Hei!
Harkitsemme parhaillaan mieheni kanssa sijaisperheeksi ryhtymistä, omat lapsemme ovat 6 -ja 3-vuotiaita. Sijaislapsi ilmeisesti tulee aina perheen nuorimmaiseksi eli mikäli meidät hyväksyttäisiin sijaisperheeksi, meille sijoitettaisiin alle 3-vuotias lapsi. Vai onko olemassa jokin raja sille, minkä ikäinen biologinen lapsi saa vähintään olla eli onko meillä liian pienet biologiset lapset?
Onko kellään tietoa siitä, missä määrin alle 3-vuotiaita lapsia ylipäätään yleensä sijoitetaan perheeseen? Kuinka usein sijoitettava on alle 1-vuotias vauva? Saako sijaisperhe esittää toivomusta lapsen iästä?
Tiedän, että sijaisperhe ja lapsi saavat tutustua toisiinsa ennen kuin sijoituksesta juuri kyseiseen perheeseen päätetään, mutta kuinka usein sijaisperhe saa tutustua etukäteen myös lapsen biologisiin vanhempiin? Itse kokisin erittäin tärkeäksi yhteistyön aivan ensi metreiltä, jo ennen lopullista päätöstä.
Sijaisvanhemmuus on meille edelleen aika uusi asia, joten kysyisin vielä, onko lapsen biologisilla vanhemmilla oikeus vaikuttaa siihen, minne lapsi sijoitetaan vai onko se yksinomaan sosiaalitoimen päätös?
Löytyisikö täältä joku, joka osaisi kertoa Länsi-Uudenmaan tilanteesta? Onko täällä päin pulaa sijaisperheistä, kuten pääkaupunkiseudulla?
Milloin mahtaa alkaa seuraava Pride-valmennus Etelä-Suomessa? Tätä tietoa yritin etsiä, mutta en löytänyt mistään.
Kiitos etukäteen!
Alle 3-vuotiaat sijaislapset + muuta
5
1423
Vastaukset
- Sijaisäiti-70
Tarvetta varmasti uusille sijaisperheille on joka puolella Suomea. Meidän perheemme ei ole päivääkään katunut sijaisperheeksi ryhtymistä. Ei teidän lapsenne liian pieniä ole. Meillä sijaislapsi tuli nuorimmaiseksi, mutta tietääkseni tämä käytäntö ei ole välttämätön. Tsemppiä toivotan ja rohkeutta sijariksi ryhtymseen!
- mammaMarakassi
mutta vastaan nyt vain yhteen :o)
Meillä oli jo 4 biologista ja yksi sijoitettu kun saimme perheeseemme 5-kuukautisen pojan. Yleensä noin pienet sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan lapsettomiin perheisiin, mutta tämän lapsen taustalla oli sellaisia tekijöitä, joiden kanssa ehkä ihan uusi ja kokematon sijaisperhe ei olisi pärjännyt - siksi lapsi sijoitettiin meille.- ruveta sijariksi?
omani on sijoitettu mutta rupeisin mielelläni sijariksi... miten toimisin?
- Perhehoitoliitto
Ei varmasti ole olemassa mitään sääntöä siitä, minkäikäisiä omat biologiset lapset voivat olla. On kuitenkin kertynyt paljon kokemuksia siitä, että sijoituksen onnistumisen kannalta on parempi ratkaisu se, että sijoitettu lapsi tulee perheen nuorimmaiseksi.
Sijaisperhe voi toki esittää toviomuksen lapsen iästä ja järkevästi toimiva sijoittaja (sosiaalityöntekijä) ottaa sen hyvin huomioon.
Sosiaalityöntekijällä on oikeus päättää lapsen sijoituspaikasta mutta totta kai yhteistyötä jatkossa auttaa se, että myös biologiset vanhemmat hyväksyvät lapsen sijoituspaikan. Vaikka tälläkin palstalla näkee välillä katkeriakin kommentteja, niin useimmiten biolgiset vanhemmat hyväskyvät sijoituspaikan ja sijoituksen ja yhteistyö on toimivaa.
Pulaa sijaisperheistä on kaikkialla Suomessa, parhaiten saat tiedon alkavista valmennuksista oman kuntasi sosiaalityöntekijöiltä. - Sijaisäiti kolmelle
Olimme nelilapsinen perhe, nuorin 3-vuotias, kun ilmoitimme lähimmän kaupungin sosiaalitoimistoon halukkuudestamme sijaisvanhemmuuteen ja toiveen mahd. pienestä lapsesta - 9 kk:n ikäinen vauva muutti perheeseemme pikapikaa vain parin kuukauden kuluttua ensimmäisestä yhteydenotosta sijoittajakaupunkiin. Valitettavasti tämä po. sijoittajakaupunki ei hoida näitä asioita ammatillisesti l. ei järjestä PRIDE-koulutusta eikä muutakaan valmennusta sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille, emme ole tavanneet koskaan lapsen biologista vanhempaa, lapsen tapasimme hänen silloisessa sijaintipaikassaan pari kertaa ennenkuin hän muutti meille. Myöskään tämän sijoittajakunnan sosiaalityöntekijät eivät omaehtoisesti pidä yhteyttä sen enempää lapseen kuin meihinkään l. tulevat kun minä ilmoitan, että olisi taas aika tarkistaa huoltosuunnitelma.
Länsi-Uudellamaalla on aivan varmasti tarvetta sijaisperheistä ja sinne sijoitetaan lapsia myös pääkaupunkiseudulta. Koska asia on teille vieras kehoittaisin aluksi perehtymään aihepiiriin perhehoitoliiton sivuilta, tilaamaan Perhehoitolehden ja jos vielä kiinnostus jatkuu ottamaan yhteyttä johonkin asiat hyvin hoitavaan suurempaan sijoittajakaupunkiin, kuten Vantaan kaupungin sijaishuollon yksikköön. Vantaata voin suositella omien kokemusten perusteella, siellä on pysyvä, asiansa osaava henkilöstö hoitamassa näitä asioita ja sijaisvanhempia ei jätetä yksin selviytymään mahdollisissa esiintulevissa ongelmatilanteissa. Jos päädytte jonkin pääkaupunkiseudun ison kaupungin PRIDE-kurssille kestää sijaislapsen saaminen jopa kolme vuotta siitä, kun teidät on hyväksytty sijaisperheeksi.
Omasta kotikunnastanne tai naapurikunnista sijaislapsi voi löytyä hyvinkin nopeasti, mutta jos sijoittajakunnassa ei satu olemaan erityisen hyvä sosiaalityöntekijä, joka on perehtynyt perhehoitoon, on suuri riski, että perheenne jää kovin yksin ja koko sijoitusprosessi lähtee jo alunalkaen väärille raiteille (tarkoitan tällä juuri sitä, että ette tapaa lapsen biologisia vanhempia ennen sijoitusta, biologiset vanhemmat ovat alusta asti sijoitusta ja siten myös teitä vastaan, lapsi on vaikeahoitoinen, vaikka teille on "myyty" terve lapsi, jolloin lopputuloksena on vihainen bioperhe, petetty sijaisperhe ja lapsi siinä välissä).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880