Talousrikoskoulutuksen valtakunnalliset laatuyksiköt ovat tunnetusti HKKK, Helsingin ja Turun oikeustieteelliset ja Kuopion Lääketieteellinen. Myös Oulun yo:n arkkitehtuuriosasto on kenties hakemassa huippuyksikköstatusta. Tavalliseksi rikolliseksi ryhtymiseen ei valitettavasti vieläkään ilmeisesti ole kunnon koulutusta, joten ajattelin ideoida vähän sitä.
Usein on sanottu että einsteinejä ei rikollisista löydy, samat kaavat toistuvat vuodesta toiseen.
Opetukselle ja t&k toiminnalle olisi siis valtava tilaus. Rikollisuus on ala, jossa Suomessa ollaan monia EU-maita jäljessä. Jos vertaa Suomen surkuhupaisia sukkahousupankkiryöstäjiä Ruotsin ammattitaitoisiin toimintaelokuvamaisiin ryöstöihin, niin melkein silmät tippuvat päästä silkasta häpeästä.
Sektori työllistää rikollisten lisäksi myös monia muita ammattikuntia perinteisten lakimiesten, poliisien ja vanginvartiojoiden lisäksi. Esimerkiksi erilaiset hälytysjärjestelmien suunnittelu ja valmistus työllistävät paljon teknisen alan koulutuksen saaneita, vartijan tehtävät taas huomattavan määrän perustason koulutettuja. Rikollisuuden pelko puolestaan myy skandaalilehtiä, jota kautta työllistävä vaikutus ulottuu esim. tiedotusalalle ja paperiteollisuuteen.
Olisiko aihetta aloittaa rikolliskoulutus ainakin AMK-tasolla? Pysyykö Suomi muuten kilpailukykyisenä rikollismaana vai joudummeko houkuttelemaan rikollisia ulkomailta? Kriminaali (AMK) koulutus olisi nelivuotinen koulutusohjelma jossa yhteisten perusopintojen jälkeen erikoistuttaisiin eri rikollislinjalle, esim. väkivaltarikollisuuteen, murtoihin, parittamiseen, huumerikollisuuteen jne. Lisäksi johtamisen ja organisoinnin jatkotutkinto (Crime MBA?) tulisi järjestää laajempien operaatioiden hoitoa varten. Huomiota pitäisi kiinnittää koulutuksen työelämälähtöisyyteen. Työllistymismahdollisuuksia parantaisi myös pakollinen harjoittelu koti- tai ulkomailla opiskelun aikana.
Joo, pitäisiköhän palata sorvin ääreen...

Vastaukset 3
Vanhimmat
siirtotyövoima pitänee huoleen siitä, että osaavia tekijöitä löytyy tulevaisuudessakin. Näille kelpaa kaikki paskaduunit, kuten puistossa raiskaaminen ja taskuvarkaus. Tästä johtuen alaa on pienoisessa palkkakuopassa, mikä saa suomalaiset huippuosaajat siirtämään toimintaansa ulkomaille, esim. Monaco ja Etelä-Afrikkaa ovat suosittuja kohteita. Mikä on tietysti sääli, koska kyllä kotimainen rikollinen aina ulkomaalaisen hakkaa.
Tutkintonimikkeen voisi laittaa uusiksi. Eli kriminomi (AMK) sen tietenkin pitää olla
jos vaihtaisi muutaman vankilan nimen. Tai esimerkiksi liittäisi Helsingin vankilan osaksi Stadiaa. Helsingin ammattikorkeakoulun kriminologinen osasto. Ja tutkinto nimikkeeksi tietenkin tuo Kriminomi (AMK). Siellähän on nykyään jo rikollisuuskoulutusta ihan oma ehtoisesti ilman valtion tukea ja opetus on varmasti samantasoista kuin amk:issa.