Olen äitiyslomalla ja lapsi on vasta 3kk. Meillä asuu myös mieheni lapsi joka on eka luokalla. Tyttö on tosi oma-aloitteinen ja toimelias. Selviytyy aamupalasta itse ja muistakin aamutoimista. Tilanne vaan on sellainen, että minä olen hirmu väsynyt aamuisin, kun lasta pitää herätä syöttään yöllä ja mahavaivojen kans on valvottu jonkin verran.
Tyttö käy aamulla sanomassa huomenta ja herättää minut. Yleensä jaksan nousta ylös ennen kuin tyttö lähtee kouluun, mutta tänä aamuna olin niin väsynyt etten saanut itseäni ylös sängystä. Olin kuitenkin kokoajan puoliksi hereillä ja tyttö kävi minun kanssa juttelemassa ennen kuin lähti. Tuntuu nyt jotenkin kurjalta, kun en jaksa nousta tytön kanssa ylös. Miten teillä muilla? Tyttö ei ole valittanut "kohtalostaan", mutta minusta itsestä tuntuu hölmöltä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pystytkö menemään illalla aikaisemmin nukkumaan?
Tai pystytkö nukkumaan aamupäivällä pikkutirsoja?
Kysy koululaiselta, että miltä hänestä tuntuu ja kaipaako hän seuraa aamuksi.
En halua neuvoa, mutta itse juttelisin tilanteesta ekaluokkalaisen kanssa. Hän varmasti ymmärtää väsymyksen ym. Omatoimisuus on hyvä asia. Ei ole väärin antaa hänen selvitä aamuista itse, olethan kuitenkin paikalla ongelmien sattuessa! Itse kertoisin reilusti miten valvoin vauvan kanssa ja että se vauva-aika menee nopeasti ohi. Kannustaisin häntä tulemaan sanomaan ja herättämään mikäli aamulla on murheita kouluun lähdön kanssa.