*Lapseni*

Minä niin haluaisin olla täydellinen äiti. Haluaisin antaa lapsilleni kaiken mitä he elämässään kaipaavat, haluaisin suojata heidät kaikelta pahalta, vetää kiusaajat pois heidän läheltään, sulkea heidän silmänsä sodalta, rasismilta, syrjinnältä. En haluaisi heidän kokevan surua, tuskaa, murhetta...en näkevän kuolemaa, itkua, pahaa oloa. Voi kunpa voisinkin antaa lapsilleni maailman jossa kaikki on hyvin... aurinko paistaa joka päivä ja ihmiset hymyilee toisilleen. Ketään ei syrjitä ja jokaista kunnioitetaan omana itsenään.

Mutta tuo on vain pelkkää pehmeää unelmaa. En siihen pysyty enkä oikeassa elämässä edes halua. Toivon vain että osaan kasvattaa lapsistani fiksuja, ajattelevia ihmisiä jotka osaavat ottaa toisetkin huomioon ja kunnioittaa kaikenlaisia ihmisiä. Toivon että lapseni oppivat käsittelemään erilaisia tunteita; iloa, surua, kiukkua... tahdon antaa lapsilleni turvallisen ja lujan perustan, mille alkaa rakentaa omaa elämää ja sitä myötä tutkailemaan tätä maailmaa. Toivon että he elämässään eivät kohtaisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia vaan saisivat elää tavallista elämää iloineen ja suruineen.

Ennen kaikkea toivon että lapseni oppisivat luottamaan siihen että aina heillä on koti mihin tulla hetkeksi hengähtämään jos maailma potkiikin päähän ja aina vastassa kaksi rakastavaa sydäntä jotka ei koskaan hylkää, tuo elämä eteen mitä tahansa.

Vielä pienokaiseni ovat lapsia, äidin ja isän omia suojatteja, jotka vasta opettelevat elämän alkeita mutta koittaa päivä kun on aika kokeilla kantavatko omat siivet ja silloin on äidinkin osattava päästää irti, kannustettava yrittämään, oltava se jalusta jolta on helpompi ponnistaa...