Tähän keskusteluun toivoisin kaikkien osallistuvan.
Moni tuntuu pohtivan, saako islamia kritisoida. Kamalaa, että kritisointiin pitäisi kysyä lupa!
Yleensä tällaiseen yleiseen kysymykseen saa yhtä yleisen ja ympäripyöreän vastauksen: "Saa, jos se ei loukkaa."
Nyt kysynkin, että minkälaista kritiikkiä se sellainen olisi, joka ei millään tapaa mahdollisesti loukkaisi? Tuskinpa sitä voisi kritiikiksi kutsua, pikemminkin moraaliseksi relativismiksi tai myötäilyksi. Onko meillä mitään vankkoja todisteita siitä, että tällainen "pehmeä" kritiikki toimii? Darfur?
Tuskinpa inkvisitioita harjoittavaa kristinuskoa olisi saatu revityksi valistuksen arvoihin hyssyttelemällä. Ei, siinä tarvittiin tosiasioiden julkistamista, asioista puhumista juuri niin kuin ne olivat.
Saako kritiikin kohde sitten itse päättää, mikä loukkaa, ja muuttuuko tällainen subjektiivisesti loukkaavaksi koettu kritiikki automaattisesti kielletyksi? Miten on?
Kritiikki islamia kohtaan
14
1039
Vastaukset
- Sergio_Leone
Aina kun se on hyvän maun rajoissa eikä "loukkaa" ketään, eikä ole ristiriidassa palstan sääntöjen kanssa. Uskon että sheriffikin on samaa mieltä.
Minun mielestäni kritiikki voisi mennä vaikkapa näin: HAMAS ei voi olla DEMOKRAATTISESTI valittu puolue, koska he harjoittavat väkivaltaa muita ihmisiä kohtaan. Joten näin ajattelen totuuden olevan, ja kritikoin palestiinalaisia vastaan.
Tuo muslimien "loukkaantuminen" on kyllä aivan oma urheilulajinsa.- ja rankasti
Hämäsin kritisoiminen ei ole islaamin kritisoimista, vaan Hämäsin kritisoimista.
- Clint Eastwood
>HAMAS ei voi olla DEMOKRAATTISESTI valittu puolue, koska he harjoittavat väkivaltaa muita ihmisiä kohtaan.>
Valitettavasti se vain nyt on niin, että Hamas on demokraattisesti valittu puolue. - yhtä demokraattisesti kuin
Clint Eastwood kirjoitti:
>HAMAS ei voi olla DEMOKRAATTISESTI valittu puolue, koska he harjoittavat väkivaltaa muita ihmisiä kohtaan.>
Valitettavasti se vain nyt on niin, että Hamas on demokraattisesti valittu puolue.NSDAP aikoinaan.
- Sergio_Leone
Clint Eastwood kirjoitti:
>HAMAS ei voi olla DEMOKRAATTISESTI valittu puolue, koska he harjoittavat väkivaltaa muita ihmisiä kohtaan.>
Valitettavasti se vain nyt on niin, että Hamas on demokraattisesti valittu puolue.Kaikki otsikossa.
- Jake-Waits
Sergio_Leone kirjoitti:
Kaikki otsikossa.
kysymykseni? Kysyin, että oletko ihan selvin päin, kun höpöjä kirjoittelet :)
- vapaa a
Kritiikki tulee tietenkin sallia julkisella foorumilla. Yksityistiloissa (mm. koti) sekä uskonnonharjoitusta varten rakennetuissa tiloissa (moskeijat ja vast.) kritiikin esittämisvapauteen tulee rajoituksia.
Minua loukkaa se, että ihmisiä kävelee kaupungin kaduilla t-paidat päällä. Osoittaa huonoa makua kävellä aluspaitasillaan kaduilla.
Hyväksyn silti sen, että kyseessä on toisten oikeus määrätä omasta pukeutumisestaan, ja että minulla ei ole oikeutta vaatia heitä pukeutumaan paremmin, koska en ole Suomen diktaattori.
Tai vaatiahan toki saan, toisilla ei vain ole velvollisuutta totella mielihalujani. - terrorismi ole
Sergio_Leone kirjoitti:
Kaikki otsikossa.
demokratiaa. Terrorismi on terrorismia. Hämäsin vaalivoitto ei ole terrorismia. Kokonaan toinen juttu on, että filistealaisten enemmistä tukee Hämäsiä ja terrorismia, ihna niin kuin vain pieni murto-osa saksalaisista vastusti natseja ja heidän terrorismiaan 1935 jälkeen romahdukseen asti.
- Salman Rushdie
"Mitä on sananvapaus? Ilman vapautta loukata, se lakkaa olemasta."
"What is freedom of expression? Without the freedom to offend, it ceases to exist." - hiekkatien kulkija
Kirjoitin eilen kommentin tähän kritiikki juttuun, koska minua kosketti armenialaisen kansan kohtalo muslimivaltaisessa Turkissa.
Kirjoitus poistettiin. Oli näköjään tulenarka aihe? Ohjelma tuli uusintana vielä äsken TV:sta. Sananvapautta rajoitetaan jo Suomessa!!! Ohjelmassa puhuttiin kuinka turkkilaiset muslimit surmasivat ja karkottivat Turkista armenialaisia 1920- luvulla. Samoin siitä, miten lasten koulukirjat vääristelevät totuutta ja niissä historiallisia totuuksia kerrotaan juuri päinvastoin, että armenialaiset olisivat toteuttaneet sen muslimien alulle paneman joukkomurhan. Tunnen syvää myötätuntoa armenialaista kansaa kohtaan.
Katsotaan poistetaanko tämäkin juttu?- ...
Miten liittyy tähän palstaan armenialaiset ja kurdit jotka haluavat samaa maata? ;)
- niitä
israelilaisia perheitä kohtaan, joiden jäseniä muslimit ovat surmanneet.
Tämäkin varmaan poistetaan?
- Jake-Waits
kritiikin kohteen loukkaantuminen voi olla mikään stop-merkki kritiikille.
- Kiina loukkaantuu aina, kun Taiwan väläyttelee halusta pyrkiä itsenäistymään.
- Iranin presidentti loukkaantuu, kun Iranin rauhanomaista ydinohjelmaa kritisoidaan. YK:n, EU:n ja Yhdysvaltojen täytyy nyt lopettaa kritiikki ja pyytää ANTEEKSI! - Vaihe
Itse oon heittänyt aiheeseen liittyvää kritiikkiä ja kysymyksiä aika liudan, vain muutama jäänyt palstalle, go figure.
Kannattaa islam kritiikki ilmeisesti laittaa jollekin toiselle palstalle?
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862