osatolle?

tatti

Millaisilla painoindekseillä teidät passitettiin hoitoon? Ite olen 38/166. Olen luvannut vanhemmille, kavereille ja itsellenikin saada painon nousemaan. Yritetty on pari kuukautta, eikä mitään tapahdu, kun olen tällainen toope. Pelottaa, että joudun johonkin sairaalaan. En jaksa enää valehdella ja haluaisin olla normaali. Onko kokemuksia painon nostamisesta ja anoreksiasta parantumisesta omin neuvoin?

13

2223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parantunut

      Sairastin anoreksiaa noin 10 vuotta sitten. En ollut koskaan varsinaisesti anoreksian takia sairaalahoidossa, mutta 2 x 2 viikkoa anoreksian aiheuttamien pahojen mahaongelmien. Sitä ennen olin käynyt kerran viikossa terveydenhoitajalla puntarilla. Mittani olivat 45/175. Kun pääsin pois sairaalasta jälkimmäisellä kerralla painoni taisi olla 44 kg. Pahat mahavaivat kadottivat vaivalla hankitut kilot ja vähän enemmänkin ja jälkimmäisellä kerralla tehty leikkaus pudotti painoa, vaikka söin paljon, koska toipuminen nosti paljon energiankulutusta.

      No, joka tapauksessa vanhempani olivat sitä mieltä, ettei sairaalahoito anoreksian takia ole tarpeen ja siksi pääsinkin sairaalasta heti, kun maha oli taas kunnossa. Tarkoitus oli, että kävisin ekan viikon joka päivä sairaalassa puntarilla ja sen jälkeen kerran viikossa, mutta jostain syystä kävin siellä muistaakseni pari kertaa sillä ekalla viikolla sairaalasta pääsyn jälkeen ja lopetin. Siitä lähtien sain sitten ihan yksinäni itseäni parannella, vaikka painoa oli vaivaiset 44 kg. En käynyt enää kertaakaan missään punnituksissa, psykiatrilla tai missään muissakaan kontrolleissa. Edes vanhemmilleni en painoani ole sen jälkeen ikinä sanonut.

      Paranin siis ihan itse, mutta en tiedä oliko se kuitenkaan hyvä asia vai olisinko kenties päässyt helpommalla, jos apuna olisi ollut lääkäri, ravitsemusterapeutti tai joku muu. Paino kyllä nousi nopeasti, koska rupesin syömään todella paljon. En enää usein hillinnyt syömistäni ja lähes ahmin, bulimiaa ei kuitenkaan koskaan ollut. Se etten osannut enää hillitä syömistäni masensi todella paljon ja muutenkin oli liiasta syömisestä usein huono olo. Tämä vaihe oli ehdottomasti anoreksiani vaikein vaihe, vaikka vanhempani todennäköisesti kuvittelivat, että ongelmia syömisen kanssa ei enää hirveästi ole. Masennus ja paha olo johtivat siihen, että lintsasin koulusta todella paljon kunnes sain lääkärintodistuksella luvan suorittaa loppuvuoden itsenäisesti. Tämä vaihe kesti siis koko 9.luokan. Olin leikkauksessa edellisenä kesänä ja todella laiha, mutta jo marraskuussa, kun lähdimme lomamatkalle, olin kauniin hoikka, en enää pelkkää luuta ja nahkaa.

      Kun aloitin lukion, olin mielestäni jo parantunut. Paino oli normaali ja myös masennus poissa. Anoreksiani kesti siten noin 2 vuotta ja parannuin siitä ilman varsinaista sairaalahoitoa tai terapiaa. Mutta parantuminen omin avuin ei todellakaan ole helppoa!

      • tatti

        Kiitos pitkästä vastauksesta. Itsestänikin tuntuu että syön joskus todella paljon. Esimerkiksi enemmän kuin isäni ja se masentaa. Paino ei silti nouse. Kompensoin syömiseni usein liikunnalla, kun en kestä täysinäistä oloa. Typerää. Joskus on vaikea arvioida, miten paljon pitäisi syödä ja kuinka usein. Tiedän etten saisi verrata syömisiäni muiden syömisiin, mutta se vain on niin vaikeaa. Olen yrittänyt noudattaa niitä lapparin listoja, advancedia,joskus professionaliakin, mutta aina ei oma tahto riitä. En ole kertonut vanhemmilleni, miten syvälle syömishäiriöni on juurtunut mieleeni. Luultavasti he eivät edes tiedä, että minulla on mitään syömishäiriötä. En ole ikinä ollut todella niukalla ruokavaliolla. Ehkä se on vain ollut yltiö-terveellinen. Enemmänkin kyse on liiallisesta liikunnasta suhteessa syötyihin kaloreihin. Rasittaa olla tälläinen luuranko...:/


      • parantunut
        tatti kirjoitti:

        Kiitos pitkästä vastauksesta. Itsestänikin tuntuu että syön joskus todella paljon. Esimerkiksi enemmän kuin isäni ja se masentaa. Paino ei silti nouse. Kompensoin syömiseni usein liikunnalla, kun en kestä täysinäistä oloa. Typerää. Joskus on vaikea arvioida, miten paljon pitäisi syödä ja kuinka usein. Tiedän etten saisi verrata syömisiäni muiden syömisiin, mutta se vain on niin vaikeaa. Olen yrittänyt noudattaa niitä lapparin listoja, advancedia,joskus professionaliakin, mutta aina ei oma tahto riitä. En ole kertonut vanhemmilleni, miten syvälle syömishäiriöni on juurtunut mieleeni. Luultavasti he eivät edes tiedä, että minulla on mitään syömishäiriötä. En ole ikinä ollut todella niukalla ruokavaliolla. Ehkä se on vain ollut yltiö-terveellinen. Enemmänkin kyse on liiallisesta liikunnasta suhteessa syötyihin kaloreihin. Rasittaa olla tälläinen luuranko...:/

        Minunkin oli hyvin vaikea nostaa painoa, koska en olisi millään tahtonut syödä enemmän kuin muut perheenjäsenet, mieluummin vähemmän. Varsinkin siskon syömistä tarkkailin. Vaikka järki sanoi, että pitää syödä paljon ja enemmän kuin muut, niin se oli todella vaikeaa, koska anorektisista ajatuksista oli vaikea päästä eroon. Sitten tietysti jossain vaiheessa syöminen riistäytyi välillä käsistä ja söin ihan liikaa. Saatoin sitten seuraavana päivänä syödä todella vähän, on myös muutama päivä jolloin en syönyt murustakaan, mutta kävelin hullun lailla. Hullua! Joskus saatoin syödä ihan hyvin iltaan asti, mutta illalla sitten syöminen meni ihan äveriksi. Joskus olisi todella tehnyt mieli oksentaa, kun oli hirveän huono niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, mutta en koskaan sitä kuitenkaan tehnyt, koska pelkäsin jääväni siihen koukkuun. Ja hyvä niin. Paino nousi siis nopeasti, mutta henkisesti oli kyllä todella raskasta. Toisaalta nopea painonnousu auttoi paranemaan nopeasti.

        Minullakin anoreksia alkoi siitä, että rupesin tarkkailemaan liikaa ruuan terveellisyyttä. Jätin herkut pois ja muutenkin olin todella tarkka. Liikuntaa en juurikaan harrastanut silloin vielä. Koko ajan söin kuitenkin sen verran, ettei vanhemmat huomanneet mitään kuin vasta sitten kun olin 45-kiloinen. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut laihduttaa itseäni niin laihaksi. Olin tyytyväinen, kun olin yli 50-kiloinen (siis todella hoikka silloinkin), mutta pelkäsin niin kovin lihomista, että söin liian vähän ja laihduin aina vaan ja kun pari kiloa oli taas pudonnut en tahtonut lihottaa itseäni takaisin entisiin mittoihin, vaikka olinkin ollut niihin ihan tyytyväinen. Paino laski sitten niin paljon, että kun lopulta aloin syödä kunnolla, maha ei enää kestänytkään, vaan päädyin sairaalaan, josta jo kerroin.

        Hyvä, jos itse tajuat olevasi liian laiha. Se kyllä auttaa parantumisessa paljon. Minäkin olin aikamoinen luuranko, mutta en kyllä sitä silloin tajunnut. Mittailin reisiä ja käsivarsia ja olin tyytyväinen kun ne olivat niin kapeat! Nyt kun katson vanhoja valokuvia niiltä ajoilta, huomaan näyttäväni ihan kauhealta, en todellakaan ollut mikään kauniin hoikka. Ihan hirvittää!

        Mutta nyt siis olen ihan normaalipainoinen, syön normaalisti laskematta kaloreita (en tosin koskaan ole kaloreita laskenut)ja rakastan hyvää ruokaa. Välillä syön vähän liikaa ja välillä sitten vastaavasti hieman vähemmän, mutta mielestäni niin tekevät kaikki. Ruokavalioni on myös terveellinen, valitsen aina vähärasvaisimman maitotuotteen, syön täysjyväviljaa, paljon hedelmiä ja vihanneksia, kalaa ja kasvisrasvaa. Tietysti myös herkuttelen ja hyvällä omalla tunnolla. Myös liikunnasta olen oppinut nauttimaan ja harrastan sitä kohtuudella.

        Toivon, että paranet ja saat painosi normaaliksi ja muutenkin voit taas hyvin. Vaikka joskus söisitkin liikaa, älä missään nimessä kuitenkaan rupea oksentamaan, koska anoreksia voi kehittyä helposti bulimiaksi. Harrasta sitten vaikka liikuntaa, mutta varmasti olisi sitäkin hyvä vähentää ja harrastaa vain sen verran mikä tuntuu itsestä hyvältä.

        Toivon sinulle paljon voimia ja jaksamista paranemisprosessiin ja oikein mukavaa kesää! Kyllä sinä vielä paranet, niin paranin minäkin!


    • tatti

      Elähän pölli mun nimimerkkiä!

    • LilleMy

      Sillo lähettii sairaalaan

      • luuranko enää

        188/63 posket kyllä voimakkaasti lommolla silloin otetuissa valokuvissa,tiputuksessa kohta puoliin olis varmaan ollu.stressiä vähän pukkas epähuomiossa jäi rasva ym syömättä,selvisin kuitenkin lääkärin ja ravintoneuvojan ohjeella ylös.


      • Maribu

        Kun painonnosto ei kertakaikkiaan avoihoidossa onnistunut. Sairastuin anoreksiaan aikuisiällä 20vuotiaana ja punnituksissa piti juosta 2-3x viikossa. Mittani ei edes olleet hurjat. 167/42 (tankkauksen ja piilotettujen lisäpainojen kanssa) ;) Tätä enne oli lyhyt jakso nuorisopsykiatria osastolla jonne olin liian vanha...Ja olin sairastanut n 1,5v
        Siitä huolimatta oli ylilääkärin kanta ettei paino saa pudota YHTÄÄN punnitusten välillä. Olin valmistautunut viettämään joulua ja syömään jouluna hyvin...toisin kävi. Joko myönnyin itse hoitoon tai olis tullu pakkohoito lähete!!! Ja niinpä jouduin aikuispsykiatriselle osastolle. Ja sairaaloissa aikaa kaiken kaikkiaa kului pitälti toista vuotta, (välillä kotona kuitenkin)
        Siksi ihmettelen miten paljon laihempia ihmisiä on avohoidossa.
        Päästäni oli kyllä tosi "pipi" ! Jouluun oli n.3vko ja luvattiin kotiin jos paino on 45kg.Siihen en todellakaan pystynyt.
        Mielestäni anoreksia on ennekaikkea psyykkinen sairaus.Terapiat joita olin avohoidossa aloittanut, kiellettin lähes kokonaan, kunnon vuoksi. Aliravittu ihminen ei kuulema pysty vastaanottamaan kunnolla terapiaa.Ja se lienee pitää paikkansa. Haluaisin edelleen olla laiha, alipainoinen, mutta mistään hinnasta en sitä ahdistusta,pakkomielteitä ja surkeaa elämää halua takaisin...
        Pitkän taivuttelun jälkeen suostuin ONNEKSI aloittamaan masennuslääkityksen ja se oli merkittävä edistysaskel toipumisen tiellä. Pikkuhiljaa päähän tuli muutakin ajateltavaa kuin ruoka ja kalorit ja pakkoliikkuminen. Ja siitä alkoi vielä vuosien toipuminen, bulimiaa aivan järjetöntä ahmimista oksentelua, viiltelyä, alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttöä, NIIN PALJON UUSI ELÄMÄ JA PAINO TIETYSTI AHDISTI JA PELOTTI ?

        Huomaan että tekstini on sekavaa...Mutta ehkä siitä jonkun tolkun saa?
        Se että joutuu/pääsee osastolle on vasta alkua.Sen tietää jokainen joka toipuu syömishäiriöistä.

        Lopuksi on vain pakko vielä kommentoida täälläkin kyseltyjä pro-anoja. Miten ihmeessä joku voi haluta siitä elämän tavan. Minä en sitä helvettiä ainakaa enää haluaisi! Vai onko alkoholismikin sitten vain elämäntapa...Pro-alco tjn????

        Kaikesta tästä on jo vuosia. Täytän pian 30v. Minulla on onneksi ihan 2v poika, jonka ansioista olen lähes täysin parantunut kaikesta paskasta. Silloin tällöin saatan sortua syömään litran jätskiä ja oksentaa...
        Harmi vaan että mielestäni olen lihava :/

        Jostakin syystä olen kelannut sairauttani taas viimeaikoina ja ajattelin vain nyt jakaa sitä teidän kanssa,
        Kiitos kaikille jotka jaksoi lukea.

        "äiti kertaa kolme" jos luet, niin sinulle paljon voimia. Olen seurannut tyttäresi tilannetta tällä palstalla.Toivon todella että joku "napsahdus" herättäisi tyttäresi ajattelemaan tulevaisuuttaan ja syömään! Samaa toivon sydämestäni muille ongelman kanssa kamppaileville.
        -m-


    • .........

      mietin vaan: tiedän yhden, joka on 168 cm ja painaa 41 kg (on painanut kuulemma 39 alimmillaan) ja silti hän tuntuu olevan elämänsä kunnossa :o eikös noilla mitoilla pitäisi jo olla sairaalassa? etenkin tuo 39/168 vähän hirvittää

      • 175/43

        ja ihan elämäni kunnossa, jaksoin liikkua, opiskella ja tehdä kaikkea ja olokin tuntui terveeltä. Mutta sitten ihan äkkiarvaamatta maha ei enää kestänytkään ja sen jälkeen olinkin sitten hyvin huonossa kunnossa.


      • .............
        175/43 kirjoitti:

        ja ihan elämäni kunnossa, jaksoin liikkua, opiskella ja tehdä kaikkea ja olokin tuntui terveeltä. Mutta sitten ihan äkkiarvaamatta maha ei enää kestänytkään ja sen jälkeen olinkin sitten hyvin huonossa kunnossa.

        Ihmiskeho on kummallinen O_O


    • mie vaan

      165 ja 34. Ensiavusta sisätauteihin ja siellä kaksi viikkoa tipassa ja sieltä 1,5 kuukaudeksi sinne pöpien osastolle. Tästä kuitenkin aikaa noi kuusi vuotta ja nyt voin sanoa olevani täysin terve, myös henkisesti! =)

      • henzu

        Minä jouduin osastolle painon ollessa 38/164. Noin kuukausi sitten pääsin kotiin, mutta jos paino tippuu kilonkin nii takas sinne.


    • tahtooko

      vanhemmat laittaa lapsensa hoitoon ja missä vaiheessa vai eivätkö laita ollenkaan. Itsellä oli pahimmilaan painoindeksi alle 14, mutta vanhemmat oli sitä mieltä, että sairaalahoito ei ole tarpeen. Tosin aloin kyllä syödä aika hyvin heti kun anoreksia tuli vanhempien tietoon, joten en tiedä olisiko siitä edes ollut paljon hyötyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe