea ? Fiat häntäpäässä.

      • tarkemmin

        Eihän aloittaja väittänytkään Fiatin olevan kärjessä vaan kertoi sen lisänneen myyntiään yli 60000 autolla.

        Mistähän näitä luku- ja ymmärrysvammaisia aina sikiää?

      • YoHannes

        Taitaa edellisellä kirjoittajalla olla iso nimimerkki olkapäitten välissä.

        Fiatin ja VW:n myynti on kasvanut n. 60.000 autolla edellisvuoteen, joten kasvun suhteen ollaan kai siten kärkisijoilla.

        Myyntimäärällinen sijoitus ja sijoitus myynnin kasvun suhteen, kun ovat eri asia.

        Eron VW:hen tekee luonnollisesti se, että siinä missä VW taistelee kilvan useassa kokoluokassa taistelee Fiat pääasiassa Grande Punton voimin.
        Siinä valossa tilanne näyttää todella hyvältä ja Croma auttaa minkä voi myyden odotuksiin nähden erittäin hyvin.
        Vielä, kun saadaan Stilolle Grande Punton tasoinen seuraaja alkaa Fiat nousta jo määrällisessä kokonaismyynnissäkin ylöspäin.

        Tässä pitää ottaa huomioon myös se, että Saksa on asukasluvultaan ylivoimaisesti suurempi kuin Italia, joten kotietu näkyy tietenkin VW:n ja muiden saksalaismerkkien myynnissä.
        Grande Punto on kuitenkin myynyt todella hyvin mm. UK:ssa ja jälleen kotimaaperällään Italiassa.

        Onkos se muuten jotenkin Finniltä pois, että Fiat menestyy jälleen vai tuleeko muuten vaan paha mieli?

        VW on toki kärjessä ja siitä kaikki kunnia - menestys perustuu pitkään perinteeseen ja siitä, että kaikkiin kokoluokkiin on pyritty panostamaan tasavahvasti, mutta eipä se ns. Business Premium -luokka sujunut VW:ltäkään... Passat on isoin malli ja siitä ylöspäin taistellaan isossa luokassa perinteisten merkkien kesken, jonne VW:nkaan rahkeet eivät riittäneet.

        Fiatillakin jäädään Passat kokoluokkaan Croman kera ja Alfa sekä Lancia yrittävät raivata tietään kovassa seurassa.
        Seuraava iso askel Fiatille on tarjota Glofin kokoluokkaan Stilolle seuraaja, joka ei jätä ketään kylmäksi - Tipossa ja Bravassa oli aikanaan enemmän luonnetta, kun taas Stilo tarjosi kaivatun parannuksen viimeistelyyn ja luotettavuuteen. Kun menneestä haetaan vielä tuo huippuajettavuuden hiuksenhieno lisäys sekä muotoilu ja otetaan Grande Puntosta mallia niin lähimpinä kilpailijoina ainakin ranskalaiset valmistajat peitotaan. Uskon, että siinä on kylliksi haastetta näin uuden nousun alkutaipaleelle.

      • Finni
        YoHannes kirjoitti:

        Ei kannata kehua jos Fiat myy hyvin Etelä-Euroopssa. Suomen talveen ei sovellu. Eivät edes testaa Lapissa niinkuin sakut.

      • YoHannes
        Finni kirjoitti:

        Niin, käypä Finni ihmeessä tuulettautumassa välillä ulkomailla vaikkapa Italian Dolomiiteilla tai Itävallan Alpeilla.
        Ovat nimittäin olosuhteet toisinaan pakkasen, lumen ja mäkien jyrkkyyden myötä haastavammat, kuin kotimaan tasaisilla ja auratuilla maanteillä, Fiatia näkyy vuoristoseuduillakin erittäin paljon.
        Onpa tullut omakohtaisestikin reissattua Puntolla Pohjois-Suomessa 30:n pakkasilla ja vaikkei auto enää mikään sauna ollutkaan niin hyvin pärjättiin.

        Että semmoista, mutta kaikki mielipiteethän ovat oikeita, jos ne ovat vain minun... eikö niin?

        Itselläni ei tällä hetkellä ole Fiatia, mutta kaipaus italialaisen kaunokaisen rattiin on kyllä suuri ja odottelen näitä tulevia uutuuksia innolla.

        Sakut? Hmm... kerropa mikä esim. Volkswagen Golfista tekee paremman kuin Fiat Stilosta?
        Eivät ehkä italialaiset testaa Suomen Lapissa, mutta testaavat samaan aikaan Ruotsin Lapissa, joka käsitykseni mukaan on maantieteellisesti yhtä korkealla ja ilmasto yhtenevä kotimaisen ilmastomme kanssa.
        Yrittäisit edes hieman perustella niin ajatuksiasi saattaisi pitää vakavina.

      • testaajat
        Finni kirjoitti:

        Ei kannata kehua jos Fiat myy hyvin Etelä-Euroopssa. Suomen talveen ei sovellu. Eivät edes testaa Lapissa niinkuin sakut.

        jaa saksalaiset testaa lapissa taitaa olla jäänyt vähiin kun ovet ja huohottimet jäätyy klongswageneissa

      • lämmitys
        testaajat kirjoitti:

        jaa saksalaiset testaa lapissa taitaa olla jäänyt vähiin kun ovet ja huohottimet jäätyy klongswageneissa

        Lämmityslaitetta eivät sakut ainakaan testaa, TM:n talviautotesteissähän esim. mersun lämmityslaite on todettu vallan surkeaksi.

      • Lapissa
        Finni kirjoitti:

        Ei kannata kehua jos Fiat myy hyvin Etelä-Euroopssa. Suomen talveen ei sovellu. Eivät edes testaa Lapissa niinkuin sakut.

        Fiat ja Alfa Romeo testaavat säännöllisesti talviolosuhteita Lapissa,mutta Ruotsin Lapissa.Myös tänä talvena.

      • lähtien
        Finni kirjoitti:

        Ei kannata kehua jos Fiat myy hyvin Etelä-Euroopssa. Suomen talveen ei sovellu. Eivät edes testaa Lapissa niinkuin sakut.

        Fiatin talvitestit Lapissa alkoivat ainakin jo 1960-luvulla.Fiat 850:n mainonnassa mainittiin autoa testatun Lapissa.Sitä en tiedä,joko saksalaiset teki silloin talvitestejä pohjoisessa.

      • tainneet
        lähtien kirjoitti:

        Fiatin talvitestit Lapissa alkoivat ainakin jo 1960-luvulla.Fiat 850:n mainonnassa mainittiin autoa testatun Lapissa.Sitä en tiedä,joko saksalaiset teki silloin talvitestejä pohjoisessa.

        80-luvulla testata kun se mun 127 oli kylmä kuin pakastearkku. Vannoin ettei enään ikinä Fiatia. Uudemmat Fiatit on kyllä testattu jossain hemmetin kylmässä. Ei väliä missä mutta nykyisessä Bravossa (juu, tuli sanat syötyä) kyllä lämmintä piisaa jopa kovimmilla pakkasilla. Ei ole tarvinnut palella eikä korjata. Kaikin puolin tyytyväinen.

      • Bravossa kovaa
        tainneet kirjoitti:

        80-luvulla testata kun se mun 127 oli kylmä kuin pakastearkku. Vannoin ettei enään ikinä Fiatia. Uudemmat Fiatit on kyllä testattu jossain hemmetin kylmässä. Ei väliä missä mutta nykyisessä Bravossa (juu, tuli sanat syötyä) kyllä lämmintä piisaa jopa kovimmilla pakkasilla. Ei ole tarvinnut palella eikä korjata. Kaikin puolin tyytyväinen.

        Vaikka Bravoon lämpöä jo jonkin verran ehkä tuleekin, niin oletko huomannut, että sen jälleenmyyntiarvo putoaa markkinoilla koko ajan ja kovaa.

        Sähkölaitteethan on vähän niin ja näin (kuten Bendoliinossakin jonka VR tilasi italialaisilta ja ne sammuili radoille jo koeajossa) Brava-Bravo laatu ei sekään oikein menestynyt ja automallien hinta romahti nyt aika pian. Kivoja olivat uutena mutta vanhemmiten kolisee ja natisee sekä tulee näitä pikkuvikoja kuten satakaksseikassa aikoinaan. Kannattaa myös tutkia helmapeltien ruosteet.

      • ihmeellistä
        Bravossa kovaa kirjoitti:

        en ole huomannut mitään noista kertomistasi vioista tai natinoista. Taas on istuttu esson baarissa vai.

        P.S. Tyhmää tulla kertomaan mulle mun auton vioista kun en niitä itse tietäisi. Mulla on kokemusta, sulla EI!

      • Aku

        Aika höpöjä olet nyt keksinyt Bravosta.Meillä on Bravo ja Brava ollut jo muutaman vuoden,eikä kummassakaan ole vielä ollut näitä sinun sähkövikojasi.Eikä myöskään kolinoita eikä missään ruostetta.Taidat nyt muistella jotain aasian ihmettä.Kummassakin autossa ilmastointi ja muut herkut ja myyntihinnat ovat pudonneet vain noin tonnilla Bravossa jonka ostin n.3 vuotta sitten.Kannattaa itse käydä kokeilemassa autoja ennenkuin esiintyy asiantuntijana.

      • antti_
        ihmeellistä kirjoitti:

        en ole huomannut mitään noista kertomistasi vioista tai natinoista. Taas on istuttu esson baarissa vai.

        P.S. Tyhmää tulla kertomaan mulle mun auton vioista kun en niitä itse tietäisi. Mulla on kokemusta, sulla EI!

        ..jos et ole natinoita/räminöitä kuullut, Marean kojelauta rämisee ja rätisee ja lujaa, samoin takaa kuuluu ihme nitinää ym. Vaikka auto on _hintaansa nähden_ hyvä ei voi laatuvaikutelmaa väittää hyväksi kuin täydellinen Fiat-fani, joka ei ole ikinä muita merkkejä ajanut.

        Stilo onkin sitten jo aikalailla toista maata laatuvaikutelman suhteen, vaikkei vielä yhtä hyvä kuin parhaat kilpailijansa...

      • KOSKAAN
        antti_ kirjoitti:

        Omistanut.Minulla BRAVO 80 16V. EI OLE sähkövikoja,ei ruostetta eikä kolinoita. Erittäin hyvä merkki ja malli!!!

      • Teppo.
        KOSKAAN kirjoitti:

        Työkaverilla oli ja on kai edelleenkin nyttemmin 145tkm ajettu Bravo.

        Ei ikinä mitään toimenpiteitä määräisaikaishuoltoja lukuunottamatta.

      • ihmeellistä
        antti_ kirjoitti:

        ..jos et ole natinoita/räminöitä kuullut, Marean kojelauta rämisee ja rätisee ja lujaa, samoin takaa kuuluu ihme nitinää ym. Vaikka auto on _hintaansa nähden_ hyvä ei voi laatuvaikutelmaa väittää hyväksi kuin täydellinen Fiat-fani, joka ei ole ikinä muita merkkejä ajanut.

        Stilo onkin sitten jo aikalailla toista maata laatuvaikutelman suhteen, vaikkei vielä yhtä hyvä kuin parhaat kilpailijansa...

        viimeksi puoli tuntia sitten. Bravo 1.6 ELX -01.

      • marea 100 elx weekend
        KOSKAAN kirjoitti:

        Omistanut.Minulla BRAVO 80 16V. EI OLE sähkövikoja,ei ruostetta eikä kolinoita. Erittäin hyvä merkki ja malli!!!

        ja vaaleansininen. Vemix Tikkurilassa tällä hetkellä myynnissä.

        Jos sinun Bravosi kojelauta ei pidä konserttia kun ajaa mukulakivikadulla, kuten jo UUSI BRAVA tm:n ja tuulilasin testeissä, tule ihmeessä näyttämään. Kolinoitakin tuossa Mareassa oli, mutta korjaantuivat alatukivarsien vaihdon jälkeen, sisustan resonanssiäänet olivat kyllä mukana uudesta alkaen.

        Sähkövikoja tuossa ei ollut...

    • Tilasto

      Huhtikuussa isoista eurooppalaisista autokonserneista vain Fiat Group lisäsi myyntiään ( 12,1 %)Kaikki muut olivat miinuksella.Yksittäisistä isommista automerkeistä vain VW ja Fiat olivat plussalla.VW:n myynninkasvu oli 4,3% ja Fiatin 17,3%.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      49
      2938
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2711
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      37
      2420
    4. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      33
      2159
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      50
      1918
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1539
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1473
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      105
      1225
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1203
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1050
    Aihe