Jokainen uskova voi elää henkilökohtaisessa suhteessa Jumalan kanssa. Ei tarvitse pelkästään uskoa mitä jokin ryhmä sanoo, vaan voi analysoida asioita ja kysellä suoraan Jumalalta. Kyllä Hän pystyy meitä johdattamaan paremmin kuin yksikään seurakunta. Raamattu on hyvä tuntea, että pystyy erottamaan mitkä asiat ovat raamatunmukaisia ja mitkä eivät.
Esim. jos raamatussa kehoitetaan tavoittelemaan armolahjoja, kuten erityisesti profetoimista... on parempi uskoa raamattua ja arvioida raamatun mukaan mikä seurakunta missäkin asioissa näyttäisi noudattavan raamatun oppia.
Jos raamatussa kehoitetaan tavoittelemaan profetoimista ja muita armolahjoja, ei suinkaan se tarkoita, että pitäisi pelätä juuri niitä seurakuntia, joissa armolahjat toimivat.
Monilla on taustalla opittua pelkoa, joistain herätysliikkeistä, joita johtavat pahat henget. Tällaista seurakuntaa ei sitten moni tiukasti pelkäämään kasvatettu uskalla lähestyäkään, koska on ihan vakuuttunut, että on tosiaan vaarallista sekaantua tällaiseen. Mutta ajatelkaapas, jos PELKO perustuukin VALHEESEEN. Jos pelättävää ei olekaan, mutta raamattua enemmän uskotaan tutun valtavirran mukaisesti.
Vaikka on uskossa ei tarvitse olla tyhmä, (eikä pelätä väärällä tavalla). Voi arvioida itse mitkä asiat ovat raamatunmukaisia ja mitkä eivät. Loppujen lopuksi olemme oman elämämme kanssa Herran edessä yksin vastuussa elämästämme ja valinnoistamme. Haluammeko elää muita läheisiämme tyydyttävän totutun turvallisen elämän, vai onko Jumalan tunteminen ja lähellä eläminen kaikkein tärkeintä.
Elä rohkeasti elämää johon Jumala on sinut kutsunut!
"Hän on kutsunut meidät julistamaan ilosanomaa, vuodattamaan öljyn haavoihin, vapauttamaan sorretut, avaamaan silmät suljetut ja julistamaan Herran aika on tään maan..." (Lainaus laulusta, raamatun muikaisesta)
Sinua siunaten, siskosi

Vastaukset 9
Vanhimmat
kun tälläkin palstalla yksittäiset uskovaiset jatkuvasti väittävät tietävänsä, mikä on Raamatun mukaista ja mikä ei.
"Raamattu on hyvä tuntea, että pystyy erottamaan mitkä asiat ovat raamatunmukaisia ja mitkä eivät. "
Kuitenkin kymmenet tai sadat kristinuskon lahkot riitelevät jatkuvasti siitä, miten Raamattua oikein tulkitaan. Ja kaikki ovat niitä "ainoita oikeita" tulkintoja, kuinkas muuten.
niin voit muodostaa oman tulkintasi Raamatusta ja voit uskoa vapaasti omantunnon ohjaamana. Silloin ei tarvitse sitoutua tulkintoihin, joita omatuntosi pitää vääränä.
että puhut vanhoillislestadiolaisuudesta,koska olet tllä palstalla.Oikaisen joitakin kohtia,mitkä eivät sisälly uskovaisen elämään tai ovat tulkinnaltaan kyseenalaisia.On nimittäin omakohtaisia kokemuksia.En pelkää seurakuntaa,vaan kunnioitan ja tunnen tervettä pelkoa Jumalaa kohtaan.Omaa herätysliikettäni ei johda pahat henget,vaan Pyhä Henki.Lisään vielä,että elän täyttä elämää uskovaisena ihmisenä tässä yhteiskunnassa.Käyn töissä,hoidan lapseni ja rakastan aviomiestäni.Kaikkea tätä ohjaa usko Jumalaan,joka on KAIKEN hyvän antaja.Olen Hänelle kiitollinen elämän lahjasta.Ilman uskoa kokisin varmasti olevani turvaton.
hyväksynnän elämällesi. Sehän on vl-ihmiselle tärkeintä. Uskolla ei ole siinä asiassa mitään merkitystä, jos joudut ilmiantajien ja hoitomiesten hampaisiin. Joudutko helvettiin, jos sinut heitetään ulos vl-liikkeestä? Tietysti, koska yhteisön hyväksyntä on uskoa tärkeämpi vl:lle!
Usko vaan SRK:hon ja pelkää saarnamiehiä...
että et halua ymmärtää minua.Ehkä ei ole tarpeellistakaan.En kaipaa kenenkään hyväksyntää elämääni.Omakohtainen usko ohjaa elämääni,ei mikään katto-organisaatio tai muu ihminen.Isäni on maallikkosaarnaaja,enkä todellakaan pelkää häntä.Lopetan selvien asioiden kertaamisen tähän.Sinulle toivon suvaitsevaa mieltä.
tyttö, olet varmasti väärä ihminen puhumaan omakohtaisesta uskosta. Minun on mahdotonta ajatella, että olisit saanut muodostaa vapaasti oman uskonkäsityksesi. Suo anteeksi epäilykseni.
puutteellisesti ilmaistu?
"Kaikkea tätä ohjaa usko Jumalaan,joka on KAIKEN hyvän antaja."
Jumalahan teidän uskovaisten mukaan antaa KAIKEN, joten hän antanee myös kaiken pahan: onnettomuudet, epäonnistumiset, luonnonkatastrofit ym..
Vai ovatko kaikki em. epämiellyttävä "sielunviholisen" tai "paholaisen" aikaansaannosta?
lempeästi kertonut, että maailmassa on monia uskontoja ja onpa jopa ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään yliluonnolliseen.
"Ja tyttöseni/poikaseni, noista vaihtoehdoista voit vapaasti valita oikean, kun tulet siihen ikään, että voit päättää omista asioistasi."
Näinhän lempeä ja avarakatseinen maallikkosaarnaajaisä on lapsiaan opastanut.
Niinhän?
Uskon, että kaikki paha alkujaan juurtaa juonensa pahiksesta.
Sen tiedän, että Jumala voi kääntää pahat asiat hyviksi ja johdattaa Pyhän Henkensä kautta ihmisiä tällä pallolla. Maailmassa vaikuttaa voimakkaasti paha, henkimaailmat jyllää, rappio on käynnissä. Mutta, rohkaiskaa mielenne, sillä vapautuksen päivä on lähellä.
Lopulta rakkaus voittaa, kun Herran päivä koittaa!