olen 29 vuotias ja kuudennella viikolla raskaana ..huomenna aika lääkäriin. Olen juuri eronnut pitkäaikaisesta suhteestani ja muuttamassa 6 vuotiaan poikani (aiemmasta liitosta) kanssa toiselle paikkakunnalle. Avoerosotkun keskellä sain tietää olevani raskaana ja järjellisesti ajateltuna ajankohta on mahdoton lapsen saannille. Olen jo pitkään halunnut toista lasta mutta en tällä tavalla. Lapsen isä on vahvasti abortin kannalla ja pitää minua hulluna ja julmana jos lapsen aion pitää. kuulemma pilaan lapsen jo ennen sen syntymää, koska sillä ei tule olemaan kahta rakastavaa vanhempaa.Uskon että kasvattaisin aivan ihanan lapsen, mutta olen kallistunut abortin kannalle vaikka kuuluin ennen vahvoihin vastustajiin. joudun nyt siis nielemään omat periaatteni ja ymmärrän paremmin ihmisiä jotka oikeasti ovat abortin tehneet.päätös on todella vaikea ja tulen varmasti kantamaan tuskaa mukanani läpi koko elämän. Mutta miten voisin synnyttää pienokaisen tällaiseen tilanteeseen, miten selittäisin lapselle miksi hänen isänsä ei halua nähdä häntä vaikka vanhemman lapseni isä taas on elämässä tiivisti mukana? Miten ikinä kukaan uusi mies voisi liittyä meidän elämään kun minulla on kaksi lasta eri miehille? tosiasia on että naisia, joilla on useita lapsia eri miehille katsotaan alaspäin...itsekin joskus sorruin naureskelemaan sellaisille naisille, mutta huomaan tehneeni väärin. joidenkin elämä vain on mennyt niin, ja ne naiset ovat olleet vahvempia kuin minä ja synnyttäneet lapset...
Ensi viikolla raskauden keskeytykseni ilmeisesti tapahtuu.Mistä saan varmuuden että ratkaisu on oikea?vai saako sellaista koskaan?
kohtalontovereita?
29
2026
Vastaukset
- Nimetön
hei vaan!
olen ollut tuossa tilanteessa missä sinä olet nyt. kaikki muu on samaa paitsi että en ollut vanhemman poikani kanssa muuttamassa mihinkään ja hän oli silloin 4. itse olin myös 29 kuten sinäkin ja ajatukset olivat samat.
nyt takanani nukkuu päiväuniaan tämä pieni joka silloin oli vielä pienempänä masussani. en ikinä vaihtisi häntä mihinkään! en ihmisten hyväksyntään, en siihen ettei tarvitsisi sanoa että lapsillani on eri isät, en MIHINKÄÄN.
kyseessä on sinun, poikasi ja tämän mahdollisen pienen elämä. on muiden ihmisten pienuutta arvostella toisia asioista joiden taustoja ym he eivät tiedä. eikai sinulle ole loppujen lopuksi tärkeää mitä muut ihmiset ajattelevat vaan se että olette itse onnellisia.
minun suunnitelmat menivät tuolloin täysin uusiksi, siltikään en voi kuin häpeissäni miettiä kun katson kun lapseni leikkivät riumuissaan keskenään (ikäerosta huolimatta) että miten edes ajattelin muuta. lastahan halusin. mies vain oli väärä, jos sen nyt niin voi ilmaista.
vanhempi poikani menee nyt syksyllä eskariin ja tämä pieni yllätys (tuli ehkäisystä huolimatta) on 1-vuotias. olen onnellinen että tein vaikeasta tilanteesta huolimatta tämän päätöksen. en olisi kestänyt abortin mukanaan tuomaa syyllisyyttä, ainaista miettimistä teinkö oikein ja surua. olen tehnyt kerran abortin erityisen vaikean elämäntilanteen takia. kirjoitin siitä tuonne alemmas otsikolla "12 vuotta sitten" ja tiedän mitä olisi ollut edessä.
tee niinkuin sydämessäsi tunnet! mutta älä anna minkään muun painaa päätöksessäsi kuin sinun ja 6-vuotiaan poikasi asioiden. muiden ihmisten mielipiteillä ei ole mitään väliä. kyseessä on teidän elämä. - ex-miehesi
tai kenenkään muunkaan vaikuttaa ratkaisuusi! Itse olen tehnyt abortin ja se oli minulle täysin oikea ratkaisu, mutta jopa siinäkin tilanteessa abortti on hyvin rankka juttu. Abortti on kuitenkin vielä monin verroin rankempi, jos et ole ratkaisustasi varma -saatat katua lopun elämäsi!! Muista että joudut elämään ratkaisusi kanssa joka päivä loppuelämäsi ajan. Ennen kuin olet hyvin varma ratkaisustasi, älä tee aborttia.
Ihmisten mielipiteillä ei ole merkitystä. Olen itse yksinhuoltajaperheestä, jossa minulla ja sisaruksillani eri isät, ja äitini oli aina ylpeä ja onnellinen meidän perheestä eikä koskaan suostunut tuntemaan minkäänlaista häpeää. Minäkin opin tuntemaan ylpeyttä perheestäni enkä koskaan edes huomannut ihmisten paheksuntaa -jos sellaista oli. Ja kyllä äitinikin meni uudestaan naimisiin eikä uutta isäpuoltamme ole koskaan haitannut meidän lasten eri isät. Joten pää pystyyn; ole ylpeä perheestäsi äläkä turhia selittele kenellekään! Joskus elämä menee yllättäviä polkuja; oppiihan tässä matkan varrella ainakin avarakatseisuutta ja inhimillisyyttä. Isättömyys on myöskin aina suru ihmiselle, mutta kun muu perhe on rakastava ja lämmin, siitäkin selviää ihan ehjänä ihmisenä!
Toivotan sinulle voimia!! - 1977
ymmärrän hyvin ajatuksesi. Olet jo sen ikäinen, että sinulle on kehittynyt vahva kuva siitä, millainen lapsuus on onnellinen, millaisen lapsuuden haluat lapsellesi tarjota. Rima kohoaa koko ajan kun ikää tulee, eihän sinullakaan ole ollut vaikeuksia alkaa yksinhuoltajaksi nuorempana, nykyisin ajatukset ovat toisin; lapselleen haluaa tarjota vain parasta ja se "paras" käsite kohoaa koko ajan iän karttuessa.
Kuitenkin ihmettelen sitä, että onko mielestäsi, vai painotitko vain tekstissäsi harhaanjohtavasti liikaa sitä mitä muut ovat mieltä. Eihän sillä ole merkitystä, ei sen pohjalta voi tehdä ratkaisua. Enemmän vaakakupissa täytyy painaa sen, että itse olet sitä mieltä, että lapsesi ansaitsee toisenlaisen tulevaisuuden, eikä se, että muiden mielestä olisit säälittävä.
Ansaitseeko siis sinun mielestäsi lapsesi toisenlaisen lapsuuden ja elämän, kuin pystyt näillä eväillä tarjoamaan? Ulkopuolisen on helppo sanoa mielipiteensä, mutta oma vastauksesi sinun pitää etsiä itsestäsi aivan itse ja tehdä oma ratkaisusi sen perusteella, ulkopuoliset unohtaen.- -äiti76-
...Vanhemman poikani sain ollessani parisuhteessa. mieheni halusi tällöin aluksi aborttia, mutta olin ehdottomasti sitä mieltä että lapsen pidän (olin tuolloin 23), enkä todellakaan ole katunut päätöstäni. Erosimme lapseni ollessa 2 vuotias ja olin yksin lapseni kanssa vuoden. sitten tapasin nykyisen exäni, jonka lasta kannan vielä sisälläni.
Myönnän, että ulkopuolisten ihmisten mielipide vaikuttaa osittain. Eniten uitenkin pelkään tulevaa...miten elämä asettuisi uomiinsa ja pystyisinkö todella tarjoamaan lapselle kaiken sen mitä haluaisin. Ainakin isä tulisi pienoikaiselta puuttumaan. Oma äitini (isäni kuoli 2 vuotta sitten) on tukenani oli ratkaisuni mikä tahansa. ja ystäväni ovat tukena. Mutta tottahan se on etten voi enkä saa antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa ratkaisuuni, en edes niiden jotka osoittelevat syyttävästi sormella minua jos päädyn aborttiin.
- -äiti76-
...mukava tietää että on ihmisiä jotka ovat painineet saman kysymyksen parissa. Toivoisin olevani niin vahva että en pelkäisi tulevaa, ja varsinkin jäämistä yksin ikuisesti..vaan antaisin tämän ihmeen mahassani kasvaa ja syntyä. Vahinko tapahtui ehkäisyn pettämiseen ja otin 36 tunnin sisällä jälkiehkäisypillerit. Siitäkin huolimatta tulin raskaaksi. Tämä on niin nurinkurista...olen halunnut lasta pitkään ja nyt kun se mahdollisuus minulle suodaan, muu osa elämääni on täynnä surua, avoeron tuskaa, totuttelua yksinelämiseen.
Olen ostanut oman kaksion toiselta paikkakunnalta, jossa poikani aloittaa koulun ensi syksynä. Miten selviä lainoista jos jään töistä äitiyslomalle kahden lapsen yksinhuoltajana...kun vain toinen isukeista maksaa elatusapua. toiselta en vaatisi mitään.
Tuomitsenko itseni elämään ilman kumppania jos pidän toisen lapseni nyt...Jaksanko nyt?
Ihanaa, että on ihmisiä jotka ymmärtävät tilanteen rankkuuden ja tuskan. joudun nyt seuraavina päivinä tekemään ratkaisuni...
Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville. Elämä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista.- annette
Tätini löysi raskaana ollessaan maailman ihanimman miehen, joten älä siitä huolehdi. Ja enemmän iloa lapsi sinulle antaa kuin esim. epävakaa parisuhde tai jatkuva kumppanin etsiminen. Vaikutat mielestäni kauhean kypsältä ja tunnerikkaalta ihmiseltä. Jos haluat pitää lapsen, niin se päätös kyllä siunataan moninkertaisesti. Sydämesi ei voi olla väärässä. Hassua, kun kirjoittelin tuohon alle juuri ennen sun viestiä yh-äitien kohtelusta.
- ...
annette kirjoitti:
Tätini löysi raskaana ollessaan maailman ihanimman miehen, joten älä siitä huolehdi. Ja enemmän iloa lapsi sinulle antaa kuin esim. epävakaa parisuhde tai jatkuva kumppanin etsiminen. Vaikutat mielestäni kauhean kypsältä ja tunnerikkaalta ihmiseltä. Jos haluat pitää lapsen, niin se päätös kyllä siunataan moninkertaisesti. Sydämesi ei voi olla väärässä. Hassua, kun kirjoittelin tuohon alle juuri ennen sun viestiä yh-äitien kohtelusta.
...aloittajan tekstissä, jossa hän oli huolissaan tätisi miestilanteesta... Osa teksteistä on ilmeisesti jo poistettu...
- -äiti76-
... kirjoitti:
...aloittajan tekstissä, jossa hän oli huolissaan tätisi miestilanteesta... Osa teksteistä on ilmeisesti jo poistettu...
...en myöskään ottanut anetten viestiä pahalla. tarkoitus oli varmastikkin luoda uskoa siihen, että elämä tuskin tulee olemaan yksinäistä vaikka masussani olevan lapsenalun päättäisin pitää...kiitos anettelle siitä :)
- monen lapsen äiti
Sinä ajattelet nyt jo ihanasti tulevasta lapsesta.Sinulla on monta kuukautta vielä aikaa laittaa asiat kuntoon.Jos olet unelmoinut uudesta lapsesta, niin eikös tässä olis nyt sellanen tulossa.Tiedän että voimia vaaditaan,mutta uskon että saat niitä.Kirjoituksesi perusteella olet positiivinen ihminen.Oma tyttäreni tuli raskaaksi 17vuotiaana.Poikakaveri oli ehdottoman abortin kannalla,tyttö itse sanoi ettei voi tuhota alkanutta elämää.Antoi lapsen syntyä,vaikka oli yksin.Pärjäsi tosi hyvin,vaikka oli nuori ja yksin,eikä ole katunut ratkaisua.Voimia sulle hyvään ratkaisuun,sellaiseen ettei tarvitse katua.
- äiti-74
Useimmiten varmaan se onkin niin,että vaikka lapsi olis odotettukin,
niin saattaa tuntua,ettei oliskaan
valmis siihen vielä.Sä oot toivonu lasta jo kauan,
mutta epäröit.Ihan viisaasti kuitenkin ajattelet,
että lapsi tarvitsisi molemmat vanhemmat.Sulla on ny
raskas päätös edessä,mutta jos tuntuu ettet oo valmis
siitä pienokaisesta luopumaan,niin älä luovu.
Kyllä elämä kantaa.Oot nuori ihminen vielä,elämäs
keväässä.Et tiedä minkä nurkan takana se rakkaus
odottaa.Ja kun sellanen mies eteesi tulee,joka
sun kanssas haluaa jakaa kaiken,niin ei siinä
paino-arvo oo sillon siinä,että ketkä on sun lasten isiä.
Jos hän hyväksyy sut niin hän hyväksyy
myös sun lapset.Mä virtuaali-halaan sua täältä ja toivon ja uskon,
että kyllä kaikki loksahtaa kohalleen. :))- -äiti-76-
..halauksista :) tuli melkein itku tässä työpäivän päätteeksi...niin paljon ihmisten (myös tuntemattomien) tuki merkitsee. Tämän hetkinen tilanne ei ole todellakaan helppo jo meneilään olevan avoeron ja talon myynnin takia..ja nyt pitäisi kaiken päälle vielä päättää pienen masun olennon kohtalosta. Julmaa joutua tällaiseen tilanteeseen. ajatukset pomppivat laidasta laitaan.välillä päätän pitää lapsen ja välillä yritän saada itseni ajattelemaan "järkevästi" abortin puolesta...tässä on vielä parisen viikkoa aikaa tehdä tuo päätös. Huominen lääkärissä käynti selventää myös asioita hieman..onko sikiö kehittynyt jne.
Kiitos myötätunnostasi :) - todellakin
-äiti-76- kirjoitti:
..halauksista :) tuli melkein itku tässä työpäivän päätteeksi...niin paljon ihmisten (myös tuntemattomien) tuki merkitsee. Tämän hetkinen tilanne ei ole todellakaan helppo jo meneilään olevan avoeron ja talon myynnin takia..ja nyt pitäisi kaiken päälle vielä päättää pienen masun olennon kohtalosta. Julmaa joutua tällaiseen tilanteeseen. ajatukset pomppivat laidasta laitaan.välillä päätän pitää lapsen ja välillä yritän saada itseni ajattelemaan "järkevästi" abortin puolesta...tässä on vielä parisen viikkoa aikaa tehdä tuo päätös. Huominen lääkärissä käynti selventää myös asioita hieman..onko sikiö kehittynyt jne.
Kiitos myötätunnostasi :)vaikeassa tilanteessa. Voimia! Itse miettisin samoja asioita ja vaikeinta olisi kohdata ja kertoa lapselle "isättömyys"...sen verran on kokemuksia aika läheltä, että lapsi voi kärsiä paljon jos isä puuttuu ja vielä se oikea isä "kieltää" isyytensä...samantyppisten tilanteiden vuoksi eräs tuttavani päätyi kaksi kertaa aborttiin...Voimia ja halaus joka tapauksessa, mitä sitten päätätkin ja sillä mielellä, että se on paras ratkaisu laaja-alaisesti tarkasteltuna.
- aamutossu
Hei.
Vanha kuulemani sanonta on, että Lapsi tuo leivän perheeseen...joten onneksi olkoon....
En olisi Abortin kannalla...löytynee varmaankin mukava EX vielä rinnallesi jakamaan elämän kokemuksia ja rakastamaan sinua ja lapsiasi..
meitä on paljon lapsettomia miehiä, jotka tavallamme haluaisimme perheen ympärillemme, ja kantaa siitä osaltamme vastuuta... - marella
Minusta sinulla on nyt liian paljon mietittävää, raskaus, ero, pieni lapsi joka vaatii huomiota 18/7...
Saisitko tämän kuusivuotiaan johonkin yöhoitoon, että saisit ihan "hiljaa itekses" miettiä asioita edes yhden illan?
Ja mitä tulee tuohon pohdiskeluun "lapsia eri miehille" - jos elämä olisi mennyt niinkuin elokuvissa, minulla olisi tämän 14-vuotiaan lisäksi 2-vuotias tinttaralla. - abortin tehnyt
Ymmärrän hirveän hyvin ristiriitaisia tunteitasi, mutta luulen, ettet ihan tarkkaan tiedä, mihin olet pääsi pistämässä. Abortti voi olla todella rankka juttu, sekä fyysisesti että psyykkisesti, varsinkin kun olet noin voimakkaasti epäröinyt ratkaisuasi. Lapsi on kuitenkin ensi sijaisesti ja aina kiitollinen elämästään, vaikka siihen kuuluisikin tietynlainen isättömyyden tuska. Ja olisihan hänellä sinut ja veljensä...! Se ei ole ihan vähäpätöinen asia se.
Elämällä on taipumus järjestyä, vaikka alku näyttäisi ankealta. Omasta abortistani on kulunut 2 vuotta. Olin silloin 25-vuotias ja epävarmassa seurustelusuhteessa. Suhde meni poikki. Menetin kaiken, lapsen ja miehen, ja kadun ratkaisuani joka ikinen päivä. Ikävä on aivan valtava. Toivon, ettei sinun käy samoin. Vastaa viestiin, jos haluat jutella. Kerron mielellänin kokemuksistani. Luulen, että se ehkä auttaisi sinua arvioimaan ratkaisusi seurauksia paremmin.
Vielä tuohon kysymykseen, mistä saat varmuuden. Luulen, että lopullisen varmuuden saat kun katsot lapsesi silmiin ensi kertaa. Tai sitten kun abortin tehtyäsi iskee suru ja selitysten sarja. Ja sille ei tule loppua. Minä sain rauhan sielulleni ja kamppailuilleni vasta tunnustettuani, miten väärin valitsin. Mutta silti suru ja katumus seuraavat jokaista päivääni. Sinulla on vielä mahdollisuus valita.- ei voi
yleistää ja kerronpa omasta kokemuksestani.
Tulin raskaaksi aikoinaan ja koska lapsi oli tulossa yllätyksenä siitä keskusteltiin - eli vaihtoehdoista. Annetaanko lapsen syntyä vai onko abortti paras vaihtoehto. Kumppani ja lapsen isä sanoi, ei, ei. Ei missään nimessä aborttia.En itsekään ollut valmis aborttiin.
Mies käänsi selkänsä kun lapsi oli puolitoista vuotias. Sen jälkeen tapaamisia ollut todella harvassa. Yhteydenpito on ollut todella nihkeää isän taholta ja minusta kiinni. Lapsi "ei saa" pitää yhteyttä isään - isä nimittäin on salannut suvulta, työtovereilta ym lapsen olemassaolon.
Olen kunnollinen ja vastuullinen äiti ja kasvattanut lapsen yksin, miltei täysin ilman rahallista avustusta isän puolelta. Isä ei ole tunnustanut lasta ja en saa elatustukeakaan kunnalta. Muutaman kerran vuosien aikana isä on antanut hieman rahaa, kyse on yhteensä muutamasta sadasta eurosta - nekin vastentahtoisesti.
Lapsi on kasvanut murrosikään ja kaipaa isäänsä tavattomasti ja ei ymmärrä miksi isä on hylännyt hänet ja vieroksuu.Isän hylkäämä lapsi on oireillut psyykkisesti ja käy terapiassa, mutta se ei isää hetkauta. Hän ikääkuin lymyilee nurkan takana ja pakoilee... Voin sanoa, että helppoa ei ole ollut kasvattaa lasta ilman isää.
Asumme ja elämme lapsen kanssa kaksistaan.
Lapsi on itkee tuskaansa ja syyllistää minua, miksi en tehnyt aborttia aikoinaan.
Hänen ei olisi pitänyt syntyä, koska isä ei välitä hänestä. Ei auta vaikka kuin todistan, että en halunnut luopua ja en luopuisi hänestä vaikka mikä olisi.Eikä isäkään halunnut luopua silloin aikanaan. Hän ollut ja on minulle rakas ja elämän ilo, vaikka isä on "poissa"...
Ainakin oma lapsi haluaa olla juuri oman isän lapsi ja ei toivo muuta kuin isän välittämistä ja kiinteää yhteydenpitoa. Olen yrittänyt olla mahdollisimman neutraali. En ole tuominnut isää, vaikka sydäntäni raastaa lapsen isän ikävä.
Minäkin toivon, että vielä tulee parempi päivä ja lapsi saa toivomansa yhteydet kuntoon isän kanssa. - -äiti76-
...todella vaikeaa tehdä lopullinen ratkaisu.Asia olisikin "helppo" (jos sitä helpoksi voisi koskaan edes kutsua) jos toinen ratkaisu tuntuisi 100% oikealta. Olen aina ollut aborttia vastaan, mutta nyt joudun todellakin kyseenalaistamaan myös omat periaatteeni. Ratkaisu ei tule olemaan helppo, valitsen kumman tien tahansa...ja tulevaisuudesta kun ei tiedä mitään.Saanko uutta mahdollisuutta tehdä lapsia enää. En vain tiedä kestänkö sitäkään toista kertaa että lapsi ei ole toivottu...ensimmäisen lapseni kanssa kävi hyvin, isä sitoutui kaikesta huolimatta lapseen täydellisesti.Mutta asta syntymän jälkeen. Minkäänlaista tukea tai kiinnostusta en saanut raskauden aikana ja sekin on jättänyt arvet. Tämän uuden "pienokaiseni" isä on uhannut pistää välit poikki jos lapsen pidän, mutta en edes halua pitää häneen yhteyttä, niin henkisesti julma ihminen on kyseessä ( ainakin näin eroamme selvitellessä tuo julmuus on tullut moninkertaisena esille). Ensimmäisen lapseni saatuani toivoin seuraavien lapsieni syntyvän molempien vanhempiensa kovasti odottamana ja toivomana...elämä ei vain näköjään mene kohdallani niinkuin olisin halunnut..päinvastoin.
oli valintani kumpi tahansa, se tulee olemaan kivinen tie.Olet oikeassa siinä etten todellakaan tiedä mihin pääni olen pistämässä. Tänään kuitenkin menen lääkäriin ja ultrassa selviää onko lapsi kehittynyt...Tavallaan toivoisin sen olevan "tuhkamunaraskaus".... julmalta tuntuu tuokin toive...Viime yönä en taaskaan nukkunut. katselin vain pientä poikaani ja mietin asioita...Onneksi viikonloppuna saan pari päivää aikaa itselleni. Poikani menee isällensä viikonlopuksi ja itse saan vihdoin purkaa tämän olon yksin, rauhassa....ja miettiä tulevaisuutta... - Kiinnostaa...
-äiti76- kirjoitti:
...todella vaikeaa tehdä lopullinen ratkaisu.Asia olisikin "helppo" (jos sitä helpoksi voisi koskaan edes kutsua) jos toinen ratkaisu tuntuisi 100% oikealta. Olen aina ollut aborttia vastaan, mutta nyt joudun todellakin kyseenalaistamaan myös omat periaatteeni. Ratkaisu ei tule olemaan helppo, valitsen kumman tien tahansa...ja tulevaisuudesta kun ei tiedä mitään.Saanko uutta mahdollisuutta tehdä lapsia enää. En vain tiedä kestänkö sitäkään toista kertaa että lapsi ei ole toivottu...ensimmäisen lapseni kanssa kävi hyvin, isä sitoutui kaikesta huolimatta lapseen täydellisesti.Mutta asta syntymän jälkeen. Minkäänlaista tukea tai kiinnostusta en saanut raskauden aikana ja sekin on jättänyt arvet. Tämän uuden "pienokaiseni" isä on uhannut pistää välit poikki jos lapsen pidän, mutta en edes halua pitää häneen yhteyttä, niin henkisesti julma ihminen on kyseessä ( ainakin näin eroamme selvitellessä tuo julmuus on tullut moninkertaisena esille). Ensimmäisen lapseni saatuani toivoin seuraavien lapsieni syntyvän molempien vanhempiensa kovasti odottamana ja toivomana...elämä ei vain näköjään mene kohdallani niinkuin olisin halunnut..päinvastoin.
oli valintani kumpi tahansa, se tulee olemaan kivinen tie.Olet oikeassa siinä etten todellakaan tiedä mihin pääni olen pistämässä. Tänään kuitenkin menen lääkäriin ja ultrassa selviää onko lapsi kehittynyt...Tavallaan toivoisin sen olevan "tuhkamunaraskaus".... julmalta tuntuu tuokin toive...Viime yönä en taaskaan nukkunut. katselin vain pientä poikaani ja mietin asioita...Onneksi viikonloppuna saan pari päivää aikaa itselleni. Poikani menee isällensä viikonlopuksi ja itse saan vihdoin purkaa tämän olon yksin, rauhassa....ja miettiä tulevaisuutta...Kerroit että viimeksi vasta raskauden jälkeen asiat selkeni.
Entä' jos nytkin odottaisit rauhassa ja tekisit ratkaisun vasta myöhemmin?
Entä jos muutaman kuukauden jälkeen asiat näyttääkin valoisammalta ja poikasikin odottaisi innolla uutta sisarusta?
Tai jos tilanne näyttäisi silloin toivottomalle, niin voisit antaa lapsen pois vaikka adoptioon..
Mutta lapsesi saisi elää ja sinun ei tarvitsisi nyt hätäillä. - pukkaa
ei voi kirjoitti:
yleistää ja kerronpa omasta kokemuksestani.
Tulin raskaaksi aikoinaan ja koska lapsi oli tulossa yllätyksenä siitä keskusteltiin - eli vaihtoehdoista. Annetaanko lapsen syntyä vai onko abortti paras vaihtoehto. Kumppani ja lapsen isä sanoi, ei, ei. Ei missään nimessä aborttia.En itsekään ollut valmis aborttiin.
Mies käänsi selkänsä kun lapsi oli puolitoista vuotias. Sen jälkeen tapaamisia ollut todella harvassa. Yhteydenpito on ollut todella nihkeää isän taholta ja minusta kiinni. Lapsi "ei saa" pitää yhteyttä isään - isä nimittäin on salannut suvulta, työtovereilta ym lapsen olemassaolon.
Olen kunnollinen ja vastuullinen äiti ja kasvattanut lapsen yksin, miltei täysin ilman rahallista avustusta isän puolelta. Isä ei ole tunnustanut lasta ja en saa elatustukeakaan kunnalta. Muutaman kerran vuosien aikana isä on antanut hieman rahaa, kyse on yhteensä muutamasta sadasta eurosta - nekin vastentahtoisesti.
Lapsi on kasvanut murrosikään ja kaipaa isäänsä tavattomasti ja ei ymmärrä miksi isä on hylännyt hänet ja vieroksuu.Isän hylkäämä lapsi on oireillut psyykkisesti ja käy terapiassa, mutta se ei isää hetkauta. Hän ikääkuin lymyilee nurkan takana ja pakoilee... Voin sanoa, että helppoa ei ole ollut kasvattaa lasta ilman isää.
Asumme ja elämme lapsen kanssa kaksistaan.
Lapsi on itkee tuskaansa ja syyllistää minua, miksi en tehnyt aborttia aikoinaan.
Hänen ei olisi pitänyt syntyä, koska isä ei välitä hänestä. Ei auta vaikka kuin todistan, että en halunnut luopua ja en luopuisi hänestä vaikka mikä olisi.Eikä isäkään halunnut luopua silloin aikanaan. Hän ollut ja on minulle rakas ja elämän ilo, vaikka isä on "poissa"...
Ainakin oma lapsi haluaa olla juuri oman isän lapsi ja ei toivo muuta kuin isän välittämistä ja kiinteää yhteydenpitoa. Olen yrittänyt olla mahdollisimman neutraali. En ole tuominnut isää, vaikka sydäntäni raastaa lapsen isän ikävä.
Minäkin toivon, että vielä tulee parempi päivä ja lapsi saa toivomansa yhteydet kuntoon isän kanssa.Lapsi itkee tuskaansa ja kyselee, miksi et tehnyt aborttia? Mitä mieltä sinä olet: olisiko pitänyt tehdä abortti? Tiedän monta tasapainoista ihmistä, jotka ovat kasvaneet yksin joko isänsä tai äitinsä kanssa. Kuulostaa siltä, että lapsellasi taitaa olla muitakin angsteja johtuen muustakin kuin isättömyydestä. Eihän kukaan emotionaalisesti tasapainoinen ihminen toivo, että olisinpa kuollut.
Anteeksi vain, mutta toi sun tarina kuulostaa itse keksityltä Grimmin sadulta. - totta,,,
pukkaa kirjoitti:
Lapsi itkee tuskaansa ja kyselee, miksi et tehnyt aborttia? Mitä mieltä sinä olet: olisiko pitänyt tehdä abortti? Tiedän monta tasapainoista ihmistä, jotka ovat kasvaneet yksin joko isänsä tai äitinsä kanssa. Kuulostaa siltä, että lapsellasi taitaa olla muitakin angsteja johtuen muustakin kuin isättömyydestä. Eihän kukaan emotionaalisesti tasapainoinen ihminen toivo, että olisinpa kuollut.
Anteeksi vain, mutta toi sun tarina kuulostaa itse keksityltä Grimmin sadulta.ja kuten sanoin, että tämä on minun ja lapseni tarina. Ei tietenkään voi yleistää ja tottakai tiedän, että on lapsia, jotka eivät kärsi sen koommin isättömyydestä kuin äidittömyydestäkään.
On hyviä aikoja pääosin, mutta nuori todella suree isättömyyttä ja sitä, että isä haluaa pysyä "etäällä" hänen elämästään. Suru tuli murrosiän myötä. Vertaa kavereiden perheitä ja suree, ettei hänellä ole ollut omaa perhettä jossa on sekä isä että äiti.
Olen tehnyt selväksi sen, että olen iloinen että en päätynyt aborttiin ja sanonut sen lapselleni. - annette
totta,,, kirjoitti:
ja kuten sanoin, että tämä on minun ja lapseni tarina. Ei tietenkään voi yleistää ja tottakai tiedän, että on lapsia, jotka eivät kärsi sen koommin isättömyydestä kuin äidittömyydestäkään.
On hyviä aikoja pääosin, mutta nuori todella suree isättömyyttä ja sitä, että isä haluaa pysyä "etäällä" hänen elämästään. Suru tuli murrosiän myötä. Vertaa kavereiden perheitä ja suree, ettei hänellä ole ollut omaa perhettä jossa on sekä isä että äiti.
Olen tehnyt selväksi sen, että olen iloinen että en päätynyt aborttiin ja sanonut sen lapselleni.Sano lapsellesi, että moni äiti ei pystykään rakastamaan omaa lastaan sekä isän että äidin edestä - sinunpa äitisi pystyy!
- kokenut
-äiti76- kirjoitti:
...todella vaikeaa tehdä lopullinen ratkaisu.Asia olisikin "helppo" (jos sitä helpoksi voisi koskaan edes kutsua) jos toinen ratkaisu tuntuisi 100% oikealta. Olen aina ollut aborttia vastaan, mutta nyt joudun todellakin kyseenalaistamaan myös omat periaatteeni. Ratkaisu ei tule olemaan helppo, valitsen kumman tien tahansa...ja tulevaisuudesta kun ei tiedä mitään.Saanko uutta mahdollisuutta tehdä lapsia enää. En vain tiedä kestänkö sitäkään toista kertaa että lapsi ei ole toivottu...ensimmäisen lapseni kanssa kävi hyvin, isä sitoutui kaikesta huolimatta lapseen täydellisesti.Mutta asta syntymän jälkeen. Minkäänlaista tukea tai kiinnostusta en saanut raskauden aikana ja sekin on jättänyt arvet. Tämän uuden "pienokaiseni" isä on uhannut pistää välit poikki jos lapsen pidän, mutta en edes halua pitää häneen yhteyttä, niin henkisesti julma ihminen on kyseessä ( ainakin näin eroamme selvitellessä tuo julmuus on tullut moninkertaisena esille). Ensimmäisen lapseni saatuani toivoin seuraavien lapsieni syntyvän molempien vanhempiensa kovasti odottamana ja toivomana...elämä ei vain näköjään mene kohdallani niinkuin olisin halunnut..päinvastoin.
oli valintani kumpi tahansa, se tulee olemaan kivinen tie.Olet oikeassa siinä etten todellakaan tiedä mihin pääni olen pistämässä. Tänään kuitenkin menen lääkäriin ja ultrassa selviää onko lapsi kehittynyt...Tavallaan toivoisin sen olevan "tuhkamunaraskaus".... julmalta tuntuu tuokin toive...Viime yönä en taaskaan nukkunut. katselin vain pientä poikaani ja mietin asioita...Onneksi viikonloppuna saan pari päivää aikaa itselleni. Poikani menee isällensä viikonlopuksi ja itse saan vihdoin purkaa tämän olon yksin, rauhassa....ja miettiä tulevaisuutta...Hei mitä sulle kuuluu?
Tilanteesi on mietityttänyt mua tässä pari päivää. On varmaan sekava olo, muistan itsekin sen ajan oman raskauteni tiimoilta. Raskaus itsessäänkin herkistää ja sekoittaa tunnemaailmaa. Mutta voin vakuuttaa, että kyllä olo siitä selkiintyy.
Minun huomioni kiinnitti kommenttisi jonkun toisen kirjoitukseen, että olet yrittänyt puhua itsellesi järkeä abortin puolesta. Lopullinen tyytyväisyys meissä elämämme suhteen asuu kuitenkin sydämessä. Siksi on ensisijaisen tärkeää varsinkin tän kaltaisessa asiassa kuunnella sydäntä. Mitä sun sydämesi sanoo? Tai mitä sun vaistosi sanoo? Mitä naisena haluaisit (muuta kuin turvaa ja huolenpitoa mieheltä, mihin sulla ei nyt ole mahdollisuutta): haluaisitko kantaa ja hoivata lastasi vai antaa sen aborttiin?
Miehistä olen oppinut sen verran, että heille koko raskausjuttu ei konkretisoidu oikein kunnolla (en nyt yleistä tätä kaikkiin miehiin) ennen kuin he todella näkevät lapsen ja pitävät tätä sylissään. Luulen, että myös exäsi asenne muuttuisi ajan myötä jos päättäisit jatkaa raskauttasi. Toisaalta myös abortti vaikuttaa mieheen, vaikka miehille sen asian torjuminen ja käsittelemättä jättäminen on usein vielä helpompaa kuin naiselle, jota abortti koskettaa paljon syvemmältä ja läheisemmin (noin ihan fyysisestikin). Mun exälläni on kaikki defenssit pystyssä jos vain mainitsenkin sanan abortti (ei halua kuulla, ei puhua, muuttuu jännittyneeksi jne.), mutta tiedän asian vaikuttaneen myös häneen. Jotkut miehet kasvavat miehiksi ja ottavat vastuuta toisista vasta ns. pakon edessä, tullessaan isiksi. Jotkut eivät silloinkaan. Mutta valtava tilaisuus se heille siihen on joka tapauksessa ja mahdollisuus oppia elämästä paljon, kuten meille naisillekin. Sinua ei varmaan innosta olla tämän exäsi kanssa tekemisissä, mutta tunnetasolla side häneen on joka tapauksessa olemassa. Abortin jälkeen todennnäköisesti inhoaisit häntä myös, ja sekin voi mutkistaa myöhempien suhteiden solmimista.
Olet tosi haasteellisessa tilanteessa, mutta tällaisia koetinkiviä meille tulee elämässä vastaan. En olisi itsekään ikinä kuvitellut tekeväni aborttia, mutta niinpä vain tein. Jälkeenpäin ajattelin, että se kävi liian helposti. Minulle ei kukaan kertonut, miten pahalta lapsen menetys tuntuisi. Että abortti todella tuntuisi lapsen menetykseltä. Kirjoitit, ettet tiedä, jaksaisitko kahden lapsen kanssa yksin. Olet varmaan siitä tietoinenkin, että myös abortin kanssa eläminen kysyy voimia, mutta oletko ihan todella oivaltanut, kuinka syvältä, syvältä se voi ihmistä satuttaa ja haavoitaa? Niin syvältä, että se voi viedä koko elämänilon. Miten jaksat olla äiti tälle pienelle koululaisellesi, jos masennut abortista? Se on usean vuoden, ehkä koko loppuelämän, surutyö. Hetkellisellä helpotuksella, jonka abortti tarjoaa, on todella kova hinta.
Voimia sulle siskoseni ja oikein kunnon halaus, teitpä sitten mitä tahansa! En missään nimessä tuomitse sua, olipa ratkaisusi kumpi vaan, mutta muista se, että olet sisältä vahva, vaikka olo tuntuiskin heikolta ja huteralta juuri nyt. Olet tuonut maailmaan ja kasvattanut jo tämän yhden lapsen. Se ei ole ihan pikku juttu. Lasten kautta me saamme voimia kasvaa ja kehittyä, kuten hekin meidän kauttamme.
Vielä tuli yksi ajatus: voit puhua tälle syntymättömälle lapsellesi. Kerro tilanteestasi ja kysy häneltä, mitä hän haluaisi sinun tekevän ja odota, minkä vastauksen saat ja luota siihen. Joskus tällainen neuvonpito voi tuoda yllättävän selkeyden ja samalla saat yhteyden siihen sieluun, joka kanssasi matkustaa. Tää ei ole höpöhöpöjuttu! Kokeile. - abortin tehnyt
ei voi kirjoitti:
yleistää ja kerronpa omasta kokemuksestani.
Tulin raskaaksi aikoinaan ja koska lapsi oli tulossa yllätyksenä siitä keskusteltiin - eli vaihtoehdoista. Annetaanko lapsen syntyä vai onko abortti paras vaihtoehto. Kumppani ja lapsen isä sanoi, ei, ei. Ei missään nimessä aborttia.En itsekään ollut valmis aborttiin.
Mies käänsi selkänsä kun lapsi oli puolitoista vuotias. Sen jälkeen tapaamisia ollut todella harvassa. Yhteydenpito on ollut todella nihkeää isän taholta ja minusta kiinni. Lapsi "ei saa" pitää yhteyttä isään - isä nimittäin on salannut suvulta, työtovereilta ym lapsen olemassaolon.
Olen kunnollinen ja vastuullinen äiti ja kasvattanut lapsen yksin, miltei täysin ilman rahallista avustusta isän puolelta. Isä ei ole tunnustanut lasta ja en saa elatustukeakaan kunnalta. Muutaman kerran vuosien aikana isä on antanut hieman rahaa, kyse on yhteensä muutamasta sadasta eurosta - nekin vastentahtoisesti.
Lapsi on kasvanut murrosikään ja kaipaa isäänsä tavattomasti ja ei ymmärrä miksi isä on hylännyt hänet ja vieroksuu.Isän hylkäämä lapsi on oireillut psyykkisesti ja käy terapiassa, mutta se ei isää hetkauta. Hän ikääkuin lymyilee nurkan takana ja pakoilee... Voin sanoa, että helppoa ei ole ollut kasvattaa lasta ilman isää.
Asumme ja elämme lapsen kanssa kaksistaan.
Lapsi on itkee tuskaansa ja syyllistää minua, miksi en tehnyt aborttia aikoinaan.
Hänen ei olisi pitänyt syntyä, koska isä ei välitä hänestä. Ei auta vaikka kuin todistan, että en halunnut luopua ja en luopuisi hänestä vaikka mikä olisi.Eikä isäkään halunnut luopua silloin aikanaan. Hän ollut ja on minulle rakas ja elämän ilo, vaikka isä on "poissa"...
Ainakin oma lapsi haluaa olla juuri oman isän lapsi ja ei toivo muuta kuin isän välittämistä ja kiinteää yhteydenpitoa. Olen yrittänyt olla mahdollisimman neutraali. En ole tuominnut isää, vaikka sydäntäni raastaa lapsen isän ikävä.
Minäkin toivon, että vielä tulee parempi päivä ja lapsi saa toivomansa yhteydet kuntoon isän kanssa.Olet oikeassa, ettei voi yleistää liikaa. Ihmiset ovat erilaisissa elämänvaiheissa ja vaikeissa vaiheissa kamppaillessa voi olla kiitollisuus ja elämänilo vähissä. Useimmilla meistä on kausia, jolloin toivoisimme, ettemme olisi syntyneetkään, etenkin jos puolet perusrakkaudesta (siis isän ja äidin tarjoamasta) puuttuu jo lähtökuopissa. Ikävää, että lapsesi kärsii niin paljon isänsä välinpitämättömyydestä (ja tietenkin kärsii, onhan oman isän hylkääminen kova juttu). Se varmasti vaikuttaa koko hänen elämäänsä. Siinä on kuitenkin myös kasvun ja hyväksynnän mahdollisuus, vaikka prosessi vie varmasti vuosia. Tällaisen hyväksynnän kautta hän voi kuitenkin löytää elämänilon ja kiitollisuuden elämäänsä kohtaan. Tietty hirveän helppo tässä on kirjoittaa näin optimistisesti, kun en itse elä siinä tilanteessa, mutta käsitykseni on, että vaikeuksista voi selvitä tasapainoon ja tyytyväisyyteen.
- -äiti76-
kokenut kirjoitti:
Hei mitä sulle kuuluu?
Tilanteesi on mietityttänyt mua tässä pari päivää. On varmaan sekava olo, muistan itsekin sen ajan oman raskauteni tiimoilta. Raskaus itsessäänkin herkistää ja sekoittaa tunnemaailmaa. Mutta voin vakuuttaa, että kyllä olo siitä selkiintyy.
Minun huomioni kiinnitti kommenttisi jonkun toisen kirjoitukseen, että olet yrittänyt puhua itsellesi järkeä abortin puolesta. Lopullinen tyytyväisyys meissä elämämme suhteen asuu kuitenkin sydämessä. Siksi on ensisijaisen tärkeää varsinkin tän kaltaisessa asiassa kuunnella sydäntä. Mitä sun sydämesi sanoo? Tai mitä sun vaistosi sanoo? Mitä naisena haluaisit (muuta kuin turvaa ja huolenpitoa mieheltä, mihin sulla ei nyt ole mahdollisuutta): haluaisitko kantaa ja hoivata lastasi vai antaa sen aborttiin?
Miehistä olen oppinut sen verran, että heille koko raskausjuttu ei konkretisoidu oikein kunnolla (en nyt yleistä tätä kaikkiin miehiin) ennen kuin he todella näkevät lapsen ja pitävät tätä sylissään. Luulen, että myös exäsi asenne muuttuisi ajan myötä jos päättäisit jatkaa raskauttasi. Toisaalta myös abortti vaikuttaa mieheen, vaikka miehille sen asian torjuminen ja käsittelemättä jättäminen on usein vielä helpompaa kuin naiselle, jota abortti koskettaa paljon syvemmältä ja läheisemmin (noin ihan fyysisestikin). Mun exälläni on kaikki defenssit pystyssä jos vain mainitsenkin sanan abortti (ei halua kuulla, ei puhua, muuttuu jännittyneeksi jne.), mutta tiedän asian vaikuttaneen myös häneen. Jotkut miehet kasvavat miehiksi ja ottavat vastuuta toisista vasta ns. pakon edessä, tullessaan isiksi. Jotkut eivät silloinkaan. Mutta valtava tilaisuus se heille siihen on joka tapauksessa ja mahdollisuus oppia elämästä paljon, kuten meille naisillekin. Sinua ei varmaan innosta olla tämän exäsi kanssa tekemisissä, mutta tunnetasolla side häneen on joka tapauksessa olemassa. Abortin jälkeen todennnäköisesti inhoaisit häntä myös, ja sekin voi mutkistaa myöhempien suhteiden solmimista.
Olet tosi haasteellisessa tilanteessa, mutta tällaisia koetinkiviä meille tulee elämässä vastaan. En olisi itsekään ikinä kuvitellut tekeväni aborttia, mutta niinpä vain tein. Jälkeenpäin ajattelin, että se kävi liian helposti. Minulle ei kukaan kertonut, miten pahalta lapsen menetys tuntuisi. Että abortti todella tuntuisi lapsen menetykseltä. Kirjoitit, ettet tiedä, jaksaisitko kahden lapsen kanssa yksin. Olet varmaan siitä tietoinenkin, että myös abortin kanssa eläminen kysyy voimia, mutta oletko ihan todella oivaltanut, kuinka syvältä, syvältä se voi ihmistä satuttaa ja haavoitaa? Niin syvältä, että se voi viedä koko elämänilon. Miten jaksat olla äiti tälle pienelle koululaisellesi, jos masennut abortista? Se on usean vuoden, ehkä koko loppuelämän, surutyö. Hetkellisellä helpotuksella, jonka abortti tarjoaa, on todella kova hinta.
Voimia sulle siskoseni ja oikein kunnon halaus, teitpä sitten mitä tahansa! En missään nimessä tuomitse sua, olipa ratkaisusi kumpi vaan, mutta muista se, että olet sisältä vahva, vaikka olo tuntuiskin heikolta ja huteralta juuri nyt. Olet tuonut maailmaan ja kasvattanut jo tämän yhden lapsen. Se ei ole ihan pikku juttu. Lasten kautta me saamme voimia kasvaa ja kehittyä, kuten hekin meidän kauttamme.
Vielä tuli yksi ajatus: voit puhua tälle syntymättömälle lapsellesi. Kerro tilanteestasi ja kysy häneltä, mitä hän haluaisi sinun tekevän ja odota, minkä vastauksen saat ja luota siihen. Joskus tällainen neuvonpito voi tuoda yllättävän selkeyden ja samalla saat yhteyden siihen sieluun, joka kanssasi matkustaa. Tää ei ole höpöhöpöjuttu! Kokeile...ei ole ollut helppo. Mutta tein sen päätöksen, mikä tähän elämäntilanteeseeni on ainoa, minun mielestäni.
itken iltaisin (kuusivuotiaan poikani mentyä nukkumaan) ja suren kohtaloa. Olen varannut ajan sairaalaan ja toimenpide toteutetaan ensi viikolla. Se on ainoa mahdollinen ratkaisu...en vain kykene muuhun.Olen muutenkin niin pienellä otteella kiinni elämästäni ja sinnittelen jo olemassa olevan rakkaan poikani vuoksi.Töissä työtempo on todella hektistä, mikä myös aiheuttaa kaiken kamalan päälle lisää stressiä. Luulen, että minun täytyisi varata aika ammattiauttajalle, en jaksa kantaa tätä kaikkea enää yksin.
En vain pysty ottamaan vastaan tätä uutta elämää nyt...enkä näe että tilanne olisi parempi 9 kuukauden päästä. Kävin lääkärissä ja raskaus oli tuoreempi kuin olin luullut. sikiö 3,7mm eli kuudes raskaus viikko alkoi vasta. Jos voimavarani olisivat yhtään suuremmat, elämäntilanteeni yhtään helpompi, pitäisin tämän lapseni mutta uskon että isäni pitää "masun olennostani" hyvää huolta taivaassa.....
Pyydän että tuomitsijat jättäisivät nyt kommentoimasta. Eikö tämän palstan ole tarkoitus olla apuna sitä tarvitseville? Olen miettinyt asian tarkkaan ja tämä on päätökseni nyt...tulen käymään maanpäällisen helvetin tämän vuoksi jo muutenkin.... - sinulle!
-äiti76- kirjoitti:
..ei ole ollut helppo. Mutta tein sen päätöksen, mikä tähän elämäntilanteeseeni on ainoa, minun mielestäni.
itken iltaisin (kuusivuotiaan poikani mentyä nukkumaan) ja suren kohtaloa. Olen varannut ajan sairaalaan ja toimenpide toteutetaan ensi viikolla. Se on ainoa mahdollinen ratkaisu...en vain kykene muuhun.Olen muutenkin niin pienellä otteella kiinni elämästäni ja sinnittelen jo olemassa olevan rakkaan poikani vuoksi.Töissä työtempo on todella hektistä, mikä myös aiheuttaa kaiken kamalan päälle lisää stressiä. Luulen, että minun täytyisi varata aika ammattiauttajalle, en jaksa kantaa tätä kaikkea enää yksin.
En vain pysty ottamaan vastaan tätä uutta elämää nyt...enkä näe että tilanne olisi parempi 9 kuukauden päästä. Kävin lääkärissä ja raskaus oli tuoreempi kuin olin luullut. sikiö 3,7mm eli kuudes raskaus viikko alkoi vasta. Jos voimavarani olisivat yhtään suuremmat, elämäntilanteeni yhtään helpompi, pitäisin tämän lapseni mutta uskon että isäni pitää "masun olennostani" hyvää huolta taivaassa.....
Pyydän että tuomitsijat jättäisivät nyt kommentoimasta. Eikö tämän palstan ole tarkoitus olla apuna sitä tarvitseville? Olen miettinyt asian tarkkaan ja tämä on päätökseni nyt...tulen käymään maanpäällisen helvetin tämän vuoksi jo muutenkin....Hyvä kun olet saanut tehtyä päätöksen! Toivon sinulle ja pojallesi kaikkea hyvää! Pidä tiukasti mielessäsi se asia, ettet kyennyt nyt muuhun ja ole armollinen itseäsi kohtaan. Älä vaivu itsesyytöksiin. Keskity itsesi ja poikasi hyvinvointiin kaikin tavoin ja hae tukea niiltä läheisiltä, joiden tiedät voivan auttaa. Suru täytyy käydä läpi, mutta siitä kyllä selviää ja elämä jatkuu! Muista se, kun ratkaisun paino tuntuu musertavan. Voimia ja halauksia!
- myös täältä.
-äiti76- kirjoitti:
..ei ole ollut helppo. Mutta tein sen päätöksen, mikä tähän elämäntilanteeseeni on ainoa, minun mielestäni.
itken iltaisin (kuusivuotiaan poikani mentyä nukkumaan) ja suren kohtaloa. Olen varannut ajan sairaalaan ja toimenpide toteutetaan ensi viikolla. Se on ainoa mahdollinen ratkaisu...en vain kykene muuhun.Olen muutenkin niin pienellä otteella kiinni elämästäni ja sinnittelen jo olemassa olevan rakkaan poikani vuoksi.Töissä työtempo on todella hektistä, mikä myös aiheuttaa kaiken kamalan päälle lisää stressiä. Luulen, että minun täytyisi varata aika ammattiauttajalle, en jaksa kantaa tätä kaikkea enää yksin.
En vain pysty ottamaan vastaan tätä uutta elämää nyt...enkä näe että tilanne olisi parempi 9 kuukauden päästä. Kävin lääkärissä ja raskaus oli tuoreempi kuin olin luullut. sikiö 3,7mm eli kuudes raskaus viikko alkoi vasta. Jos voimavarani olisivat yhtään suuremmat, elämäntilanteeni yhtään helpompi, pitäisin tämän lapseni mutta uskon että isäni pitää "masun olennostani" hyvää huolta taivaassa.....
Pyydän että tuomitsijat jättäisivät nyt kommentoimasta. Eikö tämän palstan ole tarkoitus olla apuna sitä tarvitseville? Olen miettinyt asian tarkkaan ja tämä on päätökseni nyt...tulen käymään maanpäällisen helvetin tämän vuoksi jo muutenkin......olet tehnyt tilanteessasi ainoan oikean ratkaisun ja sen myötä kestät...ymmärrän surusi...ajan oloon helpottaa. Valoisaa kesää sinulle ja pojallesi!
- kokenut
-äiti76- kirjoitti:
..ei ole ollut helppo. Mutta tein sen päätöksen, mikä tähän elämäntilanteeseeni on ainoa, minun mielestäni.
itken iltaisin (kuusivuotiaan poikani mentyä nukkumaan) ja suren kohtaloa. Olen varannut ajan sairaalaan ja toimenpide toteutetaan ensi viikolla. Se on ainoa mahdollinen ratkaisu...en vain kykene muuhun.Olen muutenkin niin pienellä otteella kiinni elämästäni ja sinnittelen jo olemassa olevan rakkaan poikani vuoksi.Töissä työtempo on todella hektistä, mikä myös aiheuttaa kaiken kamalan päälle lisää stressiä. Luulen, että minun täytyisi varata aika ammattiauttajalle, en jaksa kantaa tätä kaikkea enää yksin.
En vain pysty ottamaan vastaan tätä uutta elämää nyt...enkä näe että tilanne olisi parempi 9 kuukauden päästä. Kävin lääkärissä ja raskaus oli tuoreempi kuin olin luullut. sikiö 3,7mm eli kuudes raskaus viikko alkoi vasta. Jos voimavarani olisivat yhtään suuremmat, elämäntilanteeni yhtään helpompi, pitäisin tämän lapseni mutta uskon että isäni pitää "masun olennostani" hyvää huolta taivaassa.....
Pyydän että tuomitsijat jättäisivät nyt kommentoimasta. Eikö tämän palstan ole tarkoitus olla apuna sitä tarvitseville? Olen miettinyt asian tarkkaan ja tämä on päätökseni nyt...tulen käymään maanpäällisen helvetin tämän vuoksi jo muutenkin....Voimia sulle siskoseni! Päätöksesi on perusteltu ja olen varma, että Taivaan Isä pitää huolta lapsestasi. Tämä tulee olemaan sulle kova juttu, mutta selviät siitä varmasti.
- lävitse
Hei, olet todella vaikeassa tilanteessa, josta minulla ei ole mitään henkilökohtaista kokemusta. Pelkästään avoero on kuitenkin niin suuri ja väsyttävä prosessi, että elät tällä hetkellä kriisiä. En tuomitse aborttia sinunkaan kohdalla, jos siihen päädyt. Kiinnitin kuitenkin huomiota tuohon, että olet ennen vastustanut aborttia. Tiedän että abortin suhteen aika kuluu ja samaan aikaa sinulla on eroprosessi, jossa mies näyttää käyttävän kaikkia ikäviä työkalujaan. Pohdi kuitenkin sitäkin mahdollisuutta, että tulevaisuudessa sinulla on rauhallinen elämäntilanne poikasi kanssa. Kestätkö vielä sitten ajatuksen abortista? Olisitko järkyttynyt raskaudesta? Millainen hetki olisi silloin, kun lapsi syntyisi?
Abortti on yksi vaihtoehto, jonka suhteen aika käy.
Jos päätät synnyttää lapsen, voit sen jälkeen miettiä yksinhuoltajuutta tai esimerkiksi lapsen luovuttamista sijaisperheeseen (jolloin huoltajuus säilyy sinulla), avoimeen adoptioon (jolloin huoltajuus siirtyy adoptiovanhemmille mutta saat pitää lapseen yhteyttä) tai suljettuun eli perinteiseen adoptioon (jolloin huoltajuus siirtyy adoptiovanhemmille, eikä sinulla ole mitään oikeuksia lasta kohtaan).
Tiedät varmasti mitä yksinhuoltajuus on, joten siitä en sinulle ala kertoa. Rohkaisisin kuitenkin miettimään kahden lapsen yh-äitiyttä, vaikka heidän isänsä olisivatkin eri miehet. Tässä maailmassa tapahtuu kaikenlaista ja me kaikki teemme virheitä. On olemassa paljon ihmisiä, jotka ovat suvaitsevaisia. Heitä on ja heitä löytää, jos yrittää. - one 1983
Olen "kohtalotoverisi".
Minulla on juuri 4v. täyttänyt poika ja olen ollut yksinhuoltaja poikani täytettyä 2 ja risat.
Lapseni oli todella toivottu tosin(mies halusi myös) ja vasta erottuani jouduin tilanteeseen jossa abortti tuntui ainoalta vaihtoehdolta.
Tulin raskaaksi kun olin vasta seurustellut kiihkeätsi pari kuukautta, lapsi tosin oli tuolloin todella todella toivottu!! Eli lapsen isä toivoi lasta, minä myös(hiukan epävarmana tosin)..
Mies oli poissa aika paljon(syitä en erittele) joten olisin pakosti jäänyt kolmestaan kahden lapsen kanssa.-.. päätin abortin.
Niin, elämä jatkunut, tiedän että se jatkuu.
Abortin jälkeenkin mies pysyi rinnallani vaikka tein abortin "salaa"... siitä en enempää puhu mutta osittain johtu ex-miehestäni joka oli todella inhottava erottuani (uhkaili jne.) ja hain lähestymiskieltoakin, vaikka en saanut.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853