Haluttomuudesta "parantuminen"

voi tosiaan päästä Minäkin kärsin haluttomuudesta vuosia parisuhteessani ja mieheni kärsi siitä tietysti. Nyt on jokin ihme tapahtunut ja olen löytänyt tai olemme löytäneet haluni uudestaan. Nyt tehdään sitä innolla usein, kauan ja innokkaasti. Ah, ihanuutta!

Kun vielä kerrot miten tämän sinun "vinkkisi" voi soveltaa parisuhteeseen, niin sitten hyvä. Tottakai toi onnistuu sinkkuihmisellä!!! Muka kannustava juttu!!! Ja paskan marjat!!!!

Oon tän kirjottanut jo monen otsikon alle. Mulla oli tosiaan haluttomuutta vuosia. Olin arka, ujo ja kun sitten aviomieskään ei ollut mikään peto, eikä asioista keskusteltu. Asiat meni sitten omalla painollaan vuosia. Se ei edistänyt asiaa, ettei pystytty keskustelemaan, ja joskus tuli tunne että miehelle riitti se oma nautinto. Ja kuinka kaipasin, en nyt tarkoita halpisromskujen romantiikkaa, että sais tuntee sen hekuman ja nautinnon.

Olihan pään sisällä tunne ettei miestä kiinnosta mun haluni, ja mietin et olisko asiat muuttunu jos ajois oltais puhuttu, ja monella muulla elämän alueella ehkä sitten "kostin" miehelle sitä että tuli tunne ettei naiselle kuulu nautinto.

Mutta silti muuttunut tilanne jotenkin hävettää. Sanoin tänään miehelle että mua hävettää mun haluni. Ja et musta tuntuu ettei tahota samoja asioita. Ja ettei se mun mielenpahottamisen takia haluu sanoa ei.

Meillä on 17 yhteinen vuosi menossa. Alussa ei sexyhommat napannu ja monta lasta tuli 6 vuoden sisällä. Ja selibaattiakin oli n. puol vuotta. Lihosin aika pahasti odotusaikoina ja naisellisuus meni. Ei mies mua haukkunu ja sano et kelpaan sille just tälläsenä.

Mut lapset kasvo ja musta löyty sitten joku afrodite sisältä. Laihduin ja aloin huolehtii ittestäni kun sitä omaakin aikaa löyty. Alussa mies oli tosi ymmällään ja sano ettenkö mä muuta ajattele. Ja loma-aikaan pari vuotta sitte meillä oli tosi ihanaa ja hellää. Ja sitten alkas työt ja kaikki jotenki muuttu. Ja se vain sano et luulinko mä et se sellasena säilyis koko ajan. Ja oliha miehellä suorituspaineita ja sano se suoraankin ettei hänestä oo semmoseen mitä mä haluisin.

Noistakin ajoista on jo pari vuotta ja oon yrittäny skarpata ja ottaa miehenkin huomioon kun lasten ollessa pieniä sitä vain ei jaksanu vaikka mies yritti kaikenlaista ja sano et olsin tyytyväinen ettei se sellasena vois aina säilyy.

Mut hassuu kun nyt mä vasta huomioin miestä ja olen aivan tajuttoman rakastanut siihen. Teen asioita tuolla sängynkin puolella mitä en koskaan ees kuvitellu tekeväni. Mut silti sisintä kalvaa et tekeekö mies kaiken vain mua miellyyttääkseen.

Ja ihan hassuu et kaikki on joteski ihan väärinpäin ja nurinniskoin. Nuorempina eleltiin kuin vanha aviopari jotka tosi harvoin tekee sitä. Mut aluks mä olin nuori ja estynyt. Ja sitte lapset vei sen huomion. Ja nyt eletään(mun puolelta miehen pään sisään en ol viel päässy) kuin vastarakastuneet tahi kiihkeintä aikaa ku moni yhtä kauan aviossa olleet ovat joko pettäneet tahi seksi vähentynyt huomattavasti, yx mun naistuttu sano et heillä oli tosi kiihkeetä suhteen alussa. Mies vain on muuttunu haluttomaksi mut tää nainen o sanonu ettei hänen puoleltaan oo mikää muuttunu.

Kait mua vaivaa nuo miehen vanhat sanomiset ja sit se et oonko ansainnu tätä ku olin niin haluton vuosia ja tiedän et mies kärsi omasta mieskunnosta ja siitä etten vaan halunnu.

Turhaan kait tässä valitan mut tuo nolotus on iha megaluokkaa ja kait pitäs olla tyytyväinen kun mies ei valita koska itsekäs en nyt ole, mutta...

Onko muita samankaltaisii olis niin kiva kuulla ja vaihtaa mielipiteitä...

Ja kun tullut vierailtuu tuhmissa liikkeissä ja tullut kokeiltuu vähä kaikkee oppaita lukien. Vaivaaks mua joku vai oonko ihan normaali ku ikääkin on jo melki 40. Ja ei tää mistää semmosesta johdu vaikka sanotaa et naiset vanhemmite innostuu :(