Miksi kristinusko

ainoa oikea usko? Miksi ei yhtä hyvin islam?

Kysyin asiaa aikaisemmin, mutta vastausta ei kuulunut.

Lieneekö liian vaikea tai kiusallinen kysymys?
11494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

verellään sovittanut meidän syntimme.

Äänestä
  • aloituksen kysymykseen. Kaikkien uskontojen taruissa kerrotaan samankaltaisista tapahtumista.

    Äänestä

Jeesusta Jumalan Poikana, syntien sovittajana, niinkuin kristinusko, vaan profeettana.

Äänestä

Kysymys ei lienee kiusallinen. Tässä yksi
näkökulma asiaan vastauksena kysymykseesi.

Miksi sitten islam olisi se oikea usko?
Ehkäkö siksi, uskonnon "syntyminen" on tapahtunut myöhemmin kuin virallisen kristinuskon katsotaan syntyneen?

Entä siksikö, että Koraani on pitkälti yhden miehen, Muhamedin kirjoittama luomus, jossa Jeesus esitetään vain yhtenä profeettana muiden joukossa?

Itse uskon kristinuskon olevan ainoa oikea usko mm. siksi, että Raamattu johon kristinusko perustuu on koottu yhteen kirjoituksista jotka ovat todistetusti syntyneet eri aikakausilla, useiden eri ihmisten kirjoittamana. Tästä huolimatta on nähtävissä läpi Raamatun sama henki, sama sanoma pelastuksesta ja ainoasta oikeasta Jumalasta. Järjellä ajateltuna, miten tämä voi olla mahdollista?

Kuinka sama henki voi elää sukupolvilta toisille, raamatun historian aikana, kirjoittajalta toiselle, puhumattakaan pitemmällä aikavälillä hamasta maailman alusta aina nykypäiviin saakka? Elävä usko...

Äänestä
  • kristinuskon jälkeen, mutta ennen kristinuskoa oli suuri määrä muita uskontoja.

    Jos Raamatussa eri aikoina tehdyissä kirjoituksissa esiityy ajatus "ainoasta oikeasta jumalasta", niin se ei todista yhtään mitään. Sama ajatus on taatusti kaikkien uskontojan perimätiedoissa. Eihän noita uskontoja muuten olisikaan. Mikä on sellainen uskonto, joka ei usko jumalansa olevan ainoa oikea? :)

    Muhammed kirjoitti ylös sen, minkä Allah hänelle saneli. En pidä sitä yhtään epäuskottavampana (itse asiassa yhtä epäuskottavana) kuin Raamatun monien kirjoittajien ajatuksia. Arvelen, että Koraani on huomattavasti yksiselitteisempi teos kuin Raamattu, joka on äärimmäisen ristiriitainen ja tulkinnanvarainen.

    Äänestä

  • syntynyt kirjoitti:

    kristinuskon jälkeen, mutta ennen kristinuskoa oli suuri määrä muita uskontoja.

    Jos Raamatussa eri aikoina tehdyissä kirjoituksissa esiityy ajatus "ainoasta oikeasta jumalasta", niin se ei todista yhtään mitään. Sama ajatus on taatusti kaikkien uskontojan perimätiedoissa. Eihän noita uskontoja muuten olisikaan. Mikä on sellainen uskonto, joka ei usko jumalansa olevan ainoa oikea? :)

    Muhammed kirjoitti ylös sen, minkä Allah hänelle saneli. En pidä sitä yhtään epäuskottavampana (itse asiassa yhtä epäuskottavana) kuin Raamatun monien kirjoittajien ajatuksia. Arvelen, että Koraani on huomattavasti yksiselitteisempi teos kuin Raamattu, joka on äärimmäisen ristiriitainen ja tulkinnanvarainen.

    testamenttia rinnakkain, huomaat, että siinä kulkee punaisena lankana sama sanoma. Vt ja ut on kirjoitettu eri aikakausina ja vt:n ennustukset ja tapahtumat ovat jo toteutuneet kirjaimellisesti, kun niitä verrataan muihin historiallisiin dokumentteihin.
    Jumala on aikojen alussa puhunut Pojastaan, joka maailman tulee vapahtamaan, ja niin Poika ilmestyi, mistä lukuisat ut:n henkilöt kertovat totena. Ihme ja ihmeitä tapahtui ja poika nousi ylös haudastaan ja myös ylös taivaaseen, niinkuin oli kirjoitettu.
    Miksi sitten uskontoja on niin monenlaisia, koska ihmiset eivät usko totuutta, Jumalan sanaa, vaan muuntelevat totuuttatekemällä uusia oppejaan.

    Koraanista en ala spekuloimaan mitään.

    Äänestä

  • Muhammed on viimeinen profeetta. Koraani on Jumalan Sanan viimeisin "päivitys", sillä aikojen kuluessa pyhien tekstien joukkoon eksyi vääristynyttä materiaalia(huom. esim. kristittyjen Uuden Testamentin ja juutalaisten Vanhan Testamentin ristiriitaisuus sekä tekstien epäselvät syntyhistoriat).

    Koraanin lähtökohdasta esimerkiksi kristinuskon oppi Jumalan Pyhästä Kolminaisuudesta on harhaoppi, sillä on vain yksi Jumala. Kun kristityt puhuvat Pyhästä Hengestä, he tarkoittavat minun käsitykseni mukaan hyvin pitkälti sitä, mitä Koraanissa tarkoitetaan enkeleillä. Jeesus oli merkittävä profeetta.

    Raamatussa on merkittäviä pyhiä tekstejä, mutta niiden kattavuudesta ja luotettavuudesta ei voi olla aivan varma, sillä se on kuitenkin vain ihmisten valitsema kokoelma kaikista useiden eri henkilöiden kirjoittamista teksteistä, kun taas Koraani on suoraan Jumalan Muhammedille välittämää. Myöhemmin kuvaan ovat astuneet esim. katolisessa kirkossa paavius sekä kaikenlaiset kokoukset, joissa päätetään, mikä milloinkin on syntiä. (Tätähän on myös lestadiolaisuudessa.)

    Koraania käytetään useimmiten alkukielellä arabiaksi esim. moskeijoissa, mikä myös vähentää väärinkäsitysten mahdollisuutta.

    Itse uskon, että sekä muslimit, kristityt että juutalaiset pelastuvat, sillä tärkeintähän on sydämen usko Jumalaan.

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    Muhammed on viimeinen profeetta. Koraani on Jumalan Sanan viimeisin "päivitys", sillä aikojen kuluessa pyhien tekstien joukkoon eksyi vääristynyttä materiaalia(huom. esim. kristittyjen Uuden Testamentin ja juutalaisten Vanhan Testamentin ristiriitaisuus sekä tekstien epäselvät syntyhistoriat).

    Koraanin lähtökohdasta esimerkiksi kristinuskon oppi Jumalan Pyhästä Kolminaisuudesta on harhaoppi, sillä on vain yksi Jumala. Kun kristityt puhuvat Pyhästä Hengestä, he tarkoittavat minun käsitykseni mukaan hyvin pitkälti sitä, mitä Koraanissa tarkoitetaan enkeleillä. Jeesus oli merkittävä profeetta.

    Raamatussa on merkittäviä pyhiä tekstejä, mutta niiden kattavuudesta ja luotettavuudesta ei voi olla aivan varma, sillä se on kuitenkin vain ihmisten valitsema kokoelma kaikista useiden eri henkilöiden kirjoittamista teksteistä, kun taas Koraani on suoraan Jumalan Muhammedille välittämää. Myöhemmin kuvaan ovat astuneet esim. katolisessa kirkossa paavius sekä kaikenlaiset kokoukset, joissa päätetään, mikä milloinkin on syntiä. (Tätähän on myös lestadiolaisuudessa.)

    Koraania käytetään useimmiten alkukielellä arabiaksi esim. moskeijoissa, mikä myös vähentää väärinkäsitysten mahdollisuutta.

    Itse uskon, että sekä muslimit, kristityt että juutalaiset pelastuvat, sillä tärkeintähän on sydämen usko Jumalaan.

    vastaukseni alkuperäisen kysymykseen on siis, että sekä islam, juutalaisuus että kristinusko ovat "oikeita" uskoja, mutta islam on lähimpänä Jumalan todellista ilmoitusta ja siten lopullista totuutta.

    Äänestä

  • vanhaa ja uutta kirjoitti:

    testamenttia rinnakkain, huomaat, että siinä kulkee punaisena lankana sama sanoma. Vt ja ut on kirjoitettu eri aikakausina ja vt:n ennustukset ja tapahtumat ovat jo toteutuneet kirjaimellisesti, kun niitä verrataan muihin historiallisiin dokumentteihin.
    Jumala on aikojen alussa puhunut Pojastaan, joka maailman tulee vapahtamaan, ja niin Poika ilmestyi, mistä lukuisat ut:n henkilöt kertovat totena. Ihme ja ihmeitä tapahtui ja poika nousi ylös haudastaan ja myös ylös taivaaseen, niinkuin oli kirjoitettu.
    Miksi sitten uskontoja on niin monenlaisia, koska ihmiset eivät usko totuutta, Jumalan sanaa, vaan muuntelevat totuuttatekemällä uusia oppejaan.

    Koraanista en ala spekuloimaan mitään.

    Valitettavasti. :/

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    vastaukseni alkuperäisen kysymykseen on siis, että sekä islam, juutalaisuus että kristinusko ovat "oikeita" uskoja, mutta islam on lähimpänä Jumalan todellista ilmoitusta ja siten lopullista totuutta.

    ...en luottaisi mihinkään mikä on ihmisen kirjoittamaa... ja kaikkien uskontojen kirjat sellaisia ovat. Todellinen jumala löytyy itse kultakin sisimmästään, omatunnon äänenä. Kutsuu sitä itse kukakin miksi haluaa.

    Äänestä

Uskontohan on jäänne jostain ihmiskunnan alkuajoilta kun ei oikein muuten saatu kuria ja lakia ihmisiin. Piti olla joku yliluonnollinen, jumala/jumalia, joka valvoo että ihmiset elävät kunnolla. Niin se sivilisaatio sieltä sikisi.

Sama mitä uskontoa harjoittaa kunhan ei aiheuta vahinkoa muille ihmisille.

Ja jos joku alkaa vikisemään että ei pääse taivaaseen kun ei usko johonkin niin luuletteko todellakin jumalan olevan niin tyhmä että pelkästään jotain sokeasti uskovia ottaisi. Kovin inhimillinen olisi semmoinen jumala. Jos jumala on olemassa, hän/se näkee kyllä missä kukin on ja miten kukin elää, riippumatta mitä uskontoa harjoittaa ja käykö kirkossa vai ei.

Näin siis minä asian näen. Mutta jos joku haluaa nähdä asian toisin ja on vakaa uskossaan niin mikäs siinä kunhan elää ihmisiksi. Kohdelkaa muita kuin itseänne haluaisitte kohdeltavan. Tämä sääntö sopii muuten paitsi masokisteille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on mielestänne kirjoitti:

ainoa oikea usko? Miksi ei yhtä hyvin islam?

Kysyin asiaa aikaisemmin, mutta vastausta ei kuulunut.

Lieneekö liian vaikea tai kiusallinen kysymys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu