Niin ei voi kun ihmetellä mihin on kadonnut Audin ns. premiumlaatu. Audihan taitaa olla vikaisimmasta päästä.
Itselläni A4 Quattro ja aina jotakin vikaa, vaikka ajettu vasta 140t. Suurin remppa oli kun nokka-akselin päässä oleva ketju (ei jakoremmi)poikki ja imupuolen venttiilit paskaksi.
Kaikineen koneistuksineen ja töineen 1750 eeroo. Korjaamon mukaan ei ainoa.
Tämä ei ole provo vaikka tällä palstalla aina luullaan jos joku kirjoittaa totta.
Tätä palstaa kun
36
3630
Vastaukset
- tekniikka
Tekniikka on samaa kaikissa VAG-konsernin autoissa. Jos Audin tekniikka olisi jotenkin premiumia niin silloinhan sitä olisi myös Skodan ym. tekniikka. Tekniikka on siis Audissakin ihan tavallista ilman mitään glamouria.
Premium-fiilis tulee jos on tullakseen siitä tunnelmasta auton puikoissa.- Hohhoijaa..
ihan naurettavuuksia jaksat kirjoitella. Perustelisit edes hieman. Yksi pohjalevy pienessä kokoluokassa koneita
- mutta toisista
Hohhoijaa.. kirjoitti:
ihan naurettavuuksia jaksat kirjoitella. Perustelisit edes hieman. Yksi pohjalevy pienessä kokoluokassa koneita
ahvenista maksetaan siellä kalakaupassa vain enemmän =P
- ja silloin
mutta toisista kirjoitti:
ahvenista maksetaan siellä kalakaupassa vain enemmän =P
tietää, että saa laatua vatsanpohjalle. Pirkka-ahvenet ja syvänmeren puhtaat ahvenet ovat niin eri asia. Vaikeahan sitä myöntää, jos ei pysty ostamaan kuin pirkkaa.
- olla
ja silloin kirjoitti:
tietää, että saa laatua vatsanpohjalle. Pirkka-ahvenet ja syvänmeren puhtaat ahvenet ovat niin eri asia. Vaikeahan sitä myöntää, jos ei pysty ostamaan kuin pirkkaa.
niin, että vielä vaikeampaa on myöntää syvänmeren puhtaat ahvenet paskaksi tuotteeksi kun niistä enemmän joutui maksamaan.
- uskallat
olla kirjoitti:
niin, että vielä vaikeampaa on myöntää syvänmeren puhtaat ahvenet paskaksi tuotteeksi kun niistä enemmän joutui maksamaan.
kertoa tietoja autostasi ja niistä Audin kovista ongelmista?
Ja niin.. ei ole mitään myönnettävää. On vaan mukavaa "syödä" syvänmeren ahvenia.
- sitten
vaan ja vaihda merkkiä.
ps. älähän nyt viitsi aikuinen (?) ihminen.- vaihtamassa
Olen aikuinen ja vaihdan merkkiä.
- milloin..
premium luokan auto on tarkoittanut huolettomia kilometrejä? Katsopas nykypäivän BMW:t, MB:t Äudit jne. - tekniikka on lähinnä Nissanin tasolla! Se premi -luokitus tulee muista oivalluksista ja mukavuuslaitteista - ei särkymättömästä tekniikasta
- ööhh
Väittäisin että Nissanilla ajelee paljon huolettomammin kuin premiumeilla.
- tasolla?
Ostin 60t ajetun A4:n(2002) ja kokoajan on jotain "pientä" vikaa. Perheen kauppakassina on primera 2.0 -91 aj.400t eikä ongelmia...
Ajan silti mieluummin audilla, mutta kyllä nissanin laatu euroautot voittaa!
Nimim.7 nissania ja kaksi audia - Audiin erehtynyt
Audi 2,5 tdi vm. 94 muutamía suurempia remontteja 3 vuoden ajalta :
Vaihdelaaatikko kytkin 3600 e.Airbag 3- 4 kertaa viallinen. 1000 e. Jarrut 1000e.
Etupään ohjaus nivelet tukivarsi . 900 e
helvetisti muuta pienempää vikaa .
Korjauksiin huoltoihin menneyt n 10000 e.
Auto on seissyt pajalla viikko tolkulla
kun edellisellä Tojota Carinalla ajelin 410 000
ilman että kertaakaan olisi ollut ilman autoa.
- Lastu-Leevi
lastuttaa, sillä ainakaan niissä ei ole mitään vikaa koskaan, joten lastutus on varmin tae premiumille.
Ehkä silti ei kannata yleistää tuota "vikaisimmasta päästä" koska täällä ei montakaan audistia kirjoittele, sensijaan riisikuppilaiset ovat olleet uutterana. Sinunkin "diagnoosisi" on siinämielessä outo ettet kertonut oliko autosi 11, vai 2 vuotta nuori, ja mistä päin kotoisin...
Sitäkään et kertonut mistä tiedät Audilla joskus olleen premiumlaatua jos sinulla yksi ropponen olisikin riesanasi...- pillastu
Tiedän vain, että juuri tällä palstalla monissa kirjoituksissa samoin kuin suomalaisissa moottorilehdissä puhutaan audin osalta aina premiumista, jostain syystä.
- Lastu-Leevi
pillastu kirjoitti:
Tiedän vain, että juuri tällä palstalla monissa kirjoituksissa samoin kuin suomalaisissa moottorilehdissä puhutaan audin osalta aina premiumista, jostain syystä.
sinä sitten ajatteli oikaista noita virheellisiä käsityksiä noissa moottoprilehdissä ja tällä palstalla?
Ei muuten koskaan ole päähäsi pälkähtänyt että nehän voivatkin olla oikeassa koska kumpiakin on ennemmän, siis lehtiä ja täällä kirjoittajia, ja tilastollisesti yleensä enemmistö pääsee niskanpäälle?
Oliskohan se "jostain syystä" sittenkin sitä premiumia, kun kovin harva kuitenkin sitä merkkiä vaihtaa... - omistaa
Lastu-Leevi kirjoitti:
sinä sitten ajatteli oikaista noita virheellisiä käsityksiä noissa moottoprilehdissä ja tällä palstalla?
Ei muuten koskaan ole päähäsi pälkähtänyt että nehän voivatkin olla oikeassa koska kumpiakin on ennemmän, siis lehtiä ja täällä kirjoittajia, ja tilastollisesti yleensä enemmistö pääsee niskanpäälle?
Oliskohan se "jostain syystä" sittenkin sitä premiumia, kun kovin harva kuitenkin sitä merkkiä vaihtaa...Taidat omistaa audin kun kritisointi vedättää noin herneitä nenään. Muista hengittää suun kautta
- Lastu-Leevi
omistaa kirjoitti:
Taidat omistaa audin kun kritisointi vedättää noin herneitä nenään. Muista hengittää suun kautta
paikkansa että omistan ja olen omistanut useitakin. Voin myös sanoa ettei mainitsemasi ketjun katkeaminen tapahdu noin vain, se kyllä ilmaisee itsensä jo ennen katkeamista, eli melkoiselta hernepussilta se kuulostaa vaikka joku menisi nenäänkin...
Harmaissa ollessa tosin munamankelin ketjut tahtoi katketa täysin varoittamatta, mutta se onkin jo toinen juttu... - ilmaisee
Lastu-Leevi kirjoitti:
paikkansa että omistan ja olen omistanut useitakin. Voin myös sanoa ettei mainitsemasi ketjun katkeaminen tapahdu noin vain, se kyllä ilmaisee itsensä jo ennen katkeamista, eli melkoiselta hernepussilta se kuulostaa vaikka joku menisi nenäänkin...
Harmaissa ollessa tosin munamankelin ketjut tahtoi katketa täysin varoittamatta, mutta se onkin jo toinen juttu...Ketjun katkeamista ei millään voi ennalta huomata, koska tyhjäkäynnillä ei mitään outoa.
Ja ajon aikana moottorin käyntiääni sekä hirvittävä rengasmelu mikä a4:selle on tyypillistä peittää kaikki muut äänet alleen.
Autoni A4 1.8 quattro. - Lastu-Leevi
ilmaisee kirjoitti:
Ketjun katkeamista ei millään voi ennalta huomata, koska tyhjäkäynnillä ei mitään outoa.
Ja ajon aikana moottorin käyntiääni sekä hirvittävä rengasmelu mikä a4:selle on tyypillistä peittää kaikki muut äänet alleen.
Autoni A4 1.8 quattro.on niin että mainittu ketju tuskin muuten katkeaa ellei siihen liittyvä hydraulinen venttiilien ajoituksen säätäjä joka myös kiristää ketjun, ensin rikkoudu ja täytyy olla tosi "hirveä rengasmelu" ellei sitä jo paikallaan käydessä kuule. Ketjun katkeamista ei todellakaan ennalta huomaa mutta sen kyllä huomaa ellei kaikki ole kohdallaan, mutta sinullahan se on voinut olla rikki jo ennen sinulle tuloa kun olet vanhan saksasta tuodun raadon ostanut...
- tosissasi
pillastu kirjoitti:
Tiedän vain, että juuri tällä palstalla monissa kirjoituksissa samoin kuin suomalaisissa moottorilehdissä puhutaan audin osalta aina premiumista, jostain syystä.
vai muuten vaan yrität provoilla? Suomalaisissa lehdissa?? Muualla ei. No niin, minä pillastuin, vaikka tiedän mitä ajat takaa.
- siltä
Lastu-Leevi kirjoitti:
on niin että mainittu ketju tuskin muuten katkeaa ellei siihen liittyvä hydraulinen venttiilien ajoituksen säätäjä joka myös kiristää ketjun, ensin rikkoudu ja täytyy olla tosi "hirveä rengasmelu" ellei sitä jo paikallaan käydessä kuule. Ketjun katkeamista ei todellakaan ennalta huomaa mutta sen kyllä huomaa ellei kaikki ole kohdallaan, mutta sinullahan se on voinut olla rikki jo ennen sinulle tuloa kun olet vanhan saksasta tuodun raadon ostanut...
Luulin että tällä palstalla voisi keskustella rakentavasti audeihin liittyvistä ongelmista.
Odotin audi-ihmisten olevan fiksumpaa porukkaa,kun herraskansa kuitenkin audeilla ajaa. - Lastu-Leevi
siltä kirjoitti:
Luulin että tällä palstalla voisi keskustella rakentavasti audeihin liittyvistä ongelmista.
Odotin audi-ihmisten olevan fiksumpaa porukkaa,kun herraskansa kuitenkin audeilla ajaa.hieman tarkentaa sitä mikä olikaan sen avausviestisi rakentava osuus?
Ilmeisesti minä kuitenkin tunnen jopa paremmin kuin omat taskuni sen 1,8 20v koneen nokka-akselit kuin muutkin osat. Et ole vieläkään kertonut Audisi ikää tai muuta historiaa niin olisimme voineet paneutua itse ongelmaan rakentavasti, sensijaan olet kuulemma havainnut ettei Audi ole premiumia, mutta et tuo esille mitään millä se siksi voisi jälleen tulla jos se joskus jonkun mielestä sitä on ollut... - Lehtien lukija
pillastu kirjoitti:
Tiedän vain, että juuri tällä palstalla monissa kirjoituksissa samoin kuin suomalaisissa moottorilehdissä puhutaan audin osalta aina premiumista, jostain syystä.
Suomalaisissa lehdissä puhutaan premiumista Audin kohdalla. Paska auto:
A3:
"...the A3 drives like a TT with a back seat and a trunk, which is to say — way fun."
—Motor Trend, November 2004
"The A3 offers essentially the same utility as a small SUV, with a lot more driving satisfaction and, presumably, better mileage."
—AutoWeek, August 2004
"It's sporty, beautifully appointed, and its technology and build quality reflect the best efforts of Audi's studios and labs."
—European Car, November 2004
"The powerband is a wide one, the throttle sweetly tuned for quick tip-in, and the torque curve's as flat as can be expected from a turbo... the turbo four sounds and feels as silky as a six-cylinder."
—TheCarConnection.com, August 2004
"All in all, the A3 is a highly likable ride — high class, high content, and high quality."
—AUTOMOBILE Magazine, October 2004
Double "Best Pick"
- Insurance Institute for Highway Safety
Winner in the lower midsize category
- auto, motor und sport, reader poll for best cars
Winner in the compact class
- Internet Auto Award, European Internet user poll
http://www.auto-motor-sport.de/d/74856/d_ams_vtest_wertung
A4:
"...the A4 is marvelous...soaking up the bumps, mid-corner even, that would leave lesser cars bouncing."
— AutoVision, Fall 2004
"Audi's [interior] materials have been the best in the luxury segment for some years now.."
— AutoVision, Fall 2004
"....you'll develop instant affection for the two new jewels under the hood."
— Motor Trend
"...not a single hot-blooded young male on the mean streets of Palermo failed to stare and point as we passed."
— Automobile, January 2005
"...all the things that go into making an Audi's interior a wonderful place to be, especially from the driver's seat..."
— European Car, January, 2005
Double "Best Pick"
- Insurance Institute for Highway Safety
One of the 10 Best Engines for 2005 (3.2 FSI V6)
- Ward's Auto World
Interior of the Year 2005
- Ward's Auto World
Pioneering technology and dynamic design winner
- auto, motor und sport, reader poll for best cars
Winner in the midsize class
-Internet Auto Award, European Internet user poll
A4 Avant:
"...a fantastic daily driver. It's hard to imagine this little wagon being more enjoyable on a day-to-day basis, or this car being better built."
— Edmunds.com, March 2005
"...the A4 is marvelous...soaking up the bumps, mid-corner even, that would leave lesser cars bouncing."
— AutoVision, Fall 2004
"....you'll develop instant affection for the two new jewels under the hood."
— Motor Trend
"...fits like a tailor-made suit, accented with an optional crisp and clean Bose sound system."
— Men's Fitness, July 2005
"...all the things that go into making an Audi's interior a wonderful place to be, especially from the driver's seat..."
— European Car, January, 2005
Double "Best Pick"
- Insurance Institute for Highway Safety
One of the 10 Best Engines for 2005 (3.2 FSI V6)
- Ward's Auto World
Interior of the Year 2005
- Ward's Auto World
http://www.auto-motor-und-sport.de/d/72004/d_ams_vtest_wertung
http://www.autobild.de/test/neuwagen/artikel.php?artikel_id=9498&artikel_seite=3&A_SESS=054eb5fe6e065e2adc7c7193c1559e61
A4 Cabriolet:
"...a gorgeous car...stunning at sunset. It glides beautifully in mellow light, catches your eye and captures your heart."
— Motor Sports Center.com, December 2004
"If you're looking for a stylish, luxurious and fun-to-drive drop top, the A4 [Cabriolet] has few equals."
— Edmunds.com, 2005
The continuously variable transmission is ... a sweet partner to the refined and responsive 3.0-liter six [engine] ... that cabin is a gem."
— Motor Trend, June 2004
"...elegant and attractive...acquits itself nicely."
— American Lawyer, October 2004
Editors' Most Wanted Vehicles for 2005: Most Wanted Convertible Under $45,000
- Edmunds.com
Interior of the Year 2005
- Ward's Auto World
Motor Trend tested the A4 Cabriolet against the competition. Their conclusion: "Roof up or roof down . . . the A4 Cabriolet is tops."
In choosing the A4 Cabriolet as one of its Most Wanted Vehicles for 2005, Edmunds.com said, "not only does it look good standing still, it feels good behind the wheel."
http://www.auto-motor-und-sport.de/d/100490/d_ams_vtest_wertung_cars
S4:
"The car is a rocket ship with crisp handling...great brakes and an excellent interior."
— AutoWeek, May 2005
“The S4 has the advantage of quattro all-wheel drive. In combination with Audi's whiz-bang electronics, the four-wheel grip delivers maximum steering stability...."
— New York Times, January 2005
One of the 10 Best Engines for 2005 (4.2 V8)
- Ward's Auto World
Interior of the Year 2005
- Ward's Auto World
In their follow-up S4 test, Edmunds.com stated, "Every adjective you can think of seems like an understatement. Impressive, powerful, fast, quick — all of those words are accurate but none seems to capture the true essence of this car."
"...performs beautifully on the highway, and it's very, very tempting to push the vehicle to its limits since the gears shift so smoothly."
— Upscale Magazine, March 2005
The S4 has the advantage of quattro all-wheel drive. In combination with Audi's whiz-bang electronics, the four-wheel grip delivers maximum steering stability...."
— New York Times, January 2005
RS4:
http://www.autozeitung.de/images/cars/1429/az20_05_048_VTAudiRS6_6DEE4.pdf
A6:
"...a very lavish lifestyle for your luxury car dollars."
—MotorWeek Drivers' Choice 2005: Best Luxury Sedan
"The all-new A6 circles the luxury bases – beauty, performance, character, craftsmanship – better than anything in its class."
—Money Best Car Values 2005: Best Luxury Car
"Everything Audi has done to raise the bar in interior design continues with this vehicle. Note to competition: Here's your target. Good luck hitting it."
—AutoWeek, 2004
"...this car is incredibly confidence-inspiring because it... does a remarkable job of pairing stability and agility. Pushing hard - even very hard - involves neither drama nor squealing tires nor emphatic protests from the suspension."
—Automobile Magazine, June 2004
"We spent enough miles behind the wheel of each A6 model to know that both models gave us a competent, quick rush of power with smooth acceleration."
—Edmunds.com, 2004
"Audi excels at design. Its interiors are the best in the auto business... and its exteriors are sharp and purposeful. The new A6 may have a more aggressive grille, but the car is dignified and well-proportioned..."
—Forbes.com, 2004
Audi is among the sportiest of the luxury brands and the all-new 2005 Audi A6 kicks it up a notch with its dynamic excellence and exceptional comfort."
—autoweb.lycos.com, 2004
"The Audi A6 delivers a premium experience, and it marks you as a driver who appreciates both great design and great driving."
—AUTOMOBILE Magazine, May 2005
When you cannot hear the world outside pass by," writes the reviewer from AutoWeek, "it is a quiet reminder that you are in a car of substance."
Motor Trend states, "For 2005, the A6 has been redesigned inside and out, is larger in every dimension, and contains stunning technology... it'll give its rivals something to think about."
After test driving the 2005 A6, AUTOMOBILE Magazine had this to say: "Compared with its direct rivals, the Audi's packaging is up there, it musters the most powerful six-cylinder engine in its class, and the six-speed manu-matic transmission and Quattro drivetrain add to the appeal."
In a test of 8 premium luxury sedans, AUTOMOBILE Magazine chose the Audi A6 as the winner: "...there's no reason to settle for less than the best."
The Audi A6 quattro is the best "Four-Wheel-Drive Car of 2005" in the luxury class
- AUTO BILD ALLES ALLRAD, readers poll
World Car of the Year 2005
Best Car Values 2005: Best Luxury Car
- Money Magazine
Best Exterior Design
- Wheels Automotive Design Awards (WADA
Winner in the full-size class
- auto, motor und sport, reader poll for best cars
http://automobilemag.com/reviews/sedans/0505_sport_sedans_comparo/index3.html
http://www.autozeitung.de/images/cars/1336/az16_05_030_VT_O.MittelK.pdf
http://www.autozeitung.de/images/cars/1262/az11_05_046_VT_Audi_low.pdf
http://www.autobild.de/test/neuwagen/artikel.php?artikel_id=6285&artikel_seite=4&A_SESS=eda6b6950b375e8fdf7bd1945f052a4c
http://www.autobild.de/test/neuwagen/artikel.php?artikel_id=6048&artikel_seite=6&A_SESS=90b7ce2df73f53497b66e5080de2d1af
http://www.auto-motor-und-sport.de/d/92854/d_ams_vtest_wertung_cars
http://www.auto-motor-und-sport.de/d/74314/d_ams_vtest_wertung
http://www.autozeitung.de/images/cars/1640/vt_Oberkl.pdf
A6 Avant:
"[The A6 Avant's] striking dynamism is perhaps the best example yet of Audi's new styling idiom."
— Edmunds.com, April 2005
"…elegant, understated proof that sport can be smart and that utility doesn't have to be box-shaped."
—Automobile, June 2005
"…driving the A6 Avant was immensely enjoyable…it responded like a small sports sedan when tossed into those tight corners."
— Toronto Sun, April 2005
"The A6 Avant offers SUV shoppers a more stylish alternative…During a test drive through the twisting roads of the Dolomite Alps, the 3.2 [engine] easily conquers the power variations demanded."
—Ward's Automotive, March 2005
The A6 Avant's fragrant, tailored leather interior is typical Audi, meaning there is none better."
—AutoWeek, March 2005
Interior of the Year 2005
- Ward's Auto World
Double "Best Pick"
- Insurance Institute for Highway Safety
http://www.autozeitung.de/images/cars/1201/az08_05_032_0_VT_Audi_MC4.pdf
http://www.autobild.de/test/neuwagen/artikel.php?artikel_id=8427&artikel_seite=6&A_SESS=06c043c153863c2f89f50d8363e3a427
http://www.auto-motor-und-sport.de/d/81321/d_ams_vtest_wertung
A8:
"The more I spend time in an A8, the more I wonder why anybody would choose something else in this price class."
— AutoWeek, December 2004
"The A8 L is impossible to ignore, to resist, or, for the foreseeable future, to surpass."
— AUTOMOBILE Magazine, February 2005
"In terms of design, cars don't get much better than the Audi A8, which has one of the most beautiful automotive interiors on earth."
—Forbes.com, 2005
"The W-12 is a technical wonder... beautifully finished... smooth, quiet, and subtle..."
—Motor Trend, 2004
"Already a winner in our book, the A8 finally gets the 12-cylinder power necessary to... stand out from its competitors."
—edmunds.com, 2004
America's Best Luxury Car 2004 and 2005 (A8 L)
- AutoWeek
All-Stars 2005: Luxury Sedan
- AUTOMOBILE Magazine
2005 Editor's and Consumer's Most Wanted Sedan Over $45,000
- Edmunds.com
One of the 10 Best Engines for 2005 (4.2 V8)
- Ward's Auto World
Winner in the upper midsize and luxury class
- Internet Auto Award, European Internet user poll
Luxury class winner
- auto, motor und sport, reader poll for best cars
http://www.autozeitung.de/images/cars/1226/az09_05_056_VT_Luxusklas.pdf
http://www.autozeitung.de/images/cars/1450/az23_vz_luxusklasse.pdf
http://www.autozeitung.de/images/cars/1279/az15_05_036_VTAudiBMW_VW.pdf
http://www.autozeitung.de/images/cars/1532/az26_05_048_VT_Luxusklasse.pdf
TT Roadster
"...a great car with the top down. The TT still stands as a monument to great interior design."
— AutoWeek, October 2004
"[The TT] offers a driving experience quite unique from its rivals....never hinting that the fun wants to stop."
— European Car, January 2005
"...the TT's all-black interior provided the usual Audi Zen, upholding the company's reputation for ergonomic excellence, quality materials and faultless build."
— thetruthaboutcars.com, October 2004
"...a car that was produced to break the mold."
— Canadian Driver, May 2005
TT Coupe
"...if you seek a coupe with a healthy dose of performance, a solid injection of luxury and an overflowing abundance of style, the TT has no competitors."
— Edmunds.com, August 2004
"From the moment I first drove the DSG-equipped coupe...I wanted one."
— European Car, January 2005
"...the TT's all-black interior provided the usual Audi Zen, upholding the company's reputation for ergonomic excellence, quality materials and faultless build."
— thetruthaboutcars.com, October 2004
Canadian Driver complimented everything from the TT's "unique styling" to its "refined ride and dynamic handling in a compact package."
Though European Car admitted that "the TT competes in a tough league," they concluded that "it offers a driving experience quite unique from its rivals...never hinting that the fun wants to stop."
Edmunds.com states, "In the five years that Audi's TT has been on sale, it has come to represent the pinnacle of advanced design and smart styling."
The TT's DSG earned raves from thetruthaboutcars.com: "No other sports car offers such a fast and effective paddle shift system."
http://www.autozeitung.de/images/cars/1489/az24_05_020_28_VT Porsche.pdf
http://www.autozeitung.de/images/cars/486/AZ18_050-057.pdf
Q7:
"beautifully crafted, with lots of bright metal accents and high-quality leather."
- automobilemag.com, January 2006
NewCarTestDrive.com states, "as the saying goes: arrive late, dress well. And Audi has done just that with its sensational Q7."
Vehicle Voice – Blog-O-Rama considers the Audi Q7 a case of "Audi establishing yet another industry benchmark."
WheelsPress.com claims, "There will be no ignoring this biggest Audi yet when it arrives in June wearing distinctive duds and crammed with technology."
Golden Steering Wheel Award
- Bild am Sonntag (Germany)
http://www.autobild.de/test/neuwagen/artikel.php?artikel_id=11101
http://www.automotorundsport.de/d/110481/d_ams_vtest_wertung_cars
http://www.autozeitung.de/images/cars/1668/vt_offroad.pdf
*** Three "Double Best Picks" for Safety in USA for Audi models A3, A4 and A6 ***
In July, Audi became the first manufacturer ever to have two models named "Double Best Pick" by the IIHS in the same year - the A4 sport sedan and the A6 luxury performance sedan. And now the all-new Audi A3 compact luxury sedan extends Audi's lead with the same high marks in frontal offset and side impact crash tests. Three "Double Best Pick" safety ratings - three times more than any other manufacturer. It's greater to lead than follow
http://www.weltzeituhr.com/reise/adac-pannenstatist1.shtml
http://www.ratgeberbox.de/ratgeber/artikel/artikel_636792_g1.html
AMS:n lukijat valitsivat vuoden 2006 parhaimmat autot ja luokissaan voittajiksi selvisivät A3,A6 ja
A8,sekä toisiksi luokissaan tulivat A4 ja Q7.
http://www.auto-motor-und-sport.de/news/auto_und_produkte/beste_autos_2006_audi_max.101128.htm - kyllä
Lastu-Leevi kirjoitti:
hieman tarkentaa sitä mikä olikaan sen avausviestisi rakentava osuus?
Ilmeisesti minä kuitenkin tunnen jopa paremmin kuin omat taskuni sen 1,8 20v koneen nokka-akselit kuin muutkin osat. Et ole vieläkään kertonut Audisi ikää tai muuta historiaa niin olisimme voineet paneutua itse ongelmaan rakentavasti, sensijaan olet kuulemma havainnut ettei Audi ole premiumia, mutta et tuo esille mitään millä se siksi voisi jälleen tulla jos se joskus jonkun mielestä sitä on ollut...Ymmärrän kyllä, että jos avausviestissä olisin kovasti kehunut audiani niin se olisi ollut rakentavaa.
Halusin vain herättää keskustelua siitä, että onko audi yliarvostettu, kun paljon puhutaan premiumista ja näyttää kovasti olevan ongelmia. - näistä
kyllä kirjoitti:
Ymmärrän kyllä, että jos avausviestissä olisin kovasti kehunut audiani niin se olisi ollut rakentavaa.
Halusin vain herättää keskustelua siitä, että onko audi yliarvostettu, kun paljon puhutaan premiumista ja näyttää kovasti olevan ongelmia.kovista ongelmista lisää?
- uskaltanut
näistä kirjoitti:
kovista ongelmista lisää?
kertoa. Olet säälittävä.
- Nokilekanen
nyt tarkoituksesi pelkästään ihmetellä vai halusitko ikäänkuin varoitella meitä muita remonteista?
Nythän on pelättävissä Audien hinnat putoaa kun ihmiset ryntää vaihtamaan niitä pois käsistään, vaikkapa voorteihin tai riisikuppeihin, no tästä taas seuraa että noiden parempien merkkien hinnat pompahtaa pilviin emmekä voikaan vaihtaa vaan joudumme ajelemaan pakokauhun vallassa kädet täristen vaarantaen liikennettä... - Autoonsa tyytyväinen
Onko se vain tämä palsta? Oletko kentien käynyt muilla palstoilla? Huhhei, että jollain on ylimääräistä aikaa.
ps. Taidan olla onnenpekka. Minun Audini sattuu olemaan samanlainen ja vielä runsaammilla kilometreillä. Harmittaa bensankulutus eniten. Muuten sen premiumlaadun kyllä huomaa. Harmi, että sinun Audisi on sanonut premiumsopimuksen irti. No, emmehän ala yleistämään, vai oliko sille jokin tarve?
"""Tämä ei ole provo vaikka tällä palstalla aina luullaan jos joku kirjoittaa totta. """
Heh. Taidat olla nuori.- ahvenet
miten ahvenet liittyy audiin?
asiasta seinään!
puumerkki!
- puhut
Talvella on 170tkm ajettu A4, pelkkää vikaa. Ja vittumainen auto korjata, esim hammastangon valmistajaa ei voi tietää mistään ennenkun sen ottaa irti ja näkee kyltin! Merkkiliike myönsi että ne heittelee ihan mitä sattuu milloinkin käsiin. Lähes joka osan tilausaika on kaksi vrk kun suomessa ei ole varastoa vaan kaikki tulee ruotsista. Hyllyissä ei ole muuta kuin huolto-osat.
Nyt on helvetin kallis isokoneinen A6, ABS valo tulee ja menee, sähkötuolin yksi katkaisija sökö, pitää ostaa koko paneeli, en ole edes kysynyt hintaa. Valonpesimien pääliset lentelee, uusien tilaaminenkaan ei onnistunut ekalla, tuli vääränlaiset, liekö perusmallin, tässä kun on vähän isompi tuo etupuskuri, otteen näytin kun tilasin, mutta ei auttanut sekään.
Aina niputetaan Audi, MB ja BMW, ihmettelen että mitä Audi tekee tuossa joukossa enää, korkeintaan valmistusmaa ja hinta on samaa.... Auto on täysi paska, vanha E38 bemu toisena autona on ollut vuosia täysin vailla vikoja, vaikka on paljon vanhempi.- Pitkälinjalainen
nyt kannattaisi kiireesti vaihtaa vanhempaan bemariin kun on noin murheellista?
En osaa ottaa kantaa noihin korjauksiin kun ei ole sellaisia tarvinnut omissani tehdä vaikka olen niillä ajanut uudesta pitäen pidemmälle.
Eli minulle on huolloissa riittänyt juuri ne osat ja lie jäänyt tähteeksikin. Kun nyt vedetään yhteen viestisi sanoma, täytynee todeta että olet olematon mies jos pidät sellaista autoa mihin et ole tyytyväinen... - ekasta
audista vaan ostit toisen? Vai koitatko vielä A8:sia? Keksi pelle välillä jotain omaperäistä!
- vihloo..
ekasta kirjoitti:
audista vaan ostit toisen? Vai koitatko vielä A8:sia? Keksi pelle välillä jotain omaperäistä!
Sain tän paskan vaihdossa, ei jää taloon, voit olla huoleti. A8 on kokeiltu, se toimii, sitä ei ole kasattu osista joita on halvimmalla saanut juuri sinä päivänä kun auto on kasattu.
- On se
vihloo.. kirjoitti:
Sain tän paskan vaihdossa, ei jää taloon, voit olla huoleti. A8 on kokeiltu, se toimii, sitä ei ole kasattu osista joita on halvimmalla saanut juuri sinä päivänä kun auto on kasattu.
vaan kumma kun saksassa kolmen parhaan joukossa luotettavuudeltaan oleva a4 ja saksan luotettavin omassa luokassaan (ylempi/luxus) a6 on täällä junttilassa aina ihan paskoja....
Ei se mitään. Vikoja on kaikissa autoissa. Jollakin niitä on, vaikka ei ole edes autoa. - siitä
On se kirjoitti:
vaan kumma kun saksassa kolmen parhaan joukossa luotettavuudeltaan oleva a4 ja saksan luotettavin omassa luokassaan (ylempi/luxus) a6 on täällä junttilassa aina ihan paskoja....
Ei se mitään. Vikoja on kaikissa autoissa. Jollakin niitä on, vaikka ei ole edes autoa.Riippuu siitä missä ollaan, onhan ruotsissakin volvo ykkönen niin miksei saksassa audi pärjäisi, kun kotiinpäin vedetään.
- jere.
Kaikki autot hajoaa. Itselläni on ollut tojoa, nissania, volvoa, ooppelia, hondaa ja nyt audi.
Audissa on ollut pikkuvikaa (lähinnä varoitusvalot temppuilleet itsekseen ja peilin lämmitysvastus hajosi.) muissa myös, kaikissa ollut isompaa tai pienempää murhetta. Hondalla ja ooppelilla olen jäänyt tien varteen rikkoontuneen tekniikan takia. Kaikki olleet alle 6-vuotiaita ostohetkellä.
Mistäs saat tämän, että audi olisi vikaisimmasta päästä? Tilastojen perusteella varsin luotettava kärry, jossa voi olla pikkuvikaa mutta ei jätä tielle. (tilastojen mukaan esim. Toyota ja Mazda jättää todennäköisemmin. lähde ADAC 2005).
Se mitä ei ole ei voi hajota. Audeissa usein on kaikenlaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880