Mistähän mahtaa johtua että vaikka minulla on ympärivuotinen allerginen nuha (en syö kuitenkaan kuin kesällä ja pahimpaan keskuslämmitysilma-aikaan)
niin lääkäri kirjoittaa aina vain yhden 100 tbl:n satsin Cetiriziniä? Se kuluu varsinkin kesäaikaan, (tai aloitan monesti jo maaliskuussa lepän kukinnan aikoihin)tosi nopeasti ja harmittaa jos loppuvat sellaiseen aikaan että on hankala lähteä uusimaan reseptiä. Saahan sitä pienempinä pakkauksina reseptivapaastikin. Mutta olen jo usean vuoden ajan ihmetellyt sitä. Olen saanut kolmeltakin eri lääkäriltä uusintareseptin, ja kaikki ovat aina kirjoittaneet vain sen yhden satsin. Ymmärtäisin jos olisi kysymys jostain Diapameista, mutta allergialääke.. ei ymmärrä.
Jatkuvaa reseptin uusimista:(
8
645
Vastaukset
- bisnesstä
Tottakai he haluavat, että maksat joka kerta vastaanottomaksun uudestaan. Pyydä samantien monta sataa, kun se on vuoden annos.
- Tapahtuu niin
Se on Kelan sanelema juttu,kerrallaan korvataan kolmen kuukauden käytön verran.Ja voihan sen uusia vie vaan terveyskeskukseen uusittavaksi,ei maksa kuin vaivan.Meillä on terv.keskuksessa postilaatikko jonne saa viedä tai apteekin kauttakin uusitaan reseptejä, viikon verran saa varata siihen aikaa.
- mmm
Voi resepti olla vaikka vuodeksi kirjoitettu, kunhan apteekista ottaa kerrallaan maksimissaan kolmen kuukauden erän.
- näin on
mmm kirjoitti:
Voi resepti olla vaikka vuodeksi kirjoitettu, kunhan apteekista ottaa kerrallaan maksimissaan kolmen kuukauden erän.
eli kyllä resepti saa pidemmäksikin aikaa, täytyy vaan rohkeasti pyytää. minulla meinasi hermot mennä kun ravasin uusimissa reseptiä (migreenilääke) vähän väliä, kun resepti oli 2*6kpl. nyt sitten vihdoin pyysin että saisi suuremman määrän. kysyin asiaa vielä vastaanotosta kun vein reseptini sinne, että voisiko lääkärille laittaa viestiä, että saisi suuremmalla määrälle reseptin. ja kun sitten hain tuon reseptin oli lääkäri kirjoittanut 4*18, suuri helpotus! ei tarvitse vähään aikaa uusia tuota reseptiä.
- Allergialääke
Minä vien sen aina uusittavaksi terkkariin. Annan sen vastaanottotädille ja se uusitaan ja sen saa noutaa sieltä parin päivän sisällä. Uusinta ei maksa mitään ja lääkäriä ei tarvitse tilata.
Minulla lisättiin omasta pyynnöstä näiden lääkkeiden kpl-määriä, joten pärjään niillä sen vuoden ajan.
Reseptin voi uusia meillä päin yhdessä apteekissa ilmaiseksi, jos omistaa kanta-asiakaskortin.
- Astmaatikko
minä olen saanut koko vuodeksi reseptin astmalääkettä, no se on sitten vissiin eri juttu, mutta en kyllä ymmärrä miksi ei lekuri voi tehdä sulle pidempijaksoisen reseptin, kun voisi, eihän sitä voi väärinkään käyttää, tietääkseni?!
- DrEvil
Hei,
Seuraavan kerran kun sinun tarvisee uusia resepti niin älä ota vanhaa reseptiä lääkäriin mukaan vaan pyydä lääkäriä kirjoittamaan täysin uusi resepti ja kerro myös, että syöt lääkettä ympäri vuoden. Itse syön myös vastaavaa lääkettä ympäri vuoden mutta oireena minulla on atooppinen iho ja jatkuva kutina.
Kannataisiko pyytää resepti esim Nasonex-nenäsumutteesta ja unohtaa noi Cetiriznit ainakin ympärivuotisesta käytöstä jos sinulla on oireena vain allerginen nuha.- hoitaja
Kyllä vanha respti täytyy kannattaa ottaa mukaan kun menee uusittamaan reseptiä. Mutta kertoo hoitajalle että tarvitsee lääkettä isomman annoksem ja syyn miksi tarvitsee. Hoitaja kyllä hoitaa asian loppuuna. Eli hoitajahan esitäyttää reseptin silloin hän yleensä kirjoittaa lapun reseptin mukaan että lääkettä tarvitaan isompi määrä. Tällöin lääkäri tekee reseptiin muutoksen (hoitaja ei saa sitä tehdä, eikä kukaan muukaan) Eli reseptiä ei tarvitse kirjoittaa välttämättä uusiksi sitä voi suurentaa mutta siihen tulee lääkärin omat merkinnät.
Kyllä se helposti hoituu. Asioista kannattaa aina kysyä terkkarin henkilökunnalta kyllä he neuvovat. Ja säästäähän se jatkossa kaikkien työtä kun ei tarvitse jatkuvasti olla uusittamassa reseptiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880