Täällä yli 40 viikoilla sitä sitten esikoista odotellaan. Huomenna lähtee käyntiin rv 42. Ihan hirveetä odottamista tuntuu olevan, eikä vauva oo antanut minkäänlaisia merkkejä tulevasta synnytyksestä. Kauhulla odotan, että tod.näk. käynnistykseen mennään. Viimeiset päivät on ollu henkisesti melko rankkoja, ku tuntuu ettei pysty muuta ajattelemaan ku tätä odotusta ja synnytystä. Pitäis varmaan vaan kauheesti keksiä kaikkee muuta tekemistä/ajateltavaa, mutta touhusin niin paljo kaikkee ennen laskettua aikaa ja laitoin vauvalle kaikki valmiiksi ku jo 30 raskausviikoilta asti sanottiin, että vauva tulee hyvissä ajoin. Eli silloin 30 viikoilla paikat oli alkanu pehmenemään, tuli supistuksia ja 36 viikolta lähtien vauva oli laskeutunut ja kiinnittynyt. Eipä näillä enteille sitte ollu mitään merkitystä ja nyt neuvolassa sanottiinkin, että tuollainen kohdun ennenaikainen valmistautuminen "laiskostaa" kohtua ja siksi voi mennä yli lasketun ajan.
Nyt on huomannu että hirveesti myös ahdistaa jatkuvat puhelinsoitot, että joko on syntynyt jne. Ja tuntuu että ei huvita mennä mihinkään esim. kyläilemään tms. Voisin vaan nukkua kaikki päivät, että aika kuluis nopeemmin =/
Kaikki sanoo, että koita nauttia näistä viimeisistä "vapaapäivistäs", mut helpommin sanottu ku tehty!
Huh Huh, olipas siinä tilitystä kerrakseen! Onko muita joilla samanlaisia/erilaisia tuntemuksia raskauden viimemetreistä?
Niin ja sitte tietysti kiinnostaa, että onko kokemusta siitä, että synnytys supistukset/lapsivesi tulisi yhtäkkiä yllättäen vaikka oma olo ei olisi mitään valmistautumisen merkkejä näyttänyt?
Kiitos kun jaksoitte lukea ja hyvää odotusta kaikille tuleville äideille =)
Viikoilla 40+
5
466
Vastaukset
- 40+3
...eikä minkäänlaisia tuntemuksia että vauva syntysisi. Koko raskauden aikana en ole tuntenut ainuttakaan edes vähän "kivuliasta" supistusta. Olen melko varma, että käynnistykseen asti vauva antaa itseään odottaa.
Tsemppiä sinullekin odotukseen...onneksi tästä odotuksesta seuraa kuitenkin paras palkinto =) - Erikinäiti
Tiedän totisesti tunteen. Mulla meni kans yli 40. Lapsi syntyi kuitenkin viikolla 41 3. Seuraavalla viikolla olis käynnistetty. Mulla epäiltiin raskauden puolivälin jälkeen, että kohdunkaula olis pehmentynyt. Mitään ei kuitenkaan ollu, kun tarkemmin tutkittiin.
Mulla taas ei ollut koko raskauden aikana minkäänlaisia supistuksia. Eikä vielä sinä päivänäkään kun lähtö tuli. Kipuja oli vatsassa, jotka johtui siitä, että lapsi painoi jo niin kovasti. Sitten vaan yht´äkkiä meni lapsivedet. Supistukset tuli vasta myöhemmin. Että kyllä se hyvinkin saattaa sieltä tulla, ilman minkäänlaisia ennakkovaroituksia.
Että se voi sitten ärsyttää, kun kaikki soitteleeja kyselee, et joko tuntuu siltä tai tältä. Pistä puhelin äänettömälle ja vastaa vain tärkeille ihmisille. Saavatpa muut ainakin miettiä, et oletko jo lähtenyt laitokselle.
Koeta kestää ja kärsiä =) Odotus palkitaan. Minä en anna mitään neuvoja siihen miten saat ajan kulumaan, kun kokemuksesta tiedän että yksi asia on ylitse muiden. Tai voihan sitä aina käydä kävelyllä ja miettiä sitä, tai nukkua ja toivoa että aika menis nopeampaa. Minä yritin elää ja olla niin kuin aina, vaikka mietinkin vain sitä yhtä asiaa. Tsemppiä! - äippä 8/05 & 12/06
Tiedän tosiaan tunteesi. Itse kärvistelin samassa tilanteessa viime kesänä. Jos olisi saanut rauhassa odotella niin ei se yliaikaisuus niin kauheaa olisi ollut, mutta kun joka päivä tuli noita, kyselyjä synnytyksestä niin pinna alkoi totisesti palaa. Lopulta annoin mieheni vastata puhelimeen, kun en ihan joka tunti jaksa kertoa, että EI!, ei todellakaan ole mitään oireita, mitä viittaisi synnytykseen.
Toivoin niin hartaasti, että synnytys olisi käynnistynyt itsestään ja olin hieman pettynyt kun lopulta mentiin käynnistykseen.
Minut suostuttiin ottamaan käynnistykseen viikolla 42 0. Synnytystä alettiin käynnistämään aamulla kohdunsuulle laitettavalla pillerillä. Kätilö kertoi, että saattaa mennä tosin vielä pari-kolme päivää ennen kuin mitään alkaa tapahtua. Ajattelin, että tietenkin niin kävisi minulle. Supistuksia ei minulla ollut koko raskauden aikana ollut juuri ollenkaan, joten en uskonut, että alkaisi nytkään.
Iltapäivällä laitettiin toinen pillerin palanen kohdunsuulle, kun mitään ei varsinaisesti tuntunut tapahtuvan. Supistuskäyrille kyllä piirtyi jotain, mutten tuntenut oikeastaan mitään. Viiden aikaan illalla sitten alkoi melkein tauottomat supistukset ja vauva syntyikin sitten jo viiden tunnin päästä.
Loppu hyvin kaikki hyvin, onneksi pitkän odotuksen jälkeen oli vain lyhyt synnytys. :)
Voimia loppumetreille! Enää kuitenkin on enää päivistä kyse, koska saat vauvan syliisi! :) - ja odotuksen loppu
Tunnen tilanteesi, sitä kun aina jotenkin toivoo, että se lapsi syntyy laskettuna aikana, tai edes siinä hilkulla. Ja siitä alkaa se jatkuva kysely.
Mutta, yritä vaan olla välittämättä.
Itselläni oli raskaudenkestossa juuri nuo "ylittävät" viikot, jo ikäni puolesta (ensisynnyttäjä 40 ) ravasin vähän väliä Naistenklinikalla. Perjantaina, viikolla 42 kun lähdin viimeisestä yliaikaisuusseurannasta, sanottiin, että maanantaina soitan sitten aamulla käynnistykseen ajan. Apua, että pelotti!
Mutta, kas kummaa perjantai-iltana, 23 aikoihin supistukset alkoivat ja lapsi sitten lauantaina iltapäivällä syntyikin. Käytä siis kolmen S:n sääntöä; sauna, seksi, siideri ja jos vielä neljännen lisäät, eli siivouksen, on tulos taattu. - alk.peräinen kirjoittaja
Kiva tosiaan kuulla etten yksin ole tuntemuksieni kanssa =)
Kun näitä kirjoituksia lukee niin tulee jo paremmalle mielelle, kiitos teille =)
Niin joo, täytyy vielä mainita että kaikki mahdolliset kotikonstit synnytyksen käynnistämiseksi on kokeiltu. On saunottu, sekstattu, maisteltu siiderii, siivottu, pesty ikkunoita jne. Eikä mittän vaikutusta =/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869