toimiiko? onko kokemuksia?
Vastaukset 7
- N23..
Aina kun ihastun miehiin niin 80% niistä on myös kaksosia. Se on ihan käsittämätöntä! Johtunee siitä, että itse verbaalisena ja leikkisänä ihmisenä arvostan samoja ominaisuuksia myös miehessä. Suhteet eivät ole kuitenkaan toimineet pidemmän päälle. Vauhtia ollut ehkä liikaakin:)
itse olen mies .vaistoan monta kertaa ihmisten horoskoopit kaksonen ja vesimies erottuu joukosta.ylensäkin iloiset ihmiset.. YLLÄTYS OLEN ITE KAKSONEN ovat ainakin hauskaa seuraa toisilleen
- kesäkuu N
yli 20 vuotta yhteistä eloa, aloitimme nuorena yhdessä olon eli ylä ja alamäkeä on ollut, rajujakin kriisejä mutta niistä selvitty. Kannatan kaksonen-kaksonen suhdetta !!
- kaksonen
En voi sietää toista samanlaista...
- tytti
Kokemuksella (erittäin hyvällä sellaisella) voin sanoa että kaksonen kaksonen toimii. Meillä ainakin molemmat ymmärtää toista ja juuri sen takia harmonia säilyy hyvin. Mutta vastapuolella on se että molemmilla on kutakuinkin samat heikot puolet, joten siihen totuttelu voi viedä aikaa. Kuitenkin kaksonen kaksonen-suhde on niin hyvä ja menevä, ettei kannata epäröidä liikaa.
- b-boy
Jossakin horoskooppikirjasiss,-oppaissa saatetaan vihjata että ei toimisin, mutta omasta mielestäni sen luulis toimivan, ainakin minulla ja eräällä kaksosnaisella on ollut todella mukavaa toistemme seurassa, ja avointa jutustelua on käyty. Ollaan muutenkin aika samanlaisia, ja siinähän se juuri onkin, miksi se toimisi niin hyvin. Mie oon semmonen kaksonen, joka aattelee et paras kumppani ois samanlainen kumppani, tai sitten eroa sen verran että on ilman omian huonoja puoliani. Ja mikäs sen parempi ratkaisu kuin kaksonen, mutta erään toukokuun kaksosen kanssa ei tullu juttuun nii hyvi. Olisikin helppoa jos voisi pelkän horoskoopin perusteella sanoa miten asiat on tai ei ole, mutta niin moni asia pitää muistaa ottaa huomioon, kasvatus, geenit, kasvu/elinympäristö, toisen muut luonteenpiirteet kuin ne kaksosmaiset, jne.
- TuplaN
Kohtelen kaksosmiestä kuin haluan itseäni kohdeltavan ja se TOIMII:
En soittele hänelle joka päivä (vaikka häntä joka päivä ajattelenkin).
En määrää hänen tekemisiään (vaikka haluaisin nähdä hänet joka päivä).
En kyseenalaista hänen tunteitaan (haluaisin vain kuulla niistä useammin).
En ole hyökkäävä (vaikka mieleni tekisi rutistaa ja halata häntä 24-7).
En pyri hallitsemaan häntä (tiedän, ettei hän itsekään pysty hallitsemaan itseään minut tavattuaan).
En ole helppo (joka tapaamisella vallitsee entistä korkeampi jännite).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101749
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671088Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262963- 73835
- 63788
- 75751
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69661Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138657- 42609
- 62606
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?120580Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.44539- 55538
- 48519
- 38519
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503- 30493
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488