Kävin koiruuden kanssa pomppimassa rantakivillä ja kallioilla. Meri oli melkein sileä ja linnut raakkuivat, lauloivat ja yksi laji piipitti kuin vinkulelu;) Mustavalkoinen ja lokkeja pienempi, jos ei ollut sitten joku alalaji.
Muutama perhe ilmaantui myös rannalle ja sitten piipitti koirani. Se olisi väen vängällä halunnut mennä tutustumaan lapsukaisiin. Ihan pienestä pitäen tuolla koiralla on ollut laaja repertuaari ääniä. Oppisikohan laulamaan, jos yrittäisi?;) Minun lauluäänestäni se ei tykkää. Joskus laulan autossa ja koira näyttää hyvin kärsivältä.
Muutama perhe ilmaantui myös rannalle ja sitten piipitti koirani. Se olisi väen vängällä halunnut mennä tutustumaan lapsukaisiin. Ihan pienestä pitäen tuolla koiralla on ollut laaja repertuaari ääniä. Oppisikohan laulamaan, jos yrittäisi?;) Minun lauluäänestäni se ei tykkää. Joskus laulan autossa ja koira näyttää hyvin kärsivältä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuulostavat ihan kännyköiden soittoääniltä! =)
Hankipa kitara ja lähde koiran kanssa kiertueelle jos sillä on kerran laulajan lahjoja! Minun koira ei laula kuin silloin, jos sille soittaa nokkahuilua. Siihen se vastaa omituisesti ulvoen. Koiraparka oppi nuorempana, että automatkalla kun soittimessa soi jotain hirveää ikivanhaa moilotusta ja minä hoilaan täysillä mukana, niin silloin on kaikki hyvin. Joskus harvoin kun tuli muita kyytiin ja piti yrittää käyttäytyä ihmisiksi, koiraa jännitti takana kun emäntä on niin "omituinen" ja hiljaa, onkohan tässä jotain vaarallista.
Jo se ihka ensimmäinen poikaystävä 70-luvulla väitti, että minulla on nakkisormet, ei onnistu kitaransoitto. Ei ole nakkisormet, mutta pienet kädet. Ei riitä sormet kitaran kaulan ympäri ja vielä pitäs kieliä painaa. Ei onnistu.
Tämä ensimmäinen poikaystävä soittelee jo pilven reunalla taivaallisessa bändissä. Vanhenemisessa kamalinta on se, että ihmiset (ja koirat) kuolevat ympäriltä pois. Luen lehdestä ensimmäisenä kuolinilmoitukset, jos ois taas tuttuja. Kamalaa. Ja kesä tulossa. Ja minä mietin kuolemaa.
Tiedätkö, että itsekin jostain syystä mietin kuolemaa välillä tässä kauniin kesän kynnyksellä, enemmän kuin ennen. Se on varmaan ihan normaalia, mutta välillä ihmeissään havahtuu omituisista ajatuksista kun katselee luonnon hidasta vihertymistä. Ehkä se johtuu rakkaan tädin poismenosta, johon liittyvät olennaisena myös koirat. Hänellä oli aina saksanpaimenkoira, ja häntä syytän siitä että itse olen koirahullu. :) En olisi halunnut hänestä vielä luopua, en mitenkään.
Sitten sitä aina miettii, että joka päivä pitäisi muistaa rakastaa, aivan kuin joka päivä olisi viimeinen mahdollisuus siihen.
Voih. Niin, ei minullakaan sormia ole luotu kitaran soittamiseen. Ne ovat kyllä ehkä tarpeeksi pitkät, mutta eivät taivu oikeisiin asentoihin. Voisikohan aikuinen soittaa semmoista pientä lastenkitaraa?
Mutta kuunnellaan me ainakin sujuvasti!
vaan syksy. Keväällä kaikki herää henkiin ja ilmat lämpenee. Syksyllä taas kaikki kuolee. Silloin on niin masentava että kuolemaan liittyvät ajatukset liittyy aina syksyyn. Oma isä kuoli keväällä (87) vaikka ajattelin, että selviää syksyyn. Mun ensimmäinen sakemanni tuli isäni kuolinpesän veronpalautusrahoista v. 88. Että isääni saan näistä elukoista kiittää.
ja yleensä tämä on parasta aikaa vuodesta. Yksi ystävä vaan on vakavasti sairas ja se vetää minutkin vakavaksi. Metastaaseja maksassa. Saakelin syöpä!
Koira rakastaa kevättä ja sen kanssa kulkeminen saa mielen paljon pirteämmäksi.
Huomenna ajattelin lähteä treeneihin. Saa muuta ajateltavaa.
on ihan ihmeissään kun kuljetaan tuolla metsässä ja käet kukkuvat. Tänäänkin se oli jossain tosi lähellä ja kuuluvasti kukkui niin koira oli ihmeissään että mikä se on ja mistä se kuuluu =).
käet kukkumassa, mutta merilintuja on joka lähtöön. Koira välillä kuvittelee saavansa jonkun kiinnikin;) Hupi seurata, kun se juoksee kintut vipattaen, eikä saa kiinni mitään (paitsi sen poliisiauton viikolla).
lintujen jahtaaminen on suurta huvia, koira vaan ei ole vielä ymmärtänyt että se ei kannata kun linnuilla on siivet ja hänellä ei... Hölmönä vaan jää katsomaan ylös kun linnut aina lähtee lentoon. Perhosten jahtailu onkin sitten eri juttu kun ne eivät lennä niin korkealle kun koira jahtaa niitä, ne lentävät vain vähän ylöspäin ja laskeutuvat taas lämmittelemään ja koira on innoissaan =). No mutta, huvinsa kullakin... on ne niin suloisia ne koirat!