Isovanhemmudesta

Olen 56, lapsenlapsia on kaksi - kaksoset - vähän yli 2 vuotiata, oikeita mummin silmäteriä. En muistanut, miten fiksuja sen ikäiset lapset voivatkin olla.

Laittavat palapelejä, leikkivät hienosti yhdessä, tosin joskus tulee kinaakin.

Lapsenlapset ovat arvokkainta, mitä minulla on.
Olen koko ajan (ainakin yrittänyt ) varoa etten paasaa, en neuvo, en toitota tuota " minä tiedän" tyttärelle,
hän on hoitanut kaksoset aivan upeasti.
On johdonmukainen lapsille, tekee ruuat itse, käyttää kestovaippoja, ulkoilee ja touhuaa paljon lasten kanssa.

Siitähän se näkee, että kyllä nuoret äidit osaavat - jos vain annetaan mahdollisuus.

Kukaan ei kyllä minua aikoinaa neuvonut, mutta johtui erilaisesta elämäntilanteesta - oma äitini oli juuri eronnut ja niin omassa elämässään kiinni ettei oikein ehtinyt ja vielä työelämässäkin mukana.

Nämä lapsenlapset ovat suloisia, ihania, en osaa muuta sanoa.
Luen heille paljon, kerron omia satuja, tykkäävät olla sylissä - tyttö jostain syystä enempi mummon ja poika vaarin sylissä.

He ovat niin erilaisia - poika on kiinnostunut kaikista vaarin jutuista eli auton korjaamisesta, työkaluista.
Tyttö taas tykkää tiskata mummon kanssa ja huom! näitä asioita ei ole mitenkään heille opetettu tai ajateltu mikä on pojan mikä tytön rooli.

Itse he näin ovat valinneet, ostin pojallekin vauvanuken jouluna, joskus hän pitää nukkea sylissä ja sanoo että se on hänen vauvansa mutta useimmiten nukke lentää kun tielle osuu jotain mielenkiintoisempaa.

Tyttö taas kyllä joskus leikkii myös autoilla.
Isonvanhemmuus on mielestäni sitä, että ollaan olemassa, lähellä, mutta ei liian lähellä.

Autetaan jos voidaan, ei tyrkytetä apua.
Nämä lapsukaiset saavat olla yökylässä joskus.
Huom, kirjoitin s a a v a t , sillä olemme todella iloisia jos he saavat viettää aikaansa mummolassa.
Terveisiä kaikille isovanhemmille.