(nimim. Repe kirjoittaa näin yleisellä palstalla)
Minulta katkesi talvella –97 nokkahihna 80
km/vauhdissa. Päästelin Passatillani kirkkaassa
pakkassäässä oikealle kaartuvaan ylämäkeen,
jolloin kuului lyhyt kolahdus konehuoneesta ja
etupyörät lukkiutuivat välittömästi. Autoni
pyörähti vasemmalle kaistalle, jonka urissa
jatkoin liukumista lukkojarrutuksessa n. 100
metrin matkan törmäten vastaantulevaan
jakeluautoon. Kuorma-auton vauhti oli ehtinyt jo
hidastumaan, mutta törmäyksen voima sai autoni
putoamaan penkalta ja kierimään 4 kertaa
pituusakselin ympäri, jääden ruttaantuneen
takakontin varaan pystyasentoon joen jäälle.
Tulin tajuihini vasta siinä vaiheessa, kun
palamaan syttynyt polttoainesäiliö oli sulattanut
jään auton alla, ja auto alkoi hitaasti valumaan
jääkannen alle virtauksen imussa. Tuli oli
nuollut auton ulkopintaa sillä seurauksella, että
ovien ja ikkunoiden kumilistat olivat sulattaneet
ne tiiviisti kiinni, enkä päässyt autosta ulos.
Hämmästykseni oli suuri, kun tajusin ettei vesi
samasta syystä päässyt myöskään sisään. Jopa
tuuletusaukot olivat sulaneet umpeen.
Roikuin siis turvavöiden varassa ylösalaisin
autossani, veden nosteen painaessa sitä vasten
jään alapintaa ! Auringon valo kajasti sen verran
jään läpi, että sain kuin sainkin ohjailtua
autoani vuolaassa virrassa, nastarenkaat jäähän
painautuneena.
Ei totisesti tullut mieleen nollata
trippimittaria, mutta ikuisuus ehti kulua, ennen
kuin pullahdin viimein pintaan hyisellä
merenlahdella. Sain vaivoin auton heilahtamaan
ympäri, avasin kattoluukun ja sytytin Nortin.
Ilta alkoi jo hämärtymään ja märkä tukka
kovettumaan. Radio sentään vielä toimi. Huutelin
turhaan apua kattoluukun välistä, mutta ketään ei
näkynyt missään. Tuuli alkoi yltyä, ja ranta
kadota näkyvistä.
Yhtäkkiä auto äkisti kohosi. Olin ajautunut
laivaväylälle ja lastinsa purkanut tankkeri
kaappasi autoni, kuin hellästi, keulapulbinsa
päälle nököttämään.
Siinä me sitten matkasimme, minä, Passat ja
Fortumin tankkeri 6 solmun nopeudella kohti
etelää.
Nyt kirjoittelen tätä Suezin kanavalta missä
minut viimein huomattiin. Vielä kolme kuukautta
kanavavahdin apulaisena, niin lentolippu kotiin
on tienattu.
Minulta katkesi talvella –97 nokkahihna 80
km/vauhdissa. Päästelin Passatillani kirkkaassa
pakkassäässä oikealle kaartuvaan ylämäkeen,
jolloin kuului lyhyt kolahdus konehuoneesta ja
etupyörät lukkiutuivat välittömästi. Autoni
pyörähti vasemmalle kaistalle, jonka urissa
jatkoin liukumista lukkojarrutuksessa n. 100
metrin matkan törmäten vastaantulevaan
jakeluautoon. Kuorma-auton vauhti oli ehtinyt jo
hidastumaan, mutta törmäyksen voima sai autoni
putoamaan penkalta ja kierimään 4 kertaa
pituusakselin ympäri, jääden ruttaantuneen
takakontin varaan pystyasentoon joen jäälle.
Tulin tajuihini vasta siinä vaiheessa, kun
palamaan syttynyt polttoainesäiliö oli sulattanut
jään auton alla, ja auto alkoi hitaasti valumaan
jääkannen alle virtauksen imussa. Tuli oli
nuollut auton ulkopintaa sillä seurauksella, että
ovien ja ikkunoiden kumilistat olivat sulattaneet
ne tiiviisti kiinni, enkä päässyt autosta ulos.
Hämmästykseni oli suuri, kun tajusin ettei vesi
samasta syystä päässyt myöskään sisään. Jopa
tuuletusaukot olivat sulaneet umpeen.
Roikuin siis turvavöiden varassa ylösalaisin
autossani, veden nosteen painaessa sitä vasten
jään alapintaa ! Auringon valo kajasti sen verran
jään läpi, että sain kuin sainkin ohjailtua
autoani vuolaassa virrassa, nastarenkaat jäähän
painautuneena.
Ei totisesti tullut mieleen nollata
trippimittaria, mutta ikuisuus ehti kulua, ennen
kuin pullahdin viimein pintaan hyisellä
merenlahdella. Sain vaivoin auton heilahtamaan
ympäri, avasin kattoluukun ja sytytin Nortin.
Ilta alkoi jo hämärtymään ja märkä tukka
kovettumaan. Radio sentään vielä toimi. Huutelin
turhaan apua kattoluukun välistä, mutta ketään ei
näkynyt missään. Tuuli alkoi yltyä, ja ranta
kadota näkyvistä.
Yhtäkkiä auto äkisti kohosi. Olin ajautunut
laivaväylälle ja lastinsa purkanut tankkeri
kaappasi autoni, kuin hellästi, keulapulbinsa
päälle nököttämään.
Siinä me sitten matkasimme, minä, Passat ja
Fortumin tankkeri 6 solmun nopeudella kohti
etelää.
Nyt kirjoittelen tätä Suezin kanavalta missä
minut viimein huomattiin. Vielä kolme kuukautta
kanavavahdin apulaisena, niin lentolippu kotiin
on tienattu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vaihda vitsiniekka nimimerkkiä.
Ei sovi moittia ainakaan mielikuvituksen
puutteesta. :)