Nukkumaijatar

Juliet Jones

1. Olin lätkämatsissa. Ihastuksenikin siellä, näin kävelevän alempana, itse istuin vähän korkeammalla katsomossa. Ajattelin "hän on työkiireiltään ehtinyt".

2. Olin rautakaupan pihalla. Ihastukseni seisoi toisella puolella pihaa (hiekkatie välissä) autonsa luona. Kädessään ohut musta johto, jonka asetteli hanttimiehen oven alta (auton alta) kuskin puolelle. Sit hän haki tien toiselta puolelta (rautakaupan edestä) kaksi wc-paperirulla-säkkiä (valkosta paperia, läpinäkyvässä muovissa) ja laitto ne auton takalaatikkoon. Sit istui ratin taakse ja lähti. Sit mä kävelin siitä kohdasta ohi ja katselin hänen kengänjälkiään (tulivat rautakaupasta päin). Menin rautakauppaan, löysin punasen käsilaukkuni, joka oli unohtunu sinne aiemmin. Katsoin, onx kukkaroni tallella ? Oli !

3. Olin kirppiksellä. Naismyyjän kans katoin vaaleaa muovinpalaa, joka oli 20 €:n (siis oikeutti siihen summaan) arvoinen. Jotenkin pala liittyi ihastukseeni ja ihmettelin, miten hän ei ole ottanut sitä mukaan ? Myyjä tais sanoa, ehkä hän ei halunnu
ottaa rahoja vielä ?

Mulla taskussa ihastukselleni kuuluva valkonen paperiliuska (kuin kassakuitti), jossa ainakin numerojono "174..."
-Paperiliuska ilm. pudonnut ihastuksen taskusta
pihalle. Aattelin, voisin viedä liuskan posti-laatikkoonsa. Paikalla ollut veljeni sano liuskasta "pahoin pelkään, se on ihastukses isän liikkeen".

1

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1.Olet kovasti "lätkässä" tähän tyyppiin.
      2.Olet ihastuksesi kengänjäljissä kiinni, seuraat häntä siis jatkuvasti ajatuksissasi. Tuntuu, että lähes pakonomaisesti.
      3.Ihastuksesi ei tunnu ottavan vastaan rakkauttasi. Olet jonottamassa rakkautta, odotat vuoroasi. Paljon on vielä odotettavaa, niin iso oli vuoronumerosi. Joudut ehkä pitkään seuraamaan vain sivusta ihastuksesi "liikkeitä".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      138
      9808
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5383
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      39
      3982
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3595
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2654
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1567
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1418
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe