Kaveruus hiipuu

pikku hiljaa

Minun 2 ystävääni, ovat jotenkin vieraantuneet minusta...
Toinen mulkkaa inhoten ja vähän ajan päästä on kuin, mitään ei olisi tapahtunut. Hänen kanssa en voi olla oma itseni, sillä hän on heti myrtsi ilme kasvoillaan...
Toinen taas on kaikkitietävä, välillä tunnen itseni ihan tyhmäksi hänen kanssaan, kun hän on aina oikeassa ja hänen mielpiteillänsä on vain arvoa, mutta toisaalta hän on mainio kaveri kun on sillä päällä ja hauskaa seuraa. Saan olla oma itseni hänen kanssaan.
Tuntuu, että he eivät enää halua olla minun kanssani, joten väistyn tieltä, mutta sekin tuntuu jotenkin väärältä...

Ensimmäinen ihminen josta kerroin, on hyvä koulussa! Välillä minusta tuntuu, että kaikki kaverini pitävät minua tyhmänä ja niin salaa syntyi pieni kilpailu kaverin kanssa numeroista. Nyt en ole tyytyväinen edes 9½ tai 10-...
Me käymme samassa harrastuksessa: tanssimme. Hän pelaa myös jalkapalloa ja se tuntuu olevan sille tärkeintä, sillä hän ei pääse monasti tanssitunnille, kun sillä on harkkoja... Se ärsyttää, lopettaisi saman tien tanssin, kun eihän edes pysy mukana liikkeissä eikä jalkapalloilijan nilkat taivu, hän vielä luulee olevansa niin hyvä. Haukkuu urakalla toisia, mutta itse ei ole sen parempi kuin muutkaan. Monet varmaan pitävät minua jonain juorukellona, kun se aina valittaa minulle kuinka joku taas oli tyhmä...

Aina sitä jaksetaan hokea, että ystävät ovat tärkeitä, mutta pohdinpa vaan, että onko asia oikeasti näin, jos ystävyys on tällaista... :/

Kiitos kaikille vaivannäöstä, että luette minun valituksiani, tuntui vain, että piti purkaa ajatuksia!

2

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • typykkä

      Voisitko jutella ystäviesi kanssa?Alkuun se voi tuntua kiusalliselta ja jopa vaikeuttaa tilannetta hetkeksi,mutta ajan myötä asioiden luulisi parantuvan,jos kyseessä on oikeesti senkaltanen ystävyys,jonka soisi jatkuvan.

    • Nimetön.

      Ei siis mikään YSTÄVÄ tarvitse kuitenkaan olla. Jos ei tule joidenkin ihmisten kanssa niin hyvin toimeen kuin oli ajatellut, niin silloin täytyy tyytyä pelkkään kaveruuteen heidän kanssaan.

      Näe heitä vain silloin, kun jaksat ja silloin kun he jaksavat. Älä ota heitä liian vakavasti äläkä myöskään ota turhaa, ylimääräistä stressiä asiasta. Heidän mokansa, jos eivät jaksaisi enää nähdä sinua. Ihmisiä on enemmänkin Suomessa kuin kaksi kappaletta :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe