Mielenkiinnosta kyselen tätä asiaa.
Välillä tuntuu, että olin aikanaan "outolintu", kun mielessäni ei edes vilahtanut abortin tekeminen. (Olin vielä 16 kun tulin raskaaksi ja synnytyksen aikaan olin 17 ja risat.)
Minulla tulee tosi paha olo, jos edes ajattelen abortin tekemistä omalle kohdalleni... vaikka en tosiaankaan silti ole mikään kiihkeä abotin vastustaja.
Olin onnesta sekaisin, kun sain tietää olevani raskaana. Poikaystäväni ja perheeni olivat myös todella onnellisia asiasta. Hyvin on pärjätty, tytär on jo reilut 3-vuotias :) ja me vanhemmat jo teini-iän ohittaneita työssäkäyviä ihmisiä.
Kuinka monella teistä muista esim. vanhemmat kannustivat aborttia? Itse luulen, että vanhempani olisivat höyhentäneet minut, jos olisin tehnyt abortin. He ovat aina kasvattaneet minut niin, että vastuu tekemisistään on otettava. He eivät kohdallani olisi hyväksyneet aborttia. Itsekkin olen sitä mieltä, että abortti on kunnolla perusteltu vasta, jos taustalla on sikiön tai äidin terveydelliset syyt, tai päihteiden käyttö. Mutta jokainen tehköön tavallaan. Minun omatuntoni ei kyllä vain sallisi oman lapsen elämän lopettamista "muuten vaan".
Välillä tuntuu, että olin aikanaan "outolintu", kun mielessäni ei edes vilahtanut abortin tekeminen. (Olin vielä 16 kun tulin raskaaksi ja synnytyksen aikaan olin 17 ja risat.)
Minulla tulee tosi paha olo, jos edes ajattelen abortin tekemistä omalle kohdalleni... vaikka en tosiaankaan silti ole mikään kiihkeä abotin vastustaja.
Olin onnesta sekaisin, kun sain tietää olevani raskaana. Poikaystäväni ja perheeni olivat myös todella onnellisia asiasta. Hyvin on pärjätty, tytär on jo reilut 3-vuotias :) ja me vanhemmat jo teini-iän ohittaneita työssäkäyviä ihmisiä.
Kuinka monella teistä muista esim. vanhemmat kannustivat aborttia? Itse luulen, että vanhempani olisivat höyhentäneet minut, jos olisin tehnyt abortin. He ovat aina kasvattaneet minut niin, että vastuu tekemisistään on otettava. He eivät kohdallani olisi hyväksyneet aborttia. Itsekkin olen sitä mieltä, että abortti on kunnolla perusteltu vasta, jos taustalla on sikiön tai äidin terveydelliset syyt, tai päihteiden käyttö. Mutta jokainen tehköön tavallaan. Minun omatuntoni ei kyllä vain sallisi oman lapsen elämän lopettamista "muuten vaan".
Vastaukset 7
Vanhimmat
olin itse ensikertaa raskaaksi tullessani 16 vuotias ja raskaus oli vahinko. ( Ehkäisy petti )
Tiesin ettei poikaystäväni halua lasta vielä. Olin epävarma ja sairastin silloin pahaa masennusta. En puhunut asiasta ekoina viikkoina kellekään. Harkitsin aborttia, tietenkin, mutta halusin kyllä kovasti lapseni, mutta olin sairas, halusin että lapseni saavat ehjän perheen, halusin käydä koulut loppuun yms.
Olin enemmän abortin kannalla, kun menin tutkimuksiin ja siellä sanottiin sikiön kuolleen. Olin saanut spontaanin keskenmenon.
Nykyisin olen aivan sinut asian kanssa. Tiedän etten olisi tehnyt aborttia, jos olisin nähnyt lapseni elossa ultrassa. Minä nimittäin rakastuin sillä hetkellä lujemmin kuin koskaan.
Lapseni olisi nyt 5 vuotias jos olisi saanut elää. Onneksi hänen ensimmäinen pikkuveljensä on jo maailmassa.
En silti lähde niitä nuoria tuomitsemaan jotka tekevät abortin.
En harkinnut aborttia eivätkä vanhemmat edes maininneet sitä, hekin olivat tukenamme.
en harkinnut sen vakavemmin.Ajatus vilahti mielessä,mutta se siirtyi syrjään samantien.Tietysti järkytyin,ensimmäinen reaktio oli kyyneleet.Halusin silti pitää lapsen,vaikka lähtökohdat olivat kaikkea muuta kuin hohdokkaat.Olen iloinen siitä että kannoin vastuuni teoistani.
raskaus oli yllätys ja tuli pahaan aikaan..harkitsin aborttia viikon..joka toinen päivä olin pitämisen kannalla ja toinen abortin..en kuitenkaan pystynyt enkä sisimmässäni halunnut aborttia..nyt kun katsoo silmiin sinisiin ja kuuntelee vaativaa huutoa ni en vaihtas mihinkää..jos tulis seuraava ylläri joskus ni en edes ajattelis aborttia..äitinä olo on raskasta mutta palkitsevaa..
En harkinnut aborttia, en ihmeessä!
Vauvakuume iski jo kun olin vasta 15-v. ja tiesin tasan tarkkaan, että sen lapsen teen.
Miestä ei löytynyt vaikka vuoden etsin joka kerta meni pieleen... isäehdokasta ei löytynyt. Sitten kun olin 17-v täyttänyt tapasin "sen oikean" miehen, joka halusi olla kanssani (ja juttu jatkui ja jatkui), ja yhteinen lapsemme siis syntyi kun olimme seurustelleet vajaat 2v. Ensimmäinen lapsemme meni kesken, toisella kerralla onnistui, ja terve poika!
Myöhemmin tosin, jouduin tekemään abortinkin.
Erosin lapseni isästä 4 v avoliiton jälkeen, ja tapasin heti uuden miehen. Aloimme seurustella vakituisesti ja muutimme yhteen. Tulin heti raskaaksi. Mies oli valmis mutta minä en sillä olin totaalisen epävarma. Tunteet heittelehti, enkä osannut iloita vauvasta: tein siis abortin! Ikäni oli tuolloin vuosi takaperin 22!
äiti oli aika outo tapaus silloin kun tulin 16-vuotiaana raskaaksi.Siis mä kunnioitan,kun hän ei ruvennut neuvomaan minua millään tavalla.Kohteli kuin aikuista,että itse sain päätökseni tehdä. Eikä jälkikäteenkään ole mitään kuittausta kuulunu siitä.
Silloin minun oli pakko tehdä abortti,koska asiat olivat minulla siihen aikaan aivan sekaisin.
Tiedän että tätä nyt lukee pahemmatkin abortin vastustajat,mutta jos tietäisitte kaiken mikä siihen liittyy niin luulisin teidän ymmärtävän.
kannattaako pitää lapsi? poikaystäväni haluaa ja minä haluan mutta pelkään että vanhempani eivät hyväksy..