Oon 18-vuotias abityttö ja luulen, että kärsin jostain mielenterveydellisestä ongelmasta.
Kyseessä on nimittäin masennus. En oo koko ajan masentunu, yhdellä hetkellä saatan olla iloinen ja ihan normaali, sitten yhtäkkiä romahdan jonnekin pohjalle, saatan lähteä koulusta kesken päivän pois, että saan olla yksin. Sitä sitten kestää korkeintaan muutaman päivän ja sitten se menee ohi. Nyt varmasti joku sanoo, että ihan normaalia "murrosikää". Niinhän mäkin oon ajatellu, mutta luulis että se olis menny jo ohi. Ja kun tuntuu, että tää ois vaan pahentunu.
Mä oon jo pitkän ajan halunnu mennä jonnekin ammatti-ihmiselle puhumaan, mutta en osaa hakea apua. Sairainta tässä on, että mä joskus ajattelen, että kehitän itelleni jonkun näkyvän ongelman, esim. syömishäiriön tai huumeet tai jotain, että saisin apua.
Ulospäin nää mun ongelmat ei varmaan näy, mutta sisällä myllertää ja kovasti. Kaverit on tietenkin joskus huomannu, kun katoan yhtäkkiä tai sanon, että haluan olla yksin. Mutta siitä yksinolostakin tulee aina vaan pahempi olo.
Välillä on kausia, ettei sitä masennusta tule ollenkaan, joskus sitä sitten tulee jatkuvasti. Tää on tosi rasittavaa.
Oisko kellään mitään neuvoa mulle, miten tästä vois itse selvitä?
Kyseessä on nimittäin masennus. En oo koko ajan masentunu, yhdellä hetkellä saatan olla iloinen ja ihan normaali, sitten yhtäkkiä romahdan jonnekin pohjalle, saatan lähteä koulusta kesken päivän pois, että saan olla yksin. Sitä sitten kestää korkeintaan muutaman päivän ja sitten se menee ohi. Nyt varmasti joku sanoo, että ihan normaalia "murrosikää". Niinhän mäkin oon ajatellu, mutta luulis että se olis menny jo ohi. Ja kun tuntuu, että tää ois vaan pahentunu.
Mä oon jo pitkän ajan halunnu mennä jonnekin ammatti-ihmiselle puhumaan, mutta en osaa hakea apua. Sairainta tässä on, että mä joskus ajattelen, että kehitän itelleni jonkun näkyvän ongelman, esim. syömishäiriön tai huumeet tai jotain, että saisin apua.
Ulospäin nää mun ongelmat ei varmaan näy, mutta sisällä myllertää ja kovasti. Kaverit on tietenkin joskus huomannu, kun katoan yhtäkkiä tai sanon, että haluan olla yksin. Mutta siitä yksinolostakin tulee aina vaan pahempi olo.
Välillä on kausia, ettei sitä masennusta tule ollenkaan, joskus sitä sitten tulee jatkuvasti. Tää on tosi rasittavaa.
Oisko kellään mitään neuvoa mulle, miten tästä vois itse selvitä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kannattaa hakea apua ammattiauttajilta, joko terveyskekuksen mielenterveysyksiköstä tai yksityispsykiatrilta.
Itse voit miettiä elämäntapojasi: Ahdistaako sinua kiire, nukutko riittävästi, harrastatko opintojen ohella jotakin, mikä vie ajatukset hetkesi pois opiskelusta? Mieti mistä oma tilanteesi saattaa johtua ja keksit ehkä ratkaisun ongelmiisi.
Kyllä sait hyvän neuvon. Ota ihmeessä heti aikaa soittaa mielenterveysgtoimistoon tai käydä siellä. Ei psyykkisen pahan olon takia ole "normaalia" lähteä koulusta pois. Tarvitset kyllä vähän apua.
Rakastavin terveisin...
Hae apua!
Siis hae apua itsellesi mahdollisimman nopeasti. Ei ihmisellä pidä mitään näkyviä ongelmia olla, jotta saisi apua, masennus on siihen hyvä syy. Itse en aikoinani tuota uskonut, vaan kehittelin itselleni syömishäiriön, jotta saisin apua ongelmiini. Ajattelin että sitten kun saisin apua masennukseeni voisin hellittää myös syömishäiriöstä. Mutta niin ei tapahtunutkaan. Jouduin syömishäiriön takia sairaalaan (aluksi nenämahaletkuun) ja sitten terapiaan. Ja pahinta on se että kärsin edelleen syömishäiriöstä, en enää osaa päästää irti siitä...
Hei, Tuulonen!
Anoreksia aiheuttaa pahanlaisen puutostilan ja luuston haurastumisen, jonka huomaa vasta vanhempana, kuten ehkä tiedätkin.
Ajattelepa jos olisi joku suihke joka saisi suun "tunnottomaksi" niin voisi laihduttaa tai lihottaa, kun mikään ei maistu erilaiselta!
Päästä vaan huoleti irti siitä syömishäiriöstä, itsellesi vain kiusaa teet ja aiheutat lähimmäisillesi syyllisyyttä, vai sekö on tarkoituskin?
Opettele puhumaan tunteesi ja sano, kun tarvitset apua tai kun potuttaa. Ei se ruokalautanen mitään tunne, eikä ruokakaan. Ala hiljalleen antamaan itsellesi anteeksi ja rakastamaan itseäsi, olet itsellesi lähin ihminen. Katso aamuisin peiliin ja sano:
minä rakastan minua, minulla on oikeus yltäkylläisyyteen ja otan sen vastaan. Kiitos.
Ihanaa että haluat auttaa toista. Olet siis hyvä, rakastava ihminen.