CopyPaste

Lisää huumepolitiikasta
kirjoittanut: Filosofi Wahlberg, 08.11.2002 17:08

Päätin ottaa asiakseni Jonnan aikaisemmin kirjoittaman, varsin aggressiivisen ja vihantäyteisen viestin kommentoimisen:

”Käyttäjät eli narkkarithan perustelevat vapauttamista pääargumenttinaan yksilön valinnanvapauden ja kyvyn määrätä omasta elämästään.”

Tällaista argumenttia en ole niinkään kuullut. Yleensäkin Suomen kaltaisessa sivistysmaassa kun pohditaan miksi yksilönvapautta tulisi raskaasti rajoittaa olisi syytä ajatella: miksi rajoittaisimme yksilönvapautta?, ei nurinniskoin kysyttynä.

Haluaisin myös huomauttaa ettet taida ymmärrärtää ’narkomaanin’ käsitettä. Määritelmään kuuluu ominaisuutena fyysinen riippuvaisuus ja erittäin harvoja kannabiksen käyttäjiä voi kutsua narkomaaneiksi, sillä kannabis on suhteellisen vähäaddiktiivinen huume.

Tällä hetkellä alkoholi on kuitenkin Suomessa laillinen huume (kyllä, käytän lääketieteellistä määritelmää juridisen sijasta) ja kaikille taitaa olla selvää että alkoholi on kannabistuotteita vaarallisempi huumeena. Siksi onkin tärkeää miettiä asiaa etenkin siltä kannalta että onko uuden, vaikka ehkä vähemmänkin vaarallisen vaihtoehdon salliminen viisasta kun vanhastakin on suunnattomasti ongelmia, mutta ei sovi myöskään unohtaa niitä merkittäviä hyötyjä joita kieltolain purkaminen toisi mukanaan. Jos nyt vasta mietittäisiin alkoholin laillistamista se erittäin todennäköisesti pidettäisiin kiellettynä.

”Tämähän tarkoittaa loogisesti myös sitä, että kaikki yhteiskunnan tukema huumeriipuvaisten hoito lopetetaan välittömästi.”

Kuinka niin? Tulisiko alkoholistien hoitaminen lopettaa, vai tulisiko alkoholin käyttämisen olla etuoikeutetussa asemassa vain siksi että se porvariston suosimana huumeena sai aikanaan etuoikeutetun aseman moniin vähemmän vaarallisiin verrattuna? Lopetetaan samalla kaikkien muidenkin itse aiheutettujen ongelmien hoitaminen; lääkärin ovet eivät avaudu ylipainoisuudesta kärsiville ja jos terveydestään ei ole pitänyt huolta säännöllisellä kuntoilulla on aivan turha yrittääkään saada apua moniin vaivoihinsa.

Enpä ole kanssasi samaa mieltä tuossa, mutta ajatelkaamme asiaa tältä kannalta jotta saisimme edes hieman yhteneväisen näkemyksen asiaan: Kannabiksen laillistaminen luultavasti vähentäisi huumeriippuvuushoitoon kuluvia rahamääriä, sillä kannabistuotteita nauttivan ihmisryhmän sosiaaliset kuviot muuttuisivat tämänhetkisestä järjestäytyneen rikollisuuden tuntemisesta yhteiskunnan hyväksynnän kautta lainkuuliaisemmiksi ja porttiteoria menettäisi ainoan teoreettisen kannatinkivensä. Kannabis taas itse on riippuvaisuushoidon pienimpiä syitä, sillä se on hyvin vähäaddiktiivinen huume.

”Luonnonvalintahan pitää sitten huolen siitä, että tämä jengi häviää noin kymmenessä vuodessa.”

Tähän väitteeseesi en usko. Kannabiksen laillistaminen pidemmällä aikavälillä luultavasti vain vähentäisi riippuvuushoidon tarpeessa olevia. Mikäli kannabis korvaisi alkoholia, niinkuin kaikilla tuntemillani käyttäjillä on käynyt, Suomessa riippuvuushoidon tarve saattaisi vähentyä huomattavastikin. Alkoholismi on näet erittäin suuri ongelma Suomessa, sillä alkoholi on melko vahvasti riippuvuutta aiheuttava huume.

Muutenkin tuo huomautuksesi antaa hieman sellaisen vaikutelman että et nyt ajattele asiaa niinkään järkisyiden kuin humaanisuuden peittävän vihasi pohjalta.

”Toinen pääargumentti vapauttamiselle on rikollisuus, joka kytkeytyy huumekauppaan. En tiedä missä lasipullossa tai vihreitten puoluetoimistossa (lue: kaukana todellisesta elämästä) näiden kantojen esittäjät ovat aikaansa viettäneet.”

Tämäkö nyt on järkevää keskustelua? Argumentti on Suomen tämänhetkisissä sosiaalisissa oloissa varsin merkittävä.

”Kannattaisi vaikka asua Hollannissa vähän aikaa, niin voisi nähdä omin silmin mitä kannabiksen vapauttaminen saa yhteiskunnassa aikaan.”

Hollannin huumepolitiikka on varsin depenalisoitunut muunkin kuin kannabiksen osalta, ja yleisarvoltaan melko menestyksekkäästi. Mm. heroiinin vähäisestä hallussapidosta ei tule rangaistusta. Kannabiksen laillistaminen on Hollannissa osoittautunut toimivaksi menetelmäksi ja depenalisoituneesta politiikasta huolimatta heroiinin käyttäjien määrä laski nopeasti kolmanneksella. Kannabiksen laillistamisella ollaan onnistuneesti pystytty pitämään nuoria poissa myyjistä jotka nopeasti houkuttelevat vahvempien aineiden käyttämiseen, ja mainittakoon myös että huumeiden käyttäjien keski-ikä on noussut viidellä vuodella.

Myös muussa suhteessa liberalisoitunut politiikka on onnistunut vaikka huumeet on pidetty laittomina. 10% Hollannin AIDS-potilaista ovat saaneet tartunnan likaisista neuloista sen jälkeen, kun neulojenvaihto-ohjelma otettiin käyttöön. Keskiarvoltaan Euroopassa noin kolmannes AIDS potilas on saanut tartunnan likaisen neulan välityksellä.

Hollannissa kannabiksen ollessa osa yhteiskuntaa esim. Suomessa erittäin yleiset tuomitsevat ja ennakkoluuloiset asenteet huumeidenkäyttäjiä kotaan ovat pitkälti karsiutuneet. Suomessa tuntuu olevan erittäin paljon kadunkulkijoita joiden tiedot huumausaineista ovat enemmän tai vähemmän puutteellisia mutta siitä huolimatta heillä on erittäin vahva kannanotto asiasta. Tästä on taas seurannut propagandapohjaisia vastarintaliikkeitä jotka levittävät ylistävää ja vääristelevää sanomaa huumeista ja etenkin kannabiksesta, mikä on varsin vakavaa.

Tiesitkö muuten sitä että Hollannissa huumeisiin liittyvä rikollisuus on pudonnut huomattavasti myös silloin kun tilastoihin ei lasketa kannabiksen käyttäjiä mukaan? Melkeinpä kannattaisi mennä Hollantiin ja nähdä se mitä kannabiksen laillistaminen on aikaansaanut; merkittävästi vähemmän huumerikollisuutta. Hollannin sosiaaliavut eivät kuitenkaan kantaudu yleisesti niin korkealle kuin Suomessa, joten maitamme ei juuri kannata vertailla ja todeta sitä päihdepolitiikan seuraukseksi.

Suomessa taas liberaalimpi päihdepolitiikka voisi toimia varsin hyvin. Yleisen kieltolain puolustajat perustelevat kieltolakia yleensä sillä, että hoitomenot nousevat jos depenalisaatio tulee voimaan. Kuitenkin unohdetaan se tosiasia että mitä kireämmäksi huumepolitiikka on solmittu sen enemmän se on vienyt rahaa, ja siitä huolimatta riippuvuushoitoon tarvittavat määrärahat ovat vain kasvaneet ja kasvaneet.

Mihinkään valtion rahastusaikeiseen huumemonopoliin ei tule tietenkään ryhtyä ja on pyrittävä huumeidenkäyttämisen minimoimiseen. Kieltolaki on osoittautunut tähän tavoitteeseen pyrittäessä tavattoman kalliiksi ja huonosti toimivaksi. Rahoitusta tulisi siirtää etenkin järjestäytyneen rikollisuuden estämiseksi ja heidän suunnattoman tuottavan huumemonopolinsa poistamiseksi. Käyttäjien vainoaminen on huono keino vähentää kysyntää. Huumeiden käytössä kun ei juuri televisiomainoksia lähetellä eikä jaella ovelta ovelle, vaan porttiteoriaakin pohdittaessa huomaa että tarjonta on varsin nopeasti aiheuttanut kysyntää ja kysyntä sitäkin nopeammin tarjontaa.
2238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tässä pieni copy/paste myös hollannin tilanteesta.

While the 1976 legislation may have had little effect on cannabis use, how effective has it been in its main goal of keeping people off harder drugs? The Netherlands has fewer addicts per capita than Italy, Spain, Switzerland, France or Britain, and far fewer than the US. Frits Knaak of the Trimbos Institute in Utrecht, the Dutch national institute for mental health and addiction, says the number of hard drug addicts in the country has been the same for a decade because fewer young people are joining their ranks. The average Dutch junkie is now 44 years old and only 0.3 per cent of Dutch teenagers had tried cocaine in 1994, compared with 1.7 per cent in the US. In the Netherlands, virtually everyone who uses drugs tries cannabis first, and many seem content to go no further.

Cannabis addiction and other problems are uncommon. "The number of cannabis users treated in drugs outpatient facilities is low," says Knaak. "In 1996, there were only 2000 [patients] in the whole country -- just 0.3 per cent of all Dutch cannabis users."

Of those, 42 per cent "are also having trouble with alcohol or other drugs -- the rest usually just need counselling to help change their lifestyle", says Sas. Most people who find cannabis causing trouble with concentration or memory at work or school, he says, apply rules, like no smoking on week nights, or they limit their intake.

This self-policing seems to work. Dutch teenagers get among the highest scores in the world on international science and mathematics tests. If there are serious problems caused by legalising marijuana, then twenty-plus years of the Dutch experiment has not revealed what they are.

Debora Mackenzie

From New Scientist, 21 February 1998

Että eiköhän jatketa vanhaan malliin ja tuetaan nuorten kurjuutta...

Äänestä

Korostat sanaa vähäaddiktiivinen. Oletko tietoinen miksi kannabis on vähäaddiktiivinen? En tiedä missä asut mutta meillä päin nuoret käyttäjät on enemmän riippuvaisia amfetamiinista, mikä tuli muotiin kannabiksen kokeilun jälkeen. Sen takia meillä päin ei monikaan ole riippuvainen juuri kannabiksesta, vaikka sitä silloin tällöin käyttääkin. Harvempi tyyppi aloittaa huumeiden käytön suoraan amfetamiinista, vaikka kaikki kannabiksen käyttäjät eivät siirrykään suoraan vahvempiin huumeisiin. Ja kukaan ei myönnä olevansa riippuvainen essoista tai amfetamiinista, kun käyttö rajoittuu vain juhlimiseen, heh... no joo, se siitä taas.

Siis oletko sä sitä mieltä että jos laillistetaan uusi aine alkoholin lisäksi niin ongelmat vähenee? Oli aine miten "vaaraton" tahansa, niin se on silti huumaava aine, kuinka monta niitä pitäisi laillistaa? Kahvikin oli muuten aikoinaan kiellettyä. Ehkäpä tulevaisuudessa muutkin huumeet vapautetaan.


Luonnollisesta valinnasta vielä - tiesitkö että THC kerääntyy sukusoluihin, ja naisillahan munasolut eivät uusiudu, joten kannabismyrkyt kertyvät munasoluihin - ja niillähän on todistetusti erittäin mutatiivinen vaikutus - niinpä luoto karsii kannabiksen suurkäyttäjien lapsia, sillä kuten kaikki toivottavasti tietävät, raskaus ei ole simppeli juttu ja suurimman osan epämuodostumista ja poikkeamista luoto huolehtii pois keskenmenolla - ja osa selviää silti ja syntyy hyvinkin vaikeasti vammautuneina.Luonnonvalinnasta puhutaankin lähinnä syntyvyyden osalta eikä riippuvuuskuolleisuuden osalta.

Onko sinun mielestäsi hollannin tilanne terveydenhuollossa ja huumetilanteessa parempi kuin suomessa? Huh huh. Nyt en puhu rikollisuudesta, vaan edelleen siitä, että harvempi heppu aloittaa huumeidenkäytön suoraan suonensisäisestä amfetamiinista tms. Sitäpaitsi tottakai huumerikokset vähenevät jos huumeet laillistetaan - vapautetaan samantien kaikki huumeet niin suomessa ei tehdä enää RIKOKSIA niihin liittyen.

Olen tietoinen että nuoret kiinnostuvat siitä mikä heiltä kielletään, esim. huumeista - en silti näe liberaalimpaa suhtautumista ratkaisuna. Aiotko Sinä opettaa lapsiasi siten että kannabiksen käyttö on hyväksyttävää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Narc kirjoitti:

Lisää huumepolitiikasta
kirjoittanut: Filosofi Wahlberg, 08.11.2002 17:08

Päätin ottaa asiakseni Jonnan aikaisemmin kirjoittaman, varsin aggressiivisen ja vihantäyteisen viestin kommentoimisen:

”Käyttäjät eli narkkarithan perustelevat vapauttamista pääargumenttinaan yksilön valinnanvapauden ja kyvyn määrätä omasta elämästään.”

Tällaista argumenttia en ole niinkään kuullut. Yleensäkin Suomen kaltaisessa sivistysmaassa kun pohditaan miksi yksilönvapautta tulisi raskaasti rajoittaa olisi syytä ajatella: miksi rajoittaisimme yksilönvapautta?, ei nurinniskoin kysyttynä.

Haluaisin myös huomauttaa ettet taida ymmärrärtää ’narkomaanin’ käsitettä. Määritelmään kuuluu ominaisuutena fyysinen riippuvaisuus ja erittäin harvoja kannabiksen käyttäjiä voi kutsua narkomaaneiksi, sillä kannabis on suhteellisen vähäaddiktiivinen huume.

Tällä hetkellä alkoholi on kuitenkin Suomessa laillinen huume (kyllä, käytän lääketieteellistä määritelmää juridisen sijasta) ja kaikille taitaa olla selvää että alkoholi on kannabistuotteita vaarallisempi huumeena. Siksi onkin tärkeää miettiä asiaa etenkin siltä kannalta että onko uuden, vaikka ehkä vähemmänkin vaarallisen vaihtoehdon salliminen viisasta kun vanhastakin on suunnattomasti ongelmia, mutta ei sovi myöskään unohtaa niitä merkittäviä hyötyjä joita kieltolain purkaminen toisi mukanaan. Jos nyt vasta mietittäisiin alkoholin laillistamista se erittäin todennäköisesti pidettäisiin kiellettynä.

”Tämähän tarkoittaa loogisesti myös sitä, että kaikki yhteiskunnan tukema huumeriipuvaisten hoito lopetetaan välittömästi.”

Kuinka niin? Tulisiko alkoholistien hoitaminen lopettaa, vai tulisiko alkoholin käyttämisen olla etuoikeutetussa asemassa vain siksi että se porvariston suosimana huumeena sai aikanaan etuoikeutetun aseman moniin vähemmän vaarallisiin verrattuna? Lopetetaan samalla kaikkien muidenkin itse aiheutettujen ongelmien hoitaminen; lääkärin ovet eivät avaudu ylipainoisuudesta kärsiville ja jos terveydestään ei ole pitänyt huolta säännöllisellä kuntoilulla on aivan turha yrittääkään saada apua moniin vaivoihinsa.

Enpä ole kanssasi samaa mieltä tuossa, mutta ajatelkaamme asiaa tältä kannalta jotta saisimme edes hieman yhteneväisen näkemyksen asiaan: Kannabiksen laillistaminen luultavasti vähentäisi huumeriippuvuushoitoon kuluvia rahamääriä, sillä kannabistuotteita nauttivan ihmisryhmän sosiaaliset kuviot muuttuisivat tämänhetkisestä järjestäytyneen rikollisuuden tuntemisesta yhteiskunnan hyväksynnän kautta lainkuuliaisemmiksi ja porttiteoria menettäisi ainoan teoreettisen kannatinkivensä. Kannabis taas itse on riippuvaisuushoidon pienimpiä syitä, sillä se on hyvin vähäaddiktiivinen huume.

”Luonnonvalintahan pitää sitten huolen siitä, että tämä jengi häviää noin kymmenessä vuodessa.”

Tähän väitteeseesi en usko. Kannabiksen laillistaminen pidemmällä aikavälillä luultavasti vain vähentäisi riippuvuushoidon tarpeessa olevia. Mikäli kannabis korvaisi alkoholia, niinkuin kaikilla tuntemillani käyttäjillä on käynyt, Suomessa riippuvuushoidon tarve saattaisi vähentyä huomattavastikin. Alkoholismi on näet erittäin suuri ongelma Suomessa, sillä alkoholi on melko vahvasti riippuvuutta aiheuttava huume.

Muutenkin tuo huomautuksesi antaa hieman sellaisen vaikutelman että et nyt ajattele asiaa niinkään järkisyiden kuin humaanisuuden peittävän vihasi pohjalta.

”Toinen pääargumentti vapauttamiselle on rikollisuus, joka kytkeytyy huumekauppaan. En tiedä missä lasipullossa tai vihreitten puoluetoimistossa (lue: kaukana todellisesta elämästä) näiden kantojen esittäjät ovat aikaansa viettäneet.”

Tämäkö nyt on järkevää keskustelua? Argumentti on Suomen tämänhetkisissä sosiaalisissa oloissa varsin merkittävä.

”Kannattaisi vaikka asua Hollannissa vähän aikaa, niin voisi nähdä omin silmin mitä kannabiksen vapauttaminen saa yhteiskunnassa aikaan.”

Hollannin huumepolitiikka on varsin depenalisoitunut muunkin kuin kannabiksen osalta, ja yleisarvoltaan melko menestyksekkäästi. Mm. heroiinin vähäisestä hallussapidosta ei tule rangaistusta. Kannabiksen laillistaminen on Hollannissa osoittautunut toimivaksi menetelmäksi ja depenalisoituneesta politiikasta huolimatta heroiinin käyttäjien määrä laski nopeasti kolmanneksella. Kannabiksen laillistamisella ollaan onnistuneesti pystytty pitämään nuoria poissa myyjistä jotka nopeasti houkuttelevat vahvempien aineiden käyttämiseen, ja mainittakoon myös että huumeiden käyttäjien keski-ikä on noussut viidellä vuodella.

Myös muussa suhteessa liberalisoitunut politiikka on onnistunut vaikka huumeet on pidetty laittomina. 10% Hollannin AIDS-potilaista ovat saaneet tartunnan likaisista neuloista sen jälkeen, kun neulojenvaihto-ohjelma otettiin käyttöön. Keskiarvoltaan Euroopassa noin kolmannes AIDS potilas on saanut tartunnan likaisen neulan välityksellä.

Hollannissa kannabiksen ollessa osa yhteiskuntaa esim. Suomessa erittäin yleiset tuomitsevat ja ennakkoluuloiset asenteet huumeidenkäyttäjiä kotaan ovat pitkälti karsiutuneet. Suomessa tuntuu olevan erittäin paljon kadunkulkijoita joiden tiedot huumausaineista ovat enemmän tai vähemmän puutteellisia mutta siitä huolimatta heillä on erittäin vahva kannanotto asiasta. Tästä on taas seurannut propagandapohjaisia vastarintaliikkeitä jotka levittävät ylistävää ja vääristelevää sanomaa huumeista ja etenkin kannabiksesta, mikä on varsin vakavaa.

Tiesitkö muuten sitä että Hollannissa huumeisiin liittyvä rikollisuus on pudonnut huomattavasti myös silloin kun tilastoihin ei lasketa kannabiksen käyttäjiä mukaan? Melkeinpä kannattaisi mennä Hollantiin ja nähdä se mitä kannabiksen laillistaminen on aikaansaanut; merkittävästi vähemmän huumerikollisuutta. Hollannin sosiaaliavut eivät kuitenkaan kantaudu yleisesti niin korkealle kuin Suomessa, joten maitamme ei juuri kannata vertailla ja todeta sitä päihdepolitiikan seuraukseksi.

Suomessa taas liberaalimpi päihdepolitiikka voisi toimia varsin hyvin. Yleisen kieltolain puolustajat perustelevat kieltolakia yleensä sillä, että hoitomenot nousevat jos depenalisaatio tulee voimaan. Kuitenkin unohdetaan se tosiasia että mitä kireämmäksi huumepolitiikka on solmittu sen enemmän se on vienyt rahaa, ja siitä huolimatta riippuvuushoitoon tarvittavat määrärahat ovat vain kasvaneet ja kasvaneet.

Mihinkään valtion rahastusaikeiseen huumemonopoliin ei tule tietenkään ryhtyä ja on pyrittävä huumeidenkäyttämisen minimoimiseen. Kieltolaki on osoittautunut tähän tavoitteeseen pyrittäessä tavattoman kalliiksi ja huonosti toimivaksi. Rahoitusta tulisi siirtää etenkin järjestäytyneen rikollisuuden estämiseksi ja heidän suunnattoman tuottavan huumemonopolinsa poistamiseksi. Käyttäjien vainoaminen on huono keino vähentää kysyntää. Huumeiden käytössä kun ei juuri televisiomainoksia lähetellä eikä jaella ovelta ovelle, vaan porttiteoriaakin pohdittaessa huomaa että tarjonta on varsin nopeasti aiheuttanut kysyntää ja kysyntä sitäkin nopeammin tarjontaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu