Pikku aurinkokunta lähellä

ebis

KOLMEN PIENEHKöN PLANEETAN JäRJESTELMä LöYDETTY


Melko läheltä omaa aurinkokuntaamme, vain 47 valovuoden päästä on löydetty tähden HD69830 ympäriltä kolmen planeetan muodostama kiertolaisjoukko.

Planeetat ovat lisäksi ekstrasolaarisiksi planeetoiksi pieniä, suurinkin on vain noin 18 kertaa maapallon kokoinen. Kaksi muuta ovat pienempiä, 10-12 kertaa maan kokoisia. Todennäköisesti pienimmät ovat kivisiä, Merkuriuksen kaltaisia kappaleita, mutta suurimmalla on kivinen sydän ja kaasukehä ympärillään.

HD69830 sijaitsee maapallolta katsoen eteläisellä taivaanpuoliskolla ja se on heikosti paljain silmin erottuva kohde. Planeettojen kiertoajat ovat melko nopeita, 9-197 maapallon päivää. Löytö perustuu kansainvälisen tutkijaryhmän kahden vuoden ajan kerättyihin havaintoihin Euroopan eteläisen observatorion ESOn La Sillan observatoriossa Chilessä.

Ekstrasolaarisia eli oman aurinkokuntamme ulkopuolisia tähtien kiertolaisia on löydetty tähän mennessä yli 180 kappaletta. Useimmat niistä ovat suurten kaasuplaneettojen kokoisia, mikä johtuu pitkälti havaintotekniikan rajoituksista. Uudet löydetyt pienehköt planeetat tähden HD69830 ympärillä ovat osoitus myös havaintomenetelmien kehittymisestä ja odotettavissa on lisää vastaavanlaisia löytöjä.

Nyt löydetyt planeetat kiertävät keskustähteään HD69830 lähes ympyräradoilla ja alle 1 AU:n (1 AU = maapallon keskietäisyys auringosta) etäisyydellä siitä. Omassa aurinkokunnassamme sisimmät planeetat eli maapallon radan sisäpuolella kiertävät Merkurius ja Venus on maata pienempiä tai suunnilleen maapallon kokoisia, toisin kuin HD69830:n ympärillä olevat planeetat.

Tutkijat päättelevät planeettojen syntyneen protoplanetaarisesta jään ja pölyn seoksesta ns. jäätymisrajan sisäpuolella eli niin lähellä keskustähteä, että erilaiset vety-yhdisteet kuten vesi eivät olleet jäätä. Näin suurten planeettojen, 10-18 kertaa maapallon kokoisten, synty lähellä keskustähteä viittaa siihen, että planeettojen rakennusmateriaaliksi on ollut tarjolla enemmän kiinteää ainetta kuin omassa aurinkokunnassamme sen syntyessä. Tämä on toistaiseksi hankalasti selitettävissä, koska itse tähdessä HD69830 on vähemmän raskaita alkuaineita kuin auringossa.

Jo viime vuonna Spitzerin avaruusteleskoopilla havaittiin, että HD69830-tähdellä on ympärillään asteroidivyöhykkeen kaltainen, pienemmistä kappaleista muodostuva vyöhyke. HD69830 on ensimmäinen auringon kokoinen ja suunnilleen sen kanssa samanikäinen tähti, jolla on havaittu olevan ympärillään asteroidivyöhyke. Havaintojen perusteella asteidivyöhykkeen massa arvioitiin selvästi oman aurinkokuntamme asteroidivyöhykettä suuremmaksi, noin 25-kertaiseksi. Tämä on linjassa myös aurinkokuntaamme suurempien ?sisäplaneettojen? kanssa.

Asteroidivyöhykkeen mittauksista pääteltiin tähdellä olevan planeetta, mutta nyt niitä löytyi siis kolme. Eri tutkimusten tulokset yhdessä johtavat päätelmään, että asteroidivyöhyke sijaitsee todennäköisimmin uloimman ja keskimmäisen planeetan ratojen välissä. Muodostelma muistuttaisi siten aurinkokuntaamme; asteroidivyöhykkeen sisäpuolella on pari planeettaa ja ulkopuolella yksi, joka on suurin kiertolaisista.

Maapallon kaltaisen, kooltaan ja olosuhteiltaan samanlaisen planeetan löytyminen jonkun toisen tähden ympäriltä on yksi tähtitieteen suuria haasteita. Havaintotekniikka ei aivan vielä siihen riitä, mutta kehitys on nopeaa.


Lähde: Radion tiedeuutiset, Nature



Mitä enemmän tutkitaan avaruutta, niin sen todenäköisempää on löytää aivan maankaltainen planeetta.

4

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kasvaa koko ajan

      Tällä hetkellä suurin syy siihen, ettei ole löydetty pienempiä planeettoja kuin n. 10 kertaa maan kokoisia, johtuu mittaustarkkuuden puutteesta.

      Teleskoopeilla ei voida vielä suoraan havaita maankokoisia planeettoja valovuosien päästä, vaan joudutaan mittaamaan huojuntaa ja valoisuuden muutoksia, minkä planeetta saa aikaan kulkiessaan tähden ohi. Nyt on edistytty niin pitkälle, että lähes maan kokoisten planeettojen saama vaikutus emotähteen on mitattavissa.

    • uusia maailmoja

      Kun asiaa vähäänkään miettii, niin mikään ei olisi luonnollisempaa kuin se, että muitakin planeettoja on kuin vain tämä maapallo.
      Avaruus on niin ääretön, että se olis täysin järjenvastainen ajatus, jotta tämä pallo olisi ainut jossa on elämää ja vielä älyllistä.
      Ei ihmiskunta niin erikoinen ole , että kaikki tapahtumat olisi johtaneet siihen, että ihminen asettuu tänne avaruuden keskelle sotimaan ja sotkemaan tätä yhtä ja ainutta elämää ylläpitävää palloa.
      Kunhan tuo tekniikka kehittyy entisestään alkaa
      niitä uusia planeettoja varmaan tulla melkoinen määrä. Siihen voi mennä vielä satoja vuosia, mutta
      mehän olemmekin vasta aivan alussa ja suunta on oikea ainakin mikä tulee tieteeseen

      • brainscanner

        sekä alussa että lopussa. Ihmiskunta jatkaa itsekkäästi tuohoisaa toimintaansa maanpäällä. Me fiksummat voimme vain toivoa, että tässä lopulta käy hyvin. Näyttää siltä etteivät UFO:t ole täällä ainakaan auttamassa meitä.


      • stealth

        Ei mene satoja vuosia uusien maailmojen löytymiseen koska ihmiskunnalla ei ole jäljellä enää sataakaan vuotta. Muslimien ja länsimaiden vihanpito päättyy ydinsotaan ja ihmiskunnan täydelliseen tuhoon, mikä itse asiassa on ihan hyväksi tälle planeetalle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5345
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      60
      2042
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1750
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1445
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1397
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe