Irtisanoutumisesta ja työsopimuksesta

Marja

Tässä muutamia kysymyksiä työsopimuksen ehtoihin liittyen:

Aloitan työt ensi viikolla Hesburgerissa. Samaisessa työpaikassa olin töissä viime vuonnakin yhteensä 9 kuukautta. Emme ole vielä tehneet työsopimusta, teemme sen esimiehen kanssa alkuviikosta ennen töiden alkua. Onko työnantajallani perusteita laittaa minulle työsopimukseen koeaikaa? Olenhan kuitenkin ollut aikaisemmin jo lähemmäs vuoden hänellä töissä ja vieläpä samoissa tehtävissä kuin mihin nytkin olen menossa.

Todennäköisesti työnantajani haluaa tehdä minulle määräaikaisen sopimuksen, perustellen että hän ei voi taata minulle vielä töitä kesän jälkeen, kun jatkan opintojani AMK:ssa. Kuinka yleistä on että työnantaja suostuu neuvottelemaan määräaikaiseenkin sopimukseen irtisanomisajan(normaalistihan määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa)?

Itse en halua olla määräaikaisen sopimuksen vuoksi sidottuna Heseen koko kesäksi, koska minulla on kiikarissa toinenkin paikka, joka olisi kokopäiväinen, vakituinen, parempipalkkainen ja omalta alaltani. Haastattelussa olen käynyt ja 3 viikon päästä saan tietää pääsenkö.

Kiitän asiallisista vastauksista ja kommenteista jo etukäteen!

4

441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • infoa

      Valitettavasti vastaukseni ei varmasti ilahduta sinua. Työnantajalla on ilman muuta oikeus laittaa koeaika määräaikaiseen työsopimukseen (koeaika max. puolet määräaikaisen kestosta) vaikka olisit ollut aiemmin samassa työpaikassa. Työsuhde välissä katkennut, joten siltä osin sinut tulkitaan ihan uudeksi työntekijäksi.
      Tuo on itse asiassa enemmän kuin järkevää hr -toimintaa, sillä työnantaja ei voi tietää oletko nyt varmasti esim. samanlaisessa kunnossa (esim. terveys) kuin silloin kun lopetit.

      Vaikea on nähdä, että suostuisi irtisanomisaikaan. Selkeästi hakee kesäloman sijaista ja ei varmasti halua tämän takia tuota irtisanomisaikaa sopia. Määräaikaisuudelle on selkeä peruste, eli mitenkään tuota työsopimusta ei voi tulkita toistaiseksi voimassaolevaksi, jolloin olisi irtisanomisajat.

      Tätä on työelämä. Molemmat sitoutuu johonkin ja sitoumus toteutetaan. Aina voit tietenkin ottaa riskin ja kieltäytyä ja toivoa saavasi paremman paikan. Toivottavasti tällöin riskipelisi onnistuu!

      • Marja

        Mutta sittenhän jos hän laittaa mulle koeajan, niin eihän siinä sitten ole mitään hätää. Jos saan sen paremman työpaikan, niin voin koeajan turvin lähteä tästä hampparipaikasta menemään. Minullahan ei koeaikana irtisanoutuessani tarvitse olla mitään syytä lähdölleni, vai?

        Pohdiskelin myös sitä harjoitteluaikaa? Onko pomollani oikeus laittaa minut harjoitteluajalle ja palkalle, vaikka olen tehnyt samoja hommia tosiaan sen lähes vuoden? Nälkäpalkka ei nimittäin enää kiinnosta toista 320 tuntia...

        Ja todellakin, jos työnantajani ei suostu irtisanomisaikaan, niin sittenhän se ei auta muuta kun ottaa riski ja toivoa että saan sitten tämän paremman työpaikan. Rehllisesti sanottuna toivon todella että saan tämän paremman oman alani työn, hampurilaiset ei enää jaksa innosta..Mutta elämähän on valintoja täynnä ja joskus on pakko ottaa riskejä!


    • Olli

      Mistä moinen tietosi on peräisin - normaalistihan määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa. Voin todeta: voi määräaikaisen voi sanoa irti aivan yhtä helposti kuin vakinaisenkin, jos aihetta tai tarvetta löytyy.

      Koeaikaa en usko, että tarvitaan koska olet juuri ollut ko puulaakin palveluksessa.

      Tästä huolimatta suosittelen jotain muuta kesäduunia, esim AMK-opintoalaltasi, ellei tarkoituksena ole valmistua hampurilais-insinööriksi tai vastaavaksi. Ei meinaa näytä kovin hyvältä CV:ssä pelkkä purilaispaarin työkokemus.
      Suosittelen hotelleja, kylpylöitä tai kunnon ravintoloita mielummin, jos takoitus on saada rahaa ja työkokemusta esim hotelli ja ravintola-alalta.

      • Marja

        PAM:n työehtosopimuksessa on maininta, että määräaikaista työsopimusta ei voi irtisanoa. Eli näin se taitaa olla..

        Voit uskoa että en itsekään ole kiinnostunut enää tästä hampparityöstä, lupauduin vanhaan paikkaan vain siksi että onpahan ainakin jotain työtä, jos ei parempaa saa.. Mutta siis vielä en ole nimeäni työsopimukseen laittanut.

        Ja kuten mainitsin, minulla on tähtäimessäni oman alani vakituinen ja kokopäiväinen työpaikka, joka jatkuisi kesänkin jälkeen. Pääsystäni tai pääsemättömyydestäni saan tietää parin viikon kuluttua, ja nyt pitäisin saada tänne hampurilaispaikkaan sellainen työsopimus neuvoteltua, että pääsen sieltä pois normaalin irtisanomisajan turvin, jos sattuu onnistamaan tuon toisen työpaikan suhteen.

        Mutta tosiaan jos pomoni hampparipaikassa ei suostu ehdottamiini seikkoihin irtisanomisaikojen suhteen, niin sittenhän minun ei auta kun kieltäytyä työstä. Senhän luulisi olevan mahdollista, koska emme ole vielä tehneet sopimusta ja mitään puhetta ei ole sopimuksen ehdoista ollut?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16894
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5434
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2573
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2051
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1758
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      992
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      31
      872
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      869
    Aihe