Tuuli pörrötti ihanasti hiuksiani. Lokit liihottivat taivaalla kirkuen, tehden
syöksyjä lähelle merenpintaa ja nousten jälleen huimiin korkeuksiin. Erotin
niiden joukosta erään, tavallista suuremman. Vilkutin sille ja se lähtikin
lentämään minua kohti.
- Hei Maija! Lähdetkö lentoretkelle?
Nyökkäsin vastaukseni. Rakastin yhteisiä lentoretkiä Aaron-lokin kanssa, joka
oli minulle tuttu jo entuudestaan maasta nimeltä Oraha. Siellä kaikki eläimet
osasivat puhua, eikä Orahassa tunnettu sanoja viha, sota ja pahuus.
Lensimme yhä korkeammalle pilvien sekaan. Aaron teki syöksyjä ja hieman
uhkarohkeitakin surmansilmukoita. Juuri kun Aaron ja minä olimme
laskeutumassa, kajahti ilmoille omituisen tuttu ääni:
- Maija! Koetapas nyt keskittyä matematiikkaan.
Hätkähdin nolona tutussa luokkahuoneessa, sillä tämä ei ollut ensimmäinen
kerta, kun minut pudotettiin oppitunnille Orahasta. Tiesin, etteivät
luokkatoverini voineet käsittää Orahaa, olinhan sentään jo 6:lla luokalla ja
koulun vanhimpiin kuuluva. Minun olisi pitänyt käyttää ripsiväriä ja huulikiiltoa
sekä muodikkaita vaatteita. Aavistelin pahaa seuraavan välitunnin varalle.
- Mitä kuurokorva? kantautuikin huuto koulun pihan poikki, kuten olinkin
arvellut. Koetin teeskennellä, etten olisi kuullutkaan, mutta se tehtiin
mahdottomaksi.
- Hei Pirjo! Mä keksin paremman nimityksen. Mietiskelijä! Maijahan sun
nimes oli. Maija-mietiskelijä! Hei jengi, laitetaan kaikki mietintämyssy päähän
ja mietiskellään syvällisiä!
Sitten koko joukko veti piponsa päähän, toljotti typerän näköisenä tyhjyyteen,
ja rallatti
kuorossa: ”mietiskelijä, mietiskelijä…” Tämän hullunmyllyn keskeytti
onnekseni välituntikello, joka ilmoitti seuraavan tunnin alkavan. Laahustin
tavanomaiseen tapaani yksin, ja muiden hylkäämänä luokkaan.
Seuraavat päivät olivat minulle yhtä raskaita.
- Hei Sanna. Tuutko etsimään mun kanssa Mietiskelijää ja opea?! Kysyi
jengin johtaja Anu virnuillen ivallisesti. Ja niin alkoi teatteri a la Anu.
- Maija! Koetahan nyt pysyä maanpinnalla! Komensi Anu muka suuttuneesti
unelmoivaa Sannaa, muttei pystynyt olemaan virnuilematta.
- Ai mitä? Oi anteeksi opettaja! Sanna huudahti pöllämystyneesti, ryntäsi
Anun eteen ja polvistui tämän jalkojen juureen. Kaikki alkoivat räkättää sitä jo
tutuksi tullutta ivallista naurua.
En olisi varmasti selvinnyt tästä kaikesta, ellei luokalleni olisi saapunut uusi
oppilas.
Eräänä kauniina aamuna, kun minua oltiin viskomassa kumin palasilla,
opettaja saapui luokkaan minulle, ja ilmeisesti muillekin, täysin
tuntemattoman tytön kanssa. Tällä oli vaaleat, pitkät hiukset, jotka oli sidottu
tiukasti kahdelle palmikolle ja pyöreät, punasankaiset silmälasit. Tyttö oli
pukeutunut suurin piirtein samanlaisiin, epämuodikkaisiin vaatteisiin kuin
minäkin. Kun hän väläytti hammashymyn, luokka tirskahti, sillä hänen
epätavallisen suurien etuhampaidensa edessä välkehtivät hopeisilta
näyttävät hammasraudat.
- Oppilaat, tässä on teidän uusi luokkatoverinne Jaana. Voisit mennä
istumaan vaikka Maijan viereen, tuonne viimeiseen riviin.
Sydämeni sykähti, kun opettaja määräsi Jaanan viereeni, sillä olin pitänyt
tästä heti ensisilmäykseltä.
Ensimmäinen päivä sujui kuin unelma. Minulla ja Jaanalla tuntui olevan
paljon yhteisiä piirteitä: pukeuduimme epämuodikkaasti, meitä kiusattiin ja
pidimme samoista asioista. Meistä kehkeytyi ajan mittaan parhaat ystävät,
jopa niin läheiset, että uskaltauduin kertomaan Jaanalle Orahasta, Aaronlokista,
joka oli ollut minun paras ystäväni ja juttukumppanini. Yhdessä
vietimme paljon aikaa Orahassa Aaronin seurassa. Ensimmäisen kerran
elämässäni tunsin itseni hyväksytyksi.
Pahaksi onneksi mikään ei kestä ikuisuutta. Jaanalle kehkeytyi muuta
ajanvietettä, vierailuja entiselle asuinpakkakunnalleen… Minä ja Oraha
jäimme auttamattomasti kakkosiksi Jaanan tekemisille ja muille menoille.
Tunsin taas vajoavani.
- Maija-mietiskelijä, mietiskelijä, mietiskelijä…kantautui ivallinen rallatus
takaani. Yritin tavalliseen tapaani olla välittämättä. Miksei Jaana jo tullut?
Olisin saanut hänestä tukea.
- Muuten mitä Orahaan kuuluu? Käännyin hämmästyneenä ympäri. Mistä
Anun jengi oli saanut tietää Orahasta? Eihän kukaan muu tiennyt minun
lisäkseni Orahasta kuin Jaana…Eihän Jaana ollut voinut kertoa… Ilkeät
ajatukset valtasivat mietteeni. Kuten olinkin jo osannut aavistella:
- Sä varmaan ihmettelet, miten me saatiin tietoo sun ”ihanasta” Orahamaailmasta.
No, tuuhan tänne, Jaana! Olin pyörtyä, kun Jaana astui esiin.
Jaanan hammasraudat oli poistettu, samoin kuin silmälasitkin. Paksut,
vaaleat hiukset oli värjätty sysimustiksi ja leikattu noin kolmen sentin
pituisiksi. Jaanan kasvot oli meikattu mustanpuhuviksi ja vaatteet pelkkää
mustaa nahkaa. Anu ja Jaana paiskasivat kättä ja Anu koppasi Jaanan
kainaloonsa:
- Tässä on meidän pikku kätyri! Jaana virnisti minulle itsetyytyväisenä ja
henkäisi minua kohti inhottavasti:
Moi Mietiskelijä! En ollut uskoa tätä todeksi. Paras ystäväni oli pettänyt minut
ja siirtynyt ”viholliseni” puolelle. Kyyneleet kohosivat silmiini.
syöksyjä lähelle merenpintaa ja nousten jälleen huimiin korkeuksiin. Erotin
niiden joukosta erään, tavallista suuremman. Vilkutin sille ja se lähtikin
lentämään minua kohti.
- Hei Maija! Lähdetkö lentoretkelle?
Nyökkäsin vastaukseni. Rakastin yhteisiä lentoretkiä Aaron-lokin kanssa, joka
oli minulle tuttu jo entuudestaan maasta nimeltä Oraha. Siellä kaikki eläimet
osasivat puhua, eikä Orahassa tunnettu sanoja viha, sota ja pahuus.
Lensimme yhä korkeammalle pilvien sekaan. Aaron teki syöksyjä ja hieman
uhkarohkeitakin surmansilmukoita. Juuri kun Aaron ja minä olimme
laskeutumassa, kajahti ilmoille omituisen tuttu ääni:
- Maija! Koetapas nyt keskittyä matematiikkaan.
Hätkähdin nolona tutussa luokkahuoneessa, sillä tämä ei ollut ensimmäinen
kerta, kun minut pudotettiin oppitunnille Orahasta. Tiesin, etteivät
luokkatoverini voineet käsittää Orahaa, olinhan sentään jo 6:lla luokalla ja
koulun vanhimpiin kuuluva. Minun olisi pitänyt käyttää ripsiväriä ja huulikiiltoa
sekä muodikkaita vaatteita. Aavistelin pahaa seuraavan välitunnin varalle.
- Mitä kuurokorva? kantautuikin huuto koulun pihan poikki, kuten olinkin
arvellut. Koetin teeskennellä, etten olisi kuullutkaan, mutta se tehtiin
mahdottomaksi.
- Hei Pirjo! Mä keksin paremman nimityksen. Mietiskelijä! Maijahan sun
nimes oli. Maija-mietiskelijä! Hei jengi, laitetaan kaikki mietintämyssy päähän
ja mietiskellään syvällisiä!
Sitten koko joukko veti piponsa päähän, toljotti typerän näköisenä tyhjyyteen,
ja rallatti
kuorossa: ”mietiskelijä, mietiskelijä…” Tämän hullunmyllyn keskeytti
onnekseni välituntikello, joka ilmoitti seuraavan tunnin alkavan. Laahustin
tavanomaiseen tapaani yksin, ja muiden hylkäämänä luokkaan.
Seuraavat päivät olivat minulle yhtä raskaita.
- Hei Sanna. Tuutko etsimään mun kanssa Mietiskelijää ja opea?! Kysyi
jengin johtaja Anu virnuillen ivallisesti. Ja niin alkoi teatteri a la Anu.
- Maija! Koetahan nyt pysyä maanpinnalla! Komensi Anu muka suuttuneesti
unelmoivaa Sannaa, muttei pystynyt olemaan virnuilematta.
- Ai mitä? Oi anteeksi opettaja! Sanna huudahti pöllämystyneesti, ryntäsi
Anun eteen ja polvistui tämän jalkojen juureen. Kaikki alkoivat räkättää sitä jo
tutuksi tullutta ivallista naurua.
En olisi varmasti selvinnyt tästä kaikesta, ellei luokalleni olisi saapunut uusi
oppilas.
Eräänä kauniina aamuna, kun minua oltiin viskomassa kumin palasilla,
opettaja saapui luokkaan minulle, ja ilmeisesti muillekin, täysin
tuntemattoman tytön kanssa. Tällä oli vaaleat, pitkät hiukset, jotka oli sidottu
tiukasti kahdelle palmikolle ja pyöreät, punasankaiset silmälasit. Tyttö oli
pukeutunut suurin piirtein samanlaisiin, epämuodikkaisiin vaatteisiin kuin
minäkin. Kun hän väläytti hammashymyn, luokka tirskahti, sillä hänen
epätavallisen suurien etuhampaidensa edessä välkehtivät hopeisilta
näyttävät hammasraudat.
- Oppilaat, tässä on teidän uusi luokkatoverinne Jaana. Voisit mennä
istumaan vaikka Maijan viereen, tuonne viimeiseen riviin.
Sydämeni sykähti, kun opettaja määräsi Jaanan viereeni, sillä olin pitänyt
tästä heti ensisilmäykseltä.
Ensimmäinen päivä sujui kuin unelma. Minulla ja Jaanalla tuntui olevan
paljon yhteisiä piirteitä: pukeuduimme epämuodikkaasti, meitä kiusattiin ja
pidimme samoista asioista. Meistä kehkeytyi ajan mittaan parhaat ystävät,
jopa niin läheiset, että uskaltauduin kertomaan Jaanalle Orahasta, Aaronlokista,
joka oli ollut minun paras ystäväni ja juttukumppanini. Yhdessä
vietimme paljon aikaa Orahassa Aaronin seurassa. Ensimmäisen kerran
elämässäni tunsin itseni hyväksytyksi.
Pahaksi onneksi mikään ei kestä ikuisuutta. Jaanalle kehkeytyi muuta
ajanvietettä, vierailuja entiselle asuinpakkakunnalleen… Minä ja Oraha
jäimme auttamattomasti kakkosiksi Jaanan tekemisille ja muille menoille.
Tunsin taas vajoavani.
- Maija-mietiskelijä, mietiskelijä, mietiskelijä…kantautui ivallinen rallatus
takaani. Yritin tavalliseen tapaani olla välittämättä. Miksei Jaana jo tullut?
Olisin saanut hänestä tukea.
- Muuten mitä Orahaan kuuluu? Käännyin hämmästyneenä ympäri. Mistä
Anun jengi oli saanut tietää Orahasta? Eihän kukaan muu tiennyt minun
lisäkseni Orahasta kuin Jaana…Eihän Jaana ollut voinut kertoa… Ilkeät
ajatukset valtasivat mietteeni. Kuten olinkin jo osannut aavistella:
- Sä varmaan ihmettelet, miten me saatiin tietoo sun ”ihanasta” Orahamaailmasta.
No, tuuhan tänne, Jaana! Olin pyörtyä, kun Jaana astui esiin.
Jaanan hammasraudat oli poistettu, samoin kuin silmälasitkin. Paksut,
vaaleat hiukset oli värjätty sysimustiksi ja leikattu noin kolmen sentin
pituisiksi. Jaanan kasvot oli meikattu mustanpuhuviksi ja vaatteet pelkkää
mustaa nahkaa. Anu ja Jaana paiskasivat kättä ja Anu koppasi Jaanan
kainaloonsa:
- Tässä on meidän pikku kätyri! Jaana virnisti minulle itsetyytyväisenä ja
henkäisi minua kohti inhottavasti:
Moi Mietiskelijä! En ollut uskoa tätä todeksi. Paras ystäväni oli pettänyt minut
ja siirtynyt ”viholliseni” puolelle. Kyyneleet kohosivat silmiini.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.