Vihasin itseäni...inhosin. Inhosin niitä pahoja asioita joita tein, vaikka tiesin, että se on väärin. Inhosin finnejä kasvoissani. Inhosin perunanenääni. Inhosin laiskuuttani. Ja ennen kaikkean inhosin itseäni petettyäni ystäväni. Enkä minä luota kehenkään. Edes itseeni uskoani ja muita todellista itseäni koskevissa asioissa.
Jokin aika sitten keksin ratkaisun näihin ongelmiin ja siihen, että ajattelen aina negatiivisesti. Otin itseäni niskasta kiinni. Ja päätin etsiä hyviä puolia itsestäni.
Silmäni ovat melko kauniin siniharmaat ja pitkäripsiset, ja niiden muutaman finnin alla on kauniin tasaisen vaalea iho. Ja huomasin, että hiukset joita pidin ennen ohuina ja maantien värisinä ovatkin uskomattoman paksut ja kullan ja kuparin kirjavat, vain märkinä ruskeat. Ja nenä, joka oli ruma peruna, onkin persoonallinen. Ja ylipitkä ja ylisuuri ruhoni onkin muodokas voimakas. Reidet joita pidin paksuina löllöreisinä ovatkin lihaksikkaat. Ja rinnat, joita luulin pieniksi paljastuivat D75 kuppisiksi, kun vaihdoin B-kupit sopivamman kokoisiin. Ja minä, joka pidin itseäni laiskana katsoin todistustani: kymppejä ja ysejä. Mietin töitä joita olen tehnyt päivän aikana ja vertaan niitä ystävieni kotitöihin...huhhuh, miten ehdinkin tehdä noin paljon yhdessä päivässä.
Ja se kaverin luottamuksen pettäminen. Toinen kaverini oli kuullut juorun ja tullut vahvistamaan minulta, onko se totta, tykkääkö se siitä, ja vastaan myöntävästi. Ei pahin mahdollinen rike. Ja ystäväni antoi anteeksi, kun myönsin, eikä tämä toinen ystäväni levittänyt tietoa kenellekkään, kun kielsin. Silti se vaivaa minua hieman. Anteeksi vielä kerran.
Kirjoitin tämän viestin tänne, jotta muutkin yrittäisivät ajatella positiivisesti. Ja kohottaakseni omaa itsetuntoani ja tunteiden käsittelytaitoa. Kiitos niille, jotka vaivautuivat. Nähkää itsenne oikeassa valossa.
Jokin aika sitten keksin ratkaisun näihin ongelmiin ja siihen, että ajattelen aina negatiivisesti. Otin itseäni niskasta kiinni. Ja päätin etsiä hyviä puolia itsestäni.
Silmäni ovat melko kauniin siniharmaat ja pitkäripsiset, ja niiden muutaman finnin alla on kauniin tasaisen vaalea iho. Ja huomasin, että hiukset joita pidin ennen ohuina ja maantien värisinä ovatkin uskomattoman paksut ja kullan ja kuparin kirjavat, vain märkinä ruskeat. Ja nenä, joka oli ruma peruna, onkin persoonallinen. Ja ylipitkä ja ylisuuri ruhoni onkin muodokas voimakas. Reidet joita pidin paksuina löllöreisinä ovatkin lihaksikkaat. Ja rinnat, joita luulin pieniksi paljastuivat D75 kuppisiksi, kun vaihdoin B-kupit sopivamman kokoisiin. Ja minä, joka pidin itseäni laiskana katsoin todistustani: kymppejä ja ysejä. Mietin töitä joita olen tehnyt päivän aikana ja vertaan niitä ystävieni kotitöihin...huhhuh, miten ehdinkin tehdä noin paljon yhdessä päivässä.
Ja se kaverin luottamuksen pettäminen. Toinen kaverini oli kuullut juorun ja tullut vahvistamaan minulta, onko se totta, tykkääkö se siitä, ja vastaan myöntävästi. Ei pahin mahdollinen rike. Ja ystäväni antoi anteeksi, kun myönsin, eikä tämä toinen ystäväni levittänyt tietoa kenellekkään, kun kielsin. Silti se vaivaa minua hieman. Anteeksi vielä kerran.
Kirjoitin tämän viestin tänne, jotta muutkin yrittäisivät ajatella positiivisesti. Ja kohottaakseni omaa itsetuntoani ja tunteiden käsittelytaitoa. Kiitos niille, jotka vaivautuivat. Nähkää itsenne oikeassa valossa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
eikä siihen ihan mikä vaan auta...
Koitin tuota samaa kerran. Katsoin peiliin ja ajattelin, "voin olla jonku mielestä kaunis, olen kaunis.. Finneillä ei ole väliä, vaikka niitä on paljon, ne lähtee ajan myötä pois." Lähenin peiliä, katsoin suoraan itseäni silmiin ja purskahdin itkuun.. Ei mitään toivoa!! En voi ajatella puolta minuuttiakaan olevani kaunis!