Kotkaa vastaan

Näen hänet viimeistä kertaa,
Kuuno-Kalevin kuolleena heränneen.
Kun aamulla kohoan, suljen silmäni
ja käperryn syvemmälle otsonikehien syvyyksiin.

Jos soitat kitaraa tai näpelöit hanuria,
ei mikään ole muuttunut.
Elämä vain jatkuu niin kuin happosateet Zimbabween, kuin metsäpalot Tuvalun.

Olisitko ihminen, olisitko antrofoobinen, olisitko skitso, olisitko pöytälamppuni, tulisitko minulle houreeksi, salarakkaaksi?

Kuljen merenrantaan,
Ärpeen ruumis siellä kelluu.
Vieläkin se myhäilee.
Ei mikään ole muuttunut.

Minun vuoheni on kiltti vuohi.
Minun vuoheni on kiltti vuohi.
Minun vuoheni on kiltti vuohi.
Minun vuoheni on kiltti vuohi.

Sinä saat taistella minun kotkaani vastaan,
varpushaukat ovat inhottavia ihmisiä.
Sokrateen sielu yhä Tiranassa elää.
Kuinka kauas vielä matkaamme?

Minun vuoheni on kiltti vuohi.
Minun vuoheni on kiltti vuohi.
Minun vuoheni on kiltti vuohi.
Minun vuoheni on kiltti vuohi.

Orjat pysyvät orjina, muutit Uzbekistaniin tai et.
On Gjirokastërin tori sammunut ja tyhjää tulvillaan.
Avautuu Durrësissa tyly näky ikuinen.
Kun voi divaanini mieltä lämmittää,
silloin luut murtuilee ja päätäni särkee.
Ja nyt ei oo teoissani järkee.
Kuin kalastaja veneessään onkii, ryyppää, yksin sinne jää.

Minä näen rakkaan haukkani ruumiin sateenkaaren päällä,
näen sen autotallin katolla.
Hetkeks' kaivokselle istumaan jään, vaan mitä nään?
Pantterin sydämen.

Minun vuoheni on kiltti vuohi.
Minun vuoheni on kiltti vuohi.
Minun vuoheni on kiltti vuohi.
Minun vuoheni on kiltti vuohi.

Nämä syvyydet ovat kuin Albania.
Ja nyt on järvet jäässä niin kuin on järkeni.
Katson peiliin ja näen minut ja kotkani. Taistele sitä vastaan.