Eli kysyisin teidän muiden kokemuksia ku mulla on narttu koira jota epäilen tiineeksi. mahaa on, tissit kasvanu, maitoa tulee, ei ole syönyt kunnol, on rauhallinen yms ja kävimme ultrassa jossa lääkäri totesi että ei näy pentuja mutta piti mahdollisena että on yksi tai kaksi pentua tulossa.
Niin onko muille käynyt samoin?
Ultralla ei näy pentuja mut silti tullut?
Koira ei ole ollut minulla kauan ja ex omistajat eivät osaa sanoa onko ollu urosten kans vai ei koska koira ollut vanhuksella maalla.
Jos kyseessä olisi valeraskaus niin silloinhan koira tekisi kovasti pesää mut tämä ei tee..
Kertokaa mielipiteitänne ja kokemuksia!
koiran tiineydestä
2
254
Vastaukset
Ihmetyttää kyllä hieman eläinlääkärin kommentti. Joskin ultra pitää ottaa määrätyn ajan sisällä astutuksesta. Röntgen on kyllä sitten jo paljon luotettavampi.
Meillä kun niitä pentueita on vuosien aikoina joitakin ollut, niin tiineellä nartulla ei meillä ole maito valunut kuin juuri ennen synnytystä.
Koiran pesänteko valeraskauden aikana on useinkin sellainen, että ensin omistaja luulee nartun olevan kantavan, kun synnytyksen oikea ajankohta on käsillä alkaa narttu peteta, kuitenkaan ei mitään ilmaannu ja eläinlääkärin tutkimuksessa huomataan nartun olevan tyhjä.- kokemuksia..
Astumis ajankohtaa ei ole tiedossa. Se on ainakin täysin varmaa että jos on tiine niin on vähintään 34 vuorokautta täynnä.
Epäilen itse valeraskautta koska koira on tyyni ja rauhallinen, ei tee pesää ollenkaan.. Tissejä nuolee välillä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136975Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1074727L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa553981TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133344Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6852035Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2341420- 661348
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551283Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12972