Viitasaari on kaunis ja mukavan pieni paikka elää. Ihmiset siellä tukehduttavat. Nuoruudessa tössäilleelle ei anneta mahdollisuutta kasvaa fiksuksi aikuiseksi. Samat ihmiset pyörivät samoissa kuvioissa vuodesta toiseen. Jos joku repäisee, koko kylä kuhisee. Avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta, immeiset!
Viitasaarella ei voi elää
17
1859
Vastaukset
- Pikkukaupunkisyndrooma
varmaan kaikis pikkupaikois. Ikävän maineen voi saada ilman syytäkin tai hyvin vähästä, ja se pysyy hautaan asti. Ja tietenkin asiaan kuuluu että kyseinen henkilö sitten leimataan kaikille, vaikka joku uusi tulisi paikkakunnalle. Jokaisen pitäisi muistaa, että ihmisestä pitää muodostaa kuva vasta kun on itse tämän kanssa ollut tekemisissä, eikä juoruilijoiden höpinöiden perusteella.
- paluumuuttaja
Noh, noh... Viitasaarella voi elää aivan yhtä hyvin kuin muuallakin. Ihmiset ovat pääsääntöisesti iloisia ja ystävällisiä, mutta pitää kyllä muistaa se, että jos itte töpeksii kovin, niin ei sitä hyvällä katota. Ei sen enempää Viitasaarellaa kuin millään muullakaan paikkakunnalla. Silloin on turha vinkua, että ihmiset eivät ymmärrä, jos on maineensa pilannut. Eli itse kunkin tulisi kantaa vastuunsa siitä, millaisen kuvan itsestään antaa ja mitä menee tekemään.
Itse viihdyn paluumuuttajana hyvin, enkä aio pois muuttaa. Tämä on ehkä yksi Suomen kauneimpia seutuja ja olen ylpeä siitä. - kauppoja lisää
paluumuuttaja kirjoitti:
Noh, noh... Viitasaarella voi elää aivan yhtä hyvin kuin muuallakin. Ihmiset ovat pääsääntöisesti iloisia ja ystävällisiä, mutta pitää kyllä muistaa se, että jos itte töpeksii kovin, niin ei sitä hyvällä katota. Ei sen enempää Viitasaarellaa kuin millään muullakaan paikkakunnalla. Silloin on turha vinkua, että ihmiset eivät ymmärrä, jos on maineensa pilannut. Eli itse kunkin tulisi kantaa vastuunsa siitä, millaisen kuvan itsestään antaa ja mitä menee tekemään.
Itse viihdyn paluumuuttajana hyvin, enkä aio pois muuttaa. Tämä on ehkä yksi Suomen kauneimpia seutuja ja olen ylpeä siitä.mitäs tössäilee. ei niitä kaivata. kaupunkia voidaan kehittää ettei se kuole ja saadaan paluumuuttajat perheineen sinne.
- samanlaista
Kaikkialla on samanlainen tyyli, joten mietti-
sit ennen tohelointia kannatko seuraukset.
Vai ? - joe--
Muutin pari viikkoa sitten, vuoden pestin ajaksi. Varmaan pitää paikkansa, mitä nyt ihmisten kanssa ollut tekemisissä niin kyllähän paskaa puhutaan toisista mutta kaiketi ihan syystä ja tosiaan täsmälleen samalla tavalla se menee kaikissa tämän kokoisissa pitäjissä.
Täällä on kyllä aika köyhä väestörakenne näin entisen kaupungissa asuneen silmin. Kesäaikaan onneksi edes ohikulkevia turisteja ja mökkiläisiä liikkuu, mutta silti tuntuu olevan liikaa ensinnäkin noita 16-40v elämäntapa-amiksia ja vanhoja parruja ja juoruakkoja, jotka tietää jokaisesta ihmisestä kaikki asiat.
Missä on fiksu ja mielellään jollain tasolla akateemisesti ajatteleva nuori aikuisväestö? Ei taida löytyä Jyväskylää lähempää. Noh, samapa tuo, en minä täällä loppuikääni homehdu kuitenkaan.
Positiivista ruuhkasuomeen ja länsirannikkoon verrattuna on ihmisten sosiaalisuus ja verkkainen tyyli hoitaa asioita. Ohi ei kuljeta vaihtamatta vähintään mielipidettä säästä ellei molemmilla ole tuli perseen alla. Sen homman mikä jäi juorutessa hoitamatta joutaa hoitamaan huomennakin. Odotin paljon saamaani ennakkoluuloisempaa vastaanottoa itselleni, eli ovat nämä paikalliset myös avoimia.- Akateeminen viitasaarelainen
Kyllä Viitasaarelta on fiksuja ja akateemisesti koulutettuja ja ajattelevaa aikuisväestöä, mutta kyse onkin siitä, mitä teet sen eteen, että löydät mieleistäsi seuraa.
Monella, jotka muuttavat pienemmälle paikkakunnalle, voi olla alkuhankaluuksien syynä se, että he etsivät sitä samanlaista kaupunkikuhinaa, kuin suuremmista kaupungeista. Ehei...eihän sitä täältä kannata ruveta etsimään mutta, jos haluat kokea jotain erilaista elämänmenoa, niin sitä löydät mikäli haluat. Tarvitset avointa mieltä, uteliaisuutta ja oma-aloitteisuutta. Vaan jos olet asenteella "en minä tänne homehdu kuin vuoden", niin eivät paikkakuntalaiset vaivaudu sinuun tutustumaan, sillä näitä tulijoita ja menijöitä on jatkuvasti. Ei paikkakunta muuta tapojaan joka kävijän takia. Ja lisäksi, miksi solmia lähempää tuttavuutta henkilöön, joka on jo tullessaan valmiiksi lähtökuopissa.
Toivottavasti sinulla on edessä viihtyisä vuosi Viitasaarella? :)
- ....
Pitäs tehdä oma topicki viitasaaresta. Se on niin syvältä koko city. Pelkkiä munnoja ja pappoja ajatellaan. ei yhtään nuoria.
- joopa
yhdyn edelliseen. Täällä kaikki vitun ihmiset juoruaa ja puuttuu toisten asioihin ihan liikaa.. pitäisivät omista asioista huolta ja laittaisivat ne kuntoon ennen ku rupee toisten asioita säätämään. kaikki johtuu varmaan siitä koska kaikilla menee niin päin vittua. sisäsiittonen tuppukylä. Onneks siellä ei tarvii enää pyöriä. Kylä kuolee pystyyn parin vuoden sisään. Ei mitään elämää viikonloppusin ( 1 ainoa hyvä Pubi ) saatika sitten arki-iltoina.
- landelta
joopa kirjoitti:

Ihan järkyttävä paikka. Ei voi muuta sanoa. Juoruaminen ei ole minunkaan sydäntäni lähellä, 99 prosentilla paikkakunnalla asuvista se tuntuu olevan. En suinkaan tarkoita, että Viitasari olisi ainoa laatuaan. Ihmisillä on vain niin tylsä elämä, että täytyy puhua kakkaa muista ajankuluksi.
- Lorpatuinen
landelta kirjoitti:
Ihan järkyttävä paikka. Ei voi muuta sanoa. Juoruaminen ei ole minunkaan sydäntäni lähellä, 99 prosentilla paikkakunnalla asuvista se tuntuu olevan. En suinkaan tarkoita, että Viitasari olisi ainoa laatuaan. Ihmisillä on vain niin tylsä elämä, että täytyy puhua kakkaa muista ajankuluksi.
Sama kakka lentää siellä, missä ihminen tapaa toisen. Mutta siitä selviää, kun antaa juttujen mennä omista korvista ohi eikä lähde juoruketjuun mukaan. Tai sitten muuttamalla Porakorpeen 75 kilometrin päähän lähimmästä naapurista/tiestä.
- miksi ei...
hassu olet! ensin kirjoitat että ei voi elää, sitten jatkat
"Samat ihmiset pyörivät samoissa kuvioissa vuodesta toiseen"
eli voihan siellä elää ja toiset tykkäävät kun eivät lähde mihinkään!- pois muuttanut
Just sen takia siellä ei voi elää, kun samat ihmiset vaikuttaa vuodesta toiseen ja samat piirit säilyy sukupolvien ajan.Viitasaarella on niin selvä rikkaat-köyhät ja huonot-paremmat asetelma, ettei siellä oo tasa-arvosta tietookaan.Suosiminen näkyy jo nuorten kesätöissä.Ehkä itse kunkin pitäisi avata silmät.Muutin pois vuosia sitten, kun yksinkertaisesti koulutus/työmahdollisuudet ovat olemattomat.
- Onko vikaa omissa asenteissa?
pois muuttanut kirjoitti:
Just sen takia siellä ei voi elää, kun samat ihmiset vaikuttaa vuodesta toiseen ja samat piirit säilyy sukupolvien ajan.Viitasaarella on niin selvä rikkaat-köyhät ja huonot-paremmat asetelma, ettei siellä oo tasa-arvosta tietookaan.Suosiminen näkyy jo nuorten kesätöissä.Ehkä itse kunkin pitäisi avata silmät.Muutin pois vuosia sitten, kun yksinkertaisesti koulutus/työmahdollisuudet ovat olemattomat.
Näinhän se on, että paikkakuntaa yleensä eniten haukkuvat ne entiset paikkakuntalaiset, jotka ovat muuttaneet vuosia sitten pois, eikä heillä ole harmainta aavistusta siitä, mitä se muuton jälkeen on tapahtunut. Tai sitten heidän pitää periaatteessa etsiä kaikkea huonoa paikkakunnalta voidakseen tuntea ylemmyyttä. Niinkuin jossain muualla olisi yhtään sen kummemmat käytännöt. Ottakaa vaan selvää siitä, kuinka paljon suuremmilla paikkakunnilla on rikas-köyhä -asetelma tai suosikkien hyysääminen.
Ja jos Viitasaari on kerta niin paha paikkakunta, niin kas kummaa kun tänne on viime vuosina muuttanut väkeä ja tullut työpaikkoja.
- asuja
Aika kovaa tekstiä tässä ketjussa; jossa Viitasaari on kirjoittajien mukaan Suomen ainoa epätasa-arvoinen paikkakunta. Jako rikkaisiin ja köyhiin, ns.a-ja b-luokan kansalaisiin on valitettavasti totta jokaisella maamme paikkakunnalla, koska yrityksistä huolimatta sitä kuuluisaa Utopiaa ei ole saatu rakennettua.
Täällä syntyneenä ja asuvana olen myös ammattini puolesta eräänlaiselta aitiopaikalta seurannut tätä kuviota joka toistuu vuodesta toiseen. Pahimpia mollaajia ovat nuoret 15-20-vuotiaat, jotka ylioppilaaksi kirjoitettuaan tai ammattiin valmistuttuaan lähtevät nokka pystyssä kotipaikkakunnan tomut karistaen "maailmanvalloituskierrokselleen". Parasta mitä heille mielestään voi elämässä tapahtua, on päästä pois Viitasaarelta. Onhan se tietysti ihan toista asua suuressa kaupungissa jossa riittää viihdettä, kiivasta elämänrytmiä, kauppoja ja ostosparatiiseja, joissa voi nykyään syntyä ja kuolla; halutessaan myös elää vaikka koko elämänsä, koska niistä löytyy usein myös kappeli. Ehkä se synnytyssali kohta myös lisätään
palveluvalikoimaan. Kolikon kääntöpuolella on myös sellainen todellisuus, jossa kukaan ei välitä mitä lähimmäiselle tapahtuu.
Suurissa kaupungeissa kukaan ei puutu toisen elämään mutta niissä voit myös virua sairauskohtauksen saaneena tai loukkaantuneena; eikä kukaan uskalla ottaa asiaan mitään kantaa.
On selvää, ettei asiaton juoruilu toisten asioista tunnu hyvältä mutta väittäisin silti, että suurinpiirtein ihmisiksi elämällä Viitasaarella saa elää aivan rauhassa. Pienen paikkakunnan etu on myös se, että täällä saadaan helpommin "kuriin" örveltämiseen taipuvainen aines.
Viitasaari tarjoaa minulle erinomaisen paikan elää ja tehdä työtä. En kaipaa hektistä elämänrytmiä, enkä jatkuvaa viihdetulvaa. Ymmärrän täysin sen, että suurimmalle osalle nuorista ainoa vaihtoehto on muuttaa opiskelujen ja työn perässä muualle. Monien asenteessa olisi silti hieman tarkistamisen varaa mutta ikä tuonee hieman kypsempää katsantokantaa automaattisesti. Ei, en ole kuusikymppinen; en edes neljääkymmentä mutta kotoa hyvät elämäneväät saaneena minulla ei ole ollut vaikeuksia elää täällä ihmisiksi. - Ei kiinnosta
Ne elämän pari ekaa vuosikymmentä mitkä siellä elin,
eivät jättäneet Viitasaaresta lämmintä muistoa.
Koulut olivat koulukiusaajia täynnä, eikä sitä edes
yritetty kitkeä. Joka paikassa puliukkoja ja juoruavia
ämmiä. Ja kun on vuosien mittaan seurannut, miten
kunta päästää jätevetensä Keiteleeseen milloin minkäkin
ylivuodon tai teknisen vian seurauksena, eikä asiat muutu,
niin eipä ole ikävä ei. Paluumuuttoa Keski-Suomeen harkitsemme,
mutta ehdottomasti ei Viitasaarelle. Ja kun paikallislehtikin on
aivan onneton.- neehhhhh
No kun mietitään niin Viitasaaren väestö on keskimääräisesti köyhempää sakkia, kun muualla.Tämä taas tarkoittaa sitä että, juoruilu kuuluu köyhien ihmisten huvitukseen,koska se ei maksa mitään.Mitään muuta en Viitasaaressa arvosta kun sen luontoa. Harrastus mahdollisuudet aika rajalliset jne.Sehän siinä on että kunnasta puuttuu täysin älykköjä,ketkä sais vähän tuulta purjeisiin.Ehdottaisin että kuntaan otetaan 50-100 maahanmuuttajaa hämmentämään kylää :D. Johan ois viihdettä kerrakseen. Ois Paanaset,Saastamoiset ja Kinnuset hämillään :)
- viitasaarelainen
neehhhhh kirjoitti:

Se pitää paikkansa että viitasaarella on surkeat koulutus mahdollisuudet. Niin ja myös töistä on turha haaveilla tällä kylällä kun niitä ei saa muulla keinolla kun "suhteilla". Vaikka olisi kuin hyvät ammattitaito ja hyvä todistus, mutta kun puuttuu ne "suhteet" ja vieläpä jos ei kuulu paanasten sukuun niin se on ihan taattu homma että jää ilman töitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853