astma - ja amalgaami

olisiko apua? - kuka tietää??

Astma ja amalgaami

90-luvulla ovat Antioksidanttiklinikoiden lääkärit ottaneet kantaa amalgaamin osuuteen eri sairauksissa, myös astmassa. Meille on muodostunut selkeä kliininen kokemus amalgaamin merkityksestä. Kuten kaikissa allergisissa ongelmissa on myös astmassa syytä kiinnittää huomiota amalgaamiperäisiin metallialtistuksiin. Lääkärinä olemme saaneet kokemusta siitä miten määräämämme antioksidanttilääkkeet vaikuttavat erikseen ja miten eri aikaan suoritettu amalgaamisaneeraus vaikuttaa taudin kulkuun. Tiedämme kokemuksen ja myös kirjallisuuden perusteella, että amalgaami ja astma ovat melko suorassa syy-ja seuraus-suhteessa.

Oireisella astmapotilaalla voidaan hyvin suositella amalgaamisaneerausta, joka tulee tehdä kertatoimenpiteenä tarkkaa suojaustekniikkaa käyttäen. Kun potilaalla on odotettavissa olevaa elinaikaa vuosia tai vuosikymmeniä, on varsin loogista koehoidon omaisesti poistaa sellaiset raskasmetallilähteet, jotka kirjallisuuden mukaan pahentavat allergisia reaktioita. Nykyään tiedetään, että amalgaamipaikoista vapautuu koko ajan metalleja, jotka siirtyvät sisäelimiin. Ehkä kaikkein selvin mittaustapa on hengitysilman elohopea. Se voidaan nykyään luotettavasti mitata. Amalgaamipotilailla todetaan suuria elohopeapitoisuuksia uloshengitysilmassa. Kun tällainen mittaustulos on käytettävissä, ei ole perusteita jatkaa amalgaamivarastojen pitämistä hammaskoloissa, vaan on syytä suositella saneerausta. Onhan nykyään vaarattomia ja allergiavapaita materiaaleja laitettavaksi tilalle.

Lukuisille astmapotilaille on lääkäreitten suosituksesta suoritettu amalgaamisaneerauksia. Ennen toimenpidettä he ovat saaneet antioksidanttilääkitystä ja taudissa on saattanut tapahtua oleellinen muutos parempaan. Aika monella potilaalla uusi paranemisjakso ajoittuu joko välittömästi tai melko pian amalgaamisaneerauksen jälkeen. Korostettakoon vielä, että amalgaamisaneeraus tulee tehdä tehokkaan yksilöllisen antioksidanttilääkityksen suojassa kertatoimenpiteenä tarkkaa suojaustekniikkaa noudattaen. Tällöin saneeraukseen ei liity toimenpiteistä johtuvia komplikaatioita tai merkittäviä sivuoireita.

Jos astmapotilas epäilee amalgaamin osuutta, hänen kannattaa hakeutua antioksidanttiklinikoille ja lähteä selvittäviin tutkimuksiin. Ensimmäiseksi voidaan suorittaa vaikkapa uloshengitysilman elohopeamittaus.

12

2447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homekorva

      Mulle on vaihdettu pari amalgaamipaikkaa muoviseksi..

      No se muovinen vihloo, ei oo hyvä. Se jopa jouduttiin se toinen uusimaan, kun ekaks ei tullut hyvä.

      Eli jos syö kylmää niin ne vihloo kauheasti.

      • allergisen äiti

        Lapselleni tuli hammasrautojen laiton yhteydessä allerginen reaktio. Raudat kiinnitettiin hampaaseen muovipaikan tapaisella aineella. Minulle kerrottiin, kun etukäteen jo älysin epäillä, että ko. aine on allergisimmillaan silloin, kun se ei ole vielä kovetettu. Paikkoja ei ole vielä yhtään suussa.
        Reaktio oli turvonneet huulet ja kasvot sekä kipeytyneet suunlimakalvot laittopäivänä ja pari päivää sen jälkeen.
        Myöhemmin olen kuullut, että hammaslääkäreillä tutkitaan ammattitauteja johtuen näistä muovipaikka-aineista.


      • homekorva
        allergisen äiti kirjoitti:

        Lapselleni tuli hammasrautojen laiton yhteydessä allerginen reaktio. Raudat kiinnitettiin hampaaseen muovipaikan tapaisella aineella. Minulle kerrottiin, kun etukäteen jo älysin epäillä, että ko. aine on allergisimmillaan silloin, kun se ei ole vielä kovetettu. Paikkoja ei ole vielä yhtään suussa.
        Reaktio oli turvonneet huulet ja kasvot sekä kipeytyneet suunlimakalvot laittopäivänä ja pari päivää sen jälkeen.
        Myöhemmin olen kuullut, että hammaslääkäreillä tutkitaan ammattitauteja johtuen näistä muovipaikka-aineista.

        mun lapsella oli vuoden oikomiskoje suussa.. Se teki aina rakkuloita(aftoja) ja haavoja suuhun.

        Kun sen laitteen sai sit pois, niin oireilu jatkuu, tosin lievenee pikkuhiljaa.

        Kaikenlaisia tahnoja kokeiltiin. Lisänä Aftab lääke. auttoi vähän..


    • Pappa-Smurffi

      Ajoittain suussa esiintyvä "sähköinen maku" on yhdistetty otsooniin, mutta itse yhdistän sen nimen-omaan amalgaamin elohopeaan?

      Onko kellään tietoa?

      • Drifter

        Tämä seosmetalli koostuu useasta eri metallista.
        Tavallisesti se sisältää hopeaa, tinaa, sinkkiä ja kuparia liuotettuna juoksevaan elohopeaan.
        Tämä eri metalleista koostuva seos muodostaa myös sähköparin.
        Ihminen toimii hyvin pienillä sähkövirroilla ja nämä ovat kyllä herkkiä erilaisille ulkopuolisille kentille.
        Toiset ovat herkempiä tiedostaen tämän erilaisilla oireilla.
        "Sähkön maku" suussa kertoo sähköparin toiminnasta.

        Myös otsoonia vapautuu voimakkaissa sähköisissä toiminnoissa.

        Arvaan, että tästä kielletystä aiheesta homeen lisäksi syntyy taas varsinainen möly, kun sanon, että amalgaami on erittäin vaarallinen, vaikkakin kestävä, paikkausaine.
        Tässä on yksi hiljaiseksi painettu ongelma, mutta tämä kylläkin kuuluu tuonne Hampaat-palstalle. Jotta se siitä.


      • homekorva

        Mulla on kans metallimaine maku välillä.. Sen yhdistän paikkoihin sen maun.

        Mutta siis urheillessa tulee erilainen metallinmaku, se on sitä, kun pienet pinnalliset verisuonet menee rikki ja suuhun tulee pieniä veritippoja. Sen olen lukenut lääketieteen oppaasta.

        Mutta amalgaamipaikoissa on oma metallin maku.


      • Pappa-Smurffi
        Drifter kirjoitti:

        Tämä seosmetalli koostuu useasta eri metallista.
        Tavallisesti se sisältää hopeaa, tinaa, sinkkiä ja kuparia liuotettuna juoksevaan elohopeaan.
        Tämä eri metalleista koostuva seos muodostaa myös sähköparin.
        Ihminen toimii hyvin pienillä sähkövirroilla ja nämä ovat kyllä herkkiä erilaisille ulkopuolisille kentille.
        Toiset ovat herkempiä tiedostaen tämän erilaisilla oireilla.
        "Sähkön maku" suussa kertoo sähköparin toiminnasta.

        Myös otsoonia vapautuu voimakkaissa sähköisissä toiminnoissa.

        Arvaan, että tästä kielletystä aiheesta homeen lisäksi syntyy taas varsinainen möly, kun sanon, että amalgaami on erittäin vaarallinen, vaikkakin kestävä, paikkausaine.
        Tässä on yksi hiljaiseksi painettu ongelma, mutta tämä kylläkin kuuluu tuonne Hampaat-palstalle. Jotta se siitä.

        Totta mooses tämän sähköparin kautta päästään yhteiseen nimittäjään - otsooniin!

        Kiitos!


      • Drifter
        Pappa-Smurffi kirjoitti:

        Totta mooses tämän sähköparin kautta päästään yhteiseen nimittäjään - otsooniin!

        Kiitos!

        otsoonin tuotannot esiintyvät voimakkaissa sähköpurkauksissa, ainakin havaittavat ja mitattavat.
        Tämä suussa oleva sähköpari toimii hyvin pienillä virroilla ja niiden aiheuttamasta otsoonin esiintymisestä en ole kuullut.

        Mutta tämä otsoonin esiintyminen ja lisääntyminen maan pinnalla (ei ilmakehän yläosassa) johtuu tästä ihmisen tuottamista saasteista.
        Ja tämä otsoonin tuotanto ei ole terveellistä ihmiselle eikä millekään kasville.

        Kun sitten laskee nämä monet eri tekijät yhteen eli erilaisten myrkkyjen, kuten homeiden tuottamat toksiinit tai vieraiden proteiinien vaikutukset, kuten homeitiöt, sädesienet jne., ja siitä syystä laskeneen immuunipuolustusjärjestelmän ja ympäröivän kemikalioilla kyllästetyn ilman sekä ihmisen sisältämän oman ylimääräisen kemiallisen tuotannon, jota esimerkiksi tämä amalgaami edustaa, en yhtään ihmettele, että ihmisen kehon toiminnat alkavat rempata.

        Olen monasti ihmetellyt näitä tieteen tekijöitä, kun he tekevät tätä kansalaisia palvelevia tutkimuksiaan (tästä en ole vakuuttunut), että kokonaisuutta kukaan ei osaa ottaa tai halua ottaa huomioon.
        Koko tähän ihmisen kehon toimintaan vaikuttavat kaikki tekijät ja niiden yhteissumma.

        Eli mitään tekijää ei pitäisi jonkin taloudellisen tai muun vaikuttavan tekijän takia sulkea pois.

        Kaikki vaikuttaa kaikkeen.


    • poistaminen

      oikein auttaa varmasti joitakin. Jo 1980-luvulla tiedettiin sen olevan vaarallista, ainakin oma hml tiesi. Kun suuni saneerattiin, metallinmaku suusta hävisi ja limakalvot paranivat. Moni tuttavani on poistattanut paikkansa ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä sen jälkeen. Hyvä puoli asiassa on se, että omien kokemusteni vuoksi olen pitänyt huolen lapseni hamapaista. Ei takuulla ole yhtään reikää hampaissa niin kauan kuin kotona asuu.

      • homekorva

        Niitä ei saakkaan repiä yhellä käynnillä. Oli kai jotain kuukausi ainakin väliä per paikanvaihto.

        Kun pyysin hammaslääkäriä vaihtamaan ne, se sanoi, että hän ei ala EHJIÄ paikkoja purkamaan..

        Ne mitkä oli hapertunut ja irtoilleet 3 kpl niin ne hän vaihtoi (tai 2,5 kun yhdestä vaihdettiin kupruileva osa)

        Mä oon käsittänyt, että nekin tulee vanhetessaan haperoksi, ehkä myös se mitä syö, vaikuttaa niiden pinnan kestävyyteen ja myöskin sähkö ym reagointiin..

        Jotkut ruuat lisää sitä metalli makua.. KOKEILKAA.. KIIVI TEKEE AINASKIN.


      • Drifter
        homekorva kirjoitti:

        Niitä ei saakkaan repiä yhellä käynnillä. Oli kai jotain kuukausi ainakin väliä per paikanvaihto.

        Kun pyysin hammaslääkäriä vaihtamaan ne, se sanoi, että hän ei ala EHJIÄ paikkoja purkamaan..

        Ne mitkä oli hapertunut ja irtoilleet 3 kpl niin ne hän vaihtoi (tai 2,5 kun yhdestä vaihdettiin kupruileva osa)

        Mä oon käsittänyt, että nekin tulee vanhetessaan haperoksi, ehkä myös se mitä syö, vaikuttaa niiden pinnan kestävyyteen ja myöskin sähkö ym reagointiin..

        Jotkut ruuat lisää sitä metalli makua.. KOKEILKAA.. KIIVI TEKEE AINASKIN.

        erilaisten aineiden vaikutus metalleihin, kuten amalgaamiin.
        Tästä amalgaamin ja antibioottien yhteisvaikutuksesta on aika vakavia tietoja ja suolistobakteereiden muuntumisista.
        Eräs tohtori sanoessaan edellä olevan lausunnon julkisuuteen sai "sordiinon".

        "Elimistöömme vapautuvasta elohopeasta 2/3 on peräisin amalgaamipaikoista, mutta altistuksen terveysvaikutuksista kiistellään. Tiedetään, että elohopea on antimikrobinen - sillä on bakteereita tappava ominaisuus. Ihmisellä on eniten bakteereita suolistossaan ja suussaan. Suolistobakteerit ovat enimmäkseen hyödyllisiä. On todettu, että amalgaamipaikkoja suussaan kantavilla ihmisillä on suolistossaan elohopealle vastustuskykyisiä bakteereita. Mielenkiintoisinta on, että samanaikaisesti suolistossa on eri antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita. Epäillään, että elohopealla saattaa olla hyödyllisiä bakteereita vähentävä vaikutus."

        Tämä amalgaamien poisto kaiken näiden kokeneiden tekijöiden mukaan pitää tehdä hitaasti ja suunnitellusti, muuten syntyy hyvin ikäviä seurauksia.

        Joka tapauksessa aina kun on sähköistä toimintaa, on myös siitä aiheutuvia tuloksia ja nämä eivät aina ole positiivisia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5495
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2396
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1890
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      146
      1773
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1615
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      34
      1575
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1408
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1059
    Aihe