Estrelanvuoristokoira

tietoa?

Soveltuuko tokoon? Minkälainen on kotioloissa? Osaako vahtia ja olla tarvittaessa isäntä talossa, jos ei olla paikalla? Minkälainen on turkki? Kertokaa ihmeessä kokemuksia, sillä aikomuksena hankkia estrela ja haluaisin tietoa mahdollisimman paljon..

7

825

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • et etsi
    • monipuolisesti

      Osaako vahtia, monasti liikaakin, jopa niin että oman perheenkin jäsenet voi olla vaarassa.
      Eli kasvatus täytyy olla hanskassa heti pennusta saakka.
      Haukku on todella kumeaa ja häiritsee naapuristoa jos asut lähiössä.
      Viihtyy ulkokoirana.
      Soveltuuko tokoon? Monesti "lahjottava" tekemään, ei tyypillinen palvelukoira.
      Ota yhteyttä kasvattajiin. Kasvattajat eivät monasti puhu kielteisistä puolista. Varo jos kasvattaja tarjoutuu tuomaan pennun kotiisi tai puolimatkaan ja ehdottaa koiraan tutustumista näyttelyssä ei kotonaan.

      • LGD

        " Osaako vahtia, monasti liikaakin, jopa niin että oman perheenkin jäsenet voi olla vaarassa. "

        Mihin perustat tämän väitteesi? Estrela on oikein käsiteltynä (ei siis alistamalla ja väkivalloin koulutettuna) todella kiltti omalle väelleen, en ole tavannut näiden vuosien aikana joina mm. itselläni näitä useampi on ollut yhteenkään Estrelaan joka olisi omalle perheelleen ollut vaarallinen. Toki sille rajat on asetettava ja kunnon peruskoulutus annettava siinä missä muillekin roduille.

        Vahtii se kyllä, vahtiviettiä ei saa millään tavalla voimistaa, se on siellä koiran ominaisuuksissa vaikkei ensimmäiseen pariin vuoteen siltä vaikuttaisikaan. Tästä syystä Estrela on pennusta asti totutettava vieraisiin ihmisiin, ja sen on saatava mahdollisimman paljon positiivisia kokemuksia ihmisistä, kuten myös erilaisista tilanteista. Vierailla ei ole mitään asiaa koiran reviirille jos isäntäväki ei ole paikalla, siitä koira pitää huolen, ja koiran omistajan velvollisuus on varoittaa ihmisiä kunnon ohjeilla tästä.

        Estrela viihtyy tosiaan ulkona, mutta mihinkään pihan perälle unohdettavaksi se ei sovellu, vaan sen on saatava olla perheensä touhuissa mukana, ja saatava myös runsaasti liikuntaa! Eli ei ole mikään tarhakoira jota voi pitää ympäri vuorokauden tarhassa tai narun päässä ilman ihmiskontaktia!!

        Tosiaan ei mikään varsinainen palveluskoira, mutta toki Estrelan kanssakin voi harrastaa kun sen pennusta asti motivoi tekemään erilaisia asioita, ja etenee koiran ehdoilla, pakottamalla sitä ei saa tekemään yhtään mitään.

        Kasvattajat kyllä kertovat myös negatiivisista puolista, niitä on mielestäni mm. taipumus karkailuun ellei piha ole kunnolla aidattu, ja jotkut yksilöt eivät liiemmin pidä vieraista saman sukupuolen edustajista. Mikään koirapuistokoira se ei tästä syystä ole, eikä myöskään vahtiviettinsä ja yleensä iltaisin aktivoituvasta vahtimisesta johon liittyy kumea haukku takia sovellu kerrostaloon/rivitaloon. Koiralle on tarjottava sen ominaisuuksien vaatimat olosuhteet, ja tästä syystäkin edellä mainitut asuinmuodot ovat poissuljettuja.
        Kielteisiä puolia en oikeastaan muita löydä, on perusterve rotu, jolla ei suurempia terveysongelmia ole, ja oikeanlaisella ihmisellä oikeanlaisissa olosuhteissa, oikealla tavalla sosiaalistettuna erittäin miellyttävä, rauhallinen ja pitkäpinnainen kumppani.

        Yleensä nämä ongelmakoirat ovat väärissä käsissä, tai vääränlaisissa olosuhteissa, ja tämä ikävä kyllä tuo negatiivista julkisuutta rodulle kuin rodulle. Täytyy muistaa, että lempeästä ulkomuodostaan huolimatta Estrelakin on ALKUKANTAINEN LAUMANVARTIJAKOIRA, jota ottaessa on omat rahkeet mietittävä todella tarkkaan!


      • vaarassa?

        Mitäköhän ihmettä päässäsi on liikkunut kirjoittaessasi! Taitaa olla sanomattakin selvää, ilma puhalteli läpi!
        LGD-rodut ovat mahtavia koiria, oikeissa käsissä, kuten LGD-nimimerkkikin kirjoittaa.
        Kun koulutat laumanvartijakoiran oikein, on sinulla käsissäsi mitä parhain ja luotettavin koira, mutta alistamalla et saa koirasta muuta kuin ongelmakoiran!
        Jokainen vastuuntuntoinen kasvattaja kertoo varmasti myös huonoista puolista, kuten jättää myös myymättä, jos kokee ettei ostaja ole valmis koiraa hallitsemaan.


      • tietoa LGD-roduista
        vaarassa? kirjoitti:

        Mitäköhän ihmettä päässäsi on liikkunut kirjoittaessasi! Taitaa olla sanomattakin selvää, ilma puhalteli läpi!
        LGD-rodut ovat mahtavia koiria, oikeissa käsissä, kuten LGD-nimimerkkikin kirjoittaa.
        Kun koulutat laumanvartijakoiran oikein, on sinulla käsissäsi mitä parhain ja luotettavin koira, mutta alistamalla et saa koirasta muuta kuin ongelmakoiran!
        Jokainen vastuuntuntoinen kasvattaja kertoo varmasti myös huonoista puolista, kuten jättää myös myymättä, jos kokee ettei ostaja ole valmis koiraa hallitsemaan.

        Ellei kasvatus ole hanskassa koira nostaa itsensä helposti laumassa korkeammalle minne kuuluu ja silloin oman perheen jäsenetkin voi olla vaarassa YLLÄTTÄVÄSSÄ tilanteessa missä koira rupeaa puolustamaan lauman "korkeimmalla" olevaa muilta perheen jäseniltä (luulemaansa varaa vastaan) Vaikka koira olisi kuinka ystävällinen muutoin, suhtautuisi lapsiin ja vieraisiin OK.
        Eli kyse on siitä jos henkilö jolla ei ole kokemusta koirista, koirien asemasta laumassa, hankkii koiran ja ei pidä huolta siitä että voimakastahtoisen koiran paikka pysyy lauman alimmaisena.
        Alottajan viestistä ei käy ilmi että hänellä on kokemusta koirista.
        Koirat on mahtavia jos ne on kasvatettu oikein.


      • LGD
        tietoa LGD-roduista kirjoitti:

        Ellei kasvatus ole hanskassa koira nostaa itsensä helposti laumassa korkeammalle minne kuuluu ja silloin oman perheen jäsenetkin voi olla vaarassa YLLÄTTÄVÄSSÄ tilanteessa missä koira rupeaa puolustamaan lauman "korkeimmalla" olevaa muilta perheen jäseniltä (luulemaansa varaa vastaan) Vaikka koira olisi kuinka ystävällinen muutoin, suhtautuisi lapsiin ja vieraisiin OK.
        Eli kyse on siitä jos henkilö jolla ei ole kokemusta koirista, koirien asemasta laumassa, hankkii koiran ja ei pidä huolta siitä että voimakastahtoisen koiran paikka pysyy lauman alimmaisena.
        Alottajan viestistä ei käy ilmi että hänellä on kokemusta koirista.
        Koirat on mahtavia jos ne on kasvatettu oikein.

        Estrelanvuoristokoirat, kuten muutkin LGD-rodut ovat ns. minimireaktiokoiria, ne eivät käytä voimiaan turhaan, ainoastaan silloin kun on TOSI kyseessä. Lisäksi niillä on erinomainen tilanteen- ja ihmisen lukutaito, ne erottavat eri tilanteet toisistaan ja tietävät milloin on tarve niihin puuttua.

        LGD:n kanssa ei tarvitse jatkuvasti osoittaa laumanjohtajuuttaan, itseasiassa riittää että arjessa IHMINEN on se joka päättää mitä tapahtuu, milloin tapahtuu ja miten. Ja tilanteet viedään loppuun asti, oli se sitten koiran mielestä hauskaa tai ei. Voimiaan ei tällaisen koiran kanssa pidä lähteä mittelemään, varma asia on se, että esim. koiraa selättelemällä jossain vaiheessa saa sitä mitä tilaa...

        Jollei LGD ole niin sanotusti hanskassa, ongelmia sen kanssa tulee lähinnä siinä, että se ei tottele esim. luoksetulokutsuja/muita käskyjä, se saattaa rähistä muille koirille ja vieraille ihmisille, ja vahtimistilanteissa vahtivietin noustessa ihminen ei saa sitä hallintaansa, se saattaa puolustaa luitansa ja ruokaansa ym. Se päättää mitä tehdään ja milloin.

        Suosittelen LGD-roduista kiinnostuneita ihmisiä tutustumaan Kaisa Koljosen kirjoittamaan Laumanvartijakoirat-kirjaan, siinä on kuvattu hienosti alkukantaisten laumanvartijakoirien alkuperää, käytöstä, ominaisuuksia ja myös niiden koulutusta! Myös Estreloista on saatavilla yhdistyksestä niistä kertova kirja.


      • vuhvuh

        Pakko ihmetellä,että jos tuolla kirjoittajalla on tai on ollut koiria,mistä on ne hommannut,jos väittää ettei kasvattajat kerro niitä ns.huonompia puolia koirista...Tunnen kyllä aika monta ja uskon,että varmasti informoivat koirista koko kokemuksellaan ja ihmiselle on annettu puhelahja siksi,että voi kysyä.Ei sitä heti tule kaikki mieleen,mutta eipä sitä koiraa samantien kotiin saakkaan.
        Tottakai ne haukkuu,kun ovat vartioita! Se,että häiritsee lähiössä on aivan totta...ei ne sinne kuulukkaan!Lgd-rotuiset koirat ei ole ns. juoksunarukoiriksi tarkoitettu.(ei kyl moni muukaan)
        Maailmassa on 10000000 koira rotua,sieltä taatusti löytyy jokaiselle ja jokapaikkaan sopiva malli.Ja kyrvänjatkeeksi tampioille ei sovellu lgd!
        Anteeksi kielenkäyttö,mutta niin se vaan on!
        Kysyvä taatusti saa apua ja jos oma kasvattaja on torvi,ni soittaa jollekkin muulle!Tahallista vaikeuksien kerjäämistä koirankasvatuksessa on se kun ongelmatilanteissa ei pyydä apua.AINA PITÄÄ PYYTÄÄ APUA,kun ei yksin selviä koiransa kanssa.Minä itte asenteella saa koiran monttuun alta3 vuoden!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe