PUNKKIVAARA

HUOMIOATTENTION

Se puree
Punkkivaara!

Teksti Mari Karttunen



Punkkialueilla iho ja hiuspohja on hyvä tarkastaa joka ilta.




Pitääkö punkkeja pelätä? Kyllä, jos liikkuu riskialueilla ja harrastaa golfia, patikointia, telttailua tai muuta luontomatkailua, neuvovat asiantuntijat Suomessa ja Virossa.

Punkkeja vastaan voi suojautua käyttämällä vaatteita, jotka peittävät käsivarret ja jalat. Housunpuntit kannattaa työntää sukkiin tai saappaisiin.

Vaaleita vaatteita käyttämällä punkin näkee paremmin ja sen voi poistaa jo ennen kuin se ryömii paljaalle iholle. Jotkut voimakkaat hyönteiskarkottimetkin saattavat torjua punkkeja. Iho ja hiuspohja on hyvä tarkastaa joka ilta.

Tämä kuulostaa kuitenkin turhan vaivalloiselta – varsinkin jos haluaa nauttia kauniista kesäpäivästä grillaamalla pihalla shortseissa ja sandaaleissa.



Puutiaisaivokuumeeseen ei ole tarkkaa hoitoa

Punkeista puhutaan enemmän kuin ennen. Onko tämä taas kaupunkilaisten hysteriaa? Ötököihin tottumattomien höpinää?

Ei.

”Punkit ovat selvästi lisääntyneet Itämeren alueella viimeisten kymmenen vuoden aikana”, sanoo professori Antti Vaheri, joka työskentelee Helsingin yliopiston Virologian laitoksella.

Punkki on hämähäkkieläimiin kuuluva pieni niveljalkainen, joka viihtyy kosteissa, hieman varjoisissa paikoissa. Punkit tekee ihmiselle vaarallisiksi se, että ne kantavat sekä borrelioosia että TBE-virusta.

Borrelioosi paranee antibiooteilla, TBE-viruksen aiheuttamaan puutiaisaivokuumeeseen ei ole tarkkaa hoitoa.

Antti Vaheri kertoo esimerkin.

Vastaanotolle tuli 41-vuotias mies, joka valitti jalkaterän ”läpsymistä”. Hänet magneettikuvattiin, mutta syy vaivaan ei selvinnyt.

Seuraavana päivänä mies vietiin päivystykseen, koska jalkaterän voima heikkeni ja reiden lihasvoima katosi. Osastolla kehittyi jalan velttohalvaus, oli päänsärkyä ja kuumetta.

Koska mieheltä oli kaksi vuotta aikaisemmin diagnosoitu borrelioosi, osattiin etsiä myös TBE:tä. Hoito aloitettiin, mutta raaja oli voimaton vielä puolen vuoden jälkeen.



Ahvenanmaa, Turun saaristo ja Kokkola riskialueita

Puutiaisaivokuumeen tekee vaaralliseksi juuri se, että vaikka kuolleisuus on pientä, 0,5–1 prosenttia sairastuneista, yli kolmannes, 36 prosenttia, saa pysyviä neuropsykiatrisia jälkioireita ja jopa 12 prosentille tulee pysyviä muutoksia arkielämään.

”Kokkolan alueella jopa kolme viidestä TBE-potilaasta saa vakavia jälkioireita, puhehäiriöitä, tasapainohäiriöitä, pakkoliikkeitä”, Vaheri kertoo.

Syytä ei tiedetä, mutta yksi selitys voisi olla se, että Siperiasta saapuvat muuttolinnut tuovat toistuvasti uutta viruskantaa Kokkolaan.

TBE-viruksesta tunnetaan kolme eri kantaa: eurooppalainen, siperialainen ja kaukoidän alatyyppi.

Suomessa TBE-riskialueita ovat Ahvenanmaa, Turun saaristo, Kokkola ja tietyt paikat Itä-Suomessa. Näillä alueilla riski saada virus punkin puremasta on 1:200.

Tilanne on paljon pahempi Baltiassa, missä riski on jopa 1:20.

”Pesäkkeisiin kuuluu muun muassa Riika. Jos siellä makaa puistossa, on selvä riski saada tartunta”, Vaheri varoittaa. Hänen mielestään matkanjärjestäjien pitäisi kertoa tästä riskistä.



Saarenmaa ja Pärnu pahoja punkkiseutuja

Pahinta punkkialuetta Virossa ovat Saarenmaa ja Pärnu. Suomessa TBE-virustartunnan sai viime vuonna 32 henkilöä. Pelkästään Pärnun alueella siihen sairastui 40 ihmistä eikä kuolemantapauksilta vältytty.

”TBE on vaarallinen erityisesti vanhemmille ihmisille. He joutuvat viettämään pidemmän ajan sairaalahoidossa ja jälkioireet ovat vakavat”, varoittaa Krista Jaago Pärnun sairaalasta ja vetoaa:

”Tervetuloa Viroon, mutta huolehtikaa rokotuksesta ennen matkaa”.

TBE-virusta vastaan on olemassa kahden eri valmistajan rokote. Esimerkiksi Itävallassa, joka on pahaa punkkialuetta, on rokotettu 80 prosenttia väestöstä ja tartunnat on saatu laskemaan merkittävästi. Vuonna 1976 todettiin 346 tartuntaa, vuonna 2000 enää 60.

Suomessa Kansanterveyslaitos suosittelee koko Ahvenanmaan väestön (yli 7-vuotiaiden) rokottamista, WHO suosittelee rokotuksia Baltian maissa. Rokote on reseptilääke.



Jos punkki puree

Ihoon pureutuva punkki erittää puudutusainetta, joten puremaa ei huomaa. Riskialueilla matkailevien ja asuvien neuvotaankin pitämään aina illalla ihontarkastus. Myös hiuspohja kannattaa tutkia.

Ihoon pureutuneet punkit on poistettava mahdollisimman pian pinseteillä. Apteekeista saa punkkipinsettejä.

Tartu punkin puruosiin niin läheltä ihoa kuin mahdollista. Vedä suoraan ihosta poispäin. Älä kierrä, sillä suuosat voivat revetä irti ja jäädä kiinni ihoon.

Puhdista haava desinfektioaineella tai vedellä ja saippualla.

Jos et saa punkkia kokonaan pois, odota muutama päivä. Puremakohtaan kehittyy tulehdus, jolloin jäänteet voi poistaa pinseteillä tai puhtaalla neulalla.

Tarkista iho, johon punkki on pureutunut. Jos siihen 1–4 viikon kuluttua kehittyy punoittava alue, jonka läpimitta on yli 5 senttiä, tai jos tulee kuumetta, päänsärkyä tai muita oireita, ota yhteys lääkäriin.

Lisätietoja www.punkki.net

0

1086

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        5020
      2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        112
        1580
      3. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        48
        1159
      4. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        13
        1073
      5. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        10
        1069
      6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        997
      7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        76
        959
      8. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        2
        862
      9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        57
        759
      10. Junan alle

        Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
        Kajaani
        27
        723
      Aihe