Kuinka monella tällä palstalla kirjoittaneella on ollut niin onnellisesti et on ollut vain se yksi ja ainoa kohtaus,ja lääkityksen aloitettua ei enään kohtauksia.
Kuinka monella...
Epi
9623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Käsittääkseni tapaukset ovat varmaan aika harvassa, koska mielestäni käytännön mukaan lääkitys aloitetaan vasta useamman kohtauksen jälkeen. Yksi kohtaus elämän aikana on kuitenkin niin yleistä.
Eli lääkitys Trileptal 300mg yksi aamuin illoin.
Ja diagnoosi oli epilepsia.
Kohtaukseni oli kyllä tosi kova ja jouduin oleen ensin neljä päivää neurologian teho-osastolla ja sen jälkeen vielä viisi päivää neurologian osastolla.
EEG selvästi poikkeava, otettiin kahteen otteeseen,muutaman päivän välein.
Ja tapasin siellä myös erään toisen henkilön jolla oli myös ollut yksi ainoa kohtaus ja lääkitys oltiin myös aloitettu heti ja ajokielto yksi vuosi, joka oli pikapuolin lopuillaan.
Et näin täällä meillä päin =(
Kohtauksia oli 5 vuotta ja ei diagnoosia.
Huoletta sai tulla, ei mitään väliä,(päässä vikaa). Vasta kun näky eeg.ssä näkyi, alkoi tulla puhetta että ei saa tulla kohtauksia. Mitä kaikkea on jo ehtinyt saada tuhoa aikaan, aivoissa?
Mä ainakin muistelisin jonkun lääkärin sanoneen, että jokainen kohtaus tekee jotain vaurioita. Ei paljoa kerralla, mutta silleen kuitenkin, että aivot ei ihan entiselleen koskaan palaa.
Kun puhutaan sitten vastuun kantamisesta, siitä ei ota kukaan vastuuta, vääristä diagnooseista!
Vaikka rautalangasta vääntää, että ei kaikki ole hyvin ja kouristaa ja menee jalat alta.
Loppujen lopuksi yhteiskuntahan tästä kärsii rahallisesti, kun väärin hoidetaan. Puhumattakaan sitten ihmisestä itsestään!
Mullekki tuli lääkitys heti käyttöön. Alku oli kans tosi raju nimittäin.
Kohtaukset pysy 3kk pois ja sitte kohtaus. Sitte taas pitkä tauko ja kohtaus. Nyt takana useempi leikkaus vaikka parhaimmillaan kohtaustauot vuoden mittasia.
Ettei nyt ihan terveenä itteään vielä rupee pitään kun reilu kuukausi vasta rajusta kohtauksesta.
Kiitti sulle kertomuksestasi.
Toivotan todellakin sulle KOHTAUKSETONTA jatkoa! -En halua muille käyvän samoin..toi on nimittäin aika rankkaa, varsinki ku vuodessaki ehtii tottuun ajatukseen et "jospa ne olis nyt tässä kaikki".
Ethän sä mitään menetä jos vaikka epilepsialiittoon liityt. Saat ainaki ajankohtaistietoa jos se nyt ei siinä ollukkaan. Vuosihan siinäkin vaan kerralla ollaan:)
Epilepsialiittoon liityin heti sairaalasta kotiuduttuani. On se kuitenkin kiva lueskella tästä sairaudesta ajankohtaista tietoa.