Onko muita pahasti, vakavasti, syvästi masentuneita tulevia äitejä? Ite oon vkolla 27 ja aps:iin ois lähtö. En nuku yöllä enkä päivällä, oon jatkuvasti ahdistunu enkä kestä kenenkään seuraa. oon kuun alusta syöny citalopram ratiopharm 20mg päivässä, eikä viel ainakaan auta... lekuri ois huomen, mut soitin ja kerroin et alamäkee mennään ja lujaa, ni pääsen heti tarkkailtavaks. Pelkään ahistuneena ja vuorokausia putkeen itkeneenä ja valvoneena tekeväni jotain pahaa itelleni ja läheisilleni. Mun mies ei oo kovin ymmärtäväinen, tekee ite pitkää pvää töissä ja on fyysisesti ihan finaalissa. oon varmaan paska äiti lapselleni, mutta aika vähissä on vaihtoehdot ku näinki pitkälle on edenny jo raskaus. Toivon tosiaan paranevani ennen pienen tyttöni syntymää, ei tää ole sen syytä... Oon aikasemmin masentuneena ja ahdistuneena ja YKSINÄISENÄ tehny abortin jota kadun ihan helvetisti. Siitä on jo yli kaks vuotta ja se vaivaa mua edelleen, lisää ahdistusta.
Paha masennus
raskauden aikana
4401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sinulle! en ole kokenut ihan tuollaista mutta minullakin oli aivan kauhea edellinen loppuraskaus. olin todella masentunut viimeiset pari kuukautta, itkin vaan ja apua en edes osannut hakea.
onneksi olet pääsemässä hoitoon. minun synnytys alkoi ennenaikojaan ja jotenkin se oma oloni jäi sen jälkeen taka-alalle. en varmastikaan kuitenkaan ollut noin masentunut sillä pääsin tuosta masennuksesta eroon (sen aiheutti lapsen isän käytös).
onnellinen yksinhuoltaja siis olen ja toivon että saat paljon tukea ja apua nyt loppuraskautesi ajan jotta jaksat olla äiti lapsellesi. ällä syyllistä itseäsi siitä aiemmasta abortista, itsesi syyttäminen ei muuta mitään. ajattele lapsesi onnellisena siellä jossain missä hän on.
tuhat kiloa sinulle uskoa siihen että vointisi paranee!
mistä masennuksesi johtuu ? Alkoiko se vasta raskaana ollessasi ? Voimia sulle ja kaikkea hyvää.
Mulla oli eka paha masennusjakso abortin jälkeen, se kesti viime syksyyn asti. Luulin päässeeni masennuksen ja mieltäni vaivaavien asioitten yli, ryhdyimme vauvantekopuuhiin. Tulin raskaaksi marras-joulukuun taitteessa 2005 ja nyt huhtikuussa 2006 tajusin oireilevani taas. Eli tällä "tokalla" kertaa olin jo raskaana kun sairastuin uudestaan. Asioita on paljonkin varhaislapsuudesta lähtien, eikä vielä sellasta lekurii oo osunu kohalle joka ois osannu kertoo mistä nää mun ahdistukset on saanu alkunsa. En ajattele päivittäin jotain yhtä ja samaa juttua, tuntuu vaan että tukehdun omaan olooni. Suhteeni tämän ja abortoidun vauvani isään (yksi ja sama mies) vaivaa kyllä varmaan kaikista eniten... en osaa luottaa kun kerran jätti mut ihan oman onneni nojaan, on tapahtunu kaikennäköstä, jotka kyl haluan pitää poissa tältä palstalta... Kiitos kuitenkin sulle riinaliinu ja sulle "halailija"!
Valtavasti voimia toivon sulle! Luin juuri vanhaa Odotus-lehteä, jossa oli artikkeli siitä, miten omat lapsuudenaikaiset kokemukset ja oma äitisuhde tulee uudelleen punnittavaksi oman raskauden myötä. Se voi myös nostaa ikäviäkin tunteita ja ahdistusta pintaan niin, ettet välttämättä itsekään tiedä mistä paha olo kumpuaa. On hyvä että olet hakenut apua äläkä epäröi sen suhteen edelleenkään. Voisitko harkita ihan muutamia käyntejä psykiatrian poliklinikalla (lääkäriltä saa lähetteen) tai tk:n psykiatrisella sairaanhoitajalla (jos teilläpäin sellaisia on)? Masennuslääkkeistä sen verran, että monissa on kuusikin viikkoa se aika, että vaikutus alkaa tuntua, joten älä vielä luovuta. Toivottavasti lähelläsi on muita ihmisiä, joilta saat tukea ja joiden kanssa voit keskustella jos miehesi ei siihen pysty. Kerrothan olostasi myös neuvolassa, sielläkin osaavat sinua auttaa ja ohjata eteenpäin. Ota apu vastaan! Rohkeutta, sisäistä voimaa ja aurinkoisia päiviä Sinulle kanssasisareni :).