Olen joutunut asioimaan vuosien saatossa Loimaalaisissa liikkeissä. Palvelu on ollut aina yhtä tasaisen tylyä. Ei puhettakaan että tervehdittäisiin, sanottaisiin olkaa hyvä tai että kiitos ja näkemiin, asiakkaan lähdettyä.
Ensinnäkin esimerkiksi paikallisessa rautakaupassa saa odottamalla odottaa palvelua. Juosta myyjän perässä jos sellaisen vahingossa jostain bongaa. Jos sitten oma-aloitteisesti ottaa jostain metritavaraa 'ominluvin' on viis riskiä äijää kimpussa ja selittämässä että myyjä antaa...
Sama tylyys on kaikissa muissakin liikkeissä. Onneksi nykyään voi ostaa suurimman osan tarvitsemastaan ilman myyjää, jää vain siedettäväksi tympeä, halvalle hajuvedelle haiseva kassa.
Vielä erikseen nämä pikkupikku liikkeet. Joita yrittäjät yrittävät yksinään pyörittää. Jos sellaiseen uskaltautuu sisälle niin ulos et pääse ellet osta vähintään viidelläkympillä jotain jota et ikinä tule tarvitsemaan.
Turussa on jo meininki aivan toinen, tosin ovat sielä tottuneempia vieraisiinkin ihmisiin.
Tampereen paras puoli on sen leppoisuus. Ei mitään tiukkapipoja vaan ystävällisen avuliaita ja aina saa apua kun vain osaa pyytää. Paikallisbussiliikenne toimii tosi hienosti ja autotonkin pääsee mihin haluaa. Useimmiten jätän autoni ilmaisparkkipaikalle jollekin marketille ja ajan bussilla kaupunkiin.
Loimaalla asiakkaalle
13
1198
Vastaukset
- varsinkin
On muuten totta tuo tylyys. Paitsi noissa liikkeissä sama tylyys jatkuu myös virastoissa. On aivan sama missä virastossa (valtion/kunnan) käyt, palvelu on yhtä ynseätä. Työntekijät ovat vastentahtoisesti työssään ovat yleensä maatalon emäntiä ja isäntiä eikä aika oikein riittäis enään viranhoitoon, mutta kun ahneuskaan ei anna periksi luopua hyvistä tuloista.
- määkin
just noin!
- nyt...
jo paska!
- nyt on ...
just tyypillistä loimaalaismenttaliteettiä!
- A Koskela
nyt on ... kirjoitti:
just tyypillistä loimaalaismenttaliteettiä!
On toiminut mulla jokainen kerta. Tarvitaan kaulakoru, kultainen vaakunaleijona. Sen kun vetää paidan alta esille ennen kuin menee myyjien silmien alle niin joka paikassa saa asiallista, nopeaa ja ystävällistä kohtelua. Kokeiltu on vuosien mittaan monta kertaa ja monessa paikassa. Tähän asti ei ole pettänyt koskaan. Muilla kokemuksia?
- vai risti
A Koskela kirjoitti:
On toiminut mulla jokainen kerta. Tarvitaan kaulakoru, kultainen vaakunaleijona. Sen kun vetää paidan alta esille ennen kuin menee myyjien silmien alle niin joka paikassa saa asiallista, nopeaa ja ystävällistä kohtelua. Kokeiltu on vuosien mittaan monta kertaa ja monessa paikassa. Tähän asti ei ole pettänyt koskaan. Muilla kokemuksia?
Nyt on niin että tuohan symbolli on varsin runsaasti ns. skinien käytössä ja siitä johtuen se valitettavasti leimaa kantajansa. Toisaalta kantaahan monet risiäkin vaikkeivat minkään sortin uskovaisia olekkaan, vaan montakertaa aivan päinvastoin
- ex-loimaalainen
jep,kokemusta on...asuin 7kk loimaan hirvikoskella ja ikinä siis ei ikinä MISSÄÄN kaupassa ees hymyilty! tympein täti oli ehdottomasti hirvikosken siwassa! olin koko 7kk melkein jokapäiväinen asiakas ja ikinä eräs myyjätär ei sanonut muuta kuin hinnan ja joskus ei edes sitä. että hyvä loimaa....
- minä
Voi voi, tätä se yhdistyminen tekee. Olen Loimaalta kotoisin ja Hirvikoski on mulle tänä päivänäkin vielä Loimaan kuntaa. En yhtään ihmettele että siinä pienessä kylässä ei tervehditä, en tunne muuten yhtäkään järkevää tyyppiä sieltä!
- lisääveroja
Perseestä koko porukka
- 8657
No onpa ihmeellisiä kokemuksia. Onneksi olen ollut onnekas ja saanut päinvastaisia kokemuksia. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Suuret liikkeet jyrää niin Loimaalla kuin muuallakin.
- lisääpalvelua
Ei täältä kyllä mitään kunnon palvelua saa mistään
- eiloimaalainen
kyllä!! Loimaan sähkössä/veikon koneessa on aika tyly meininki. Soitin eräästä valaisimesta ja mies hyvin kireellä äänellä kertoi että he ovat jo kiinni. Netissä lukee avoinna 18.00 asti hyvin painokkaasti ja avoinna nyt (siis soittohetkellä) teksti...Sanoin Anteeksi ja löin luurin korvaan. Hyvin töykeä ihminen. Sama Ribbonissa eräs myyjistä katselee nenänviertään pitkin, kun taas toinen myyjä siellä on hyvin asiallinen ja mukava. Tänään katselin sielläkin valaisimia ja kas, kun sisälle tuli eräässä Loimaalaisessa vaateliikkeessä ajoittain työskentelevä nainen, hän meni edelleni palveluissa. .... noh, hyvää sanon kuva-paavosta,heillä on niin kivat myyjät että:-) ja tokmannin tumma kaunis nainen kassalla,aina iloinen ja ei yhtään kauneus hattuun noussut...Myös autoliikkeessä asiallinen myyjä Mika, Rengasliikkeessä oikein asiallista samoin autosähköpisteessä..Eli kyllä siellä ihan mukavia on onneksi suurin osa mutta tämä veikon kone,sähkö menetti kyllä asiakkaan. Näinä aikoina ei paranisi............
- joulumieli2
Olin eilen kuudessa eri liikkeessä Loimaalla. Jokaisessa sain erittäin ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Heti kun vähän etsivästi katseslin ympärillenei, tultiin ystävällisesti kysymään tarvitsenko apua. Apua ei tyrkytetty vaan kysyttiin kohteliaasti ja tarvitessani apua sitä sain asiantuntevasti. Olisiko niin että niin metsä vastaa kun sinne huutaa, onkohan tämän ketjun aloittanut itse noussut väärällä jalalla aamulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848