Tarkkaan ottaen armo ei tee moraalia tarpeettomaksi, vaan päinvastoin avaa tietä aidoille ja todellisille eettisille valinnoille. Kestävää moraalia ei koskaan voi rakentaa pelkän rangaistuksen pelon ja palkkion toivon varaan. Jos ajattelemme tekoja tehdessämme vain niiden seurauksia, emme pohjimmiltamme ole kiinnostuneita oikeasta ja väärästä, vaan ainoastaan omasta parhaastamme. Siksi siellä, missä kova kuri ja ankarat rangaistukset ohjaavat ihmisten valintoja, ei voida puhua korkeasta moraalista. Vasta, kun rangaistukset ja palkkiot armon vaikutuksesta menettävät tehonsa, ihmisille jää tilaa nähdä oikeiden ja väärien valintojen todellinen merkitys.
Periaatteessa armo ja moraali eivät koskaan voi joutua törmäyskursseille. Ne ovat kuin kaksi samaa raidetta samaan suuntaan kulkevaa junaa. Moraali menee edellä ja armo tulee, jos on tullakseen, perässä kunnioittavan matkan päässä.
Kun jokin teko on tehty, ensimmäisenä tehtävänä on selvittää, oliko teko oikea vai väärä. Tämän jälkeen on erikseen pohdittava, miten tekoon olisi suhtauduttava. Mikäli teko on todettu oikeaksi, mitään varsinaista vaihtoehtoa ei ole. Oikea teko on aina ja joka tilanteessa hyväksyttävä. Sen sijaan siinä tapauksessa, että on tehty väärin, voidaan joko langettaa tuomio tai antaa armon käydä oikeuden edessä.
Se, että armo ja moraali eivät periaatteessa sulje toisiaan pois vaan ennemminkin edellyttävät toisensa, ei tosielämässä kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Käytännössä armo ja moraali voivat joutua vastakkain. Silloin kun näin käy, häviäjä ei ole moraali, kuten moni tuntuu pelkäävän, vaan lähes poikkeuksetta armo.
Tässä vähän alustusta. Toivon keskustelua tämän pohjalta lisää.
Periaatteessa armo ja moraali eivät koskaan voi joutua törmäyskursseille. Ne ovat kuin kaksi samaa raidetta samaan suuntaan kulkevaa junaa. Moraali menee edellä ja armo tulee, jos on tullakseen, perässä kunnioittavan matkan päässä.
Kun jokin teko on tehty, ensimmäisenä tehtävänä on selvittää, oliko teko oikea vai väärä. Tämän jälkeen on erikseen pohdittava, miten tekoon olisi suhtauduttava. Mikäli teko on todettu oikeaksi, mitään varsinaista vaihtoehtoa ei ole. Oikea teko on aina ja joka tilanteessa hyväksyttävä. Sen sijaan siinä tapauksessa, että on tehty väärin, voidaan joko langettaa tuomio tai antaa armon käydä oikeuden edessä.
Se, että armo ja moraali eivät periaatteessa sulje toisiaan pois vaan ennemminkin edellyttävät toisensa, ei tosielämässä kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Käytännössä armo ja moraali voivat joutua vastakkain. Silloin kun näin käy, häviäjä ei ole moraali, kuten moni tuntuu pelkäävän, vaan lähes poikkeuksetta armo.
Tässä vähän alustusta. Toivon keskustelua tämän pohjalta lisää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kunhan muistat, ettei usko ole mitenkään moraalin edellytys.
Armosta en tiedä, kun en ymmärrä mitä se on. Ilmeisesti jokin uskonnollinen käsite.
Ai joo. Jotkut senaattorit tai valtionpäämiehet voivat osoittaa armoa kumotessaan kuolemantuomion.
edellytys. Armo tarkoittaa oikeastaan sitä, että hyväksyy toisen täydellisesti sellaisena kuin on, ehdoitta. Tähän pystyvät parhaiten ihmiset, joilla on lapsuudessaan ollut onni tulla itse täydellisesti hyväksytyksi.
vastaan silloin, kun moraalisen käsityksen ääneen lausuminen sisältää samalla tuomion. Syyllisyyden toteaminen sinänsä ei tee tyhjäksi armon mahdollisuutta, mutta syyllisyyteen välittömästi liitetty tuomio tekee.
Syy siihen, että armon ja moraalin suhteessa teoria ja käytäntö eivät vastaa toisiaan, on siinä innossa, jolla me kiiruhdamme tuomitsemaan väärät teot ja niiden tekijät. Me muodostamme käsityksemme ihmisistä ja heidän aikaansaannoksistaan usein jo pelkkien huhupuheiden perusteella. Meillä saattaa olla hämmästyttävän tarkka käsitys siitä, miksi jonkun tutuntutun avioliitto kariutui ja kenen syytä kaikki oli. Emme lainkaan epäröi tuomita meille käytännössä täysin vierasta ihmistä ja lyödä häneen pettäjän ja avionrikkojan leimaa. Tuomitsemisen ja paheksumisen halussamme emme tule pohtineeksi, oliko kyseinen henkilö todella syyllinen johonkin, saati olisiko hän kukaties enemmän armon kuin tuomion tarpeessa.
Totuuden nimessä on todettava, että monet meistä ovat vähintäänkin yhtä armottomia itseään, kuin muita kohtaan, mikä ei ole missään tapauksessa ylpeyden ja riemun aihe. Pikemminkin päinvastoin. Toisia kohtaan omaksumamme kielteiset ja yleensä hyvin heikosti perustellut tunteet ja asenteet useimmat meistä pystyvät tarvittaessa pitämään omana tietonaan. Sen sijaan edes hyvät käytöstavat eivät estä meitä olemasta kovia ja armottomia itseämme kohtaan. Moni meistä vaatii itseltään sellaista täydellisyyttä, jollaiseen yksikään ihminen ei voi yltää, ja antaa elämänsä suistua radaltaan vähäisimmänkin rikkeen vuoksi. Äärimmäisenä esimerkkinä tästä ovat ne lukemattomat ihmiset, jotka eivät ole voineet antaa itselleen anteeksi joko työ- tai yksityiselämässään tekemäänsä virhettä, vaan ovat ennemmin päätyneet itsemurhaan.
anteeksiannon sitten armoksi.
Jos ihminen tekee virheen, josta ei ole seurauksia muille kuin hänelle itselleen, niin hän antaa anteeksi itselleen tai sitten ei. Kysymys on mielestäni anteeksiannosta ei armosta.
Ilmeisesti armo- sanalla on uskovaisten joukossa eri merkitys kuin epäuskoisilla.
Jumala antaa armon uskovaisille, mutta tuomitsee epäuskoiset helvettiin: sitähän se armo lienee. Tämän olen oppinut täällä teiltä armeliailta uskovaisilta.
se sitä, että olet itsellesi armollinen. Myöskin se, että annat jonkin asian anteeksi toiselle ihmiselle, osoittaa sen, että olet hänelle armollinen. Anteeksianto ja armo tarkoittavat myös samaa asiaa :).
Ja kuule, vaikka olen uskossa, on minulla silti oma tapani uskoa. En koe silti olevani mitenkään sen huonompi uskovainen, kuin ketä tahansa muukaan, vaikken käy kirkossa, kuin ehkä kerran vuodessa tai missään seuroissa. Minulla on ns. suora yhteys Jumalaan ja minulle se on hyvä ja riittää.
Ja helvettiä ei ole olemassa, kuin maanpäällisessä elämässä :), ei mitään ikuista kadotusta ole olemassakaan. Se on vain kirkon pelottelua saadakseen kansan pysymään nöyränä. Näin heitä on helpompi käsitellä :).