Osaisiko joku auttaa, kun mua ahdistaa nyt koko ajan. Syynä on mies, joka ei välitä raskaudestani, alussa jo oli sitä mieltä ettei lapsia halua ja koko ajan on ollut enemmän ja vähemmän piittaamaton raskaudesta ja sen mukanaan tuomista tunnetilamuutoksista. Tämä raskaus oli molemmille yllätys, vaikkakin mies oli heti alussa jo lapsia tekemässä. Meni sitten puihin kun homma oli edessä.
Sanoo mun olevan niin raskas, ettei jaksa kuunnella murheita ym., saatikka lohduttaa. Käsiksikin on käynyt kun on hermostunut mun puheripuleihini (olen kertonut kuinka paha mieli mulla on kun hän ei välitä, ei ole hellyyttä jne.), ja vielä ihan loppuraskaudenkin aikana!
Laskettuun aikaan on pari päivää ja nyt mies lähti viikonlopuksi reissuun kavereidensa luo. Ei välitä siis mun kanssa odottaa, jos vaikka lapsi alkaisi syntyä! Tuntuu, etten saa mitään tukea mieheltä. Se vaan menee niinkuin poikamiehenä on tottunut menemään ja vähät tuntuu välittävän mun peloistani ja huolistani, kun yksin täällä odottelen. Olisin kuulemma saanut mukaan lähteä, mutta en vaan enää jaksa matkustaa tässä tilassa ja mieluusti pysyisin sairaalan lähellä! Tätä menemistä, joka tarkoittaa pääasiassa kavereiden kanssa ryyppyreissuja, on tapahtunut tosi usein, koko raskauden ajan. Olemme molemmat jo kuitenkin 30 v., joten nuoruuden menojen pitäisi jo hiipua!
Olen jo miettinyt, että pitääkö antaa vaan olla ja menköön menojaan. Jos ei voi mua tukea edes tässä tilanteessa, niin kuinka sitten kun lapsi on maailmassa ja molemmat ollaan väsyneitä valvomisista ym. itkuista. Kuinka silloin esim. hermo kestää ettei käy lapseen käsiksi, tai minuunkaan. Ja vieläkö silloinkin mennään kavereiden kanssa ja minä hoidan lasta yksin kotona?
Mikäli jollain on kokemusta, kertokaa kuinka olette jatkaneet. Kannattaako vastahakoista miestä enää yrittää mukana raahata? Olen ajatellut, että katson lapsen syntymän jälkeisen tilanteen vielä, jospa ne isän vietit sitten syttyisivät ja asiat menisivät tärkeysjärjestykseen, mutta jaksankohan enää edes näitä paria päivää. Kun tarvitsisin nyt niin tukea, olo on ollut tämänkin päivän aivan kaamea, pelkkää itkua ja masennusta koko ajan, kun toinen ei välitä ollenkaan. Tuntuu niin yksinäiseltä ja ensisynnytyskin pelottaa.
Kaipaisin myös ajatuksia siitä, että miten lapseen mahtaa vaikuttaa kun äiti on ollut käytännössä koko raskausajan masentunut parisuhteen ongelmien vuoksi. Itkettyä ja huudettua on tullut ihan liikaa, ja nyt vielä lopussa lapsi kai kuuleekin paremmin kaiken ja aistii äidin pahan olon...
Toivon vaan niin kovasti, että lapsella on kaikki hyvin ja tämä kaikki ei ole vaikuttanut pieneen viattomaan ihmistaimeen!
Tää tuntuu niin hullulta, kun raskauden pitäisi olla naisen elämän parasta aikaa ja molemmille vanhemmille lapsen syntymä elämän tärkein asia.
Itkua, masennusta ja epätoivoa...
13
1104
Vastaukset
- mina vaan
saattaahan olla että se siitä vielä kiinnostuukin...mutta ellei niin sitten taitaa olla paras antaa mennä. jos käsiksi käy sinuun...niin mietippä mitä sitten kun vauva huutaa ja ei välitä siitä ..niin käy siihen vielä käsiksi.eikä se sullekkaa tee hyvää elää tollasessa ahdistuksessa? toivotaan että se siitä järkiintyisi....tsemppiä=)
- ukko
on ns. tuurijuoppo, lähtee n.kolmen kuukauden välein parin- neljän päivän ryyppy reissuille ja sillon ei kotona ukkoa näy. meille on tulossa ensimmäinen yhteinen lapsi, mulla ennestään yksi. mies sanoo aina että nyt menee vielä kun voi ja sitten on kiltisti kotona kun lapsi syntyy..toivon että todellaki pitää puheensa ja toivottavasti sun mies ajattelis kans ehkä noin että kyllä se meno varmasti rauhottuu kun vauva syntyy ja sitten kun vauva on iskän sylissä niin kyllä varmasti alkaa kiinnostaa :) koita jaksaa!
- äidilläni
oli järkyttävä parisuhde (isääni), kun odotti mua. Tämä suhde oli niin vaikea, että se johti lopulta avioeroon, mutta vasta kun minä olin jo yhdeksän vuotias. Äiti oli minua odottaessani niin masentunut, että sai psykosomaattisia oireita. Masennus jatkui syntymäni jälkeen hetken aikaa, mutta tasoittui aika pian. Voin sanoa, et vaikka äiti oli masentunut minua odottaessaan, niin olen suhtkohtnormaali. Heh. Ei kun ei minulla ole koskaan ollut mitään ongelmia. Ei raskausaikana eikä lapsena eikä aikuisena.
Ja kyllähän me lähes kaikki odottavat ollaan masentuneita hormoonien vuoksi. Ei ne vauvat paperista ole tehty. - asioita
Hei, kuulostaa tosi huolestuttavalta. Väkivaltaa ei pidä koskaan hyväksyä eikä kenellekään tee hyvää elää jatkuvassa riidassa ja uhkaavassa ilmapiirissä. Vauvakin sen vaistoaa.
Jos miehesi on niin epäkypsä ettei hän kestä yhtä raskaana olevaa naista, miten hän kestää hormonimyrskyssä olevan tuoreen äidin ja pienen kitisevän vauvan?
Toki toivon että ihme tapahtuu ja miehesi tulee järkiinsä, mutta suosittelisin että otat valmiiksi selville kaupunkisi turvakodin puhelinnumeron ja osoitteen jotta jos jotain tapahtuu voit soittaa taksin ja lähteä turvaan vauvasi kanssa.
Oletko kaikesta huolimatta halukas ottamaan miehesi mukaan synnytykseen tai haluaako hän ylipäätään mukaan? Ehkä voisit sopia jonkun ystäväsi kanssa että sulla olisi varatukihenkilö jonka voit pyytää kanssasi laitokselle niin ei tarvii yksin synnyttää. Muutenkin olisi hyvä jutella jonkun ammatti-ihmisen kanssa vaikka sairaalassa, heillä on vaitiolovelvollisuus eivätkä levittele asioitasi mutta voisit saada tukea ja neuvoja tilanteeseesi. - rv35
Moikka.Sun kannattas miettii et haluutko elää tollases suhtees.Jos mies on noin urpo niin kannattaa heittää ulos.Totuus on et tuut pärjään varmana paremmin ilman sitä ku kidutat ittees ja tulevaa lastas tollases suhtees.Lapsi kuitenki vaistoo kaiken mitä se kestät.ite heittäsin heti äijäni ulos jos se olis tollanen.Vaikka se lapsi hetkeks rauhottaski sun miehes niin jossain vaihees tää sama alkaa uudestaan ja siitä kärsii yks ylimääränen viaton lapsi.Tää oli vaan mun mielipide ja toivon sulle kaikkee hyvää.kohta sulla on sylissäs maailman ihanin ihminen.
- Mies ei välitä
Kiitos kaikille vastanneille! Juuri noita asioita olen päässäni pyöritellyt ja sain vahvistusta ajatuksilleni!
Pääasiana pidän nyt lapsen parasta ja koitan tsempata itseäni tulevaan koitokseen; synnytykseen ja perhe-elämän alkumetreille. Yritän antaa mahdollisuuden, että lapsella olisi molemmat vanhemmat. Mutta koitan myös kovasti kaivaa valmiiksi sitä voimaa jota tarvitaan irtautumiseen, jos elämä ei miehen kanssa ala sujua parempaan päin.
Hyvää kesää kaikille ja onnea kaikille tuleville äideille ja isille!!!- saman kokenut
Mulle kävi niin, että rakastuin täydelliseen renttuun jotain kolmisen vuotta sitten. Ei seurusteltu, mutta vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä, yleensä viikonloppuisin, lähinnä niin, että minä join pari olutta ja mies veti överikännit. Minä olin täysin sokea rakkaudesta ja nautin ihan älyttömästi miehen seurasta. Tulin raskaaksi pari vuotta sitten, emme vieläkään seurustelleet. Miehelle uutinen oli todellinen järkytys. Sain kuulla vaikka mitä uhkauksia jos en tee aborttia ja pilasin kuulema hänen elämänsä. En edes harkinnut aborttia missään vaiheessa. Sanoin, että on hänen valintansa kantaako vastuunsa ja haluaako olla missään tekemisissä meidän kanssa. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä kiinnostuneempi mies oli minusta ja vatsassani kasvavasta vauvasta. Hän alkoi jopa ylpeillä kavereilleen asialla, ja minusta tuntui tosi hyvälle... Mies tuli laitokselle synnytykseenkin. Ei asuttu yhdessä vielä, eikä edes seurusteltu kun vauva syntyi. Hän läksi juomaan sinäkin päivänä kun kotiuduimme sairaalasta. Olin yksin pienen lapsen kanssa kotona, joka tuntui todella kolkolta sinä ensimmäisenä iltana. No, isä kiinnostui kovasti kuitenkin vauvasta, ja reilun kuukauden päästä muutettiin yhteen asumaan ja lopulta siis myös seurustelimme... Sen jälkeen alkoikin todellinen perhehelvetti. Olin tehnyt moraalisen päätökseni jo kauan ennen kuin edes odotin lasta, että kotonani ei koskaan juoda alkoholia humaltumis-tarkoituksessa silloin kun lapsia on kotona, koska isäni oli alkoholisti. Sitä kohtaloa en halua siirtää sukupolvelta toiselle. Mies ei juonut kotona, mutta katosi aina joka ikinen viikonloppu kavereiden mukaan, ja saattoi palata tosiaan vasta sunnuntaina tosi krapulaisena ja nukkui siis vain kun pääsi kotiin. Arkisin mies oli todella kärttyinen ja äksyili minulle ihan joka ikisestä asiasta. Hän ei ymmärtänyt alkuunkaan sitä, että halusin levätä lapsen kanssa ja nauttia vauvasta. Minulla oli todellinen taakka ja syyllisyys jos koin pientäkään iloa lapsesta. Tuntui ettei minulla ole oikeutta olla onnellinen lapsesta, jonka olen väkisin tehnyt miehelle, joka lasta ei halunnut, ja jonka takia mies nyt minulle huutaa melkein joka päivä kun EI SAA enää mennä kuten ennen. Mies pilasi juomisellaan ensimmäisen äitienpäiväni, sekä valmistujaiseni, sain kouluni käytyä loppuun äitiysloman aikana. Valmistujaisjuhlapäivänä mies riehui niin, että potkaisi jalan läpi asuntomme ulko-ovesta ja ovi jouduttiin uusimaan. Muutimme eri osoitteisiin. Elämä on ollut todella raskasta ja vaikeaa. Olemme asuneet erillään ja olleet erossa, nyt kuitenkin asumme eri asunnoissa, mutta olemme yhdessä. Mies käy päihdeklinikan hoidoissa kerran viikossa, mutta eipä kamalasti apua tunnu olevan, koska tälläkin hetkellä on jossakin ryyppyreissullaan, vaikka piti olla rauhallinen kotiviikonloppu vuorossa. Ja ensi viikonloppuna on sitten työpaikan laivareissu edessä... Kuten jo sanoin, todella raskasta ja vaikeaa. Kun asiat koskettaa myös pientä lasta, on niin vaikeaa tietää mikä olisi paras mahdollinen ratkaisu. Siitä olen kuitenkin huolen pitänyt, ettei mies ole ikinä, KOSKAAN, humalassa lapseni lähellä. Ei koskaan. Nyt odotan samalle miehelle toista lasta, enkä todellakaan tiedä mistä saan voimia pysyä järjissäni... Lapsi tuo minulle todella paljon iloa, ja olen jo pikkuhiljaa päässyt eroon syyllisyyden taakasta mitä koin siitä mitä minä tein miehelle kun synnytin lapsen. Toivon, ettei minun tarvitse tuntea syyllisyyttä tästä toisestakin lapsesta. Odotusajastakin olen yrittänyt nauttia, koska ensimmäistä odottaessa se oli mahdotonta... Vaikea on kyllä välillä nauttia yhtään mistään, kun mies on sellainen ettei välitä mistään muusta kuin kavereista ja perjantaipullosta. Silloin kun mies on lapsen kanssa ja vietämme aikaa yhdessä, hän on tosi hyvä isä ja tekee lapsen kanssa kivoja asioita. Minä yritän pitää mielessäni vain ne hyvät hetket ja huonoina hetkinä keskityn pelkästään lapseen ja nautin jokaisesta hymystä ja halauksesta jotka lapseltani saan, niistä saa uskomattoman paljon voimaa!
En osaa neuvoa oikeaa tietä, mutta kokemukseni pohjalta voin sanoa, että tie on todella pitkä ja kivinen. Välillä toivoisin, että kaikki olisi mennyt toisin ja olisin valinnut alunperinkin oikein, mutta kaikki ei mene aina niin hyvin kuin haluaisi. Ainakin minulla on terve ja ihana lapsi, joka on todella aurinkoinen ja iloinen =) Voimia erittäin paljon ja toivon, että jaksat mitä ikinä valitsetkin! - voi,voi
saman kokenut kirjoitti:
Mulle kävi niin, että rakastuin täydelliseen renttuun jotain kolmisen vuotta sitten. Ei seurusteltu, mutta vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä, yleensä viikonloppuisin, lähinnä niin, että minä join pari olutta ja mies veti överikännit. Minä olin täysin sokea rakkaudesta ja nautin ihan älyttömästi miehen seurasta. Tulin raskaaksi pari vuotta sitten, emme vieläkään seurustelleet. Miehelle uutinen oli todellinen järkytys. Sain kuulla vaikka mitä uhkauksia jos en tee aborttia ja pilasin kuulema hänen elämänsä. En edes harkinnut aborttia missään vaiheessa. Sanoin, että on hänen valintansa kantaako vastuunsa ja haluaako olla missään tekemisissä meidän kanssa. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä kiinnostuneempi mies oli minusta ja vatsassani kasvavasta vauvasta. Hän alkoi jopa ylpeillä kavereilleen asialla, ja minusta tuntui tosi hyvälle... Mies tuli laitokselle synnytykseenkin. Ei asuttu yhdessä vielä, eikä edes seurusteltu kun vauva syntyi. Hän läksi juomaan sinäkin päivänä kun kotiuduimme sairaalasta. Olin yksin pienen lapsen kanssa kotona, joka tuntui todella kolkolta sinä ensimmäisenä iltana. No, isä kiinnostui kovasti kuitenkin vauvasta, ja reilun kuukauden päästä muutettiin yhteen asumaan ja lopulta siis myös seurustelimme... Sen jälkeen alkoikin todellinen perhehelvetti. Olin tehnyt moraalisen päätökseni jo kauan ennen kuin edes odotin lasta, että kotonani ei koskaan juoda alkoholia humaltumis-tarkoituksessa silloin kun lapsia on kotona, koska isäni oli alkoholisti. Sitä kohtaloa en halua siirtää sukupolvelta toiselle. Mies ei juonut kotona, mutta katosi aina joka ikinen viikonloppu kavereiden mukaan, ja saattoi palata tosiaan vasta sunnuntaina tosi krapulaisena ja nukkui siis vain kun pääsi kotiin. Arkisin mies oli todella kärttyinen ja äksyili minulle ihan joka ikisestä asiasta. Hän ei ymmärtänyt alkuunkaan sitä, että halusin levätä lapsen kanssa ja nauttia vauvasta. Minulla oli todellinen taakka ja syyllisyys jos koin pientäkään iloa lapsesta. Tuntui ettei minulla ole oikeutta olla onnellinen lapsesta, jonka olen väkisin tehnyt miehelle, joka lasta ei halunnut, ja jonka takia mies nyt minulle huutaa melkein joka päivä kun EI SAA enää mennä kuten ennen. Mies pilasi juomisellaan ensimmäisen äitienpäiväni, sekä valmistujaiseni, sain kouluni käytyä loppuun äitiysloman aikana. Valmistujaisjuhlapäivänä mies riehui niin, että potkaisi jalan läpi asuntomme ulko-ovesta ja ovi jouduttiin uusimaan. Muutimme eri osoitteisiin. Elämä on ollut todella raskasta ja vaikeaa. Olemme asuneet erillään ja olleet erossa, nyt kuitenkin asumme eri asunnoissa, mutta olemme yhdessä. Mies käy päihdeklinikan hoidoissa kerran viikossa, mutta eipä kamalasti apua tunnu olevan, koska tälläkin hetkellä on jossakin ryyppyreissullaan, vaikka piti olla rauhallinen kotiviikonloppu vuorossa. Ja ensi viikonloppuna on sitten työpaikan laivareissu edessä... Kuten jo sanoin, todella raskasta ja vaikeaa. Kun asiat koskettaa myös pientä lasta, on niin vaikeaa tietää mikä olisi paras mahdollinen ratkaisu. Siitä olen kuitenkin huolen pitänyt, ettei mies ole ikinä, KOSKAAN, humalassa lapseni lähellä. Ei koskaan. Nyt odotan samalle miehelle toista lasta, enkä todellakaan tiedä mistä saan voimia pysyä järjissäni... Lapsi tuo minulle todella paljon iloa, ja olen jo pikkuhiljaa päässyt eroon syyllisyyden taakasta mitä koin siitä mitä minä tein miehelle kun synnytin lapsen. Toivon, ettei minun tarvitse tuntea syyllisyyttä tästä toisestakin lapsesta. Odotusajastakin olen yrittänyt nauttia, koska ensimmäistä odottaessa se oli mahdotonta... Vaikea on kyllä välillä nauttia yhtään mistään, kun mies on sellainen ettei välitä mistään muusta kuin kavereista ja perjantaipullosta. Silloin kun mies on lapsen kanssa ja vietämme aikaa yhdessä, hän on tosi hyvä isä ja tekee lapsen kanssa kivoja asioita. Minä yritän pitää mielessäni vain ne hyvät hetket ja huonoina hetkinä keskityn pelkästään lapseen ja nautin jokaisesta hymystä ja halauksesta jotka lapseltani saan, niistä saa uskomattoman paljon voimaa!
En osaa neuvoa oikeaa tietä, mutta kokemukseni pohjalta voin sanoa, että tie on todella pitkä ja kivinen. Välillä toivoisin, että kaikki olisi mennyt toisin ja olisin valinnut alunperinkin oikein, mutta kaikki ei mene aina niin hyvin kuin haluaisi. Ainakin minulla on terve ja ihana lapsi, joka on todella aurinkoinen ja iloinen =) Voimia erittäin paljon ja toivon, että jaksat mitä ikinä valitsetkin!teet rentulle,hullulle alkoholistille vielä toisen lapsen? ei voi kovin hyvin sullakaan mennä,ihan oikeasti. Kuulostaa aivan sairaalta,miten ihminen voi olla noin tyhmä ja sinisilmäinen. Alkoholisti on aina alkoholisti. se on sairaus.
- Mies ei välitä
saman kokenut kirjoitti:
Mulle kävi niin, että rakastuin täydelliseen renttuun jotain kolmisen vuotta sitten. Ei seurusteltu, mutta vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä, yleensä viikonloppuisin, lähinnä niin, että minä join pari olutta ja mies veti överikännit. Minä olin täysin sokea rakkaudesta ja nautin ihan älyttömästi miehen seurasta. Tulin raskaaksi pari vuotta sitten, emme vieläkään seurustelleet. Miehelle uutinen oli todellinen järkytys. Sain kuulla vaikka mitä uhkauksia jos en tee aborttia ja pilasin kuulema hänen elämänsä. En edes harkinnut aborttia missään vaiheessa. Sanoin, että on hänen valintansa kantaako vastuunsa ja haluaako olla missään tekemisissä meidän kanssa. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä kiinnostuneempi mies oli minusta ja vatsassani kasvavasta vauvasta. Hän alkoi jopa ylpeillä kavereilleen asialla, ja minusta tuntui tosi hyvälle... Mies tuli laitokselle synnytykseenkin. Ei asuttu yhdessä vielä, eikä edes seurusteltu kun vauva syntyi. Hän läksi juomaan sinäkin päivänä kun kotiuduimme sairaalasta. Olin yksin pienen lapsen kanssa kotona, joka tuntui todella kolkolta sinä ensimmäisenä iltana. No, isä kiinnostui kovasti kuitenkin vauvasta, ja reilun kuukauden päästä muutettiin yhteen asumaan ja lopulta siis myös seurustelimme... Sen jälkeen alkoikin todellinen perhehelvetti. Olin tehnyt moraalisen päätökseni jo kauan ennen kuin edes odotin lasta, että kotonani ei koskaan juoda alkoholia humaltumis-tarkoituksessa silloin kun lapsia on kotona, koska isäni oli alkoholisti. Sitä kohtaloa en halua siirtää sukupolvelta toiselle. Mies ei juonut kotona, mutta katosi aina joka ikinen viikonloppu kavereiden mukaan, ja saattoi palata tosiaan vasta sunnuntaina tosi krapulaisena ja nukkui siis vain kun pääsi kotiin. Arkisin mies oli todella kärttyinen ja äksyili minulle ihan joka ikisestä asiasta. Hän ei ymmärtänyt alkuunkaan sitä, että halusin levätä lapsen kanssa ja nauttia vauvasta. Minulla oli todellinen taakka ja syyllisyys jos koin pientäkään iloa lapsesta. Tuntui ettei minulla ole oikeutta olla onnellinen lapsesta, jonka olen väkisin tehnyt miehelle, joka lasta ei halunnut, ja jonka takia mies nyt minulle huutaa melkein joka päivä kun EI SAA enää mennä kuten ennen. Mies pilasi juomisellaan ensimmäisen äitienpäiväni, sekä valmistujaiseni, sain kouluni käytyä loppuun äitiysloman aikana. Valmistujaisjuhlapäivänä mies riehui niin, että potkaisi jalan läpi asuntomme ulko-ovesta ja ovi jouduttiin uusimaan. Muutimme eri osoitteisiin. Elämä on ollut todella raskasta ja vaikeaa. Olemme asuneet erillään ja olleet erossa, nyt kuitenkin asumme eri asunnoissa, mutta olemme yhdessä. Mies käy päihdeklinikan hoidoissa kerran viikossa, mutta eipä kamalasti apua tunnu olevan, koska tälläkin hetkellä on jossakin ryyppyreissullaan, vaikka piti olla rauhallinen kotiviikonloppu vuorossa. Ja ensi viikonloppuna on sitten työpaikan laivareissu edessä... Kuten jo sanoin, todella raskasta ja vaikeaa. Kun asiat koskettaa myös pientä lasta, on niin vaikeaa tietää mikä olisi paras mahdollinen ratkaisu. Siitä olen kuitenkin huolen pitänyt, ettei mies ole ikinä, KOSKAAN, humalassa lapseni lähellä. Ei koskaan. Nyt odotan samalle miehelle toista lasta, enkä todellakaan tiedä mistä saan voimia pysyä järjissäni... Lapsi tuo minulle todella paljon iloa, ja olen jo pikkuhiljaa päässyt eroon syyllisyyden taakasta mitä koin siitä mitä minä tein miehelle kun synnytin lapsen. Toivon, ettei minun tarvitse tuntea syyllisyyttä tästä toisestakin lapsesta. Odotusajastakin olen yrittänyt nauttia, koska ensimmäistä odottaessa se oli mahdotonta... Vaikea on kyllä välillä nauttia yhtään mistään, kun mies on sellainen ettei välitä mistään muusta kuin kavereista ja perjantaipullosta. Silloin kun mies on lapsen kanssa ja vietämme aikaa yhdessä, hän on tosi hyvä isä ja tekee lapsen kanssa kivoja asioita. Minä yritän pitää mielessäni vain ne hyvät hetket ja huonoina hetkinä keskityn pelkästään lapseen ja nautin jokaisesta hymystä ja halauksesta jotka lapseltani saan, niistä saa uskomattoman paljon voimaa!
En osaa neuvoa oikeaa tietä, mutta kokemukseni pohjalta voin sanoa, että tie on todella pitkä ja kivinen. Välillä toivoisin, että kaikki olisi mennyt toisin ja olisin valinnut alunperinkin oikein, mutta kaikki ei mene aina niin hyvin kuin haluaisi. Ainakin minulla on terve ja ihana lapsi, joka on todella aurinkoinen ja iloinen =) Voimia erittäin paljon ja toivon, että jaksat mitä ikinä valitsetkin!Sydäntä särkee lukea tarinaasi. Aborttiin painostaminen ja nyt myöhemmin, perhesuhteessa tapahtuva henkinen väkivalta toista syyllistämällä on todella huonoa käytöstä mieheltäsi! Et sinä kuitenkaan lasta ole yksin voinut tehdä, kyllä miehenkin pitäisi biologian oppitunnit käyneenä se tietää.
Tuntuu siltä, että meidän molempien tapauksessa mies on vieläkin niin lapsellinen, että ei osaa päättää mitä haluaa eikä osaa kantaa vastuuta, vaan rohkaisua pitää hakea pullosta ja kavereiden kanssa vapaasta elämästä, jossa voi päteä kavereiden, ja monesti muiden naisten edessä ravintoloissa.
Mun tapauksessa mies on asunut kotonaan tähän asti (varsinainen mammanpoika) eikä ole joutunut kantamaan vastuuta mistään, ei asunnosta, ruuasta, siivoamisesta, hyvä kun on omat laskunsa maksanut (eikä niitäkään kuulemma kaikkia) ja kuitenkin on yli 3-kymppiseksi päässyt! Siis vanhempien paapoma. Ei ole tarvinnut ottaa muita huomioon, haistatella ja huutaa on vaan saanut, jos on jotain yritetty ojentaa tai sanoa, että tekee väärin. Samaa tekee mulle nykyään. Seurustelun alussa oli puheet ja käytös niin eri luokkaa, että sillä mä olen siihen haksahtanut. Voi kun olisin todellisen luonteen tiennyt. Vaikka merkit olikin jo näkyvissä ennen raskautta, niin sitä oli niin sinisilmäinen!
Toi kaikki heijastuu nyt meidän suhteeseen. Seurustelun alussa oli kovasti perhettä perustamassa, naimisiin menossa ym., mutta tosiaan kun tulinkin raskaaksi, niin perui puheensa. Ilmoitti tylysti, ettei halua isäksi. Pikkuhiljaa alkoi mieli muuttua, mutta perusajatuksena hänellä on koko ajan, että elämä on ohi, ei saa enää harrastaa mitään, ei saa nähdä enää kavereita, ei saa enää mennä mihinkään, elämä on täyttä paskaa... jne.. Mua loukkaa syvästi tollainen asenne, kun musta taas ihmisellä on kaikki hyvin; lapsi tulossa, ei mikään huono vaimokokelas (vaikka itse sanonkin), rahaa, autot ym. Tuntuu, että mä olen ollut kuin jokin lelu, jonka se halusi aluksi, samoin kuin lapsikin, mutta sitten kun on kyllästynyt, niin ei enää haluakaan. Ja ei kuitenkaan osaa erota, tai ei tiedä mitä haluaa. Ja sitten vaan kiukuttelee ja osoittaa mieltään kuin murrosikäiset!
En ole häntä painostanut mihinkään ja olenkin sanonut kasvattavani lapsen yksin, mutta itse ilmeisesti ja suvun painostuksesta on asettanut itselleen jotkut ajatukset, että nyt on pakko tehdä niin ja näin. Olen monesti sanonut, että on vapaa lähtemään, jos ei kerta halua yrittää elää perhe-elämää. Ei ole lähtenyt kuitenkaan, mutta käytöksellään antaa ymmärtää, että ei minusta ja lapsesta oikeasti välitä. Ja on sanonutkin niin suutuspäissään. Olen sanonut, että miksi sitten meitä kiusaa, jos kerta ei meistä välitä eikä halua meidän kanssa olla??
Tuntuu touhu niin keskenkasvuiselta, että hirvittää ajatella kasvattaa kohta kahta lasta. Lupauksiaan mies ei voi pitää, vaikka olen pyytänyt vastuuntuntoa esim. kotiintuloaikojen suhteen. Että kertoisi koska tulee kotiin (siis nytkin, että minä päivänä) ja pysyisi sanassaan. Nytkään en tiedä, koska tulee. Näillä näkymin sunnuntai-iltana, kun maanantaina on työt. Jos sama tahti jatkuu lapsen tultua maailmaan, niin mihin tässä voi luottaa, ei ainakaan siihen, että toinen vanhemmista on läsnä ja apuna jos jotain sattuu, vaikka lupaisi mitä. Olo on kuin yksinhuoltajalla, silti pitäisi yrittää toinen ottaa huomioon ettei "sorsisi" lapsen isää.
Mut on kasvatettu vastuuntuntoiseksi ja olenkin kauan jo elänyt omillani. Yritän ajatella ihmisistä aina hyvää ja luotankin liikaa toisen muuttumiseen parempaan päin. Niin ei kai kannattaisi tehdä, sillä niin paljon olen tämänkin suhteen aikana saanut p**kaa naamalleni, ettei tosi! Ekaa kertaa olen aivan äimänä, että voiko ihminen olla tosiaan toiselle noin paha!? Onko se pahuutta vai vaan pelkkää ajattelemattomuutta, kun ei ole koskaan tarvinnut toisia ottaa huomioon?
Mun viimeinen "oljenkorteni" on nyt tää lapsi ja se, että kasvaako mies lapsen mukana aikuiseksi, vastuuseensa ja ymmärtääkö miksi mä "nalkutan" sellaisista yksinkertaisistakin asioista, jotka liittyy parisuhteeseen, koska sillä ei ole niistä mitään tajua näemmä. Viina on mukana kuvioissa, ja en tiedä kuinka saisin kodin pidettyä alkoholittomana. Me ollaan molemmat kuitenkin kotona naukkailleet (minä ennen raskauttani), tosin mies juo aina pullollisen kerrallaan. Kännissä ei onneksi kovin paljoa riehu, mutta on kyllä liian äänekäs. Mutta sen tiedän, että siitä tulee tappelu jos yritän ettei juo kotona. Silloin menee taas kavereidensa kanssa, mikä kyllä olisikin parempi kerta ei selvinpäin pysty olemaan. Ettei olisi lapsen aikana kännissä!
Noi viikonloppumenotkin pelottaa. Kun nyt ymmärtäisin vielä jotenkuten, että menee "kun vielä voi", mutta tokkopa se siitä laantuu. Ja sillä on inhottava tapa vielä lähteäkin, kun ensin haastaa riidan aikaiseksi, käy käsiksi ja häipyy tai häipyy muuten vaan, ja sitten on kanssa koko viikonlopun kavereiden kanssa ryyppäämässä ja tulee kotiin mahdollisimman myöhään sunnuntaina, että välttää keskustelut. Puhelin on koko viikonlopun joko pois päältä tai sitten ei siihen vastaa, eikä viesteihin. Ja se kun kyselen perään on sen mielestä nalkuttamista ja vittumaisen akkamaista käytöstä!
Lapsia noi miehet taitaa tosiaankin olla ikuisesti! Hirveetä. Jotenkin mä ihmettelen, että eikö sen kaveritkaan ihmettele tollaista käytöstä ja vielä näin lähellä laskettua aikaa. Mutta niillä ei kellään ole lapsia, vaikka samaa ikäluokkaa on kaikki, että ei ne kai tajua kukaan. Niiden mielestä se vaan on "niiiiiin hyvä jätkä"! Siellähän sitä onkin sitten hyvä päteä. Kun kotonakin on "niiiiin v***ainen akka"!
Ja se akka yrittää kohta kasvattaa lasta yksin, jollei tahti muutu. Kyllä taas sapettaa niin saamaristi! Vihasta löytää kummasti voimia, mutta kun se rakkauskin on vielä jollain asteella olemassa, niin se aina vie mielen matalaksi kun tajuaa miten vähän toinen välittää, vaikka itse haluaisi vaan onnellista ja rakastavaa perhettä perustaa!
Voimia sinullekin hirmuisesti, tää teksti meni nyt mun jaarittelukseni, mutta mua kosketti todella paljon sun kertomuksesi! Toisaalta helpottaa tietää, että en ole ainoa, jolla on näin paskamainen tilanne. Luulin jo, että eihän kukaan mies voi olla niin piittaamaton ja paha raskaana olevalle naiselleen, kuin mitä mulla on ollut. - alkoholismi on
voi,voi kirjoitti:
teet rentulle,hullulle alkoholistille vielä toisen lapsen? ei voi kovin hyvin sullakaan mennä,ihan oikeasti. Kuulostaa aivan sairaalta,miten ihminen voi olla noin tyhmä ja sinisilmäinen. Alkoholisti on aina alkoholisti. se on sairaus.
Mielestäni alkoholismi ei ole sairaus, se on oma valinta. Sairaus-määrittely vie vastuun alkoholistilta itseltään pois, mutta itse hän sen aineen sinne kurkkuun kaataa ja moni on jo ehtinyt vuosien varrella alkoholistia varoitella juomisesta (jo ennenkuin käyttö on mennyt aivan älyttömäksi). Alkoholisti on itsekäs ihminen, joka välittää vain omasta nautinnosta, ei muista ihmisistä ja heidän huolestaan ja kärsimyksestään yhtään.
- Mies ei välitä
alkoholismi on kirjoitti:
Mielestäni alkoholismi ei ole sairaus, se on oma valinta. Sairaus-määrittely vie vastuun alkoholistilta itseltään pois, mutta itse hän sen aineen sinne kurkkuun kaataa ja moni on jo ehtinyt vuosien varrella alkoholistia varoitella juomisesta (jo ennenkuin käyttö on mennyt aivan älyttömäksi). Alkoholisti on itsekäs ihminen, joka välittää vain omasta nautinnosta, ei muista ihmisistä ja heidän huolestaan ja kärsimyksestään yhtään.
Olen kanssasi osittain samaa mieltä. Mitä olen huomannut, että niin ainakin yksi tuleva (tai nykyinen jo) alkoholisti väittää juomisen olevan ainoa keino rentoutua kunnolla. Ja sillä puolustelee sitä. Huolimatta siitä aiheutuvista tappeluista ja itkuista. Eli valitsee itsekkäästi arjen "ongelmien" keskellä helpotuksen sitä kautta, muiden kustannuksella ja niistä piittaamatta. Ja niitä ongelmia kehitellään vaikka mistä, syy juomiseen löytyy vaikka mistä. Ja kovasti väittää, ettei ole mikään juoppo vertaamalla itseään aivan rapajuoppoihin!
Luulisin, että kun on omilla juomisvalinnoillaan päästänyt itsensä siihen pisteeseen, että alkaa työ, koti, perhe ja muut ihmisuhteet kärsiä, niin sitten ollaan siellä sairauden puolella. Eli ehkä jo itsekin tajuaa tilanteen vakavuuden, mutta on aivonsa ja elimistönsä jo opettanut siihen, että ainoa helpotus tulee viinasta. Sitten tuleekin jo kunnon vierotusoireet kun on juomatta eli sairaus on kyseessä.
Sitä ennen alkoholismin tai liikakäytön voisi mielestäni mieltää esim. joksikin psyyken sairauteen liittyväksi tavaksi päästä murheista eroon. Ja aikuistumattomaksi tavaksi käsitellä epämielyttäviä asioita, ei osata eikä uskalleta kohdata ongelmia selvinpäin. Eli valitaan helpoin tie tukahduttaa tunteet ja saada siitä kemiallinen tyydytys.
Nää on siis mun mielipiteitä... - saman kokenut
Mies ei välitä kirjoitti:
Sydäntä särkee lukea tarinaasi. Aborttiin painostaminen ja nyt myöhemmin, perhesuhteessa tapahtuva henkinen väkivalta toista syyllistämällä on todella huonoa käytöstä mieheltäsi! Et sinä kuitenkaan lasta ole yksin voinut tehdä, kyllä miehenkin pitäisi biologian oppitunnit käyneenä se tietää.
Tuntuu siltä, että meidän molempien tapauksessa mies on vieläkin niin lapsellinen, että ei osaa päättää mitä haluaa eikä osaa kantaa vastuuta, vaan rohkaisua pitää hakea pullosta ja kavereiden kanssa vapaasta elämästä, jossa voi päteä kavereiden, ja monesti muiden naisten edessä ravintoloissa.
Mun tapauksessa mies on asunut kotonaan tähän asti (varsinainen mammanpoika) eikä ole joutunut kantamaan vastuuta mistään, ei asunnosta, ruuasta, siivoamisesta, hyvä kun on omat laskunsa maksanut (eikä niitäkään kuulemma kaikkia) ja kuitenkin on yli 3-kymppiseksi päässyt! Siis vanhempien paapoma. Ei ole tarvinnut ottaa muita huomioon, haistatella ja huutaa on vaan saanut, jos on jotain yritetty ojentaa tai sanoa, että tekee väärin. Samaa tekee mulle nykyään. Seurustelun alussa oli puheet ja käytös niin eri luokkaa, että sillä mä olen siihen haksahtanut. Voi kun olisin todellisen luonteen tiennyt. Vaikka merkit olikin jo näkyvissä ennen raskautta, niin sitä oli niin sinisilmäinen!
Toi kaikki heijastuu nyt meidän suhteeseen. Seurustelun alussa oli kovasti perhettä perustamassa, naimisiin menossa ym., mutta tosiaan kun tulinkin raskaaksi, niin perui puheensa. Ilmoitti tylysti, ettei halua isäksi. Pikkuhiljaa alkoi mieli muuttua, mutta perusajatuksena hänellä on koko ajan, että elämä on ohi, ei saa enää harrastaa mitään, ei saa nähdä enää kavereita, ei saa enää mennä mihinkään, elämä on täyttä paskaa... jne.. Mua loukkaa syvästi tollainen asenne, kun musta taas ihmisellä on kaikki hyvin; lapsi tulossa, ei mikään huono vaimokokelas (vaikka itse sanonkin), rahaa, autot ym. Tuntuu, että mä olen ollut kuin jokin lelu, jonka se halusi aluksi, samoin kuin lapsikin, mutta sitten kun on kyllästynyt, niin ei enää haluakaan. Ja ei kuitenkaan osaa erota, tai ei tiedä mitä haluaa. Ja sitten vaan kiukuttelee ja osoittaa mieltään kuin murrosikäiset!
En ole häntä painostanut mihinkään ja olenkin sanonut kasvattavani lapsen yksin, mutta itse ilmeisesti ja suvun painostuksesta on asettanut itselleen jotkut ajatukset, että nyt on pakko tehdä niin ja näin. Olen monesti sanonut, että on vapaa lähtemään, jos ei kerta halua yrittää elää perhe-elämää. Ei ole lähtenyt kuitenkaan, mutta käytöksellään antaa ymmärtää, että ei minusta ja lapsesta oikeasti välitä. Ja on sanonutkin niin suutuspäissään. Olen sanonut, että miksi sitten meitä kiusaa, jos kerta ei meistä välitä eikä halua meidän kanssa olla??
Tuntuu touhu niin keskenkasvuiselta, että hirvittää ajatella kasvattaa kohta kahta lasta. Lupauksiaan mies ei voi pitää, vaikka olen pyytänyt vastuuntuntoa esim. kotiintuloaikojen suhteen. Että kertoisi koska tulee kotiin (siis nytkin, että minä päivänä) ja pysyisi sanassaan. Nytkään en tiedä, koska tulee. Näillä näkymin sunnuntai-iltana, kun maanantaina on työt. Jos sama tahti jatkuu lapsen tultua maailmaan, niin mihin tässä voi luottaa, ei ainakaan siihen, että toinen vanhemmista on läsnä ja apuna jos jotain sattuu, vaikka lupaisi mitä. Olo on kuin yksinhuoltajalla, silti pitäisi yrittää toinen ottaa huomioon ettei "sorsisi" lapsen isää.
Mut on kasvatettu vastuuntuntoiseksi ja olenkin kauan jo elänyt omillani. Yritän ajatella ihmisistä aina hyvää ja luotankin liikaa toisen muuttumiseen parempaan päin. Niin ei kai kannattaisi tehdä, sillä niin paljon olen tämänkin suhteen aikana saanut p**kaa naamalleni, ettei tosi! Ekaa kertaa olen aivan äimänä, että voiko ihminen olla tosiaan toiselle noin paha!? Onko se pahuutta vai vaan pelkkää ajattelemattomuutta, kun ei ole koskaan tarvinnut toisia ottaa huomioon?
Mun viimeinen "oljenkorteni" on nyt tää lapsi ja se, että kasvaako mies lapsen mukana aikuiseksi, vastuuseensa ja ymmärtääkö miksi mä "nalkutan" sellaisista yksinkertaisistakin asioista, jotka liittyy parisuhteeseen, koska sillä ei ole niistä mitään tajua näemmä. Viina on mukana kuvioissa, ja en tiedä kuinka saisin kodin pidettyä alkoholittomana. Me ollaan molemmat kuitenkin kotona naukkailleet (minä ennen raskauttani), tosin mies juo aina pullollisen kerrallaan. Kännissä ei onneksi kovin paljoa riehu, mutta on kyllä liian äänekäs. Mutta sen tiedän, että siitä tulee tappelu jos yritän ettei juo kotona. Silloin menee taas kavereidensa kanssa, mikä kyllä olisikin parempi kerta ei selvinpäin pysty olemaan. Ettei olisi lapsen aikana kännissä!
Noi viikonloppumenotkin pelottaa. Kun nyt ymmärtäisin vielä jotenkuten, että menee "kun vielä voi", mutta tokkopa se siitä laantuu. Ja sillä on inhottava tapa vielä lähteäkin, kun ensin haastaa riidan aikaiseksi, käy käsiksi ja häipyy tai häipyy muuten vaan, ja sitten on kanssa koko viikonlopun kavereiden kanssa ryyppäämässä ja tulee kotiin mahdollisimman myöhään sunnuntaina, että välttää keskustelut. Puhelin on koko viikonlopun joko pois päältä tai sitten ei siihen vastaa, eikä viesteihin. Ja se kun kyselen perään on sen mielestä nalkuttamista ja vittumaisen akkamaista käytöstä!
Lapsia noi miehet taitaa tosiaankin olla ikuisesti! Hirveetä. Jotenkin mä ihmettelen, että eikö sen kaveritkaan ihmettele tollaista käytöstä ja vielä näin lähellä laskettua aikaa. Mutta niillä ei kellään ole lapsia, vaikka samaa ikäluokkaa on kaikki, että ei ne kai tajua kukaan. Niiden mielestä se vaan on "niiiiiin hyvä jätkä"! Siellähän sitä onkin sitten hyvä päteä. Kun kotonakin on "niiiiin v***ainen akka"!
Ja se akka yrittää kohta kasvattaa lasta yksin, jollei tahti muutu. Kyllä taas sapettaa niin saamaristi! Vihasta löytää kummasti voimia, mutta kun se rakkauskin on vielä jollain asteella olemassa, niin se aina vie mielen matalaksi kun tajuaa miten vähän toinen välittää, vaikka itse haluaisi vaan onnellista ja rakastavaa perhettä perustaa!
Voimia sinullekin hirmuisesti, tää teksti meni nyt mun jaarittelukseni, mutta mua kosketti todella paljon sun kertomuksesi! Toisaalta helpottaa tietää, että en ole ainoa, jolla on näin paskamainen tilanne. Luulin jo, että eihän kukaan mies voi olla niin piittaamaton ja paha raskaana olevalle naiselleen, kuin mitä mulla on ollut.Vaikka sanoitkin jaaritelleesi vain omista asioistasi, tuntui ihan kuin olisit puhunut minun miehestäni. Meillä mies ei ole minuun käynyt ikinä käsiksi sillä tavalla, ja pahinta on että hän on todella mukava humalassa. Hän muuttuu niin leppoisaksi ja hauskaksi, ja kaveritkin vaan ihmettelee mikä mua nyppii sen juomisessa... Mutta olen ihan samaa mieltä sun kanssa myös tuosta toisesta kommentista, mihin vastasit. Meilläkin mies vetoaa siihen, ettei hän osaa muullakaan tapaa rentoutua ja pitää päästä tekemään oikein kunnon irtiotto "aina välillä". Käytännössä minä kasvatan lastani yksin, ja hoidan kaiken kotonakin ihan yksin. Silloin kun mies on täällä arkipäivisin, niin hän vaan makoilee sohvalla tai leikkii lapsen kanssa, mutta jos pyytää vaippaa vaihtamaan tai syöttämään, niin se menee jo yli! Ei kuulema jaksa, kun on jo töissäkin ollut! Minä olen todella onnellinen siitä ratkaisusta, että asumme eri asunnoissa, koska saman katon alla en tuota miestä jaksaisi päivääkään. Joku tuolla kyselikin (tosi rakentavaan sävyyn muuten, kiitos siitä...) että miksi tein samalle alkoholistille vielä toisen lapsen. Siksi, koska täysin itsekkäästi haluan toisen lapsen, halusin lapset pienellä ikäerolla ja halusin myös että lapsilla on sama isä. En halua etsiä isäehdokasta ja odottaa vuosia, että voin vielä tehdä lapselleni sisaruksia! Mulle on lapset tärkeimmät ja minä huolehdin niistä vaikka yksin, vaikka vaikeaa ja raskasta välillä onkin. Kuitenkin lapset tuo mulle niin paljon iloa ja onnea elämässä, että vaikka tuo isä ei mikään malli-isä olekaan, niin todella ihanan lapsen hän on minulle voinut antaa. Se, ettei hän jaksa aina nauttia lapsistaan, on hänen puutteensa. Kuitenkin meilläkin on hyviäkin aikoja, ja miehen juomisessakin voi olla jopa kuukauden taukojakin. Sellaisina aikoina kun mies on selkeästi omasta halustaan juomatta, hän osaa olla mukava ja hellä myös minulle. Ja samalla lapselleen. Lapselle hän ei kyllä ilkeä ole koskaan ollutkaan, ei vaan aina ole paikalla kun lapsi kyselee isää... Välillä vain tulee näitä kausia, kuten nyt kun joka paikka pursuaa taas kaikenlaisia pullo-mainoksia, kun kesä tulee, terasseista puhuu kaikki joka paikassa ja kun on kaunis päivä, miehelle tulee ekana mieleen olut... Kesä oli vaikeeta aikaa viime vuonnakin, mutta kun kelit kylmenee ja ilmat huononee, niin routa porsaan kotiin ajaa, niinkuin sanotaan. Alkaa kummasti kiinnostaa lämmin syli... Kai sitä rakkautta on minullakin vielä jäljellä, kun olen valmis aina antamaan anteeksi petetyt lupaukset ja haluan että mies tulee tänne lapsensakin takia. Rakkaus on tosi ihmeellistä... Riitelyä, huutoa ja juopottelua minä en asunnossani (siis kotonani) suvaitse yhtään ja sillä tavalla mulla on kuitenkin järki päässä. Lapsilleni rakennan turvallisen kodin, oli isä sitten millainen tahansa. Pahalta tuntuu kieltämättä tuollainen kommentointi, että on sairasta jatkaa elämää tuon miehen kanssa. Mutta mistä voi koskaan olla varma, että jostakin löytäisi parempaa? Kohdalle voi osua vielä huonompaa, väkivaltaista ja mustasukkaista käytöstä ja vaikka mitä. En suoraan sanottuna jaksa enää edes aloittaa kaikkea alusta. Tästä miehestä kuitenkin tiedän jo sen, että väkivaltaa hän ei minuun kohdista (ei ehkä uskalla edes yrittää, koska olen sanonut, että jos yhdestikin lyö, hän ei näe minua enää koskaan)
En osaa oikeastaan mutta neuvoa antaa, että oman jaksamisesi kannalta koeta keskittyä mahdollisimman paljon itseesi ja lapseesi. Koita nauttia pienistäkin hyvistä hetkistä mitä koet, ja kun mies taas seuraavan kerran menee, ajattele vaikka että voit taas tehdä jotain mitä et miehen kanssa edes halua tehdä. Minä esimerkiksi nukun aina x-asennossa sängyssä ja otan kaikki tyynyt, vaikka vähän tyhmältä kuullostaakin... Eilen grillattiin naapureiden kanssa ja vietettiin kivaa iltaa porukalla, ja aion kyllä ihan suoraan kehuskella miehelle miten hauskaa mulla ja lapsella oli myös ilman häntäkin! Mä olen huomannut myös sellasen asian, että välillä mieheen kolahtaa sekin, kun oikein kylmästi sanon että senkun menet, saanpahan tehdä jotain kivaa ilman sua, ei vois vähempää kiinnostaa. Sitten laitan oman puhelimen kiinni koko viikonlopuksi, ihan samalla tavalla niinkuin hänenkin puhelimensa on kiinni välillä kun on niitä viikonloppuputkia. Eli samalla mitalla takaisin välillä, ja kun alkaa ihmetellä niin sanot, että niinhän sinäkin teet. Alkuun tuntui tosi lapselliselta, mutta taitaa olla ainoa keino mikä on edes jotain reaktiota saanut aikaan tuossa minun miehessä...
Sitkeyttä ja itsepintaisuutta, koita pysyä vahvana! =) - Mies ei välitä
saman kokenut kirjoitti:
Vaikka sanoitkin jaaritelleesi vain omista asioistasi, tuntui ihan kuin olisit puhunut minun miehestäni. Meillä mies ei ole minuun käynyt ikinä käsiksi sillä tavalla, ja pahinta on että hän on todella mukava humalassa. Hän muuttuu niin leppoisaksi ja hauskaksi, ja kaveritkin vaan ihmettelee mikä mua nyppii sen juomisessa... Mutta olen ihan samaa mieltä sun kanssa myös tuosta toisesta kommentista, mihin vastasit. Meilläkin mies vetoaa siihen, ettei hän osaa muullakaan tapaa rentoutua ja pitää päästä tekemään oikein kunnon irtiotto "aina välillä". Käytännössä minä kasvatan lastani yksin, ja hoidan kaiken kotonakin ihan yksin. Silloin kun mies on täällä arkipäivisin, niin hän vaan makoilee sohvalla tai leikkii lapsen kanssa, mutta jos pyytää vaippaa vaihtamaan tai syöttämään, niin se menee jo yli! Ei kuulema jaksa, kun on jo töissäkin ollut! Minä olen todella onnellinen siitä ratkaisusta, että asumme eri asunnoissa, koska saman katon alla en tuota miestä jaksaisi päivääkään. Joku tuolla kyselikin (tosi rakentavaan sävyyn muuten, kiitos siitä...) että miksi tein samalle alkoholistille vielä toisen lapsen. Siksi, koska täysin itsekkäästi haluan toisen lapsen, halusin lapset pienellä ikäerolla ja halusin myös että lapsilla on sama isä. En halua etsiä isäehdokasta ja odottaa vuosia, että voin vielä tehdä lapselleni sisaruksia! Mulle on lapset tärkeimmät ja minä huolehdin niistä vaikka yksin, vaikka vaikeaa ja raskasta välillä onkin. Kuitenkin lapset tuo mulle niin paljon iloa ja onnea elämässä, että vaikka tuo isä ei mikään malli-isä olekaan, niin todella ihanan lapsen hän on minulle voinut antaa. Se, ettei hän jaksa aina nauttia lapsistaan, on hänen puutteensa. Kuitenkin meilläkin on hyviäkin aikoja, ja miehen juomisessakin voi olla jopa kuukauden taukojakin. Sellaisina aikoina kun mies on selkeästi omasta halustaan juomatta, hän osaa olla mukava ja hellä myös minulle. Ja samalla lapselleen. Lapselle hän ei kyllä ilkeä ole koskaan ollutkaan, ei vaan aina ole paikalla kun lapsi kyselee isää... Välillä vain tulee näitä kausia, kuten nyt kun joka paikka pursuaa taas kaikenlaisia pullo-mainoksia, kun kesä tulee, terasseista puhuu kaikki joka paikassa ja kun on kaunis päivä, miehelle tulee ekana mieleen olut... Kesä oli vaikeeta aikaa viime vuonnakin, mutta kun kelit kylmenee ja ilmat huononee, niin routa porsaan kotiin ajaa, niinkuin sanotaan. Alkaa kummasti kiinnostaa lämmin syli... Kai sitä rakkautta on minullakin vielä jäljellä, kun olen valmis aina antamaan anteeksi petetyt lupaukset ja haluan että mies tulee tänne lapsensakin takia. Rakkaus on tosi ihmeellistä... Riitelyä, huutoa ja juopottelua minä en asunnossani (siis kotonani) suvaitse yhtään ja sillä tavalla mulla on kuitenkin järki päässä. Lapsilleni rakennan turvallisen kodin, oli isä sitten millainen tahansa. Pahalta tuntuu kieltämättä tuollainen kommentointi, että on sairasta jatkaa elämää tuon miehen kanssa. Mutta mistä voi koskaan olla varma, että jostakin löytäisi parempaa? Kohdalle voi osua vielä huonompaa, väkivaltaista ja mustasukkaista käytöstä ja vaikka mitä. En suoraan sanottuna jaksa enää edes aloittaa kaikkea alusta. Tästä miehestä kuitenkin tiedän jo sen, että väkivaltaa hän ei minuun kohdista (ei ehkä uskalla edes yrittää, koska olen sanonut, että jos yhdestikin lyö, hän ei näe minua enää koskaan)
En osaa oikeastaan mutta neuvoa antaa, että oman jaksamisesi kannalta koeta keskittyä mahdollisimman paljon itseesi ja lapseesi. Koita nauttia pienistäkin hyvistä hetkistä mitä koet, ja kun mies taas seuraavan kerran menee, ajattele vaikka että voit taas tehdä jotain mitä et miehen kanssa edes halua tehdä. Minä esimerkiksi nukun aina x-asennossa sängyssä ja otan kaikki tyynyt, vaikka vähän tyhmältä kuullostaakin... Eilen grillattiin naapureiden kanssa ja vietettiin kivaa iltaa porukalla, ja aion kyllä ihan suoraan kehuskella miehelle miten hauskaa mulla ja lapsella oli myös ilman häntäkin! Mä olen huomannut myös sellasen asian, että välillä mieheen kolahtaa sekin, kun oikein kylmästi sanon että senkun menet, saanpahan tehdä jotain kivaa ilman sua, ei vois vähempää kiinnostaa. Sitten laitan oman puhelimen kiinni koko viikonlopuksi, ihan samalla tavalla niinkuin hänenkin puhelimensa on kiinni välillä kun on niitä viikonloppuputkia. Eli samalla mitalla takaisin välillä, ja kun alkaa ihmetellä niin sanot, että niinhän sinäkin teet. Alkuun tuntui tosi lapselliselta, mutta taitaa olla ainoa keino mikä on edes jotain reaktiota saanut aikaan tuossa minun miehessä...
Sitkeyttä ja itsepintaisuutta, koita pysyä vahvana! =)Kiitos, että kerroit omasta tilanteestasi!
Niin samankaltaista tuntuisi olevan, että kertomuksesi tuo uutta toivoa. Sillä siitä paistaa kuitenkin lävitse, että vastaavasta tilanteesta on kaikesta huolimatta mahdollisuus selvitä ja vielä hyvin!
Odotan innolla lapsen syntymää ja toivon, että se tuo meille molemmille uutta ulottuvuutta ja uuden näkökannan elämään. Minä uskoisin, että jaksan lapsen antaman voiman avulla tiukemmatkin tilanteet, toivottavasti niihin ei vaan jouduta...
Kerronpa sitten kuulumisia!
Siihen saakka; voimia sinulle ja vielä kerran suuret kiitokset!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856