Leffa astrologisesti

Jellona__

Katsoin eilen hienon leffan "Miehuuskoe". Pääosassa aurinkomerkkileijona Dustin Hoffman. Olin aika yllättynyt, kuinka tarkkaan tämäkin leffa meni astrologisten odotusten mukaan.

Leffassa Dustin näyttelee Benjamin Braddock nimistä collegesta valmistunutta opiskelijaa, joka ei oikein tiedä mitä tekisi elämällään. Hän päätyy salaiseen suhteeseen noin äitinsä ikäisen rouva Robinsonin (Anne Bancroft) kanssa. Hänen vanhempansa kuitenkin painostavat häntä tapailemaan Robinsonien tytärtä Elainea (Katharine Ross) ja rouva Robinson painostaa häntä pysymään erossa Elainesta.

Ben vie Elainen strippibaariin ja onnistuu järkyttämään tämän perusteellisesti. Samalla hän rakastuu tähän.

Hoffman on aurinkomerkkileijona. Tarina on melko yleinen leijonille. Aurinkomerkkileijonat usein ovat lahjakkaita ja monilahjaisuuskin voi estää nuorena havaitsemasta, mikä suunta kannattaa ottaa elämässä. Aluksi hän leffassa torjuu rouva Robinsonin innokkaat lähentelyt. Dustinin Kuu on neitsyessä, mikä näkyy mielenkiintoisella tavalla roolissa, kun hän selittää moneen kertaan, että hänen "ei ole sopivaa" aloittaa suhdetta rouvaan. Anne Bancroft on aurinkomerkkineitsyt, joten hän lienee tosiaan Dustinille "ihannenainen" koska Dustinin Kuu -naisihanne ja hänellä myös Venuksen syrjäyttäjä- on neitsyessä.

Ensitreffeillä Elainen kanssa Dustin käyttäytyy kuin kypsymättömät, nuoret leijonat usein käyttäytyvät. Hänen tunteettomuutensa järkyttää tyttöä pahasti. Leijonat eivät ole useinkaan hyviä huomaamaan toisten ihmisten tunnetiloja, jos niitä ei tuoda julki. Useille leijonille muiden ihmisten tunnetilojen ymmärtäminen on merkittävä haaste. Leffassa "Taksikuski" on samanlaista leijonan kypsymättömyyttä, kun toinen aurinkomerkkileijona, Robert De Niro vie Cybil Shepardin pornoleffaan. Leijona voi toisinaan olla treffeillä hieman kuin elefantti posliinikaupassa.

Miehuuskoe -leffassa on vastinmerkkien vetovoimaa - Katharine Ross on aurinkomerkkivesimies.

19

686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Freikki

      Aurinkomerkkileijona Dustin Hoffman näyttelee mm. myös autistista Raymon Babbittia elokuvassa Sademies.

      En kyllä ymmärrä miten tätä voidaan sitten tulkita tyypillisenä leijonatarinana. Onhan siellä kuu myös neitysessä, mutta roolihahmon persoona on lähtöisin käsikirjoittajan ja ohjaajan yhteistyöstä, kuten Miehuuskokeessakin.

      Sorry vaan en kyllä tajua tätä analyysiä olenkaan, mutta leffa on kyllä hyvä

      • Adi

        Itse "Miehuuskokeen" nähneenä ja "Sademiestä" näkemättömänä voisin kommentoida:

        "mutta roolihahmon persoona on lähtöisin käsikirjoittajan ja ohjaajan yhteistyöstä,"

        Tuo on totta ja aloittelevilla näyttelijöillä ei useinkaan ole paljon sanomista siihen, minkälaisen roolin he voivat ottaa vastaan. Dustin Hoffman voinee nykyään aika pitkälle valita roolinsa. En tiedä oliko hänellä valinnanvaraa "Miehuuskokeen" aikoihin. Näyttelijöiden parhaat leffat ovat kuitenkin usein niitä, jotka parhaiten sopivat syntymäkartan teemoihin.

        Parhaissa leffoissa on usein merkittävää "skaalaa" tiettyjen merkkien ominaisuuksien suhteen. Esimerkiksi Harrison Fordin uran alkuaikojen parhaita suorituksia ovat Svengijengi ja Tähtien Sota -leffojen roolit. Ford on aurinko- ja kuumerkiltään rapu ja hänellä on Mars leijonassa. Noissa leffoissa hän vetää melkoisia machorooleja. Machoilu on yksi vahvaan Kuuhun -esim paljon planeettoja ravusa kuten Fordilla- liitettävä ilmiö. Toisaalta esimerkiksi "Salaisuus pinnan alla" -leffassa -tosi upean plutoninen leffa muuten- hän on uraa luova tiedemies, mutta myös hyvä perheenisä. Ravun merkin tunteikkaampi ja hoivaavampi ilmenemismuoto tässä.

        "En kyllä ymmärrä miten tätä voidaan sitten tulkita tyypillisenä leijonatarinana. Onhan siellä kuu myös neitysessä"

        "En kyllä ymmärrä miten tätä voidaan sitten tulkita tyypillisenä leijonatarinana."

        En tiedä tuosta roolista, kun en ole nähnyt leffaa. Autistit tosin ovat jotenkin itseensä vajonneita ja heidän on vaikea saada yhteyttä ulkomaailmaan ja muihin ihmisiin. Autismin liittäisin itse vahvaan Neptunukseen.

        Tuo Hoffmanin Kuu näyttää olevan konjunktiossa Merkuriuksen ja Neptunuksen kanssa neitsyessä. Siten en ole kovin yllättynyt tuosta autistiroolista. Neitsyt on muuttuvien merkkien ns "oppimisen ristin" toinen merkki. Hoffmanin merkittävät planeettasijainnit siinä näyttävät painottavan oppimista. Kannattaa huomata, että merkin hallitsija, Merkurius, on itse merkissä. Neptunus avartaa hänen ajattelunsa rajoja ja hänen on helppo samastua erilaisiin ihmisiin -myös autisteihin.

        Kuulemma upea leffa tuo "Sademies". Taidan katsoa sen jossain vaiheessa kyllä...

      • Triton
        Adi kirjoitti:

        >aloittelevilla näyttelijöillä ei useinkaan ole paljon sanomista siihen, minkälaisen roolin he voivat ottaa vastaan. Dustin Hoffman voinee nykyään aika pitkälle valita roolinsa. En tiedä oliko hänellä valinnanvaraa "Miehuuskokeen" aikoihin. Näyttelijöiden parhaat leffat ovat kuitenkin usein niitä, jotka parhaiten sopivat syntymäkartan teemoihin.

        Tällöinhän ihminen siis ikäänkuin "ajautuu" syystä tahi toisesta rooliin joka sopiikin juuri hänelle - ja tästä tuleekin mieleeni että kuinka moni meistä saattaa juuri nytkin kokea "ajautuneensa" elämässään pisteestä toiseen niin että hänestä on muodostunut se persoonallisuus mikä hän tällä hetkellä on.

        Halusimme tai emme, me emme aina pysty täysin määräämään elämämme sävelkulkua, ja menee sitten katsomukselliselle puolelle olettaako että kaikessa tässä on joku isompi rytmi takana joka johdattelee meitä juuri siihen osaan mihin kuulummekin... :)

      • akt. lukija
        Triton kirjoitti:

        Hyvä triton! Sinulla on subjektit ja objektit kohdallaan. Vieköön virta, mutta melalla voi ohjata venettä. :)

      • Triton
        akt. lukija kirjoitti:

        Hyvä triton! Sinulla on subjektit ja objektit kohdallaan. Vieköön virta, mutta melalla voi ohjata venettä. :)

        Ei kun melomisiin...

      • Adi

        "En kyllä ymmärrä miten tätä voidaan sitten tulkita tyypillisenä leijonatarinana."

        Katselin eilen "Sademiehen" ja hyvä leffa muuten olikin.

        Vastauksena tuohon: Oikeastaan Hoffmanin esittämän Raymondin tarinassa kyllä on ainesta tyypilliseen leijonatarinaan. Useilla aurinkomerkkileijonilla on taipumus leikkiä "hovia". Siis siten, että muut ihmiset ovat olemassa toimiakseen hänen lakeijoinaan. Leijonamiehen vaimo saattaa tuntea välillä kuin olisi olemassa muistuttaakseen miestään parturiajasta, iltapäivän kokouksesta yms.

        Tämä "hovirooli" tuli leffassa esille melko korostetusti. Raymond oli tottunut tekemään asiat juuri tietyllä tavalla -leijona on kiinteä merkki- ja juuri Charlie -Tom Cruise- joutui käytännössä toimimaan hänen palvelijanaan.

        Toisin sanoen leffassa autismi -Hoffmanin Kuun, Merkuriuksen ja Neptunuksen konjunktio neitsyessä- toimi keinona nostaa hänet parrasvaloihin, huomion keskipisteeksi -leijona.

        Nämä menevät tosi nätisti joskus... :)

        Aurinkomerkkileijonilla on tapana leikkiä hovia - HALOOOO !! Tässä on kyse autistista.

        Tällä logiikalla maamme useat vaikeasti kehitysvammaiset ihmiset jotka ovat syntyneet heinäkuulla pitävät HOVIA = makaavat avuttomina sängyissään osastolla... Pitävät Hovia.

        Näin nätisti asiat joskus menevät ja taas saatiin yksi todiste siitä miten astrologia toimii myös elokuvassa Sademies.

        Dustin Hoffman näyttelee myös elokuvassa Tootsie = Tyypillinen leijonatarina sekin veikkaan samoin myös Olkikoirat, Kauppamatkustajan kuolema, Peter Pan (roolina kapteeni Koukku - siinä onkin sitten vasta vesimiestarina)

        Tässä ei kyllä ole mitään tolkkua ja mielikuvituksella ei mitään rajoja.

    • Triton

      Siis en sinulle...!

      Olin jostain kuullut että Robert DeNiro on Rapu, ja nyt tsekkasin netistä asian. Leijonahan hän on, ainakin allmovie.comin mukaan.

      Mikä hiivatti siinä on että pitää jakaa disinformaatiota, ja penteles jos saan sen Ravuksi sanoneen tahon hollille... No tuskin saan. :P

      ***

      Tuollaiset vertailut että miten oikea ehta ihminen sopii karttoineen johonkin elokuvaan ovat kyllä sinänsä ihan itresantteja. Tietäisiköhän kukaan lisää?

      • Adi

        "miten oikea ehta ihminen sopii karttoineen johonkin elokuvaan ovat kyllä sinänsä ihan itresantteja. Tietäisiköhän kukaan lisää?"

        Kommentoin toisessa viestissä Harrison Fordin rooleja. Jos pysymme "leijonalinjalla", niin katsopa esimerkiksi "Million dollar baby". Jos Aurinko on leijonassa syntymäkartalla, niin ihmisen tehtävä tässä elämässä on luoda jotain omaa. Se voi olla pienimuotoista -oma yhdistys tietyn asian hyväksi- tai suurimuotoista -esim. Henry Fordin luoma valtava autoimperiumi- mutta omaa kuitenkin. Tuossa leffassa aurinkomerkkileijona, Hilary Swank, luo itselleen mainetta nyrkkeilijänä. Laji on melko "miehekäs", mutta leijona on maskuliininen merkki. Toisaalta Jennifer Lopez, jolla on Aurinko leijonassa ja Mars oinaassa, tekee hyvän roolisuorituksen "Angel eyes" -leffassa. Hän on "miesten ammatissa", poliisina. Aika kiehtovaa katsella, miten hän on "yksi jätkistä" leffassa. Leffassa hänellä on myös kiivas temperamentti. Yksi Mars oinaassa ihmisten selkeimpiä piirteitä.

        Kolmas kiehtova aurinkomerkkileijonan rooli on Ian McDiarmidin rooli Tähtien Sodan keisarina. Pidin aluksi melko kummallisena tuota roolia leijonalle. Keskimääräisellä leijonalla ei todella ole tuollaista näkemystä "pimeästä puolesta". Kuitenkin hän on leffoissa hallitsijan roolissa. Juonen mukaan hän on itse tehnyt itsestään hallitsijan ja itse rakentanut oman imperiuminsa. Hyvin sopiva teema leijonalle siinä mielessä.

        ...opin näemmä koko ajan lisää; kommenttisi toi hyvin esille teeman "kuninkaalle pitää saada valtakunta". Enpä ole sitä kauheammin tullut ajatelleeksikaan, mutta tottakai noin on!

    • keski-iässä

      Mulle tulee mieleen elokuva American Beauty, missä mainosalalla työskentelevä Lester, 42 v, saneerataan ulos firmasta. Tuo ikähän tunnetaan keski-iän taitekohtana ja silloin on erityistä herkkyyttä suuriin muutoksiin. Silloin katsotaan mitä on jäänyt "viivan alle". Näyttelijöihin sen enempää puuttumatta pohdinkin syytä tähän. Johtuuko se neptunuksen neliöstä syntymäkartan neptunukseen saaden pään pyörälle ja saturnuksen samanaikaisesta inkonjunktiosta syntymäkartan saturnukseen? Tämä vm. tuo näytille uuden nuoruuden, mutta myösepävarmuutta ja halua kuulua nuorisoon. No mutta niitä taitojahan tarvitaan, jotta tullaan toimeen murkkujen kanssa.

      • Adi

        "Johtuuko se neptunuksen neliöstä syntymäkartan neptunukseen saaden pään pyörälle ja saturnuksen samanaikaisesta inkonjunktiosta syntymäkartan saturnukseen?"

        Molemmat vaikuttavat samanaikaisesti. Noihin aikoihin myös Uranus tulee oppositioon oman syntymäkartan paikkansa kanssa. Sen takia tuota sanotaan "kriisiksi". Uranuksen energia toimii hyvin nopeasti ja voi pyyhkäistä jalat alta. Uranus myös murtaa -myös väkivalloin- vanhoja rakenteita.

        "halua kuulua nuorisoon. No mutta niitä taitojahan tarvitaan, jotta tullaan toimeen murkkujen kanssa."

        Uranus hallitsee myös nuoruutta, joten nuoruusteeman korostuminen tuossa iässä ei sen puoleen ole yllättävää. Siis kun Uranuksen oppositiotransiitti menossa.

    • Adi

      "Dustinin Kuu on neitsyessä, mikä näkyy mielenkiintoisella tavalla..."

      Näkyy muutenkin kuin roolissa, itse asiassa. Törmäsin juuri hiljattain tietoon, jonka mukaan Dustin Hoffmann on jonkinasteinen kasvissyöjä. Sopii hyvin tuohon kuumerkkiin. Neitsytvaikutteiset kun usein ovat todella tarkkoja syömisistään.

      Toisaalta myös tulen energia yhdistetään sellaisiin asioihin kuin epämukavuus ruumiissa oloon. Useita terveysintoilijoita on syntynyt vahvasti tulivaikutteisina. Esimerkiksi näyttelijä William Holdenilla oli kartallaan Aurinko oinaassa ja Mars neitsyessä. Hänellä oli tapana ottaa suihku kahdeksan kertaa päivässä. Lisäksi hän kuoli tyypillisellä oinasmaisella tavalla: Hän satutti vahingossa päänsä tapaturmassa, mutta piti vammaa liian mitättömänä mennäkseen lääkäriin.

      • puutulivesi

        Holden oli siis terveysintoilija muta ei vamman saatuaan mennyt lääkäriin... hmmmm...

        Ei aivan sovi minun käsitykseeni terveysintoilijoista

      • Triton
        puutulivesi kirjoitti:

        ...että ko. ihminen halusi itse päättää ja määrätä mikä on terveydellisesti hyvää ja mikä ei. Kyllähän hän keskenään saattoi olla hyvinkin fanaattinen terveytensä kanssa, mutta auta armias jos joku TOINEN olisi tullut selittämään hänelle hänen terveydestään jotain...

        (En tunne keissiä sen kummemmin, kunhan vain tuli tällainen ajatus mieleen. Isäni oli innostunut milloin mistäkin, esim. joogasta, mutta sitten jos hänelle joku muu sanoi esim. että voita ei kannata laittaa 1 cm kerrosta leivän päälle, hän naama ylimielisyydestä loistaen vain intti vastaan.)

      • neitsyt*m

        Enpä voi muuta kuin yhtyä ajatukseen. Eihän osannut varautua siihen onnettomuuteen. Se ei siis ollut niissä olosuhteiss hänen hallinnassan.

      • Adi
        puutulivesi kirjoitti:

        Holden oli siis terveysintoilija muta ei vamman saatuaan mennyt lääkäriin... hmmmm...

        Ei aivan sovi minun käsitykseeni terveysintoilijoista

        Kyllä vaan! Terveysintoilu näkyy hyvin siinä, että hän harrasti tuota säännöllistä suihkuttelua. Huomattavasti useammin, kuin keskimääräinen ihminen.

        Mitä tuohon päävammaan tulee, niin se oli yksittäinen tapaturma. Kuten mainitsin, useat vahvasti tulivaikutteiset tuntevat ruumiissa olon hieman epämukavana. Tuo paljon hygienian tarve sopii kuvaan sen puoleen siinä missä tuo tyypillisen oinaan vähättely ruumiiseen(!) tulevia vammoja kohtaan. Kiinnostavinta on kuitenkin se, että kuolettava vamma tuli päähän. Oinaan merkkihän astrologisesti hallitsee päätä ja pää luokitellaan usein oinaalla tapaturma-alttiiksi paikaksi.

        Asian voi määritellä tottakai näinkin. Hygienian tarve mutta oman ruumiin ja sen vammojen vähättely - ei kyllä oikein natsaa

        "...tulivaikutteiset tuntevat ruumiissa olon hieman epämukavana..."

        Ruumissa olon - tarkoitat siis tässä nyt omaa ruumista. Siis heidän bodyimagensa ei ole tyydyttävä vai mitä ihmettä.

        Onko mahdollista, että nyt yleistät hieman liikaa ja olet hakemalla hakenut yhden esimerkin joka sopii astrologiseen määrittelyyn. Eipä silti näinhän nämä todistelut yleensäkin menevät. Maailmassa on kuitenkin satoja miljoonia tulimerkkisiä, joiden kohdalla asiat ei taida aivan näin olla vai ovatko tutkimuksien perusteella.

        Mistä voisi johtua että juuri oinaat ovat alttiita päähän sattuville vammoille. Nähtävästi näin on sitten määritelty, mutta miten siihen on päädytty ja onko asia ihan oikeasti selvitetty.

        Maailmassa on todellakin n. 500 000 000 oinaan merkissä syntynyttä ihmistä !!!!! (en tosin tiedä voidaanko tähän laskea intialaiset tai kiinalaiset jne. heillä kun taitaa olla omat astrologiset systeeminsä)

        Yritin tuoda esille että on olemassa ihmisiä joille terveys on kaiken a ja o nimenomaan HEIDÄN mielensä mukaisella tavalla. Eli heidän pitää itse päästä päättämään millä on merkitystä ja millä ei.

        Ko. tapaus koki siis epäterveelliseksi tai -miellyttäväksi olla "likaisessa" kehossa. Mutta hän itse arveli että päänvamma ei ole vakava, joten hän ei hakeutunut hoitoon. Ymmärrätkö mitä ajan takaa? Siis sitä että hänen piti itse saada päättää. Tulimerkit, väittäisin, ovat tuommoisia rasittavia itsekeskeisiä tyyppejä ja heidän sanansa on laki niin heille itselleen kuin kaikille muillekin... Valitettavasti.

        Sinänsä lianpelko on ensisijaisesti sairaus nimeltä pakko-oireilu, siis pakkotoimintoja tai -ajatuksia...

        Perinteisessä astrologiassa Oinas on pään hallitsija. Perinteinen astrologia olettaa siis että Oinaalle on TYYPILLISTÄ saada jotain häikkää päähän, esim. migreeni. En tiedä olenko itse ihan perinteisen terveysastrologian kannattaja. Kalana minun pitäisi kai kärsiä jaloistani (no jossain määrin toki juu, lähinnä että mitkään kengät eivät tunnu sopivan, kaikista tulee aina rakko...) Eniten olen kärsinyt noin yleisesti tulehdussairauksista, ja tässä tietysti pitäisi tutkiskella koko karttaani eikä vain au-Kala kuu-Skorpioni nousu-Vaaka kolminaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe