kaaso ja bestman

naimissiin

olen itse menossa naimisiin ja on jonkun verran tullut luettua varsinkin kaasoista ja mitä he tykkäsivät olla kaasoina.
aika moni on sanonut että ei enään ikinä.toivon ettei näin käy meille.
minä haluan kaasoille (heitä on 2)vähän samaa väriä olevat puvut kuin kukat tulee olemaan joten minä aion toimia maksajana. mallin he saavat päättää itse. myös kampaukset ja meikin me maksamme.kaikki tapahtuu samassa kunnassa joten heidän ei tarvitse kuskailla ympäri kaupunkia ja minä voin itsekkin ajaa.
kaikissa korttien ja koristeiden teossa haluan rennon meiningin ei mitään että on pakko juuri sinä päivänä saada valmiiksi vaan otetaan rennosti ja vietetään samalla hauskaa iltaa (kerran kun lapset saa hoitoon).
kiitokseksi ajattelin viedä heidät häiden jälkeen syömään tai jotain (myös bestman).
miltä mielestänne kuulostaa?

6

2525

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdkjsödjölfsgdajö jflglösgj...

      kuulostaa!
      - Kaaso ei ole orja, toki jotain ystävän eteen kuuluukin tehdä
      - Jos vaaditaan pukeumissa jotain, niin silloin kuuluukin maksaa, varsinkin, jos kaasot ovat opiskelijoita. Toki voi olla, että he osallistuvat kustannuksiin, kun sinäkin olet reilulla päällä.
      - Jälkikäteen kiittääminen on reilu teko.

      Vinkki juhliiin: (ei ole pakko ottaa huomioon) Olin bestman:n hommissa pari kesää sitten.
      Ruokailutila oli ahdas ja juhlakalut eivät halunneet istua keskenään. Olivat keksineet T:n mallisen pöytäratkaisun. No he istuvat T:n päässä ja kaaso minä siinä varressa.

    • Tohelo=)

      Todella kiva idea. Luulenpa, että teillä ei tule käymään nin, että kaasot ajattelet pahalla häiden jälkeen. Olet ymmärtänyt, ettei kaasot ole orjia eivätkä miljonäärejä. Silmiini pisti eritysesti se, että aiot viedä kaasot syömään häiden jälkeen. Minusta se on todella mukava idea. Kaasot saavat kaikkien hääjärjestelyiden jälkeen rentoutua ja vain nauttia. Onnea paljon ja hauskoja häiden suunnittelu ja toteutus hetkiä=)

      • Justiina

        Näyttää siltä, että teiltä nykymorsiamilta alkaa olla pasmat todella pahasti sekaisin. Kaaso on morsiamen pukija hääpäivänä, ei ohjelman suunnittelija tai koristeiden askartelija.

        Mieheni edellisestä avioliitosta oleva tytär avioituu kesällä ja kaaso touhottaa puheiden jne kanssa tolkuttomasti. Mies laittoi jo kapuloita rattaisiin. Kaaso oli nimittäin ilmoittanut, että mieheni on pidettävä puhe. Ei muuten pidä.

        Bestman on sulhasen apuna kirkossa, eli käytännössä huolehtii vihkisormuksesta. Hänelläkään ei ole muita hommia. Kaikkein viimeksi bestman on seremoniamestari häissä. Bestmanin hommat ovat käytännössä loppu, kun morsiuspari tulee kirkosta ulos.

      • naimissiin
        Justiina kirjoitti:

        niinhän sitä sanotaan että kaaso on morsiamen pukija.
        olet hirveästi käynyt lukemassa kaason ja bestmanin "tehtävistä"ja joka paikassa sanotaan että tehtävään kuuluu muutakin kuin morsiamen pukija.
        esim. bestman ja sulhanen menevät yhdessä valitsemaan sulhaselle asua (mitä mie en kyllä anna tehdä)ja sitten kaason ja bestmanin tehtäviin kuuluisi vapauttaa vanhemmat ja hääpari tehtävistä hääpäivänä.
        tässä muutama asia mitä olen lukenut.
        ei niistä nykyään ota selvä.
        minä en edelleenkään aio pitää heitä "orjana" ja mitä leikkeihin tulee olen jo sanonut ettei ole meidän juttu,muutaman pienen leikin voivat pitää ja mielellään kaikki halukkaat mukaan.
        ja sitten puheesta. kenenkään ei tarvitse panikoida siitä koska olemme sanoneet ettei tarvitse pitää. vain toivotetaan alussa kaikki tervetulleiksi

      • kaaso
        Justiina kirjoitti:

        Näyttää siltä, että teiltä nykymorsiamilta alkaa olla pasmat todella pahasti sekaisin. Kaaso on morsiamen pukija hääpäivänä, ei ohjelman suunnittelija tai koristeiden askartelija.

        Mieheni edellisestä avioliitosta oleva tytär avioituu kesällä ja kaaso touhottaa puheiden jne kanssa tolkuttomasti. Mies laittoi jo kapuloita rattaisiin. Kaaso oli nimittäin ilmoittanut, että mieheni on pidettävä puhe. Ei muuten pidä.

        Bestman on sulhasen apuna kirkossa, eli käytännössä huolehtii vihkisormuksesta. Hänelläkään ei ole muita hommia. Kaikkein viimeksi bestman on seremoniamestari häissä. Bestmanin hommat ovat käytännössä loppu, kun morsiuspari tulee kirkosta ulos.

        Eikö isä yleensä pidä pienen puheen tyttärensä häissä? Tytön lapsuudesta, nuoruudesta, kasvusta aikuisuuteen jne. Ja tottakai sitä yleensä halutaan hieman suunnitella etukäteen ettei ihan "kylmiltään" joudu puhetta pitämään. Mielestäni olisi outoa jos isä kieltäytyisi pitämästä puhetta vaikka muut pitäisivät, vaikuttaisi siltä että isä ja tytär eivät ole puheväleissä. Jos isä nyt tosiaan kieltäytyy kunnista niin siitä olisi kohteliasta ilmoittaa kaasolle pikimmiten että voivat "paikata" ohjelmaa sitten esim. enon tms. puheella.

        PS. Ymmärrän hyvin että nykymaailmassa morsian toivoo ystävältään suunnittelu- ym. apua häissä, samoin sulhanen saattaa toivoa ystävältään muutakin tukea kuin sormuksista huolehtimista. Kaikilla ei ole sukulaisia lähellä auttamassa.

      • ei ole
        kaaso kirjoitti:

        laisin outoa vaikkei isä pitäisikään puhetta. Ei se tarkoita sitä etteivät olisi puheväleissä. Meissä ihmisissä on niin monenlaisia. Oma isäni ei häissäni pitänyt puhetta, koska kärsii jännityksestä niin paljon ettei olisi siihen kyennyt. Eivät kaikki halua olla "katseiden kohteena", eivätkä siihen pystykään. en olisi edes pystynyt "nauttimaan" isäni puheesta, koska olisin koko ajan pelännyt hänen pyörtyvän tms.

        erään ystäväni (meni toista kertaa naimisiin) hänen isänsä piti puheen, joka ei millään tapaa ollut henkilökohtainen. Olipa tosi kiva kuunnella "yleismaailmallista" höpinää. eli mieluummin sitten vaikka ilman puhetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      151
      1289
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      120
      1059
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      215
      808
    4. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      31
      796
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      782
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      752
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      141
      724
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      46
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      622
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      61
      581
    Aihe