ikäeroista

- äiti yhdelle -

Millaisia ikäeroja teidän lapsilla on? Mitä hyvää ja mitä huonoa kyseisessä ikäerossa on?

2

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuoden ikäeroilla.

      Vuoden ikäerot lapsilla. eli näin:
      esikoinen, Tyttö 8v.
      poika, 7v (syntyneet saman vuoden puolella, eli 1998, mutta toinen tammikuussa ja toinen joulukuussa)
      poika, 6v (syntynyt vuonna 1999, joulukuussa)
      tyttö, 5v. (marraskuussa myös, v. 2000)
      tyttö, 4v. (helmikuussa v.2002.)
      tyttö, 3v. (maaliskuussa v. 2003)

      Pienistä ikäeroista se haitta, että monta pientä hoidettavana, ja silloin kun oli vauva ja lisäksi vanhemmat sisarukset 1, 2 ja 3 v. niin oli melko raskasta. Hyvää se että ovat kavereita toisilleen, ja ne menee ikäänkuin siinä sivussa kun ovat jo sen verran isoja.Nyt ollaan yritetty vauvan hankkimista, saa nähdä onnistuuko enään kun minullakin on jo ikää (35v.)

    • ikäeroa on

      3v 10kk. Toinen ei tullut aikaisemmin!
      Ikäero ollut hyvä. Isompi osaa jo kaikenlaista ja pystyy itsenäiseenkin hommaan.
      Lapset leikkivät yhdessä ja viihtyvät mm. kylvyssä keskenään tosi hyvin!
      He ovat nyt 5v ja 1v 6kk.
      Huonoa en nyt juuri keksi... No, ehkä se, että pienempi sekaa isomman leikkejä tms. välillä. Mutta oman huoneen oven saa kiinni...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      160
      12256
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4600
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      135
      3653
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      363
      1611
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe